Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Punainen pyramidi ei sinänsä ollut romaanina huono, mutta kielen asu, juonen ennalta-arvattavuus ja suuret samankaltaisuudet Riordanin muiden kirjojen kanssa eivät tuntuneet tuovan mitään uutta tai kiinnostavaa lukijalle. Vaikka Riordan saakin propsit "menevästä" kirjoitustyylistänsä ja muinaisten korkeakulttuurien mytologioiden tuntemuksestaan, niin odottaisin näkeväni bestseller-kirjailijalta paljon enemmän sitä ihan itse tuotettua sisältöä. Summa summarum, Kanen aikakirjojen avausromaani jäi varsin vaisuksi, eikä vakuuttanut jatkamaan sarjan lukemista - kirjasarjasta riippumatta juoni kun tuntuu pysyvän ytimeltään samana jokaisessa Riordanin kirjassa.
Tähän kirjaan on ovelasti piilotettu sen todellinen idea. Lukija saa kirjasta irti hienon tarinan vain lukemalla kirjan sellaisena kuin se on ja uskomalla kaiken (kuten minä hölmö uskoin), mutta se onnistuu säväyttämään vielä tehokkaammin, jos lukija ymmärtää etsiä sen todellista sanomaa ja tulkita rohkeasti. Minulle kirja avautui vasta elokuvan myötä, mutta sitäkin voimakkaammin puistatuksen kanssa. Niin hienolta tuntui kokea sellainen oivallus. Miksei tällainen hyvin kirjoitettu tarina voisi olla jonain päivänä klassikko?
Pakkohan oli tämä kolmaskin osa lukea, sillä ensimmäinen osa sai himoitsemaan tarinan lopputulosta. Minulle ei jäänyt kuitenkaan paljon mitään käteen Requiemin lopusta, se loppui jotenkin äkkiä ja minulle jäi sellainen olo, että trilogian lopetus jäi vähän laimeaksi. Trilogian idea on kyllä hyvä, mutta en oikein pitänyt henkilöhahmoista, Alex oli ehkä ainoa hahmo josta todella saatoin pitää. Lisäksi kolmiodraamat ovat mielestäni masentavia.
Kiinnitin kirjaan heti täyden huomioni, kun näin sen kirjastossa. Lainasin sen piinaavan mielenkiinnon vallassa ja ahmin sen jieman liian nopeasti. Saba oli henkilönä mahtava! Hän oli inhimillinen, synkistelevä ja monella tapaa mielenkiintoinen hahmo. Lughista pidin myös. Kirjailija on tehnyt erinomaista työtä luodessaan Saban ajatusmaailman, ja kerrontana jatkuva tajunnanvirta oli oikein osuva valinta. Se toi kirjaan omaperäisyyttä ja moniulotteisuutta. Olisipa enemmän tämänkaltaisia kirjoja!
Todellinen helmi kirjojen joukossa. Niinkuin normaalistikin elokuva ei tehnyt kunniaa kirjailijan nerokkaille ajatuksille ja henkilöille. Kaikkien täytyisi tämä kirja lukea, mieluiten mahdollisimman pian.
Kirja oli pettymys. Ystäväni hehkutti tätä kirjaa kauan, ennen kun ehdin sen lukea.Olihan se viihdyttävä, mutta ei. Kaikki ei vain kohdannut ja juonessa oli aukkija ja puutteita, ikäänkuin kirjailija olisi kirjan etenemisen myötä keksinyt kummallisia juonenkäänteitä. Toiset osat olivat jo niin tylsiä, etten jaksanut lukea kunnolla, pompin sivulta toiselle silmät ristissä. Kannattaa silti lukea.
En oikein ymmärtänyt miten tämä voisi olla viimeinen osa. Kaikki jäi kesken. Muuten pidin kirjasta, vaikka se oli aika ennalta-arvattava. Kannattaa lukea.
Kuten edellisessä arvostelussa sanottiin, tätä kirjaa on vaikea arvostella, koska ainoat sanat, jotka tulevat mieleen tästä ovat: "Ihan kiva". Tässä kirjassa ei ollut mitään erikoista, jännittävää tai pelottavaa. Noitatuulen kuiskaus on yksinkertainen kirja, yksinkertaisine hahmoineen ja juonineen. Kirja ei ollut mitenkään erikoinen tai mieleenpainuva. Itse suosittelisin tätä kirjaa alle 10-vuotiaille.
Tämä kirja oli ihan kiva. Tämä kirja oli pakko lukea. Se näytti kiinnostavalta, mutta ennalta-arvattava kirja. "Ihan ok" tai "nääh" kuvaa hyvin tuntemuksiani tästä. En suosittele.
On hyvä. Jännittävä loppuun saakka. Vaikka juoni onkin lievästi epäuskottava, on kirja hyvin kirjoitettua viihdettä.
Selkeästi kakkososaa parempi ja ehyempi kokonaisuus. Ei samalla tavalla häiritseviä epäloogisuuksia tai "puutteita" tarinassa, ja lisäksi Lenan tunteita käydään kirjassa läpi moniulotteisemmin. Tunne-elämän kuvauksessa esiintynyt pinnallisuus juurikin söi kakkososan tehoa mielestäni, ja teki kokonaisuudesta hivenen epäuskottavan, kun taas tässä osassa tasapainoilu, epävarmuus ja tunne-elämän myrskyt ovat paremmin aukikirjoittuja. Selkeä parannus siis tältä osin myös. Pidin myös kirjojen lukujen jaosta Lenan ja Hanan-osioihin, koska Hana-luvut tarjosivat mielenkiintoisen ikkunan proseduurin läpikäyneen maailmaan, joka kirjoista tähän asti oli puuttunut. Toisaalta Hanan ja hänen kokemiensa tuntemusten esittäminen proseduurin käyneen näkökulmasta ehkä ontui hieman - tunteitten laimenemista korostettiin eri asiayhteyksissä, mutta se ei käytännössä kuitenkaan ulottunut mielestäni tarpeeksi Hanan tekemisiin ja ajatuksiin, jotta ainakaan aiemmin maalattu kuva proseduurin läpikäyneistä olisi saanut vahvistusta. Mielestäni kirjassa annetaan myös aivan riittävästi viitteitä siitä, miten tarina jatkuu tästä eteenpäin - oikeastaan lisävalotus olisi tuntunut jo turhalta alleviivaamiselta. Suosikkikirjani sarjasta.
Tämä kirja ei vastannut odotuksiani. Odotin, että tämän kirjan maailma olisi Nälkäpeli-tyylinen. Tarkoitetun maailma on kuitenkin uudenlainen dystopia. Tässä kirjassa Yhteiskunta pyritään pitämään tasa-arvoisena ja sen vuoksi kaikilla on samanlaiset vaatteet, kodit ja ruoat, lukuunottamatta omistusesineitä(esine, joka on henkilökohtainen tavara,esimerkiksi kello tai sormus), joita jotkut omistavat, mutta vain yhden esineen per. henkilö. Yhteiskunta on päättänyt, että kansalaiset saavat tietää kaikesta tiedosta, joka on jäänyt "entisiltä ajoilta" sata asiaa, kuten sata laulua, sata peliä, sata taulua, sata runoa, sata historian luentoa yms... Tämän lisäksi Yhteiskunnan järjestelmä analysoi jokaiselle ihmiselle parin, jonka kanssa tämä sopii parhaiten yhteen. Eli ihmisillä ei ole valinnan vapautta oman puolison suhteensakaan. Valtion korkeimmat tahot kontrolloivat yhteiskuntaa kaikin keinoin luomalla Yhteiskunnasta täydellisen utopiakuvan. Ja niin he onnistuvatkin, sillä suurin osa kansasta on tyytyväisiä elämäänsä. Kirjan päähenkilö Cassia, on mallikansalainen. Hänellä ei ole yhtäkään rikettä, hän pitää yhteiskunnan systeemiä turvallisena ja täydellisenä ja hän on pienestä asti haaveillut omasta parijuhlastaan, päivästä jolloin Yhteiskunta on määrännyt hänelle parhaan mahdollisen puolison. Cassia lukee isoisänsä antaman runon, joka sanoo "Älä kulje sovinnolla". Tämä runo herättää Cassiassa pienen kapinnallisen, joka alkaa huomata tyhjiä kohtia Yhteiskunnassa. Hän uhmaa sääntöjä rakastumalla poikaan, jonka kanssa hänellä ei saisi olla minkäänlaisia tunteita. Mutta Cassia rakastaa myös Yhteiskunnan hänelle valitsemaa paria, nimittäin hänen lapsuuden ystäväänsä Xanderia. Kirja kuulosti erittäin mielenkiintoiselta, mutta petyin siihen. Vaikka juoni kulki hyvään tahtiin, itse tarinassa ei tapahtunut paljoa, paitsi lopussa. Välillä tarina meni hieman siirappiseksi, kun Cassia oli kahden pojan välissä, mutta kirjailijan kaunis teksti pelasti kirjan muuttumisen imeläksi teini-kirjaksi. Tämän kirjan "dystopia" ei kuulostanut minulle kovin uhkaavalta, pikimmiten liian kontrolloivalta ja yliturvalliseksi tehdyltä. Condie osaa kuvailla luovasti ja hänen kirjoitustyylinsä oli minulle uusi, ja minä pidin tästä kauniin suloisesta kirjoituksesta. En kuitenkaan antanut kirjalle edes neljää tähteä,koska kirja oli minun makuuni liian rauhallinen, sillä itse olisin kaivannut enemmän toimintaa ja jännitystä.
Silloin kuin ensimmäisiä elokuvauutisia alkoi ilmaantua tämän trilogian tiimoilta mietiskelin miten kivaa olisi jos tämän saisi suomeksi luettua. Noh, rukoukseni kuultiin! Outolintu on minusta hyvin erilainen kuin muut tähän genreen sijoittuvat kirjat. Ehkä se johtuu suurilta osin siitä ettei päähenkilö ole täysi nössykkä. Tris on kovapää, joka ei pelkää ottaa iskuja vastaan eikä jää murehtimaan turhanpäiväisyyksiä. Samaan aikaan hänessä kuitenkin on kaikkien osastojen kyvyt, ei pelkästään yhden. Koko tämä erikoinen maailma on melko kylmä ja karu, raakakin ja se oli oikeastaan ihan kivaa vaihtelua. Katselin tulevan elokuvan videoita ja trailereita ennen kirjan lukemista ja oli hämmästyttävää tajuta miten erilaisen päätelmän liikkuvasta kuvasta voi tehdäkään. Kirjan juoni ei siis vastannut yhtään omaa käsitystä ja se oli ihan hyvä juttu. Vaikkei tämä kirja herättänytkään suosikkikirjojeni kaltaista kutkuttavaa tunnetta lukiessa, oli tämä silti todella mielenkiintoinen ja piristävä lukukokemus. Aika ei käynyt pitkäksi missään vaiheessa ja odotan jo mielenkiinnolla mitä seuraava osa tuo tullessaan. Toki myös jännityksellä odotan tästä tehtävää elokuvaa, joka ainakin trailerien perusteella vaikuttaa todella hyvältä.
Periaatteessa idea on hyvin simppeli: tyttö ei sovi muottiin, kamppailee asian kanssa, ajautuu laittomuuksiin ja pohtii elämäänsä taaksepäin. Mutta se, miten tämä kaikki oli kirjoitettu, teki kirjasta hyvin kiinnostavan ja pelottavan. Dystopiaa, joka ei oikeastaan ole niin kaukana tulevaisuudessa. Kirja saattaa aiheuttaa hämmentävää himoa chiliä kohtaan.
Vuonna 1942 melontaonnettomuudessa hukkuneet yksitoistavuotiaat sisarukset Robert ja Rebekka ovat Takku-koiransa kanssa jääneet kummittelemaan entiseen kotitaloonsa Tyrskyjärven rannalle. Eräänä päivänä taloon saapuu uusia asukkaita, kun suunnilleen saman ikäiset Kim ja Scott saapuvat isänsä kanssa lomailemaan. Kaksosia ei ajatus oikein miellytä, ja niinpä he ryhtyvät kummittelemaan - tosin vaihtelevalla menestyksellä, koiran ollessa heistä ylivoimaisesti paras, mutta tulevatpa haamukaksoset oppineeksi jotakin kummituskyvyistään. Seikkailun makuun päästään, kun Kim ja Scott löytävät rannalta salaperäisen aarteen... "Tervetuloa kummitustaloon" on sympaattinen ja sopivan jännittävä lastenromaani, joka ei sisällä kummitusteemastaan huolimatta kauhuaineksia. Mukavana erityispiirteenä voi mainita sen, kuinka aavekaksoset tekevät huomioita heille tuntemattomasta maailmasta: Teräsmiestä julkaistaan edelleen ja television ääreen on helppo jämähtää. Ensimmäinen osa menee vielä vähän päähenkilöihin ja miljööseen tutustuessa, mutta sarjan edetessä päästään varmaan enemmän seikkailun makuun.
Saksalaisen Walter Moersin "Kapteeni Sinikarhun 13 ½ elämää" (Otava, 2001) on huikean mielikuvituksellinen matka aalloilla syntyvän Sinikarhun kolmestatoista ja puolesta elämästä. Ja millaisia elämiä ne ovatkaan! Sinikarhu oppii puhumaan Pulina-aaltojen avustuksella, työskentelee hengenvaaraan joutuneita varjelevan lentoliskon apurina, saavuttaa mainetta Atlantiksessa valehtelijagladiaattorina, joutuu inhan kuilutrollin höynäyttämäksi ja vanhenee lähes sata vuotta jouduttuaan tornadon keskellä sijaitsevaan aikatyhjiöön. Apunaan hänellä on aivoihin telepaattisesti ladattu professori Yöpöllön tietosanakirja, joka tosin tuntuu antavan ohjeita vähän turhan myöhään. Eikä siinä vielä todellakaan kaikki, kuten mainoksessakin sanotaan... Paikoitellen LSD-trippiä muistuttava "Sinikarhu" on täynnä toinen toistaan huimempia juonenkäänteitä ja outoudessaan vertaansa vailla olevia henkilöhahmoja, mutta jotenkin kummasti kaikki palaset osuvat paikalleen ja muodostavat nautittavan kokonaisuuden. Suuri osa kirjan viehätyksestä lankeaa nerokkaalle kuvitukselle, unohtamatta vinhaa fonttikoolla ja -tyypillä leikittelyä. BRUM! En osaa toisen lukukerrankaan jälkeen sanoa, kenelle kirja on ensisijaisesti suunnattu, mutta uskoisin sen löytävän ystäviä kaikenikäisistä lukijoista, jotka uskaltavat heittäytyä täysin rinnoin fantastisen kahjoon ja omalaatuisella huumorilla höystettyyn seikkailuun. Puolikas tähti lähtee siitä, että kirjaa olisi loppupuolella voinut aavistuksen verran tiivistää.
Olen pettynyt. Juoni kulki hyvään tahtiin, kirjasta löytyi myös pikkaisen tylsiä kohtia, mutta olen silti pettynyt. En oikein tiedä miksi petyin, mutta kirja ei vain vastannut odotuksiani, vaikka en osannut arvata murhaajaa. Petyin luultavasti siihen, että kirja ei eronnut paljoa edellisistä osista(vaikka sen juoni kulki hyvään tahtiin ja tylsiä kohtia oli vain vähäsen), eikä siinä tapahtunut mitään "uutta", lukuunottamatta Even Roarken suhteen edistymistä (toisaalta Robertsilla meni vähän yli seksikohtausten kanssa), joten kai pettymyksen tunteeni johtuu siitä, että kirja ei eronnut kovin paljoa edellisistä osista. Toivon, että seuraavan osan juonikuvio ei olisi niin samanlainen kuin edellisissä osissa.
Tosi hyvä kirja! Olen lukenut kaikki osat tästä... Harmi kun loppui jo!
Tämäkin on taas äärimmäisen mahtava kirja Clarelta. Mutta se Magnuksen ja Alecin loppu... Oli todella lähellä etten repinyt kirjan sivuja irti ja paiskannut takkaan palamaan. Taivaallisen tulen kaupunkia odotellessa (City of heavenly fire).
Hyvä kirja. Odotan jo toista osaa! Allie oli juuri sellainen kuin minä itse haluaisin olla.
Minun mielestäni tämä kirja on mahtava! En malttanut olla ahmimatta kirjaa jo heti silloin kun sen kirjastosta lainasin. Luin sen heti toisen kerran putkeen! Etsiskelin kirjaa kirjakaupoista ja en sitä harmikseni löytänyt. Sitten kerran ihan vain ohikulku matkalla satuin kulkemaan kirjakaupan ohi jossa tämä oli siinä ikkunassa näytillä! Tietenkin menin ja ostin sen :) Olen kuullut että tästä tulee elokuva kesällä 2015! Ilmoitin sen kuullessani äidille: Minä menen sitten katsomaan sen ensi-iltaan.. Siihen äiti vain naurahti :) Tykkäsin Evanista kovasti! Silti Cassie oli lempi hahmoni kirjassa. En malta odottaa jatkoa! Voin sanoa että Rick on onnistunut kirjassa!