Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ihan mielenkiintoista oli lukea tämäkin, samaa tarinaa eri näkökulmasta :) ainahan se tuo syvyyttä eri tilanteisiin, ja saa erilaisia mielipiteitä ja tuntumia asioihin.. Breehen pääsi melko hyvin sisään tällaisessa lyhyessäkin katsauksessa :)
Tykkäsin :) Bran oli mielenkiintoinen persoona, ja ehkä syvimpiä hahmoja tässä sarjassa. Juoni oli mukaansa tempaava ja teksti tässäkin sujuvaa :)
Ehkä vähän nuoremmille suunnattu kirjasarja, mutta juoni on hyvin etenevä ja teksti on sujuvaa luettavaa. Pääosin ihan mielenkiintoinen idea sarjassa :) Nopea lukuista tekstiä, ja mukavat henkilöhahmot.
Kirja oli hyvä, täysin lukemisen arvoinen, eikä aikaa sinäänsä mennyt hukkaan, mutta ei ollut parhaimpia Fowleja. Enkä yhtään tykkää Orionista :DDD Se on niin Yäk ^^ Ihan kiinnostava sivupersoona, ja keskustelut on mielenkiintoisia, ei vaan pidä ajatella sitä Artemisina niin kaikki on hyvin :D Ehkä turhan tylsä juoni aikaisempiin verrattuna...
Nro 1 on tämän kirjan parhaimpia hahmoja! Koko demonimaailma on ihanan yksinkertainen, ja se kirja! Mahtavaa tekstiä ja sujuva juonia :) mitä muuta kaivataan? Taattua Colfer-laatua!
Tykkäsin tästä melkein enemmän kuin ensimmäisestä osasta, koska jotenkin se että Artemis ei olekaan ihan täysi kusipää, helpotti lukemista - koska kusipää päähenkilönä ei ole erityisen mielenkiintoinen usein..
Mahtava! Ihana! Joskus nuorempana kun näitä luki niin silloinkin vei mennessään, mutta ovat edelleen mahtavia :D Eikä ollenkaan haittaa parikymppisenä että päähenkilö on lapsi. Butler on henkilöhahmona mahtava, ja lempparini niistä kaikista :)
Tämä oli mukava pikkuopus niinkuin se toinenkin, henk koht tykkäsin enemmän ihmeotuksista, mutta tässä oli eritavalla mukavia asioita :) tykkään siitä että tarinaan panostetaan - keksimällä asioille historiaa, se on mielenkiintoista... Miten jotkut asiat ovat kehittyneet ^^
Maija Poppanen on hauska kirja. Siinä on hyvin yhdistetty lastenkasvatuksen saloja ja mukavasti fantasiaa. Suosittelen!
Hyvä kirja. On mukavaa vaihtelua lukea monta lyhyttä tarinaa samasta kirjasta.
Todella hyvä kirja. Itse olen silti pitänyt enemmän sarjan aiemmista osista. Loppua kohden kirja paranee aika paljon alkuun verrattuna.
Colferilla oli kova yritys päästä samaan tasoon Adamsin kanssa. Pinnalta katsoen rakenne on sama; maailma potkii Artur Denttiä päähän ja Linnunradan käsikirja heittää väliin "faktoja". Mahdoin nauraa kerran kirjaa lukiessa, mutta Colferin heitot eivät yleensä ottaen jaksaneet naurattaa. Tarinankuljetuskin on hyvin suoraviivainen ja yksinkertainen verrattuna alkuperäiseen sarjaan. Kirjasta puuttui sellainen hykerryttävä absurdi tarinankerronta johon näemmä vain Adams itse kykeni. Colfer on enemmän elementissään Artemiskirjojen kanssa.
Taivasten vanki kuuluu Zafónin Barcelonaan ja Unohdettujen kirjojen hautausmaalle sijoittuvaan itsenäisten teosten sarjaan. Vaikka Taivasten vanki onkin luettavissa myös itsenäisenä teoksena, minä suosittelisin lukemaan Tuulen varjon ennen sitä. Taivasten vanki nimittäin sijoittuu aikaan noin kaksi vuotta Tuulen varjon tapahtumien jälkeen ja spoilaa siten kyseisen kirjan loppuratkaisua. Taivasten vanki on paljolti Fermín Romero de Torresin tarina. Vaikka kertoja ja päähenkilö on yhä Daniel, yli puolet kirjasta kuvaa Fermín elämän käänteitä vankilassa ja sen jälkeisessä ajassa. Se on myös paluu Tuulen varjon ja Enkelipelin hahmojen pariin, sen sivuilla vilahtavat niin Daniel Sempere kuin David Martínkin. Taivasten vanki ei ole ollenkaan niin pelottava kuin Tuulen varjo tai Enkelipeli. Siinä missä aiemmat osat keskittyvät siihen, että päähenkilöiden elämissä alkaa tapahtua kummallisia asioita, Taivasten vanki kertoo etupäässä vain menneisyydessä tapahtuneista asioista. Ehkäpä siksi kirja ei liimannut minua tarinaansa aivan samalla tasolla kuin kaksi edellistä kirjaa. Kirja on kuitenkin jälleen erinomainen osoitus Zafónin kauniista kielestä. Tätäkin lukiessa hidastelin ja maistelin lauseita ja etenkin aivan alkua luin yhä uudelleen ja uudelleen. Zafónin kieli suorastaan hypnotisoi minut joka kerta. Siihen huomaa takertuvansa ja kietoutuvansa, sen kautta elää kirjan tapahtumia sekä jännittää ja pelkää päähenkilöiden puolesta. Hänen kirjojaan lukiessa on vaikea muistaa, että hahmot todella ovat vain fiktiivisiä. Daniel Sempere, joka on tuttu jo Tuulen varjosta, muodostuu myös Taivasten vangissa mahdottoman sympaattiseksi kaveriksi. Hänen puolestaan suree ja riemuitsee, hänen kanssaan on luonnollista taittaa se matka Barcelonan salaperäisille kujille, jolle Zafón lukijaansa kuljettaa. Minä vain pidän hänestä suunnattomasti. Vaikka Taivasten vanki olikin loistava, se ei mielestäni ollut aivan yhtä hyvä kuin aiemmat kirjat. Jotain tuntui jäävän puuttumaan. Jotain salaperäistä ja pelottavaa, jotain, minkä yhdistän Tuulen varjoon ja Enkelipeliin. Mutta huono kirja ei ollut, ei missään nimessä. Ei vain aivan yhtä hyvä.
Kirjasarjan ensimmäinen osa oli melkein hyvä, toinen osa kelpo. Tämä kolmas osa on selkeästi heikoin tähän asti. Juonesta ei meinaa löytyä sitä punaista lankaa hakemallakaan. Jos aiemmassa osassa Elminster uhkasi jäädä sivuosaan kaikkien muiden hahmojen alle, tässä niin todellakin käy. Sivuhahmoja ja sivujuonia riittää loputtomiin, mutta toisaalta suurin osa sivuhahmoista kuolee pois melko nopeaa vauhtia. Lukemista tämä ei varsinaisesti haittaa, sillä hahmoihin ei kiinny millään tavalla, eikä näiden erilaiset, kirjavat kuolintavat hätkäytä lukijaa mitenkään. Toimintakohtaukset ovat monin paikoin sekavia ja sitten taas pitkät keskustelut hahmo A:n ja hahmo B:n välillä valuvat silmien ohitse yhdessä sumussa, kun lukija miettii miten tämä nyt liittyy mitenkään siihen aikaisempaan kohtaukseen. Tai ylipäänsä mihinkään. Kirja on raskas ja hidas lukea, eikä asiaa auta muhkea sivumäärä. Tämä romaani olisi kaivannut hitusen lisää tiivistämistä. Tai kenties sen olisi voinut jättää kokonaan kirjoittamatta ja vain siirtyä seuraavaan osaan.
Ihana kirja taas vaihteeksi !:) (lähes)Kaikki hahmot ovat kivoja ja muutenkin kirjat mielenkiintoisia.
Eric oli kyllä ihana tässä kirjassa! Jooh mutta kirja oli siis muutenkin aivan ihana tähän sarjaan jää kyllä koukkuun.
Taas upea kirja Harrisilta. Kirjassa oli sopivasti toimintaa ja juonen käänteitä. Harmi vain minäkun pidin Bilistä :)
Kirja oli mielestäni todella ihana ja tarpeeksi tapahtuma rikas. Ihanaa kun Sookie pääsee jo syvemmälle ylisten maailmaan.
Milestäni Etsijät-sarjan esimmäinen osa Matka alkaa on onnistunut kirja, joka kertoo elämää eläinten näkökulmasta sekä muistuttaa meitä ihmisiä miten meidän teot vaikuttavat esim. pieneen karhunpoikaseen. Itse olen ensin tutustunut Erin Hunterin kirjoihin Soturkissat - sarjalla ja mielestäni se on todella hyvä! Odotukset olivat siis korkealla luettessani Matka alkaa kirjaa, mutta olin hieman pettynyt. Luen kuitenkin varmaan toisenkin osan. Matka alkaa on hyvä kirja, suosittelen!
Kuten muut ovatkin jo huomanneet kirja on huomattavasti parempi kuin sen edeltäjä. Olen tästä hyvin samaa mieltä, kirja on parempi. Henkilöiden vaikuttimia ja syitä tekemiselle ei niikään enää kerrota vaan oletetaan että ne tiedetään jo, se saattaa tehdä kirjasta joillekin sekavan oloisen. Kirja jatkaa kivasti sen edeltäjää, mutta jotain jää kaipaamaan lopussa. kenteis siihen ne syyt sopisivatkin, kenties ei. Erään hyvin tärkeän henkilön kuolema saa tuntemaan (ainakin minut) surulliseksi. Kirja olisi kenties vielä parempi jo tasslehoffia ei mukana olisi ollenkaan. Lopuksi voin taas todeta kokkoajan ollaan menossa parempaan päin!
Pitkäveteinen. Pitkäveteisenohimenevärönsyileväajanhaaskauskokonaisuus. Scifin ei tarvitse olla sanallista matematiikkaa ja vaikeita lauseita ja sanoja, joista suurinosa ei varmasti ymmärrä kuin hienon sävyn. Toinen hänen kirjoistaan, jonka pistän tylsityneenä pois. Aion kokeillä häntä englanniksi ja suosittelen sitä kaikille, joilla taito siihen riittää. Alku on silkkaa pakkopullaa ja se tuntuu jopa teennäiseltä. Loppujenlopuksi luen kirjan loppuun vain kunnioituksesta, mutta mitään ei jää mieleen.
Syyshämärän lohikäärmeet on tavallaan hyvä kirja, vaikkakin se lukeminen on yhtä tuskaa. Kirjassa ei tunnu tapahtuvan mitään, ja juoni on todella sekava varsinkin aluksi. Kuitenkin kun kirjan on saanut loppuun ja lukee muuita dragonlancen osia, huomaa että syyshämärän lohikäärmeiden lukeminen ollikin hyödyllistä. Kirjassa tulee hyvin esille henkilöiden suhteet, vaikuttimet ja ajatusten kulku. Jos siis Raistlinia ei oteta hhuiomioon. Voi siis vain todeta että kirja on puuduttavaa lukemista, m utta jälkikäteen ajateltuna jopa melko hyvä. Ei kuitenkaan kannata arvostella dragonlancea tämän ensimmäisen kirjan perusteella.