Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
AIVAN IHANA lopetus ensimmäiselle trilogialle! Vaikka loppuratkaisu ei oikeastaan yllättänyt, oli kirja todella koukuttava. Magnus ja varsinkin Alec ovat olleet alusta asti lempihahmojani ja tämä osa vain vahvisti sitä. Edelleen saa kiittää Clarea upeasta kuvailusta.Voin vain sanoa, että onneksi sarja ei loppunut tähän!
Minusta tämä kirja tuntui väliosalta, jossa käytiin läpi tapahtumia, joiden täytyi tapahtua ja aseteltiin pelinappuloita uusiin paikkoihin odottamaan. Kirjassa ei ollut kovin yhtenäistä omaa juonikuviota, vaan se oli enemmänkin kokoelma irrallisia tapahtumia. Sinällään aivan yhtä viihdyttävä kuin edellinenkin osa, mutta kokonaisuuteen olisi kuitenkin voinut panostaa enemmän.
Toinen osa ei todellakaan pettänyt odotuksiani! Sarjan taso ei laskenut ja hahmoihin tutustuu sopivasti pikkuhiljaa. Tuli ahmittua tämäkin kirja ensimmäisen tavoin ja niin taitaa käydä seuraavallekin osalle!
Luukaupunki aloittaa mahtava kirjasarjan hyvin! Juoni ja aiheet ovat kekseliäitä, ja kaikki on mietitty loppuun asti. Pitkät kuvailut ovat ihania. Kaikki hahmot ovat omanlaisiaan, ja nimet tarpeeksi erilaisia, ettei niissä (edes minä) mene sekaisin. Loppu oli yllättävä ja aion ehdottomasti ahmia myös seuraavat osat!
Kirja oli aluksi tosi hidastempoinen ja ehkä vähän tylsä, kun kerrottiin vain satunnaisesti hahmojen menneisyydestä, mutta puolenvälin jälkeen alkoi oikeasti tapahtua ja juoni kävi nopeatempoisemmaksi. Aikakausi, Espanja sijaintina ja noitavainot olivat kekseliäs ja mielenkiintoinen aihe. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja!
En oikeestaan aluksi pitänyt tätä niin hyvänä, mutta nyt tämän viimeisen kirjan luettuani jokin kolahti ja huomasin että tämä oikeasti vaikutti minuun. Mulla oli semmoinen tyhjä olo pari päivää sen jälkeen kun olin kyseisen kirjan lukenut (siitä aina huomaan että kirja oli hyvä). Pidin myöskin niistä runoista tosi paljon, Perillä ( +Tarkoitettu ja Rajalla) sai minut oikeastaan innostumaan runoudesta, ja nyt olen itsekkin alkanut väsätä omia runoja :) Pidin myös siitä että kirjassa ei tapahtunut koko ajan kaikkea, vaan siinä kuvailtiin paljon Cassian, Kyn ja Xanderin ajatusmailmaa ja ympäristöä. Kirjassa ei mielestäni kauhesti tapahtunut koko ajan kaikkea, mutta itse ainkin pidin siitä. Tämä oli hyvä, kantaaottava trilogia.
Ihan perus - näin sen voi kai lyhyesti ja ytimekkäästi sanoa. Ei mikään mestariteos, mutta ei nyt huonokaan. Maailma on mielenkiintoinen ja uniikki, se antaa kivasti plussaa. Henkilöhahmot häiritsivät ainakin minua alussa, koska puhuvat rotat, kissapeikot, keijut ja kääpiöt toivat niin voimakkaasti mieleeni lasten sadut. Myös heidän persoonallisuutensa olivat hieman ärsyttäviä, niin naiiveja että...! Ainostaan Tahmatassu oli poikkeus. Kirja on ihan nautittavaa lukemista, mutta mielestäni huipulle siitä ei ole.
Maggie Stiefvaterin Mercy Falls -trilogia on sydämenlyöntejä hivelevä ja kyynelkanavia kutittava rakkaustarina pojasta, josta tulee ihminen ja tytöstä, josta tulee susi. Se on runollinen ja pehmeä, mutta ajoittain suora ja tökkivä. Ensimmäinen osa on kyynelten tanssia, rakkautta säkenöivää vetovoimaa. Toinen osa on paluu arkeen, taistelu menetyksen pelosta. Kolmas on sota pysyvyydestä, muutoksista, joiden vanavedessä kaikki eivät välttämättä säily hengissä. Rakastettavan sarjan päätösosa sai minut huokailemaan. Alku käynnistyi hitaasti, keskiväli jo ravasi, loppu oli räjähdysmäistä toimintaa... ja jäin kuitenkin kaipaamaan jotain, mitä Maggie Stiefvater ei tarjonnut. Siihen mihin viimeinen sivu päättyi, jäi lukijan pään kokoinen aukko. Kysymykset vilisevät aivotasanteella. Sam, Grace, Cole ja Isabel jatkavat omaa elämäänsä siellä, minne kirjan sivut eivät enää yllä.
Pidin kirjasta melkein yhtä paljon, kuin sen edeltäjäst. JUoni oli mukava, vaikka melko ennalta arvattava. Hieman ärsytti vain se että takakansi on mielestäni jotenkin paisutellut juttuja.
tämä oli porttini scifiin ja fantasiaan jo monta vuotta sitten, enkä kadu mitään
Ei tunnu ikinä kivalta kun mielikuvituksesta tehdään kuvia, mutta tämä sarjakuva melko hyvin onnistunut siinä. Hyvää luettavaa Ensimmäistä kirjaa lukemattomille, sopivaa sen lukeneille
Terry Pratchettin ties monennessako Kiekkomaailma-romaanissa muori Säävirkku, Nanny Auvomieli ja muut noidat joutuvat vastakkain Lancren kuningaskuntaa havittelevan vampyyrijoukon kanssa. Onko vaarnoista ja valkosipulista enää apua, kun elämäntapaansa vauhdikkaasti modernisoineet verenimijät astuvat kehiin? "Carpe Jugulum" ei ole uusi "Noitia maisemissa", mutta ihan mukiinmenevä lukukokemus nyt kuitenkin. Synkempiä sävyjä on mukana, vaikka huumorin määrä on edelleen vakio. Pratchettille on kuitenkin annettava pisteitä siitä, että tällä kertaa hänellä on aidosti muutakin annettavaa kuin ne hieman maneerinomaiset huumoripalansa: kirjan sivuille on ripoteltu ihan toimivaa kritiikkiä erilaisia uskontoja kohtaan.
Waverly Placen velhot on Disney Channelin ja Nelosen esittämä televisiosarja. Beth Beechwoodin nimiin merkitty "Hullunmylly" (Sanoma Magazines, 2010) on kyseisen televisiosarjan kahdesta jaksosta muokattu nuortenkirjan irvikuva. Jos maailmassa olisi tippaakaan oikeutta, niin yksikään kirjasto ei hankkisi tätä sarjaa hyllyihinsä, sillä lapsen on parempi pysytellä tyystin muiden harrastusten parissa kuin väärinkäyttää lukutaitoaan tämmöistä roskaa lukemalla.
Enrique Moriel -salanimen taakse kätkeytyvän kirjailijan "Ajattoman kaupungin varjojen" (Bazar, 2010) perusidea kutkuttaa mielikuvitusta; kuolematon vampyyrikertoja kulkee läpi Espanjan värikkään historian ja nivoutuu osaksi hyvän ja pahan välistä taistelua monenlaisia mysteerejä varjoisille sivukujilleen kätkevässä Barcelonassa. Lopputulos on sitten huomattavasti vaisumpi. Kahdessa eri aikatasossa kulkevassa romaanissa ei ole oikein punaista lankaa - toisin sanoen kunnollista juonta - eikä henkilökuvauskaan oikein toimi. Morielin harjoittama toisto alkaa nopeasti kyllästyttää (naispäähenkilön säärien kuvailu, vakuuttelu siitä että vampyyrikertoja on todellakin ehtinyt nähdä ja kokea vaikka mitä) ja mitäänsanomattomaan paljastukseen huipentuva opus käy loppua kohti niin puuduttavaksi, että hieman yli 400-sivuisen romaanin loppuun lukemisesta pitäisi antaa pieni palkinto. Jos tämäntapainen kirjallisuus kiinnostaa, niin kannattaa lukea mieluummin Perez-Reverten "Yhdeksäs portti".
Kertomus oli hyvin viehättävä ja mielenkiintoinen, osoittain varmasti siksikin etten oikeastaan tiedä juuri mitään mäyristä ja tunsin siksi oppivani jotain uutta. Tarinan lomaan ripotellut lehtileikkeet lisäsivät todentuntua. Kirjan asetelmat olivat minun makuuni turhan mustavalkoiset, mikä saattoi johtua uskonnollisesta pohjavireestä. Oli vähän häiritsevää tietää aina ristiriitatilanteissa kuka oli oikeassa ja kuka väärässä ihan vain sillä perusteella olivatko hahmot "hyviä" vai "pahoja".
Todella herkullinen tarina taas. Ihanaa lukea myös uusista hahmoista. Jokaisen kirjan juoni menee aika samaa kaavaa mutta silti ne vaan aina lukkee ja aina tykkään yhtäpaljon nii eipä voi valittaa
Ihana sarja aina kaikille pittää tätä hehkuttaa! mää niin rakastan tämmöstä lällyromantiikkatoimintamitälie kirjoja. Tohrista nousi yllättäen mielenkiintoinen henkilö ja Autumn oli vähän erilainen edellisiin sarjan naisiin verrattuna.
Luulin tämän olevan sellaista perusfantasiaa kannen ja kuvauksen perusteellla, enkä olisi voinut paljon vääremmässä olla. Kirja oli koukuttava ja massasta poikkeava, jännittävä tarina, joka ei ole pelkästään höystetty huumorilla, vaan se on osa sitä. Jotenkin niin luonnollisesti pystyn kuvittelemaan hahmot kävelemään ja sekoilemaan tutuille kaduille. "Todentuntuinen" on ehkä outo sana kuvaamaan fantasiakirjaa, mutta sitä se on. Monesti olen purskahtanut kumman kuuloiseen nauruun tätä lukiessani, kanssaelävät saavat tuijotella minkä lystäävät.
Raikas ilmesty ikävään paraikaa kuoleville Potter-faneille. Tällaisena "tietokirjana" hauska ja mielenkiintoinen, mutta ehkä juuri siksi ei päihitä pääkirjoja. Oli kuitenkin hykerryttävää luettavaa, historia-pläjäyksetkin kiinnostavia.
Luin tämän ystäväni suosittelemana. Parempi kuin odotin, mutta jotkin kohdat kyllä tökkivät, en tiedä miksi. Oli vähän sellainen nihkeä olo tätä luettaessa, vaikka hahmot olivat vain lievästi ärsyttäviä eikä juonikaan siitää pahimmasta päästä. Jotkin käänteen olivat yllättäviäkin, ja varsinkin Ahden soittoa oli kiehtova lukea, kutkutti vatsasta. Mutta hyvä ja toimiva idea joka tapauksessa, vaikkei parhaimmistoon ylläkään.
Kirjan alku oli minulle sekava, yritin varmaan liikaa ymmärtää miten kaikki tapahtui. Olin jo luovuttaa koko lukemisen. Kuitenkin sitä mukaa kun luin, aloin ymmärtää ideaa. Loppua kohden koukutuin aina vain enemmän. Ja kyllä, sain minäkin kyyneleitä pidätellä viimeisillä sivuilla.
Kirja lumosi minut täysin. Yritin himmata lukutahtia, koska en halunnut sen päättyvän.. pelkäsin sen päättyvän tai tarkemmin miten se tulee päättymään. Loistava kirja.