Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, koska se vaikutti lupaavalta kannen perusteella. Lopputulos on kuitenkin tylsä, ylipitkä ja moneen kertaan nähty, enkä pitänyt henkilöhahmoistakaan. Seksi- ja väkivaltakohtaukset tuntuivat hiukan noloilta kirjassa, joka tyylinsä ja kerrontansa puolesta sopisi mielummin alle 16-vuotiaille. En aio lukea jatko-osia.
Pedot on epäilyksettä yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista. Ahmin opuksen parissa päivässä, enkä varmasti olisi huomannut, vaikka maailma olisi tuhoutunut ympäriltäni. Juoni soljui mukavasti eteenpäin, ja teksti oli hyvin ravitsevaa. Vaikka tieteellä ja tutkimuksilla oli melko suuri osuus teoksessa, asiat pysyivät hyvin ymmärrettävinä, eikä maallikon tarvinnut pyöritellä päätään ymmärtämättömyydelleen. Juoni oli täyttä rautaa, henkilöhahmot erinomaisia, ja tunnelma äärimmäisen tiivis. Kirja oli mainio yhdistelmä tiedettä, mysteeriä, jännitystä ja toimintaa. Kiintoisaa luettavaa ensimmäiseltä viimeiselle sivulle.
Mifonkeja en ole vielä saanut aikaiseksi aloittaa, joten päätin kokeilla tätä kertomusta, kun innostuin ostamaan e-kirjoja. Ilmeisesti pidemmän tarinan alku, joka ei vielä kauheasti vakuuttanut. Miksi ihmiset ei vaan voi kertoa asioista suoraan eikä sen sijaan puno outoja juonia? Tosin sitten tässä ei olisi ollut juurikaan tarinaa... Voisin kuitenkin ostaa jatkoakin, sillä se isompi kuvio taustalla kiinnostaa. Toivottavasti päähenkilöt alkavat puhua keskenään eivätkä koko ajan toivo toisen lukevan ajatuksiaan, se on aika tylsää lukijasta.
Kirjassa käsiteltiin syvällisiä teemoja, mutta kuitenkin se oli nopealukuinen ja juoni piti hyvin otteessaan. Hahmot olivat samaistuttavia, vaikka heidän tilanteensa olikin erikoinen. Pidin siitä, että tarina on sidottu Suomen (sotien) historiaan. Erilaiset ajat muokkaavat henkilöiden elämää ja heidän tapaansa hahmottaa maailmaa. Tarinan keskeinen teema on erilaisuus. Kokonaisuudessaan Sudenveri oli kaunis ja koskettava.
Tämä kirja oli hyvä. Kirjan pelottavuus oli ehkä liian yliarvostettua, mutta se on minun mielipiteeni. Olihan tässä suht pelottaviakin kohtia, mutta eniten tykkäsin Carrien ja hänen äitinsä välikohtauksista. Carrien yliuskonnollinen äiti oli suorastaan karmiva ja hänestä oli mielenkiintoista lukea. Carrien ajatuksia olisi saanuta olla enemmän, sillä hän oli mielestäni mielenkiintoinen henkilö. King onnistui kuvailemaan hyvin Carriesta kummunnutta syvää vihaa. Carriesta oli saatu oikean ihmisen tuntuinen. Tämä kirja oli kokonaisuutena hyvä ja kiinnostava, muuta sanottavaa en keksi.
Minulla on ollut hirveät ennakkoluulot suomalaista kirjallisuutta kohtaan, mutta lainasin tämän, koska se oli saanut hyvät arvostelut täällä Risingissa. Ensinnäkin tämä kirja ylitti odotukseni. Ihanaa kun tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja pääkaupunkiseudulle, minkä vuoksi tapahtumapaikat on helppo kuvitella. Voisi luulla, että puhekieli on häiritsevää, mutta tässä kirjassa se toimi todella hyvin ja sai lukukokemuksen tuntumaan elävämmältä. Ja hahmot. Ne olivat ihanan persoonallisia ja hyvin kuvailtuja. Esimerkiksi Rufus ei ollut sellainen stereotypinen komistus, mutta silti komea. Kun luin kirjaa yleisellä paikalla, oli kova työ pitää pokka ja olla nauramatta vedet silmissä. Kirjassa oli tosiaan todella hauskoja kohtia. Käärmeenlumooja oli nappi suoritus ja piti mukanaan loppuun asti. Odotan innolla seuraavan osan lukemista.
En ole ennen lukenut rikoskirjoja, mutta tämä ylitti odotukseni. Kirja piti mukanaan loppuun asti ja juoni kulki hyvin. Sydän pomppaili hurjaa vauhtia melkein koko ajan kirjaa lukiessani. Romantiikka oli hyvää plussaa kirjassa, mutta sitä ei ollut liikaa (onneksi, sillä muuten kirja olisi muuttunut liian imeläksi), vaikka seksikohtaukset olivat hieman rajuja ja yksityiskohtaisesti kuvailtuja. Aion lukea sarjan seuraavat osat 100% varmasti ja suosittelen kirjaa kaikille, jotka tykkäävät sydäntä riipivästä jännityksestä.
Piiri oli ihan hyvä kirja. Mielestäni kirja oli joltakin osin hyvin sekava ja varsinkin alussa kaikki hahmot menivät sekaisin. En nyt mene tarkoita pahalla, sillä kirja oli kuitenkin hyvä luku kokemus. Olisin halunnut, että kirjailijat olisivat kertoneet enemmän murhaajasta ja miten hänet saatiin selville. Edelleen hoen että ihan hyvä kirja ja jatko-osa menee lukulistalle!
Kirja oli hyvä. Olen lukenut erään toisenkin taidehistoriasta ja vanhoista taiteilijoista kertovan kirjan ja tämä kyllä voitti sen mennen tullen. Luulen, että se johtu osittain siitä, että se toinen kirja oli tarkoitettu hieman vanhemmille, vaikka otinkin sen kyllä nuortenkirjoista kirjastossa. Lydian salaisuudessa juoni ei ollut mitenkään erikoinen, mutta se ei haitannut, sillä tapahtumat olivat kuitenkin jännittäviä ja hauskoja. Kirjasta oppii kiinnostavia asioita historiallisista taitelijoista ja heidän töistään. Suosittelen lukemaan!
Miten minä käsitän kirjan sisällön? Käsitän kirjan niin, että noiturin (Geraltin) elämästä kerrotaan eri kertomuksin. Jokaisessa luvussa kerrotaan eri tapahtumasta. Tapahtumat etenevät alussa aikajärjestyksessä, mutta sitten kirjan loppupuolella hypätään aikajanalla taaksepäin, ja kerrotaan jo tapahtuneesta, jonka jälkeen kerrotaan siitä mitä tapahtui sen jälkeen kuin keskivaiheella hypättiin taaksepäin. Ensimmäisestä tarinasta olisin halunnut kuulla jotakin lisää... samoin muistakin. Tarinat jäivät vähän kesken, en tiedä oliko se kirjan tarkoitus jättää tarinan loppuosa lukijan mielikuvituksen varaan. Jos henkilöhahmoista puhutaan, niin Geralt oli todella mielenkiintoinen henkilönä. Samoin Valvatti. Valvatti oli vähän kuin Geraltin vastakohta, aukaisi suunsa juuri sellaisissa paikoissa, jossa sitä ei olisi pitänyt aukaista. Yennefer vaikutti myös aika mielenkiintoiselta. Nennekestä sai melkein sellaisen vaikutelman, että Geralt olisi hänen poikansa. Tosi äitimäinen hahmona. En oikein tajunnut kuka Iola oli. Ja hänen ihmeellinen sairauskohtauksensa oli aika hirveä. Kirjan nimi on oikein kuvaava. Toisin kuin kirjan takakansi. Se ei minun mielestäni kuvannut kirjan tapahtumia juuri ollenkaan Kirjan tunnelma on aika mielenkiintoinen. Aikakausi ei todellakaan ollut nykyaika muttei kivikausikaan. Punainen ja ruskea kuvaavat kirjaa mielestäni hyvin. En ole lukenut muita Andrzejin kirjoja, mutta kyllä ajattelin lukea kirjan toisen osan. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ehkä kaipaavat vaihtelua kirjoihinsa. Minulla tämä kirja oli todellakin hyvin erinlainen kuin muut lukemani kirjat, mutta silti hyvä kirja.
Kirja ei aivan yltänyt ekan osan tasolle mutta oli silti oikein kiva. Karoun ja Akivan suhteeseen oisin halunnut lisää mutta toivottavasti sitä tulee sitten reilusti viimeisessä osassa.
Tykkäsin ja odotin kovasti :) Ainoa asia joka jäi kalvamaan oli loppuratkaisu... toivottavasti se selvitetään vielä kolmannessa osassa
Jotenkin koko kirjan ajan odotin, että jotakin maagista tai taikuuteen viittaavaa tapahtuisi ja yllätyin todella iloisesti kun kirja loppui ilman sitä fantasiahöpinää, mikä uhkaa pilata monia hyviä kirjoja. Perusasetelmat löytyivät (kolmiodraama, uusi tyttö uudesssa koulussa, menneisyyden trauma, nje...) mutta kirjailija on tuonut niihin silti uudenlaisen näkökulman, mikä piti mielenkiintoa yllä! Hieno lukukokemus
Pidin siitä että kaikki oli laitettu samojen kansien sisään! Tuntui kuin olisi ollut vain yksi kirja käsissä, mutta sisältöä tosi paljon! ehdottomasti yksi suosikkisarjoistani!
Kirja oli sitten loistava! Luin sen äskettäin uudelleen ja täytyy myöntää, että tämä kuuluu kyllä ehdottomasti suosikkeihini! Minusta oli upeaa miten kirjailija oli painottanut erilaisia asioita kun yleensä muissa kirjoissa. Rakastin Saban synkistelevää asennetta ja nimeä Kuoleman Enkeli!
Tämä osa on aina ollut toinen lemppari Harry Pottereistani. Se luultavasti johtuu siitä, että kirjaan on tuotu jotakin uutta, mikä saa minut lukemaan sen aina uudelleen ja uudelleen. Todellinen klassikko!
Luin kirjan varmaan neljä vuotta sitten, mutta nyt se on tullut taas ajankohtaiseksi elokuvien myötä. Tykkäsin kirjasta paljon, kokoajan oltiin menossa ja seikkailulla oli jokin tarkoitus, ei mitään päämäärätöntä hortoilua. Kirja oli mahtava!
Ihanaa että sain vihdoin tämänkin kirjan käsiini! Kauan sitä sai odottaakin mutta lukukokemus oli kaiken arvoinen.
Kirja oli sitä samaa mitä muutkin osat. Pidin kaikista kirjoista mutta mielestäni jonkilainen yhtäläisyys puuttuu... vähän kuin kirjailija aina hetken mielijohteesta alkaisi kirjoittaa jotakin uutta juonen käännettä.
Todella omituisesti suomennetun otsikon takaa löytyy ihan yllättävän mukiinmenevä Doctor Who kirja. Romaani perustuu vanhoihin Doctor Who -sarjan jaksoihin, mutta juonessa pysyy melko hyvin kärryillä, kunhan vain tuntee sarjan perusidean. Kuten tuoreemmissakin Doctor Who -kirjoissa, tässäkin on hieman hukattua potentiaalia. Hahmoihin ei syvennytä niin paljoa kuin mitä voitaisiin ja niin näiden kohtalosta ei kamalasti välitä. Myös autonien motiiveja olisi voitu avata enemmän. Nyt pahismuovihirviöt ovat vain pahismuovihirviöitä, jotka yrittävät vallata planeetan. Teksti on hyvin nopealukuista ja sivujakaan ei ole paljoa. Kirja on selvästikin hieman nuoremmille suunnattu sen sisältämästä väkivallasta huolimatta. Aika on vain kulkenut ikävästi kirjan ohitse. Eniten iloa tästä romaanista on kovimmille Doctor Who -faneille, joille myös vanhat sarjan jaksot ovat tuttuja.
Itärannan teoksen kieli on paikoin hyvin runollista ja teksti virtaa kuin vesi. Kirjailija on onnistunut löytämään zeniläisen tietoisen läsnäolon ja kirjoittamaan sen rivien väliin. Se tulee esiin muun muassa hiljentymisenä teeseremoniaan, sen arvokkuudessa ja rauhallisuudessa. Kyseessä on siis kertomus ajasta sen jälkeen, kun ihmiset haavoittivat maailmaansa ja menettivät sen. Kertomus, joka voi sijoittua joko muutaman sadan tai tuhannen vuoden päähän. Itäranta kertoi kerran haastattelussaan, että tämä valinta on tarkoituksellinen, jotta jokainen lukija voi itse päättää kuinka kauaksi tulevaisuuten tapahtumat sijoittaa. Kuinka pian todellisuus saavuttaa fiktiossa esitetyn tilanteen? Teoksessa esitellään armeijan ankaran valvonnan alaisena elävä pieni kylä. Päähenkilönä seurataan noin vuoden ajan 17–vuotiasta Noriaa, jonka isä on Teemestari. Teemestari on veden vartija ja teeseremonian suorittaja. Teemestarin asema periytyy yleensä isältä pojalle, mutta Noria on perheen ainoa lapsi ja perii isänsä tittelin ja aseman, vaikka nainen Teemestarina jakaakin mielipiteitä. Norian edeltäjät ovat piilotelleet sukupolvien ajan salaisuutta, joka voi paljastuessaan vaaraantaa useammannkin ihmisen hengen. "Perinteisestä" dystopiatarinasta poiketen, teoksen viimeinen lause antaa lupauksen paremmasta ja synnyttää pienen toivon lipinän "Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä." (s. 266)
Sarasvatin hiekkaa oli kirjoitettu valmiiksi jo vähän ennen loppuvuoden 2004 suurta tsunamia, joten aihe ei teoksen ilmestyessä olisi voinut olla ajankohtaiseepi. Teos sijoittuu läheiseen tulevaisuuteen, 2020-luvulle. Isomäen teos tarjoaa uhkakuvan siitä, mitä voisi tapahtua, jos globaaliin lämpenemiseen ei reagoida ajoissa ja jos siihen ei ole olemassa pysähdyskeinoja. Kuten olettaa saattaa, teos on hyvin tieteellinen ja Isomäen tapa kirjoittaa käytännössä kaikki tietämys auki teokseen vaikeuttaa paikoin romaani-muotoisen ts. juonivetoisen teoksen lukemista, sillä tämä ei ole tietokirja, vaikka sen sisältämä tiede onkin lähes täysin todenmukaista. Teoksen lopussa Isomäki kertoo vielä mikä oli totta ja mikä keksittyä. Sarasvatin hiekkaa on hyvin Hollywood-tyylinen, käytännössä valmis käsikirjoitus elokuvalle. Aku Louhimiehen ohjaamasta elokuvasovituksesta ei muuten ole puhuttu pariin vuoteen, mutta jos projekti mahdollistuu uskoisin teoksen toimivan vielä paremmin valkokankaalla kuin tekstinä. Olisi ihan vertailun vuoksi hauskaa tutustua myös teoksesta tehtyyn sarjakuvasovitukseen. Sarasvati on muuten joen lisäksi myös kirjallisuuden ja oppimisen jumalatar, joka esiintyy yleensä valkoisen joutsenen kanssa - kuinka sopiva kaksikko suomalaiselle kirjallisuuden opiskleijalle, kuten itselleni. Teoksessa myytit ja tiede kohtaavat jännittävällä tavalla. Vuoteen 2001 sijoittuva prologin jälkeen teos on jaettu kolmeen osaan: Vettä ja hiekkaa, Hiekkaa ja jäätä, Jäätä ja vettä. Epilogi ajoittuu vuoteen 2026. Pääteemoina ovat mm. syklisyys, fraktaalikuvioiden toistuvuus luonnossa sekä kuinka hiekka peittää alleen menneisyyden ja kadonneiden korkeakulttuurien kehittyneen teknologian. Kerronta etenee useamman henkilön näkulmasta. Keskeisimpiä hahmoja ovat venäläinen Sergei Savelnikov, merentutkija ja sukellusvene Lomonosovin kapteeni, suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen, intialainen meriarkeologi Amrita Desai sekä filippiinien kiinalainen mannerjäätikkötutkija Susan Cheng. Jännitystä kehitellään pitkään, kunnes jossain puolivälissä kirjaa alkaa tapahtua enemmän. Silti missään vaiheessa ei tullut mieleeni, että olisin jättänyt lukemisen kesken, jokin kirjassa piti kiinni imussaan. Kenties se sama, joka kiehtoo dystopiossa, tietty uhkan ilmapiiri.