Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Niin kuin takakannessa lukee, tämä kirja on kulttiteos ihmisen julmuudesta. Alku on melko tylsä, mutta tapahtumat alkavat kunnolla edetä puolivälin paikkeilla. Itse en pitänyt kirjaa erityisen kamalana tai ahdistavana. Tokihan jotkut kohdat olivat aika julmia. Kirjaa lukiessa se saattaa tuntua hieman pitkästyttävältä, mutta kun kirjan oli lukenut, ensimmäisenä ajatuksena tulee vain: vau! Todella hieno kirjahan tuo oli ja eittäin ansaittu Nobel-palkinto Goldingilla!
Kirja oli hyvä, mutta tietysti Jonesit ovat elokuvina vielä parempia (kiitos Harrison Fordin). Melko lyhythän kirja oli, mutta ei se haittaa. Suosittelen kyllä lukemaan, jos ei elokuvaa ole nähnyt :)!
Ensinnäkin antaisin tämän osan arvosanaksi 4-. Piraijakuiskaajasta ei puuttunut huumoria ja juoni kulki hyvin, kirjaa luki koko ajan,juoni tökkinyt tai pysähdellyt turhan jaarittelun vuoksi. Miinuksen annoin, koska mielestäni kirjassa alkoi kunnolla tapahtua vasta lopussa. Kirjaa oli todella miellyttävää, hauskaa ja kiinnostavaa lukemista, enemmän toimintaa olisi saanut olla, mutta silti ihastuin tähän kirjaan,sen hahmoihin ja mahtavaan ideaan,minkä vuoksi en unohda tätä kirjaa vielä moneen vuoteen ja se on hyvä merkki. Hahmot olivat yhtä persoonallisia, kuin ensimmäisessä osassakin ja Nemo ja Eden olivat hyvä lisä, sekä matka Jenkkeihin. Tykkäsin tosi paljon lopusta, sillä kunnon action alkoi vasta silloin. Loppu oli ennalta arvaamaton, yllättävä, järkyttävä ja surullinen. Kun kirja loppui istuin tuolissani haikein mielin ja ajattelin kuinka ikävä minun tulee tätä hulvattoman hauskaa faunoidi jengiä. Jään odottamaan jatko-osaa innolla!
Toinen osa tästä sarjasta oli melkeinpä vielä huonompi kuin ensimmäinen. Tokihan tämäkin oli ihan mukavaa ja nopeaa lukemista, mutta en edes lukenut sarjan kolmatta osaa. Elokuvista pidän paljon, mutta Meyerin kirjoitustyyli ei ole aivan minun tyylistäni. Ymmärrän kyllä, miksi jotkut tätä sarjaa rakastavat :)
Minulla oli erittäin paljon odotuksia kirjalle ja tein paljon töitä, että äitini antaisi minun lukea sen (silloin olin paljon nuorempi). Houkutus ei kuitenkaan täyttänyt kaikkia odotuksiani. Olihan se silti ihan hyvä ja viihdyttävä kirja, mutta jotain jäin kaipaamaan. Toisen osan luin kyllä, mutta kolmannen kohdalla innostus lopahti, ja jätin sen kesken, mikä on minun kohdallani hyvin harvinaista.
Juuri kun tuntui siltä, että tämä kirjasarja ei vain voi muuttua huonommaksi, se teki uudet pohjat. Elminster helvetissä ei ole ollenkaan hyvä kirja. Ongelmana on pääasiassa juonen köyhyys. Elminster päätyy helvettiin syistä, joita ei tarkkaan avata lukijalle, jonka jälkeen paholainen Nergal alkaa kidutella tätä ja kiristää tietoja taikuudesta. Silloin kun ei kuvailla Elminsterin kipuja, pyöritään Elminsterin muistoissa. Alkuun muistot vaikuttavat ihan mielenkiintoiselta luettavalta, kunnes sitä tajuaa, että muistot eivät liity mitenkään siihen, missä Elminster tällä hetkellä on. Lisäksi muistoissa siirrytään seuraavaan usein juuri siinä vaiheessa, kun juttu alkoi kuulostaa kiinnostavalta. Kirja ei ole hirvittävän tylsä ja sitä ei ole hidas lukea. Sen lukeminen on vain puuduttavaa ja lukemisen jälkeen ei voi kuin miettiä, mikähän tässäkin oli ideana. Punaista lankaa ei tunnu löytyvän. Elminster on hahmona puiseva ja sellaisiksi jäävät sivuhahmotkin. Sivuhahmoista kiinnostavin oli ehkä Mirt, mutta tämänkin tarina unohtuu jossakin vaiheessa ja lopulta lukijalle ei edes selviä miekkosen kohtaloa. Väkivallalla mässäillään oikein kunnolla, jopa Elminster-kirjojen mittapuulla. Samoin nimet ovat yhtä ärsyttäviä kuin aiemminkin. Ne ovat pitkiä ja liian vaikeita, ja siksi eivät painu muistiin. Monet kerrat nimestä ei ymmärrä edes hahmon sukupuolta. Toivon mukaan sarjan päätös on hieman aikaisempia osia parempi.
En voi uskoa, että tämä on viimeinen Artemis Fowl! Todella jännittävä ja monipuolinen juoni, jonka vuoksi luin kirjan todella nopeasti. Colfer osasi todellakin keksiä todella hyvän lopetus osan Fowl-sarjalle. Kirjasta ei keksi muuta sanottavaa kuin NEROKAS ja MAHTAVA. En olisi millään hallunut sarjan loppuvan. Lopussa pääsi hieman kyyneliä ja kirjan viimeisen lauseen luettuani tuli pari kyyneltä ja sitten tuli tyhjä olo: Artemis Fowl-sarja on ohi. OHI!!! Tämä sarja oli todella hyvä ja hauska lukukokemus. Sarja kuuluu ehdottoman mahdottoman ehdottomasti suosikkeihini. Jos minulla on joskus lapsia, varmistan, että hekin edes yrittävät lukea tätä sarjaa. Minulle tuli haikea ja surullinen olo kirjoittaessani tätä arvostelua, sillä se muistuttaa minua siitä, että Artemiksen seikkailuja ei enää tule.... -Artemis Fowl-sarjan rakastaja ikuisesti.
Tämäkin on yksi parhaimmista kirjoista joita olen lukenut. Todella nerokas idea panna Artemis nuorempaa itseään vastaan. Tätä kirjasarjaa lukiessani olen huomannut miten Artemis on kasvanut ja muuttunut paremmaksi ihmiseksi, sekä sosiaalisemmaksi kuin ensimmäisessä osassa. Mutta Artemikselle tulee kova haaste kun hän joutuu kohtamaan entisen itsekkään minänsä. Ja Hollykin on oppinut olemaan suvaitsevaisempi Artemista kohtaan. Tästä kirjasta ei varmaankaan kertakaikkiaan voi saada parempaa! Ja tästäkään ei ole unohdettu Foalyn ja Mulchin välisiä hulvattomia suun heittoja, sekä pahamaineista Opal Koboita, joka tulee sotkemaan ystävysten suunnitelmia. Eikö Koboin pitänyt olla telkien takana? Sen saat selville seuraavassa osassa.
Ehdottomasti yksi suosikeistani! Tätä kirjaa luin aina kun sain tilaisuuden: ruokapöydässä, koulussa tunnilla kun opettajan silmä vältti, välitunnilla, bussissa... Tämä on älyttömän hyvä kirja! Ensinnäkin oli kiinnostavaa lukea murrosikään päässeestä Artemiksesta ja siitä, että luonnollisesti, jopa Artemis ihastui. Ja demonit. Älyttömän hyvä idea. Ja aikamatkailu myös. Sarjan viides osa imaisee sisäänsä ja päästää pois vasta viimeisen sivun viimeisellä sanalla. Jännitystä ja toimintaa ei myöskään puuttunut. Erittäin nerokkaasti kirjoitettu kirja!
Artemis on suorastaan ärsyttävän viekas ja fiksu! Ei tätäkään kirjaa pysty montaa päivää lukea, sillä juoni kulkee niin hyvää tahtia, vaikka tässä kirjassa oli joitakin hieman tylsiä kohtia, mutta vain vähän. Butler on ihana hahmo ja hänen ajatuksiian on hauska lukea. Miltäköhän tuntuisi olla 13 ja puoli vuotiaan lapsineron henkivartija, lapsineron, joka on joutunut tekemisiin keijujen ja rikollisuuden kanssa? Foaly on myös yksi lemppari hahmoistani. Rakastan hänen sarkastista huumoriaan (ettei hän vain muistuttaisi minua?). Mielestäni oli todella kiinnostavaa lukea keijuista ja heidän huipputekniikastaan ja asioiden kulusta Turvassa.
Tästäkään osasta ei jännitystä puutu! Artemiksesta on ihana lukea, sillä hän on karmivan älykäs niin nuoreksi (ylipäätään ihmiseksi). Ja tietenkin tässäkin kirjassa oli huuumoria. Mielestäni tämä kirja sai sarjan kunnolla alkamaan ja sen vuoksi se on tähden parempi ensimmäistä. Ja myös siksi, koska tässä osassa jännitystä oli PALJON enemmän, minkä vuoksi pälpätin tästä kirjasta kavereilleni varmaankin yli 15 minuuttia. Suosittelen ehdottomasti kaikille jännityksestä ja huumorista pitäville!
Kävelin tämän kirjan ohi vaikka kuinka monta vuotta kirjastossa, enkä koskaan lainannut tätä... Sitten tämän vuoden ystävänpäivänä sain tämä kaverilta lahjaksi ja pakkohan se oli lukea. Ensinnäkin en sanoisi Artemis Fowlia fantasia kirjaksi, vaan scfiksi, joka on kuorrutettu ohuella fantasialla. Kahden ensimmäisen sivun jälkeen jäin tähän kirjaan koukkuun ja taisin kertoa melkein kaikille ystävilleni kuinka hyvä kirja tämä on. Artemis Fowl on hyvin kirjoitettu kirja. Juoni ei jynnää missään kohdissa paikallaan ja kirjan ahmii melkein heti. Colfer on saanut kirjoitettua tämän kirjan todella hyvin, sillä se sopii hyvin varhaisnuorille ja myös teini-ikäisille. Artemis Fowlista ei puutu vauhtia ja toimintaa, sen voin luvata. Rakastuin tähän kirjaan ja sen ihaniin hahmoihin ja huumoriin, joka on pystytty nerokkaasti lisäämään toiminnan keskelle.
Odotin Collinsilta hieman jännittävämpää kirjaa, mutta kun olin kirjan saanut luettua, ajattelin että olihan tuo aivan mahtava. Aluksi ajattelee, että kirja on hieman pienemmille, mutta loppua kohden aloin tajuamaan, että kyllähän minäkin pidän tästä. Juoni oli mukaansa tempaava, vaikka takakannen perusteella minulla oli paljon ennakkoluuloja. Juoni eteni koko ajan, eikä kirja ollut missään vaiheessa tylsä. Kirja oli viihdyttävää ja kevyttä luettavaa.
Koko kirjan ajan tuntui, että kirja olisi fantasiakirja ja jotain maagista tulisi tapahtumaan. Se kyllä yllätti, kun niin ei käynyt. Tykkäsin kirjasta todella paljon ja se oli ihanan jännittävä. Lukiessani ruumiini ja mieleni oli jännittynyt kirjan tapahtumista. Suosittelen lukemaan.
Kirjassa oli joitakin kivoja kohtia esim."mini tarina" Zsadistista yms. mutta siinä oli paljon turhaa ja melkein tylsää "tietoa".
Täytyy myöntää, että mulla oli vähän ennakkoluuloja kyseistä kirjaa kohtaan, kiitos Twilightin. Kun oli nuorempi, Twilight oli suunnilleen lempikirjasarjani. Näin vanhempana (peräti 21-vuotiaana) se sarja on huonontunut roimasti ja kaikki vampyyriaiheiset kirjat/kirjasarjat leimaan automaattisesti Twilighteiksi. Mutta luettuana Illallinen vampyyrin kanssa mielipiteeni muuttui. Kyseinen kirja oli melkeinpä täydellinen. Hahmot olivat kaikki selkeästi yksilöitä ja pidin tosi paljon Violetista. Tyttö oli räväkkä, eikä luovuttanut helpolla. Pidin myös Kasparista alusta lähtien, vaikka hän olikin alussa ärsyttävä. Kirjan juoni oli todella hyvä ja juonikuviot onnistuneita. Mutta ennen kaikkea kirjassa oli paljon ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä, mikä oli todella hyvä juttu. Ja vielä pitää sanoa pari sanaa itse kirjailijasta. Ei ikinä uskoisi, että tyttö on vasta '94 syntynyt, niin loistavast hän osaa kirjoittaa. (Voi miksen mnä voisi kirjoittaa yhtä hyvin?) Odotan innokkaasti kirjan jatko-osaa.
Todella hyvä kirja, ja sarjan paras osa. Mukaanlukien ensimmäinen, joka yleensä on mielestäni kirjasarjojen paras osa. Lopetus oli haikeudesta (ja siitä että olisin halunnut Aryan ja Eragonin välille enemmän jotain) huolimatta hyvä. Ehkä tämä, ettei kaikki sujunut kuten lukija olisi toivonut, toi uskottavuutta kirjalle. Vaikka kirja on hidastempoinen ja melko pitkä, kirjan jaksoi lukea ilman että alkoi tehdä mieli harpata puoli kirjaa, kuten joissakin tämäntyyppisissä fantasiakirjoissa. Plussaa tuo kartta ja sanasto. Kirja on upea seikkailu jota suosittelen kaikille perusfantasian ja lohikäärmeiden ystäville:)
Kirja ansaitsee kiitosta niin omaperäisen juonensa, taitavan kerrontansa kuin piinaavan jännityksensäkin osalta. Miljöö on parempi kuin voisi edes toivoa, ja kirja pitää otteessaan erittäin tiukasti. Juoni on yllätyksellinen, eikä lukijaa säästellä kauhuilta.
Kirja oli hyvä, ja suosittelen sitä jännityksen ja toiminnan ystäville, jotka eivät pane pahakseen hiukkaa yliluonnollisuutta. Täytyy kuitenkin sanoa, että teos oli kammottavan väkivaltainen ja julma, joten herkkävatsaisten tai muuten helposti järkyttyvien kannattaa olla varpaillaan tämän kirjan kanssa. Ainakin minua eräät kohdat ravistelivat ikävästi, ja olen sentään lukenut yhtä ja toista.
Siri Kolun Pelko ihmisessä päätyi heti lukulistalle, kun bongasin sen tulevan syksyn julkaisuista. Romaanihan perustuu Kolun muutama vuosi sitten nuorten Luetko sinä? -kampanjaan kirjoittamaan samannimiseen novelliin. Meidän luokkamme osallistui kampanjaan ja kävin kyllä senverran monta keskustelua novellin motiiveista ja metaforista, että pitihän tämäkin katsastaa. Ja huolimatta kannesta, joka on meikäläisen mielestä yksinkertaisesti ruma, kyseinen kirja oli oikein manio lukukokemus. Tarinaa kerrotaan vuoroin Pilvin, Petrin ja Tuomaksen näkökulmasta. Jokaisella on omat murheensa ja tapansa kertoa tarinaa ja ainakin minuun se osui ja upposi. Oikeastaan koko kirjaan oli saatu ihanan mystinen ja herkkä tunnelma ja siinä jätettiin myös paljon lukijan oman tulkinnan varaan. Itse pidin siitä ja se sai minut tempautumaan tarinaan mukaan toden teolla. Rakenteen lisäksi pidin suuresti Kolun kirjoitustyylistä. Vaihteleva puhe- ja kirjakielisyys, oivaltavat lauseet ja vertaukset, minä pidin niistä hurjasti. (Huomasin muuten älyäväni sellaisia vertauksia, joita en takuulla olisi tajunnut muutama vuosi sitten. Niin se yleissivistys karttuu.) Myös P-influenssa on kiinnostava tapaus. Kaikkihan muistavat muutamien vuosien takaiset lintu- ja sikainfluenssat ja PI tuntuukin luonnolliselta jatkolta tälle, vaikka on paljon pelottavampi. Sen verran pelottava, että tunsin oloni hiukan epämukavaksi lukiessani tätä nuhaisena. En kuitenkaan halua paljastaa taudista enempää, sillä suuri osa kirjan viehätyksestä on sen salaperäisyydesssä ja asioiden sopivassa paljastumistahdissa. Pelko ihmisessä ottaa myöskin kantaa hyviin ja ajankohtaisiin kysymyksiin. Influenssan sairastaneet ihmiset halutaan eristää täysin, heillä ei ole mitään oikeuksia ja jopa heidän läheisiään, PI-omaisia, sorretaan. Poliitikot, tavalliset ihmiset, kukaan ei tee mitään maailmassa vallitseville sekaville oloille. PI tuntuukin pelottavan todelliselta tulevaisuudennäkymältä. Ja koska kyseessä on nuortenscifi, niin romanssihan tästäkin löytyi. Se ei kuitenkaan onneksi jyrännyt muuta juonta, vaikka aika suuressa osassa olikin. Kun kirjassa keskityttiin kolmeen henkilöön ja tuhoisan influenssan kuvaamiseen, sitä ei ehtinyt kyllästyä rakkaushaikailuihin. Enkä oikeastaan edes ärsyyntynyt kolmiodraamaan, kun sitä ei koko ajan paiskottu vasten kasvoja tai siitä ei tehty maailmankaikkeuden suurinta ongelmaa. Vaikka kirjasta ei paljoa valittamisen aihetta keksi, yksi sana minua ärsytti koko kirjan ajan. P-influenssan sairastaneista käytetty nimitys, pihminen. Okei, sana on sinänsä ihan jees ja hauska oivallus, P-influenssa+ihminen, mutta jotenkin siitä jäi vain vähän hassu maku suuhun. Itselleni tuli pihmisestä mieleen enemmänkin kaikille tuttu pihvi kuin tuntemattoman taudin sairastanut ihminen. Minussa elää myös epäilys, onko tämä sittenkään yksittäinen kirja. Kuten jo aiemmin mainitsin, kirjassa oli paljon tulkinnan varaa ja loppukin oli varsin avoin. Oikeastaan kaikki tuntui vasta alkavan kirjan lopusta. En kuitenkaan tiedä, haluaisinko edes välttämättä, että tästäkin tehtäisiin sarjaa. (Kuten olemme monesti nähneet, muodissa olevat trilogiat eivät sovi kaikkiin tapauksiin.) Pelko ihmisessä toimi hyvin omana, itsenäisenä, hiukan hämäränä kokonaisuutenaan, enkä halua sitä pilattavan.
Kirja oli mielenkiintoinen, mutta hieman raskassoutuinen. Toimintaa ei ollut nimeksikään, mutta tarina oli niin hyvä, etten sitä juuri jäänyt kaipaamaankaan. Henkilöihin, heidän ongelmiinsa, iloihinsa, suruihinsa ja kohtaloihinsa oli helppo uppoutua. Kirja ei ollut paras Kingiltä lukemani, mutta hyvä se oli yhtä kaikki. Mieluisa lukuelämys, jonka loppu kruunasi kaiken. Täytyy sanoa, ettei loppu varmasti kaikkia lukijoita miellytä, mutta omasta mielestäni se oli erittäin sovelias.
Minusta Carrie on epäilyksettä Kingin huonoin teos. Paitsi, ettei juoni ole kovin kaksinen eikä yllättävä, tarina katkeilee jatkuvasti lehtileikkeiden ja Luoja ties minkä kaiken turhanpäiväisen painotuotteen takia. Kirja ei viihdyttänyt minua lainkaan, ja pakottauduin lukemaan sen vain mielenkiinnosta, koska se on Kingin esikoisteos. Suosittelisin kuitenkin Kingin tuotantoon tutustumatonta aloittamaan millä hyvänsä muulla romaanilla.
Siis täytyy nyt kyllä sanoa, että petyin tähän kirjaan. Odotukset oli aika korkealla, ja aluksi kirja pysyikin hyvin odotuksieni tasolla, mutta loppua kohden kaikki huononi. En tykännyt tästä säälittävästä sekoamispisteessä olevasta Katnissista pätkän vertaa ja loppu oli ihan surkea. Pahemminkin kirja olisi tietysti voinut loppua, mutta silti. Odotin jotain parempaa. Ensimmäinen osa oli ylivoimaisesti paras.