Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ihan mahtava kirja! Olen iloinen, että Percy Jackson oli jälleen kirjan päähenkilöiden joukossa. Luin tämän kirjan jo aikaisemmin, ennen kolmannen osan ilmestymistä ja arvatkaa vain, miltä tuntui, kun huomasi, että seuraava osa tulee suomenkielisenä vasta viiden kuukauden päästä. Odotus kävi pitkäksi, mutta lueskelin Rick Riordanin kirjoja yhä uudestaan ja uudestaan. Toivon, että Percy Jacksonin seikkailut jatkuvat. Jos eivät tässä sarjassa, niin jossain muussa.
Percy Jackson palasi! Heti, kun olin lukenut Percy Jackson-sarjan, etsin muita Rick Riordanin kirjoja ja löysin tämän. Epäilin aluksi kirjaa, koska siinä ei näyttänyt olevan tuutuja henkilöitä ja aluksi minua harmittikin se, ettei kirjassa näyttänyt olevan Percy Jacksonia, jonka seikkailuista halusin lukea. Onneksi epäilyni osoittautuivat turhiksi. Kirja oli mielenkiintoinen ja ahmin sen kertaheitolla.
Ihana kirja! Kirjan kansi on lumoava kuten itse kirjakin! Tarina oli hyvin kirjoitettu ja loppu oli ilmiömäinen, mutta itse en pitänyt herra X kappaleita hirveän kiinnostavina joten siksi en anna täysiä. Mutta jos tykkäät vähemmänkin vampyyri kirjoista.. Lue tämä tai et ole nähnyt vielä mitään.
Johan oli kökkö kirja. Ariel oli lähinnä vaan ärsyttävä ja tarina oli pitkäveteinen. En suosittele.
Pidin tästä jo enemmmän kuin ensimmäisestä. (Kymmenen pisteen kysymys: Miksei Gier vain voinut kirjoittaa näitä samojen kansien sisään? Miksi oli ihan välttämättä revittävä yhtenäiseksi sopiva teksti kahtia? Miksi??? Olisin voinut antaa yhteisniteelle jo neljä tähteä. Tälle ratkaisulle en. Teiniangstia.) Gwen on naiivi hahmo, naiivi, mutta selkeä. Ihan mukava kertojanääni, ei mitenkän ylivertaisen älykäs. Lukijana en koe alemmuuskompleksia, "Olisinpa minäkin noin suuremmoinen." Gwen on inhimillinen. Gideon on edelleen häilyväinen, vaikka nyt käytökselle on jo motiivi. Jos vain saisivat sen säätämisen loppuun, niin saisimme enemmän noita suloisia kohtauksia... Murr. Vesinokkaeläin oli ihana. Ensi alkuun yllättynyt hatunnosto: "Hei, ärsyttävä sivuhenkilö ei olekaan suloinen vaan... Ärsyttävä!" Kyllähän hahmoon pian rakastui. Ihana kauhea lemmikki. Hehee. Sanavalinnoille en kykene hurraamaan. "Voi räkä." En ole kuullut kenenkään päälle kymmenvuotiaan käyttävän noin voimallista kieltä. Juonellisesti tämä oli ihan selkeästi kirjan loppupuolisko. Saatan muuttaa tätä kantaa, jos tuo kolmas räjähtää täysin käsiin eeppisellä lopputaistollaan. Jäi kutittavaan tilanteeseen. Perinteinen lopetus, Gwenin nyt vain täytyy kuolla. Ei varmana täydy. Mutta miten vain, täytyy kolmaskin lisätä lukulistalle. On häiritsevää pitää oikeasti sarjasta, josta keksii niin paljon negatiivista hiustenhalkomisvalitusta. Tämä nyt vain on niin pirteä ja iloinen ja optimistinen... Hyvän mielen kirja. Hauska. Ja edelleen ärsyttävän lyhyt.
Kirja oli melko hyvä, varsinkin kevyenä kesälukemisena, mutta se oli kyllä hieman tylsä ja jännitystä olisi kaivannut enemmän. Olen sukeltaja ja minua kiehtovat merenalaiset kirjat ja ingoa oli kuvailtu hyvin. Henkilöhahmoja olisi voinut kuvailla vähän enemmän, mutta ei se haitannut lukemista. Kirja sopii monen ikäisille, 8-vuotiaasta aikuiseen!
Sinisalon kuvittelema vaihtoehtohistoriallinen Suomi on pelottavan todellisen oloinen dystopia, jossa ihmislajia jalostetaan sopimaan konservatiivisiin rooleihin. Oikea nainen keskittyy naimisiinmenoon, lapsiin ja kodinhoitoon. Jos et sovi tähän muottiin, sinut steriloidaan. Kirja olisi huvittava, jollei se pitäisi koko ajan mielessä, että oikeasti on ihmisiä, joiden mielestä tuo maailma ei suinkaan olisi dystopia vaan ihanne. Kadonneen sisaren mysteeri ja chilin asema vaarallisena nautintoaineena maustoivat sopan erittäin kiinnostavaksi ja nautinnollisesti. Nyt kiinnostaisi lukea tähän rinnalle Jan Salmisen Äidinmaa ja katsoa kuinka sen suomikuva keskustelee Sinisalon luoman kanssa.
Paras kirja ikinä. Tämä on yksi lempikirjani, koska se on vain yksinkertaisesti niin hyvä. Koskettava tarina ja en häpeä myöntää, että olen lukenut tämän vähintään 8 kertaa. Ja joka kerralla ymmärtää jotakin pientä symboliikkaa mitä ei ensimmäisellä kerralla ole huomannut. Vaikkakin hieman surullinen niin löytyy myös hieman huumoria! Samanthalle on tärkeää vain ulkonäkö, maine ja poikaystävä, niin on kaikkille hänen parhaille kavereillekkin -> seura tekee kaltaisekseen. Kohtalokkaan illan jälkeen kaikki muuttuu ja Sam alkaa ymmärtää itseään ja maailmaa paremmin ja päivä päivältä hän ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää; ei maine tai merkkivaatteet vaan rakkaus. Olipas nyt jotekin kornisti sanottu, mutta niin se kuitenkin menee ;) Lempihenkilöitäni on Kent ja Samin pikkusisko Izzy. Kent, oikea herrasmies, on jotenkin niin hellyttävä tapaus. Hän on rehellinen, vaatimaton, hän rakastaa Samia aina, vaikka tämä käyttäytyy ilkeästi tätä kohtaan ja omalla tavallaan rohkea, koska ei välitä muiden mielipiteistä vaan on mikä on. Izzy on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin ihana, että toivon että minullakin olisi tuollainen pikkusisko. Kentin tapaan hänkin on rohkea ja on oma itsensä: pukeutuu mitä värikkäimpiin vaatteisiin ja ei häpeä puhua eritavalla kuin muut. Ehkä meidän kaikkien pitäisi ottaa mallia hänenkaltaisistaan ihmisistä... Lempitapahtumia on kun Sam, Izzy ja heidän vanhempansa pitävät "Formaggioperjantain", Kentin ja Samin ensisuudelma ja surullisella tavalla myös loppu, kun Sam uhrautuu Julietin puolesta ja kuolee parhaiden kavereiden läsnäollessa. Tämä kirja jos mikä herättää tunteita ja pistää miettimään asioita.
Hyvä ja mielenkiintoinen kirja! Tämä tuli luettua parissa päivässä, koska oli sen verran jännittävää, että halusi vaan lukea ja lukea ja lukea. Pointsit Elina Rouhiaiselle! Kerrankin suomalainen kirjottaja ja Suomeen sijoittuva tarina. Alusta tuli kyllä mieleen vähän Twilightin alku ja olihan siellä myöhemminkin pieniä samankaltaisuuksia, kuten se että molemmissa on sekä ihmissusia ja vampyyreja, mutta onneksi se oli lopulta täysin erilainen tarina. Koukuttava ja tällä hetkellä luen jo seuraavaa osaa ja mielenkiinnolla odotan mitä tapahtuu, koska tämä kirja jäi aika yllättävään kohtaan ja täytyy sanoa etten tykännyt lopun tapahtumista. Mikael on niin ihana henkilö ja en tykkää Raisasta ollenkaan kuin ei ymmärrä sitä! :( Kaiken kaikkiaan hyvä kirja, vaikka jossain kohtaa tekikin mieli vain huutaa täyttyä huutoa. Kannattaa lukea ja itse varmasti tulen lukemaan tämän toisenkin kerran.
Sami lähtee eräänä lumisena päivänä auttamaan isoäitiään Amaliaa, ja törmää hänen talonsa ulkopuolella omituiseen, silinteripäiseen mieheen, Severi Kukkoon, jonka hymy tuo mieleen "niskaan pudonneen karvaisen hämähäkin, jonka halusi ravistaa yltään mahdollisimman nopeasti". Amalia on ostanut mieheltä vanhan taskunauriin, kolmentoista hetken kellon, jossa on maagisia voimia. Ja pian sen jälkeen Amalia katoaa... Juha-Pekka Koskisen "Haavekauppiaassa" (Karisto, 2013) oli älyttömän jännittävä alku, mutta loppujen lopuksi pieni fantasiaromaani ei sitten kuitenkaan onnistunut tempaisemaan minua mukaansa. Jotenkin tarina tahtoi lässähtää siinä vaiheessa kun seikkailun olisi pitänyt varsinaisesti alkaa. Koskiselle täytyy antaa tunnustusta onnistuneista henkilöhahmoista ja ihan kiehtovasta vaihtoehtoisesta, vähän Neil Gaimanin mieleen tuovasta maailmasta, joita molempia olisi voinut hyödyntää enemmänkin. Ehkäpä lastenkirjalle on luvassa jatkoa?
Aika tavallinen nuorten kirja. Juoni oli kiehtova joten tartuin ensimmäiseen osaan vaikka kansi totisesti epäilytti. Hasukaa viihdykettä lukiessa mutta kirja ei osoittanut mitään syvempiä tunteita. Henkilöhahmoja oli monta, ja jotkut olivat mitään sanomattomia ja ikäänkuin vain lisätty huvikseen mukaan kirjaan, jotkut taas olivat kiehtovampia. Jos "mukaan sysättyjä" hahmoja olisi vähän syvennetty niin taso olisi noussut. Suosittelen jos etsit suhteellisen kevyttä luettavaa ja/tai fantasia-kirjallisuutta :)
Ihana kirja, juuri minun tyyliseni. Päätin lainata kirjan kauniin kannen perusteella ja kansi ei pettänyt odotuksiani. Juoni kulki tasaisesti ja oli ihanaa lukea Jacindan selviytymisestä ihmisten ilmoilla. Päähahmojen luonnetta olisi saanut kuvata hieman enemmän, sekä drakien ulkonäköä, sillä se jäi hieman hämäräksi. Tämä on hyvä nuorten fantasiaromanssi kirja, mutta en ole varma tykkäisinkö tästä niin paljon, jos lukisin uudestaan, sillä luin kirjan viime kesänä... Loppu oli todella jännittävä ja odotan jatkoa innoissani, jota valitettavasti ei aiota lähiaikoina suomentaa.
Tämä kirja ylitti odotukseni! Artemis Fowl-fanina oli tämäkin kirja pakko lukea ja onneksi tein niin. Oli mielenkiintoista lukea tulevaisuudesta ja tekniikan kehittymisestä, sekä luonnon vaurioitumisesta. Colferin tyyliin, tästä kirjastakaan ei puuttunut vauhtia ja toimintaa. Juoni kulki todella hyvin ja ahmin kirjan parissa päivässä. Ah... En keksi tästä enempää sanottavaa kuin: MAHTAVA! Tämä kirja on yksinkertaisesti sanottun mahtavan upea teos, josta ei todellakaan puutu toimintaa. Suosittelen kirjaa suurin sydämin kaikille scifistä pitäville!
Tämä kirja oli hieman pelottava ja tosi hyvä. Tykkäsin hirveästi siitä, kun tapahtumat sijoittuivat 1800-luvun loppupuolen Lontooseen. Kirjassa oli hyvin kuvattu Gemman luonne ja tyttöjen yhteiskunnan nokkimisjärjestys. Oli myös kiva, kun päähahmoilla oli oikea persoona, sillä useimmissa kirjoissa on vikana liian täydelliset ja persoonattomat henkilöt. Juoni kulki hyvin, eikä tökkinyt, minkä vuoksi luin kirjan nopeasti. Kokonaisuutena todella hyvin toteutettu kirja. Olen hyvin surullinen siitä, että jatko-osia ei suomenneta, mutta kai ne on sitten luettava englanniksi.
Odotukseni kirjan suhteen olivat korkeat, mutta kirja ei täysin täyttänyt niitä. Tämä oli tosiaan ahdistavin kirja minkä olen ikinä lukenut. Aluksi kaikki meni hyvin saarella, mutta sitten alkoi sivistyksen pinta repeilemään ja hyvin kasvatetuista britti pojista alkaa tulla raakoja villi-ihmisiä. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja lukiessani oli selllainen tunne, että kohta tapahtuu jotain pahaa. Mielestäni kirjassa näkyi hyvin askel askeleelta kuinka sivistyksen pinta alkoi rakoilla. Rantaa ja kallioita olisi saanut kuvailla enemmän, sillä ne jäivät minulle hieman epäselviksi, muuten saari ja poikien ulkonäkö, sekä persoonallisuus oli saatu hyvin kuvailtua. Loppua kohden alkoi kunnolla tapahtua ja silloin kunnon ahdistus ja raakuus alkoi. Kun olin lukenut kirjan mietin koko illan mitä olisin itse tehnyt, jos olisin samassa tilanteessa, autiolla saarella ja seuranani toistakymmentä erilaista poikaa? Mielestäni olisin ollut se, joka olisi fiksuimpien joukossa, mutta kuka tietää, olisiko hulluus ja raakuus vallanut minutkin...
Olipas taas vaihteeksi hyvä kirja! Ensimmäinen osa oli ihan ok, toinen parempi ja tämä kolmas on kyllä paras tähän mennessä. Tykkäsin siitä, että nyt ei pyöritty niin paljoa Veckin ja Reillyn maailmassa, vaan oli myös Nigelin ja muiden enkelten kanssa. Ja tietenkin Jimistäkin oli riittävästi juttua, vaikka mielestäni hänen kiintymyksensä Sissy Barteniin alkaa mennä jo aika oudoksi. Jimin ikää en muista, mutta Sissy on kuitenkin vasta teini, joten tuollainen kiintymys on kyllä aika... omituista. Eddien kuolema tuli kyllä aivan puskista, sitä henkilöä jään kyllä kaipaamaan. En ole aivan selvillä Adrianin ja Eddien suhteesta, mutta kyllä siitäkin vähän vinkkiä saatiin. Ihme kyllä, minusta oli jännä lukea tälläistä kirjaa jossa henkilöt ovat poliiseja ja kaikista murha-jutuista. Tietenkin se oli välillä todella hirvittävää luettavaa... Veckin isä oli myös hyvin mielenkiintoinen henkilö. En kyllä ymmärtänyt oli hän ollut Devinan vaikutuksen alaisena vai oliko hän oikeasti murhaaja? Veckin ja Reillyn suhteen kehittyminen oli jotekin suloinen ja pidin molemmista henkilöistä. Tietenkin vähän ärsytti tämmöinen, että molemmat haikailivat toistensa perään, mutta kuvittelivat olevansa liian huonoja ja sitten tulikin selville, että he olivat molemmat ihastuineta toisiinsa ja bläää. Jotenkin liian kornia minun makuuni. Pakollisilta seksikohtauksilta ei vältytty, mutta laskujeni mukaan niitä ei ollut niin paljoa kuin viime kirjoissa. En tiedä miksi, mutta mielestäni Devinan rakkaus Jimiin on jollakin tavalla hellyyttäävää :D Vaikka Devina on täysin monsteri ja tekee kaikkea kamalaa ja on silti kykenevä rakkauteen. Toivottavasti kaikki loput kirjat eivät ole ihan samalla kaavalla tehtyjä. Tämä hyvikset voittaa, pahis voittaa ja sitten taas hyvikset voittaa alkaa olla aika väsyttävää jos seitsemän kirjaa on tulossa...
Pidin aiemmista osista,joten olihan tämäkin sitten luettava. Kirja oli kyllä sen verran hyvä, että tuli luettua se parissa päivässä. Kun luin kirjaa se tuntui todella jännittävältä ja tapahtumarikkaalta, mutta nyt kun myöhemmin miettii niin eihän siinä kovin paljon mielenkiintoista tapahtunut ja pyöri aika lailla samoissa asioissa. Ja ajassa hypittiin välillä nopeastikin, mutta kuitenkin tykkäsin! Ei nyt aivan paras kirja-sarja, mutta kyllä lukisin uudelleenkin. Sen verran kiehtovan maailman Ally Condie on luonut :)
Erin Hunterin nimellä kirjoittavan kollektiivin "Matka alkaa" (Jalava, 2013) on kertomus kolmesta karhunpojasta (mustakarhusta, jääkarhusta ja harmaakarhusta), jotka lähtevät kukin suurelle vaellukselle ja kokevat sen aikana erilaisia vaaroja. Surulta ja suoranaiselta tragedialtakaan ei vältytä, ja erityisesti perheen menettämisen tai hajoamisen teema on voimakkaasti esillä. Sarjan edetessä karhujen polut tulevat todennäköisesti kohtaamaan, ja nytkin ne ehtivät jo pienimuotoisesti risteytyä. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, mikä tekee "Ruohometsän kansan" kaltaisista eläinromaaneista fantasiaa, ja aluksi näytti siltä ettei näiden karhujen elämöinti myöskään olisi genrekirjallisuutta. Loppupuolella mukaan astui kuitenkin melkoisen yllättävä elementti, joka omalta osaltaan keikautti vaa'an vahvasti genrekirjallisuuden puolelle. Suositella tätä voisi kai eläimistä pitäville alakoululaisille nelosesta ylöspäin.
Kirja ei ollut parhaita lukemiani, mutta pidin siitä silti ja suosittelen. Loppu eteni todella nopeasti ja kun kirjan oli saanut päätökseen täytyi vielä mielessä kertailla, että kuka nyt oli syyllisenä mihinkin. Kirja oli hyvin samanlainen, kuin hetki sitten lukemani Lucian. Osa hahmoista oli melkeinpä kuin toistensa kopioita. Pääosat ovat hyvin saman näköisiksi kuvailtuja sekä he rakastuvat erittäin samanlaisiin synkkiin, komeisiin ja mystisiin poikiin, joihin kirja isolta osalta perustuu. Päähenkilöiden parhaat ystävät ovat kuin sama hahmo! Pidän kyllä paljon enemmän Lucianista, mutta oli tämäkin ihan kelpo lukemista.
Kirja sisältää joukon Kuningas Arthur tarustoon kuuluvia episodeja, enemmän tai vähemmän yhteen nivottuja tarina kokonaisuuksia. Kuningas Arthur tarina pääpiirteiltään on tuttu jo monista elokuva, TV sarja ja kirja sovituksistaan, mutta en muista tutustuneeni kaikkiin kirjassa esiintyviin tarinan osasiin aiemmin. Tarinoita kerrottiin hätäisesti, yksitoikkoiseen sävyyn. Tilanteesta toiseen siirryttiin vauhdilla ja pökkelösti ilman kaunokirjallista otetta. Tarinoita selostettiin ihan kuin kaveri kertoisi toiselle lukemansa kirjan tapahtumia. Tähän vaikutti osaltaan suomennoksen lyhennelmä. Suomennoksessa puuttuu välistä episodeja ja myös käännetyt episodit ovat lyhennettyjä. Luin jonkun katkelman englanninkielisenä ja se tuntui kyllä paremmalta. Vaikka lyhentäminen ei tehnyt tarinalle hyvää (ei se ikinä tee), tuskin olisin jaksanut lukea n. kolme kertaa pidempää kokonaisuuttakaan, sillä tarinat toistivat itseään. Mukaan mahtui ihan hyviäkin pätkiä, mutta kokonaisuutena kirja oli puuduttavaa lukemista.
Siilo on hyvin kirjoitettu kirja ja hyvin mukaansa tempaava. Itseäni rajoitti kirjan varaukset, sillä minulle tuli kiire lukea tämä loppuun. Mutta sain sen luettua ja hyvä että luinkin. Tämä kirja olisi saanut minulta 5 tähteä jos asioita olisi selitetty hieman paremmin. Mutta suosittelen!
Kirja oli ihan luettava ja yllättävän koukuttava, vaikka siinä oli melko paljon aukkoja yms. Didi oli myös ärsyttävän keskenkasvuinen ja hänen ja Samuelin suhde ei oikein missään vaiheessa tullut se vaan yhtäkkiä vaan pamahti siihen. Tyhmää myös jos Didi ei olekaan se legenda.
Todella hyvä kirja. Onneksi tuli taas kerran valittua kirja kannen perusteella, muuten kirja olisi saattanut jäädä lukematta. Jatko-osia odotellessa!
Verimaalla asuva Mab Prowd on elänyt koko elämänsä vahvojen taikojen keskellä salaperäisen Diakonin – Arthurin – oppilaana ja seuraajana. Kun Arthur päättää jättää elämän taakseen ja siirtyä Lynin seuraan tuonpuoleisen rajan taakse, hän jättää Mabille suuren vastuun niin Diakonina olemisesta kuin myös kirotun ruusupensaan poistamisesta. Kakkulapäinen, villitukkainen Mab ei vain seuraa sokeasti toisten ohjeita. Hän on tietyllä tapaa hyvin utelias ja kokeileva, vaikkei suoranaisesti uhmakas olekaan. Arthur neuvoi häntä ennen kuolemaansa tuhoamaan ruusut tuhkaksi, mutta vastoin ohjeita Mab luo ruusujen kiroukselle ruumiin. Homunculuksen. Homunculus lähtee juoksemaan vapailla jaloillaan saapuen rantaan, jossa juuri sillä hetkellä nuori Will on koirineen karkottamassa omia henkilökohtaisia haaveitaan ulos elämästään. Tie kohti helvettiä alkaa, kun homunculuksen onnistuu päästä liian lähelle Williä. Vahinko ehtii tapahtua ennen kuin Mab saapuu paikalle. Willin ja Mabin ensikohtaaminen ei ole vain outo ja eriskummallinen, vaan syöksee alulle väistämättömän tapahtumaketjun, joka asettaa kenen tahansa magiaan negatiivisesti suhtautuvan koetukselle. Se asettaa alttiiksi myös nuoren rakkauden, kohottaa ennakkoluulot ja nostattaa asiat aseteltavaksi tärkeysjärjestykseen. Verenvahti, joka on jatkoa fantastiselle Veritaialle, on edeltäjäänsä hitaampi, sievistelevämpi ja kontrolloidumpi. Tarina etenee hitaasti ja kertoen. Päähenkilöinä toimivat Mab ja Will, joiden polut lankeavat toisiinsa. Toisin kuin Veritaiassa, Verenvahdissa rakkaus ei ole yhtä roihuavaa. Ensisuudelmaa saa odottaa pitkälle, kaikki on ikään kuin harkittua. Rakkaus on kuitenkin kerrottu hitaudestaan huolimatta elävästi, varoen kuin kokeiltaisiin tikulla jäätä – uskaltaako tuonne kävellä? Tässäkin kirjassa kolmas kertoja avaa menneisyyden hämärää ovea. Evelyn on verisukuun kuuluva nuori nainen, joka on silmittömän rakastunut Arthuriin. Hänen ja Arthurin rakkaus ei vain ole koitua hyväksi, kun on joku joka langettaa Evelynin ylle raskaan omantunnon taakan. Tässä kirjassa menneisyys oli yhtä lailla merkityksellinen ja osallinen kuin Veritaiassa, mutta edeltäjäänsä nähden menneisyys jäi hieman ontumaan, kuten koko kirjan kokonaisuus. Kaikkein ihastuttavinta tässä kirjassa oli se, että arvoituksellinen, salaperäinen ja mysteereitä täynnä oleva Arthur muuttui selkeämmäksi, aidoksi ihmishahmoksi. Vaikka Verenvahti ei ollut järisyttävä tai edes innostava lukukokemus, Tessa Grattonin tapa kirjoittaa on ihanan eloisa ja virtaava.
Luin kirjan, koska kaverini suositteli ja sanoi että se oli loistava. Minulla oli siis erittäin suuret odotukset kirjaa kohtaan, mutta ne eivät aivan täyttyneet. Pidin kyllä kirjasta kovasti, mutta hieman jännitystä olisi voinut lisätä ja kirjan olisi saanut helposti tiivistettyä lyhyemmäksi. Henkilöhahmot olivat kiinnostavia, erityisesti pidin Tomusormesta. Elokuvankin katsoin ja se oli yllättävän hyvä!























