Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
En pysty ymmärtämään, miten Aikamatkustajan vaimo on voinut saada päin hyviä arvosanoja... itse en suosittelisi sitä edes pahimmalle vihamiehelleni. Ostin Aikamatkustajan vaimon sillä oletuksella, että se olisi jännittävä fantsu-seikkalukertomus. Ei, se oli yksinomaan tympeä parisuhdekuvaus,jota lisäksi pahensi uskomattoman raivostuttavat ja ankeat päähenkilöt. Päähenkilöiden käymä dialogi on pitkälti riitelyä, angstaamista tai keskustelua seksistä. Erityisesti mieleen on jäänyt kohta, jossa Henry kertoo Clairelle, miten toivoo tämän välillä nostavansa katseensa Dickensistä, jotta hän saisi päivittäisen seksiannoksensa *facepalm*.
Ruusun nimi on suorastaan täydellinen kirja. Luin kirjan juuri uudelleen n. kymmenen vuoden jälkeen ensimmäisestä kerrasta enkä meinannut malttaa laskea sitä käsistäni. Ruusun nimessä viehättää erityisesti päähenkilöiden Adsonin ja William Baskervillen keskustelut mm. rakkaudesta ja logiikasta. Vaikka Ruusun nimeä markkinoidaan usein historiallisena dekkarina, on tämä puoli minusta kirjassa varsin kevyt ja suurin lukunautinto tulee muualta.
Oli mukavan virkistävää lukea nuortenkirjaa, jossa päähenkilökin pystyi käyttäytymään epämoraalisesti. Nautin kirjassa suuresti päähenkilön Tristin kehityksestä
Minulla ei ollut kovin suuria odotuksia tätä kirjaa kohtaan, mutta onnekseni Hobitti oli tosi viihdyttävä! Bilbo oli mahtava hahmo. Tykkäsin ja suosittelen lukemaan!
Mielenkiintoinen, mutta hiukan ennalta arvattava kirja. Jatko-osaa odotellessa. :)
Kirja on arvosteltava tyylilajinsa edustajana. Tämä on tarkoitettu suuren lukijajoukon viihteeksi, ja sellaisena se toimii erinomaisesti. Se on taitavasti kirjoitettu, henkilöhahmoissa on tarttumapintaa ja syvyyttä, ja juonta kuljetetaan kiehtovan monisäikeisesti. Viihteen aateliin kirja nousee mielestäni siksi, että se nostaa esiin etiikan peruskysymyksiä, ja monella henkilöistä on niihin myös korkeatasoisia vastauksia.
Sal, Liam ja Maddy pestataan hetkeä ennen kuolemaansa salaperäisen järjestön jäseniksi. Kolmikon tehtävänä on pelastaa maapallo tai oikeammin turvata planeettamme menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus, joita aikamatkailijat voivat muokata ja saada historiankirjoituksen vääristymään pahemman kerran. Apunaan heillä on puoli-inhimillinen "liharobotti" Bob. Alex Scarrowin "Time Riders" (Buster Nordic, 2013) on uuden nuorten/nuorten aikuisten tieteissarjan avausosa, joka jaksaa viihdyttää yllättävän hyvin, etenkin jos lukija ei jää liiaksi pohtimaan epäloogisuuksia vaan heittäytyy toiminnantäyteisen juonen kuljetettavaksi. Suurin puute liittyy henkilöhahmoihin, jotka jäävät harmillisen etäisiksi ja ohuiksi. Onneksi sentään Liamin ja Bobin ystävyyssuhteeseen saadaan luotua hieman lämpöä. Puutteet unohtuvat kuitenkin siinä vaiheessa kun mustiin kumiasuihin pukeutuneet natsit hyökkäävät Valkoiseen taloon vaihtoehtoisessa vuodessa 1956, aseinaan tulevaisuudesta hankitut plasmakiväärit...
Joskus sitä törmää nuortenkirjoihin, jotka saavat toivomaan, että aikamatkustus olisi mahdollista. Haluaisin nimittäin palata tämä kirja mukanani takaisin vuoteen 1990, jolloin kymmenvuotias minä oli rakastanut tätä kirjaa syvästi ja antaumuksella. Alex Scarrow'n "Saalistajan aika" (Buster Nordic, 2013) on Time Riders-sarjan toinen osa, jossa Liam, Maddy ja Sal jatkavat seikkailujaan yrittäen korjata aikamatkailun aiheuttamia vääristymiä historiassa ja tulevaisuudessa. Apunaan heillä on tällä kertaa naispuolinen "robotyttö" Becks. Sarjan ensimmäisessä osassa taisteltiin plasmakivääreillä aseistautuneita natseja vastaan, joten siitä on vähän vaikea pistää paremmaksi, mutta kirjailija suoriutuu tästä hienosti marssittamalla kehään... HUIPPUÄLYKKÄITÄ DINOSAURUKSIA! Parhautta! Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja silpoutuneita ruumiinosia siis piisaa. Lisäksi loppu sisältää melkoisen yllätyksen. "Saalistajan aika" toimii jopa paremmin kuin sarjan avausosa, sillä nyt henkilöhahmoihin ja heidän aivoituksiinsa pääsee nyt paremmin sisälle. Lukijan ei vain auta pysähtyä liiaksi miettimään aikamatkustamisen logiikkaa, vaan enemmänkin keskittyä vaan nauttimaan villistä menosta ja dinosauruksista. Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin, että sarjan suomentamista jatkettaisiin! Englanniksihan on ilmestynyt tätä kirjoittaessa jo kahdeksan osaa.
Suomalaisia kauhunovelleja ilmestyneitä kokoelmia on viime aikoina ilmestynyt ilahduttavaa tahtia: vampyyrien ja zombien jälkeen vuorossa ovat luontevasti kauhukulttuurin kolmas peruskivi eli ihmissudet. Juri Nummelinin "Kuun pimeä puoli" (Jalava, 2013) kerää yhteen parikymmentä lykantropiaa käsittelevää kauhutarinaa. Vaikka suomalainen kansanperinne tunteekin tarinoita, joissa ihminen muuttuu sudeksi, on lajityyppi meidän kirjallisuudessamme ollut heikonlaisesti edustettuna. Niinpä kokoelman novellit ovat Matti Kurikan "Vironsutta" (1889) lukuun ottamatta aivan tuoreita. Novelleista suosikeikseni nousivat Saara Henrikssonin "Tehtaanpuiston hirviö", Juha-Pekka Koskisen "Kaitakasvoinen maisteri", Jan Salmisen "Juhannussaatto" ja aivan erityisesti Sari Peltoniemen "Kotiseutuni" sekä Johanna Sinisalon "Kuun pimeä puoli". Kuitenkaan joukkoon ei mahdu yhtään suoranaista mahalaskua, vaikka Tapani Baggen ja Harri Istvan Mäen tarinoista en niin kauheasti perustanutkaan. Novellien miljöö ja ihmissusiaiheen käsittelytapa vaihtelevat sen verran ilahduttavasti, ettei lukeminen ala missään vaiheessa puuduttaa. Synkkien ja veristen tarinoiden joukkoon mahtuu myös muutama kevyempi novelli (voitte itse miettiä, kumpaan joukkoon kuulu kertomus, jossa keskeinen rooli on Paavo Väyrysellä). Lisäksi kauhistelun rinnalla käsitellään myös kiinnostavia äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä, historiallista tematiikkaa unohtamatta.
Huhhuh. 5. aalto on kirja, joka täytyi lukea heti loppuun saakka. Se herätti juuri niitä oikeita tunteita, joiden takia pulssi vaan kohosi kohoamistaan. Alussa minua hämäsi ajan, paikan ja näkökulman epäselvät vaihdokset, mutta kun niitä oppi odottamaan, teksti tuntui todella paljon sujuvammalta. Hahmot olivat pääosin hyvin kirjoitettuja, tosin se ei tarkoita että olisin pitänyt kaikista niistä... Kokonaisuutena loistava kokemus. Suosittelen lämpimästi!
Hauskaa lukea joskus venäjästäkin käännettyä kirjallisuutta, johon ei paljoa klassikoitten lisäksi tule törmättyä. Metro 2033 on klaustrofobista dystopiaa, jonka lupaus pitkästä kirjasta, tuhoutuneesta sivilisaatiosta ja morsoista (ystäväni käyttämä sana hirviöistä) saivat myös kiinnostuksen teosta kohtaan lisääntymään. Paljon morsoja pelottavampia olivat kuitenkin fasistit. Pahuus ihmisessä onkin minusta aina tuntemattoman pelkoa pahempi. Tämän vihollisen kaikki tuntevat. Teoksessa seurataan protagonisti Artjomia Moskovan metrotunneleissa. Asemat muodostavat yksittäisiä kaupunkeja tai laajempia liittoutumia, joista osa keskittyy maatalouteen, toiset kaupankäyntiin - toiset taas ovat sissisodassa keskenään. Kaikki tunnelit eivöt ole turvallisia, vaan vaara voi vaania kaikkialla. Alle kolmessakymmenessä vuodessa maailma metrotunneleiden ulkopuolella on muuttunut asuinkelvottomaksi, mutanttien leikkikentäksi. Ulos ei ole asiaa, ellei satu olemaan sankari, stalker, eräänlainen arkeologia muistuttavan ammattiryhmän jäsen, joka erikoisvarusteissaan noutaa hyödykkeitä maan pinnalta. En tiedä, kuinka uskottavaa on säteilyn aiheuttamien mutanttien syntyminen tuossa ajassa - eihän Tšernobylin onnettomuuskaan aiheuttanut vastaavia olentoja. Uskottavuuden taso vaihtelee pitkin kerrontaa uskottavasta uskomattomaan. Etenkin ennalta arvattavuus Artjomin suhteen oli välillä ärsyttävää: hänelle ei koskaan käynyt liian huonosti, vaan hän pelastuu tilanteesta kuin tilanteesta, niin kuin todellisen sankaripäähenkilön kuuluukin. Gluhovski esittää teoksessaan paljon mielenkiintoisia näkemylsiä uskonnoista ja pelottavista ideologioista. Teoksen vahvinta ainesta ovat pohdinnat siitä, kuinka sukupuuton partaalla olevat ihmiskunnan rippeet rakentavat uutta maailmaa ja yrittävät selvityä uusilla ehdoilla. Onneksi metron kartta on kuvattu kirjan etukannen lieppeeseen, sillä tarinan seuraaminen muutoin on varsin vaivalloista. Viimeisten kolmen sivun juonikäänne on todella loistava, sillä en odottanut sitä ollenkaan. Hienosti päätetty teos! Gluhovski kuvaa hienosti ihmisyyden monimuotoisuutta, niitä rumiakin puolia ja esittelee samalla venäläisen näkökulman lähimenneisyyden taoahtumiin. Suosittelen teosta dystopian ja kauhun ystäville, joita ahtaat metrotunnelit, pimeä ja epävarmuus eivät ahdista. Liikaa.
Vielä parempi kuin edelliset osat. Lukemisen arvoinen trilogia.
Hyvä kirja. Parempi kuin edallinen osa. Kirja ei ole liian ennalta arvattava ja siinä tapahtuu tarpeeksi.
Hyvä kirja. Sain kirjan lahjaksi ja mietin luenko sitä ollenkaan, mutta kyllä se kannatti.
Maanpaossa ei ole mielestäni yhtä ehyt kokonaisuus kuin kotimaa. Alkupuoliskon tutustuminen Syvämaahisten kaupunkiin ja Drown uusi persoona "metsästäjä" ovat mielenkiintoisia juttuja, jotka syventävät Drizztin ajatusmaailman hahmottamista. Ehkä tämä oli liian monimutkainen ajatus. Puolivälin jälkeen kirja kuitenkin kokee mahalaskun, kun keskitytään pelkkään taistelemiseen, eikä niinkään muuhun. Onneksi lopussa silti kirja paranee kiitettävästi, joten arvosana ei tipu kahteen tähteen. Drizzt matkaa vihdoin maanpinnalle, sain näistä luolista tarpeekseni. Mielennylkijät eivät niin minua tahtoneet kiinnostaa. Kaikesta huolimatta hyvä kirja. Kotimaata on vaikea voittaa, toki makuasia.
Tämä kirja ei yltänyt edeltäjänsä tasolle. Juoni oli suunniteltu hyvin ja en osannut arvata murhaajaa. Mielestäni kirjassa oli liian vähän jännitystä verrattuna edelliseen. Kunnon jännitys alkoi vasta lopussa, joten sen vuoksi kirja oli hienoinen pettymys. Tarina oli kuitenkin hyvin kerrottu ja juoni ei jyllännyt paikallaan (vaikka sitä jännitystä olisinkin kaivannut). Oli myös mukavaa lukea Even ja Roarken suhteen edistymisestä. Kokonaisuudessaan ihan hyvä kirja, vaikkei se ihan täyttänyt odotuksiani.
Kauniin näköistä, mutta sisällöltään hieman ontoksi jäävää sarjakuvaa Vartijat-tyyliin. Vartijat ennen -sarja toinen osa keskittyy Koomikkoon ja Rorschachiin. Koomikosta kertova osa on selkeästi mielenkiintoisempi kokonaisuus, vaikka sarjakuvassa ollaankin kuljettu aika kauas alkuperäisestä Vartijoista. Piirrosjälki on nykyaikaista ja hienoa. Juonessa taas ei kovin syvällisiin sfääreihin singota. Rorschachin osuus on pienoinen pettymys. Rorschach on hahmona mielenkiintoinen ja ansaitsi parempaa kuin "Rorschach etsii pahiksia, ottaa turpaansa, etsii vähän lisää pahiksia, ottaa taas turpaansa" -juonen. Hahmoa ei kamalasti syvennetä tai avata. Kielikin vaikuttaa vähemmän korumaiselta kuin ennen. En tiedä tuoko nämä tarinat nyt kamalasti mitään uutta Vartijat -sarjakuvan ystäville. Ihan kelpo sarjakuvaa kaiken kaikkiaan; siinä vain ei ole mitään, mikä nostaisi sen muun nykysarjakuvan massasta esiin.
Tykästyin tähän kirjaan todella. Nousee suosikkikirjoihini. Jo ensimmäiset sivut saivat minut vakuuttuneeksi, että tämä kannattaa todella lukea. Henkilöt ovat sopivan salaperäisiä, tarinan edetessä paljastuu lisää. Kaikkia outoja asioita ei välttämättä heti selitä mainintaa enempää, vaan vasta hieman myöhemmin tulee selvyyttä. Pysyy mielenkiinto kokoajan yllä. Taikuus on käsitelty erilaisena kuin aiemmin. Pidin todella. Erityisesti pidin kirjan tarinan rakentumisesta. Välillä ollaan nykyhetkessä ja itse tarinaan uppoudutaan tarinana, ja tarinassakin on pari tarinaa. Koko kirja koostuu tarinasta, ilman että on kömpelö. Päin vastoin! Välinäytökset (paluu nykyhetkeen) toivat juuri sopivaa hengähdystaukoa itse tarinaan. Kirjan loppupuolella niitä vain oli harvemmin, ja kirja tulikin ahmittua ilman suuria hengähdys taukoja :) Ja kirja on niin täynnä sutkauksia, ajatuksia ja viisauksia. Suosittelen oikein mielelläni tätä kirjaa.
Kaverini oli lukenu tämän ja suosittli sitä minulle. No, tuli se sitten luettua ja rakastua... C.J Daugherty on loistava kirjoittaja ja ensiteokseksi tämä on mahtava. Suosittlen kaikille. Ja eikö tästä tule pian toinen osa jo. Luin yhest blogist.
Tätä kirjaa ei voi kuin rakastaa... Kun näin tämän päätin lukea sen heti ja rakastuin. Ja sitten etsin sitä kaikkialla ja löysin sen viimein. Ja ostin sen itselleni heti. Haluaisin muut osat jos niitä on... Suosittelen lukemaan :3
Mielenkiintoinen kirja tulevaisuudesta. Tris oli tosi miellyttävä ja kiinnostava hahmo. Neljä taas oli vähän salaperäinen ja semmoinen kiltti. Aluksi ei kyllä tiennyt mikä se divergent oikeen on mutta loppua kohden se kyllä selvisi. Tämän kirjan ahmin vähän liian nopeasti, pitäisi opetella nauttimaan lukemisesta. Odotan innolla seuraavia osia ja myös tulevaa Divergent elokuvaa!
Eka kirja oli kyllä parempi mielestäni.... Mutta oli tämäkin ihana. Ja nyt odotan seuraavan tulemista.
Aivan ihana tarina! Tätäkään kirjaa en pystynyt laittaa hetkeksikään syrjään, oli pakko lukea lähes kerralla. Jacinda on tosi kiinnosta hahmo ja will kuulostaa ihanalta. On tosi kivaa että lohikäärmeitä koskeva kirja on tehty, sellaisia kun ei kovin paljoa ole tullut vastaan. Jännittää vaan mitä seuraava osa pitää sisällään. Vatuttaa ihan hirveesti, kun seuraavia osia ei ole suomennettu. Pitää varmaan ostaa englanninkielinen versio, sen verran koukuttava ensimmäinen kirja kuitenkin oli.