Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Harmi kun kirjat loppuivat jo... Jäin niihin koukkuun ja olisin vielä halunnut lukea kolmikon seikkailuista ;)
Under the Never Sky (Paljaan taivaan alla) on Veronica Rossin ravisuttava ensiteos, joka saa sisuskalut kääntymään ympäri ja hengen salpautumaan kurkkuun. Rossin tapa kirjoittaa sai heti ensitöikseen pyörittelemään silmiä ja sysäsin kirjan useaan otteeseen ensimmäisten sivujen aikana luotani ja totesin, että veisin tämän ehdottomasti takaisin kirjastoon. Tarinan alkuasetelma asettaa juonelle kiihkeän kontrastin, joka vetää vastakohdat kohti toisiaan kuin kaksi erillään ollutta magneetin palasta. Tähän kirjaan alkoi heti aluksi suhtautua todella ennakkoluuloisesti ja sen voisi sanoa olevan miltei erinomainen kikka - teki Rossi sen sitten tahattomasti tai tahallaan. Perry on terretorionsa häpeäpilkku, erilainen muihin verrattuna. Karun nahan alla kytee traumaattinen lapsuus ja halu tulla veriherraksi, jonka kruunua hänen itsekäs veljensä kantaa. Raadollisen metsästäjän ulkokuori antaa helposti ymmärtää, ettei hän välitä kenestäkään mutta se ei ole totta. Perryn vastakohta on nätti, Valtakuntien maailmasta tuleva Aria, joka joutuu käsittämättömien yhteensattumien jälkeen elämänsä jyrkimpään syöksykierteeseen ja löytää itsensä sieltä, missä elämä on kaukana turvallisesta ja helposta. Näiden kahden kohtaaminen luo hätkähdyttäviä vilunväristyksiä. Rossi on luonut erilaisen, todella mielenkiintoisen maailman, jossa kaksi vastakohtaa törmäävät ja joutuvat selviytymään toisiinsa turvautuen. Alussa merkityksettömiltä yksityiskohdat loksahtivat oikeille kohdilleen. Lukemista ei kyennyt enää lopettamaan. Rossi on tehnyt erinomaista työtä.
Marina on hyvä kirja hieman eri tavalla kuin Tuulen varjo ja sen jatko-osat, vaikka samankaltaisuutta kirjailijan myöhempiin teoksiin on selvästi. Marinan tapahtumapaikka on myös Barcelona, mutta tunnelmoinnissa se ei aivan pärjää noille myöhemmille teoksille. Marinassa on enemmän kauhuainesta ja se onkin eräänlainen Frankenstein variaatio ja kirjoitettu selkeästi kunnianosoituksena Mary Shelleylle. Kirjassa on paikoin nuortenkirjalle ominaisia piirteitä, mutta ne eivät erityisesti häirinneet. Tarina on jännittävä ja pelottavakin ja sen luki sujuvasti alusta loppuun.
Tarinan keskiössä on maanmittari K, joka saapuu lumiseen maalaiskylään ja yrittää saada kontaktia alueen hallintokeskukseen eli linnaan. Annoin teokselle Risingin tietokannassa kaksi ja puoli tähteä, mutta jollain tapaa Linna jätti kaksijakoisen maun ja olisi ollut paremmankin rankkauksen suhteen mahdollinen. Pidin Kafkan tavasta kertoa, eli toisin sanoen hänen tyylistään jättää asiat kertomatta. Avoimeksi jääneiden seikkojen suhteen lukijalla on mahdollisuus pitkällekin vietyihin tulkintoihin ilman että kerrotut asiat joutuvat ristiriitaan niiden kanssa. Se mikä kirjassa tympäisi, olivat lähes poikkeuksetta tylsät hahmot sekä näiden puisevat monologit. Vaikka pitkien puheen pätkien joukossa oli paljon vinkkejä tarinasta tehtäviin tulkintoihin, meinasi ajatus karata useaan otteeseen. Kokonaisuutena homma ei siis ihan toiminut, mutta ajattelin jatkaa tulevaisuudessa Kafkan lukemista ainakin Oikeusjutun verran.
Täytyy myöntää, että itse olin aika pettynyt. Tätä kirjaa on hehkutettu paljon ja Suomalaisen kirjakaupan tilaustappelun jälkeen olin aika innoissani saadessani lukea tarinan. En tiedä odotinko sitten liikoja. Henkilöhahmot jäivät kauhean etäisiksi ja olivat minun makuuni turhan perinteisiä. Juoni ei ollut järäyttävä. Mieleeni tuli hirveästi R.A Salvatoren kirjallisuus(en sano onko se hyvä vai huono asia) Ruumiita tuli niin paljon, että raakuuteen turtui ennen kuin sitä ehti huomatakkaan(lukuun ottamatta erästä lopun kohtausta joka suorastaan etoi). No jaa, en minä väkivallan perässä tätä lähtenytkään lukemaan. Gloktasta pidin. Hän erottui mielenlaadultaan niin paljon edukseen muista. Myös hänen käsittelijä "ystävänsä" jäivät mieleen. Mutta Mutta, ehkä odotinkin liikaa Locke Lamoran kaltaista nerokkuutta. Tämä on vain minun mielipiteeni.
Enkelipeli ei varsinaisesti ole mukava kirja. Se on pelottava, hauska, kaunis, jännittävä ja mystinen. Sitä lukee henki kurkussa ja jatkuvien pahojen aavistusten vaivaamana. Se todella tempaa mukaansa, aivan kuten Tuulen varjokin. Enkelipeli on kuitenkin synkempi ja pelottavampi kuin Tuulen varjo. Sisarensa tavoin silläkin on rauhallinen alku, joka pikku hiljaa tiivistyy ja muuttuu kauhunomaiseksi dekkariksi, jossa päähenkilö kamppailee menneisyyden mysteerien kanssa samalla kun nykypäivässä tapahtuu kummallisia asioita. Erityisesti kiinnyin kirjassa päähenkilö David Martíniin. Elämä kuitenkin paiskoi häntä aika säälittä ja vuodatinkin välillä katkeria kyyneliä hänen vuokseen ja vihasin maailmaa. Olen myös totaalisen rakastunut Zafónin kieleen. Jouduinkin usein tieten tahtoen hidastamaan lukemistani, sillä minulla on paha tapa nopeasti lukiessani hyppiä kappaleiden ja kuvailujen yli. Zafónia lukiessani en kuitenkaan tahdo skipata niitä, sillä ne ovat oivaltavia ja uskomattoman kauniita pätkiä. Enkelipeli jää lopulta hiukan avoimeksi ja monin tavoin tulkittavaksi. Lukijaa jää vaivaamaan kysymys, mitä todella onkaan tapahtunut? (Tai ainakin minua jäi, en tiedä kuinka fiksuja te muut lukijat olette olleet.) Siksi haluankin lukea Enkelipelin joskus vielä uudempaan kertaan ja paneutua uudestaan miettimään Martínin tarinaa. Ja eikun Taivasten vankia lukemaan!
Luin tämän joskus vuosi sitten ja silti tämä yllätti! Tämä kirja oli hyvin mielenkiintoinen ja tykkäsin kokoideasta! Destiny ja Livvy olivat ihanan erinlaisia.. Ja R.L Stine kyllä osaa kirjoittaa! Suosittelen lämpimästi, näin talvella!
Hyvä kirja! Hyvä aloitus numero! Katsoin ensin vampyyrinpäiväkirjoja TV:stä ja sitten luin tämän joten luin tätä hieman on/off:ina mutta sain luetuksi ja hyvä oli! Suosittelen!
Pidin! Tämä kirja oli todella mukavasti toteutettu sillä tykkäsin myös lukea Jacob:in ajatuksia. Hyvä päätös sarjalle, vaikkakin hieman ennalta arvattava alusta. Loppua kohden jännitys tiivistyi ja no tykkäsin!
Rakastuin täydellisesti!!! Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa. Tarina oli mukaansa tempaava ja kirjaa ei millään halunnut päästää käsistää. Pystyin samastumaan todella hyvin päähenkilöön. Suosittelen lämpimästi kirjaa!!
Löysin kirjan täältä Risingshadow:ista. Vaikka olin alkujani vähän epäileväinen uteliaisuus kuitenkin voitti ja varasin tämän kirjastosta. Ihana stroori, tempasi mukaan maailmoineen ja henkilöineen, lempparina oli ehdottomasti Puck ja tämän lausahdus ''Kuolla voi monella kiinostavalla tavalla'' Kirja loppui erittäin jännitystä hieroovaan kohtaan ja toinen osa on jo suunitelmissa lukea.
Kirja oli mukaanaa tempaava ja viihdyttävä luettava, joka jättää lukijansa odottamaan jatko-osia.
Kirja oli oikein mukava. Gideonin ja Gwendolynin suhde ehkä eteni liian nopeasti ja se ei muutenkaan ollut oikein kunnon suhde, mutta jatkoa kyllä jää innolla odottamaan!
Vihan liekit piti mukanaan aivan loppuun asti, vaikka luinkin sitä jo toista kertaa. Kirja eteni hyvään tahtiiin alussa ja noin sadan sivun jälkeen lukuvauhtini tuplaantui. Juonen käänteet oli hyvin kesitty, sillä ne eivät olleet ennalta arvattavia (ensimmäisellä luku kerralla tietenkin). Mitä enemmän luin kirjaa, sitä nopeampaan tahtiin sydämeni takoi. Vihan liekit koukuttaa juonenkäänteillään ja jännityksellään.
Ihan hyvä kirja. Elokuva oli mielestäni hitusen parempi. Mutta kirjakin on todella hyvä. Välillä (kirjassa en päässyt juoneen mukaan, joten kuten voin sanoa että hieman sekavá. Ehdotan kuitenkin että lue jos olet fantasian ystävä! Hyvää vaihtelua "lumoaja poikiin" kun nyt on kyseessä "lumoaja TYTTÖ"
Tykkäsin! En ollut aikaisemmin huomannut kirjaa käydessäni kirjastossa, mutta kiinnitin huomioni kirjan kanteen, joka näytti houkuttelevalta. Takakannen luettuani, päädyin lukemaan kirjaa, enkä turhaan antanut kirjalle 4,5 tähteä, kyllä se sen arvoinen oli. Kirjan juoni oli mielenkiintoinen, alkukaan ei ollut tylsä, ja Alliesta sai jo omanlaisen käsityksen siinä vaiheessa. Odotan innolla pääseväni lukemaan kirjan seuraavaa osaa. Lopetus oli sopiva, ja kuten arvasin loppu oli sellainen, että osasinkin odottaa, että jatkoa tulee kirjalle. SUOSITTELEN!
Yksi parhaista kirjoista! Todella hyvä kirja. Ystäväni suosittel tätä minulle ja oli hyvä, että otin luettavakseni. Tarinan kulku on todella mysteeristä ja romanttista. Loppua kohden kirja menee jännittävämmäksi ja jännittävämmäksi. Suosittelen lukemaan, koska tämä kirja sopii hyvin teineille ja siitä eteenpäin.
Kolmetoistavuotiaalla Charlie Benjaminilla on poikkeuksellinen kyky avata unissaan portteja erilaisten hirviöiden asuttamaan Hornaan. Kaiken tämän seurauksena Charlie löytää itsensä Painajaisakatemiasta, jossa hän opettelee muiden samanikäisten lasten kanssa erilaisia taistelu- ja manaustaitoja, joilla pimeyden asukkeja voi pitää kurissa. Ja jottei homma kävisi ihan liian helpoksi, löytyy vastusta niin koulun sisältä kuin syvältä Hornastakin, jossa suuri ja paha alkaa nostaa hitaasti päätään. Dean Loreyn "Painajaisakatemia" (Otava, 2010) on uuden, todennäköisesti samaa nimeä kantavan, fantasiaa ja kauhua yhdistelevän kirjasarjan avausosa. Lorey kirjoittaa kohtalaisen jännittävästi, toimintaa on runsaasti ja kirjassa käsittellään lasten ja nuorten pelkoja - vanhempien hyväksynnän tarvetta, yksinäisyyttä ja muuta sen sellaista - parhaimmillaan ihan oivallisesti, mutta loppujen lopuksi "Painajaisakatemia" ei tarjoa mitään uutta tai edes kovin ihmeellistä. Lukija voi löytää kirjasta kaikuja niin Harry Pottereista, Percy Jacksoneista kuin vähemmälle huomiolle jääneestä Korppikartanon salat -sarjastakin: erityisiä voimia hallitseva nuori/lapsi, uusi oppilaitos, uudet ystävät (joista toinen tyttö ja toinen poika) ja voimiaan keräävä pahuus... Niinpä niin. Erityisesti petraamista olisi henkilöhahmoissa, jotka eivät ole erityisen kiinnostavia.
Naomi Novikin "Jadevaltaistuin" (WSOY, 2010) jatkaa historiallista seikkailua ja fantasiaa näppärästi yhdistelevää Temeraire-sarjaa, joka kertoo englantilaisen kapteeni Will Laurencen ja hänen lohikäärmeensä Temerairen vaiheista Napoleonin sotien aikaan. Kiinalaiset tahtovat palauttaa Temerairen takaisin synnyinsijoilleen eikä Englanti uskalla vaarantaa diplomaatti- ja kauppasuhteitaan mahtavaan idän suurvaltaan. Niinpä Laurencen ja Temerairen on suunnattava vastentahtoisesti kohti Aasiaa. Purjehdus ei ole helppo, sillä matkalla vaanivat monenlaiset vaarat, joista Ranskan laivasto ei suinkaan ole pienin. Lisäksi diplomaattiset juonittelut ja hovissa käytävät valtapelit mutkistavat tilannetta entisestään. "Jadevaltaistuin" on oivallinen sekoitus C.S. Foresterin ja Patrick O'Brianin meriromaanien suolaisen kiehtovaa tunnelmaa, johon lisätty fantasiamauste tekee kirjasta omaperäisen ja kiinnostavan. Novik ei oikein osaa kuvata sivuhenkilöitä, mutta Laurencen ja Temerairen välistä lämmintä ystävyyttä kuvataan sen sijaan kauniisti. Väittäisin Temeraire-sarjan edustavan parasta lukemaani fantasiakirjallisuutta vähään aikaan. Jatkoa on sitten luettava englanniksi, koska WSOY päätti lopettaa sarjan suomentamisen. Kiitos vaan...
Jules Vernen "Robur Valloittaja" on niitä kirjailijan tieteis- ja seikkailuromaaneja, joita en tullut lapsuudessani lukeneeksi. Muistelisin aloittaneeni kirjan, mutta keskenhän se jäi. Hyvä pieni minä! Vuonna 1886 ensimmäisen kerran julkaistu romaani on nimittäin harvinaisen puiseva tapaus, jonka lukeminen näin aikuisenakin oli teettää tenän. Olisin kovasti halunnut pitää kirjasta, lennetäänhän siinä sentään aikaansa edellä olevalla ja mielikuvitusta hivelevällä ilmalaivalla pitkin maailman mantereita aina etelänapaa myöten, mutta kun ei niin ei. Seikkailun tuntua ei pääse syntymään, vaan kirjailija käyttää ruutia enemmänkin Roburin komentaman ilma-alus Albatrossin alapuolella näyttäytyvien maisemien kuvailuun. Muutamat toiminnallisemmat kohtaukset ovat melko hengettömiä nekin. Nimihenkilö jää etäiseksi, hieman kapteeni Nemoa muistuttavaksi hahmoksi, josta ei saada tietää juuri mitään. Myös kirjan kaksi amerikkalaista päähenkilöä jäävät melko ohuiksi ja heidän mustaihoinen palvelijansa on puolestaan eräänlainen rasististen stereotypioiden koostuma, mistä Verneä on kuitenkin oman aikakautensa lapsena paha käydä moittimaan. Jos tämä olisi ensikosketukseni Verneen, niin viimeiseksi se saattaisi myös jäädä. Onneksi niin ei kuitenkaan ole.
Pidin kirjasta niin kuin sen edeltäjistäkin. Myös Johnia koskevat luvut olivat todella mielenkiintoisia. Vishous ja Janw ovat oikein kiva pari! :)
Kirja oli ihan hyvä ja mielenkiintoinen luettava. Gwendolynin ja Gideonin suhde vain tuli ihan hatusta vetämällä lopussa, mutta ei se haittaa
Englanniksi tämä kirjat ovat paljon paremmin kerrottu. Suomennos varsinkin tässä kirjassa on todella tönkköä, kuten Scartin arvostelusta voi sanoa. Suosittelen lukemaan englanniksi kirjat.