Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Jep... Tarpeellista tavaraa oli loistava kirja, kun ensimmäisen kerran luin sen 19 vuotta sitten, 13 vuotiaana. - Ja nyt luettuani sen uudestaan pysyn kannassani. Jos King jonkin osaa, niin se on ihmismielen kuvaaminen. Viimeisen sivun jälkeen on hyvä kysyä itseltään mikä on sinun Tarpeellinen tavarasi...? ;)
Löysin tämän kirjan isoveljeni kaapista. Olin ihan ihmeissäni, miten veljelläni oli sellainen kirja, mutta se olikin äidin. Omin sen sitten itselleni ja luin tässä viikonlopulla. Oli niin ihanaa lukea, kun muistin että tämä teos oli luettu myös ala-asteella. En paljoakaan muistanut siitä, ennen kuin taas luin. Tarina on todella surullinen, melkein tuli itku lukiessa. Pidin siitä silti paljon, kirjoitustyylistä ja juonestakin. Joonatan ja Kaarle ovat niin... miten sen sanoisi, sympaattisia ja rohkeita henkilöitä. Juuri tällaisten takia luen myös lastenkirjoja, sanokoot ystäväni mitä sanovat. Tämä tarina ainakin sopii myös vanhemmalle ikäryhmälle, sillä sanoma oli vahva. Suosittelen lukemaan. Herkät ihmiset, lukekaa pienellä varauksella.
Aiemmat Sookie Stackhouse kirjat ovat olleet hyvin vauhdikkaita ja niiden parissa ei ole juuri tylsiä hetkiä tullut. Tämä kirja kuitenkin lähti liikkeelle aika hitaasti ja alussa ehdin vähän tylsistyä. Muutenkin tämän juoni oli vähän hajanainen. Kirjassa oli paljon pieniä tapahtumia joilla ei tuntunut olevan paljon yhteyttä toisiinsa. Mielenkiintoisinta tässä kirjassa mielestäni oli Appius Liviuksen suojatti Aleksei. Hänen mukaan tuomisena kirjaan oli ihan kiva oivallus, mutta ei hän kuitenkaan tätä kirjaa pelasta. Vähän turha kirja.
Yksi parhaimmista kirjoista! Tämän osan turvin luin muutkin osat ihana, vaikkakin joillekkin heikkohermoisille aika raaka. Rakastin kaikkia hahmoja, ja juoni oli hyvin yllättävä! Lue!
Tämän kirjan kannen perusteella otin luettavakseni. Mukaan tempaisi myös halu lukea jotain noidista, ja velhoista. Älyttömän mahtava ja kekseliäs fantasia kirja! Olen lukenut koko sarjan, ja katsonut elokuvat. Välillä en tajunnut kaikkea ja vähän pitkävetistä, mutta ei se niin haitannut LUE EHDOTTOMASTI! Kansi saattaa joillakin hämätä, mutta kysessä on kuitenkin aivan todella maaginen lukuelämys. Jos nyt nopeaa tiivistää ilman mitään sen kummempia paljastuksia tämän kirjan, niin tässä kirjassa kertojana on poika nimeltä Harry Potter, joka luovutettiin meille normaaleille ihmisille.. Mutta miksi? ;)
No kannen perusteella oiken kaunis kirja, ja myös erinlainen! Tämä kirja oli mielestäni hyvin ahdistava. Itsekkin joissakin kohdissa pidättelin happea. Mutta muuten hyvä, ja kekseliäs kirja. Loppu oli arvaamataon!
Ihan mielenkiintoista luettavaa, jokseenkin välistä vähän ennalta-arvattava. Maailma on mielenkiintoinen ja Aria on hyvä päähenkilö. Hän kasvaa kirjan edetessä, mikä on hyvä juttu. Olen kuitenkin varmaan lukenut vähän liikaa nuorten romantiikkaromaaneja, sillä tämä ei jaksanut liiemmin erottua joukosta edukseen.
Kijra oli hieman outo sekä tökkivä. En oikien missään vaiheessä päässyt "sisään" kirjassa. Ihna ok tämä nyt iltojen iloksi oli.
Mercy Falls -trilogian ensimmäisen osan olen lukenut noin miltei kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran. En kuitenkaan muistanut tästä kirjasta enää juurikaan mitään, joten päätin lainata tämän pitkästä aikaa uudelleen kirjastosta. Eikä todellakaan kaduta. Maggie Stiefvater kirjoittaa käsittämättömän kauniisti ja elävästi. Hänen tekstiään on helppo lukea, tämä kirja ei onnistunut missään vaiheessa käymään puuduttavaksi. Gracen ja Samin tarina on surullisen kaunis ja liikuttava. Hahmot ovat ehyitä, kirjan tarina omaperäinen ja ihastuttava. Jos tarkkoja ollaan, kirjan lukemisessa ei kestänyt kaiken kaikkiaan kuin hieman yli päivä. Mikä taas tarkoittaa sitä, että vihdoin ja viimein tartun ihan kunnolla myös siihen toiseen osaan (jonka olen myös joskus lukenut puoleen väliin) ja kolmanteen, johon en olekaan vielä kajonnut. Vielä pari vuotta sitten olin valmis hylkäämään tämän kirjasarjan, mutta nyt uudelleen luettuani tämä kosketti ehdottomasti sydäntäni ja sai ihailemaan Stiefvaterin sykähdyttävän erikoislaatuista tarinaa. Ei puhettakaan siitä, etteikö tämä olisi ponkaissut suosikkikirjoille asettamani vaatimus- ja tunnetason sisäpuolelle. Ihana, vastustamaton kirja. Suosittelen!
Todella hyvä kirjasarja, mutta lopetus on mielestäni huono. Eragon voitti Galbatorixin liian helposti. Muuten mahtava kirjasarja. :)
Kirja oli erilainen ja mielenkiintoine luettava, joka jätti lukijan odottamaan seuraavaa osaa.
OLi ihan mukavaa vaihteekis päästä pois metsästä. Tuttua Soturikissojen laatua oli tämäkin kirja!
Kirja oli aika pitkästyttävä ja juoni tökki, mielestäni turhaa jaarittelua ja asioiden selittämistä oli liikaa. Tämän vuoksi sain kirjan juuri ja juuri luettua. Kirjasta ei jäänyt mieleeni muuta kuin "tylsä" ja jatko-osia en aio lukea.
Tämän kirjan vuoksi ylipäätään innostuin lukemaan kirjoja kolmannella luokalla! Kirja on jännittävä,hauska ja pienempänä se tuntui myös vähän pelottavalta. Tämä on paras lukemani lasten satu.
RAKASTAN TÄTÄ SARJAA!!! Luin tämän kirjan aika nopeasti, koska en yksinkertaisesti pystynyt irrottamaan näppejäni siitä! Tykkäsin juonesta ja sen käänteistä sekä siitä, että kirja piti minut mukana juonessa koko ajan. Odotan innolla jatko-osaa.
Kirjan lukemisesta on jo yli puolitoista vuotta, joten en muista kaikkea tarkasti. Kirjan alussa sekosin hieman, sillä kahden päähenkilön näkökulma vaihtui aina välillä tekstissä. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea kirjaa kahden eri henkilön näkökulmasta. Aika matkailu oli myös kiinnostavaa. MUTTA. Kirjailija teki virheen aikamatkustamiseen liittyen. Sillä yksi päähenkilöistä tappoi yhden henkilön keskiajalta ja loogisesti ajatellen, häntä ei olisi pitänyt olla olemassa enää, koska toisen pääähenkilön olemassa olo on sen tapettavan henkilön ansiota (selitän tämä hieman epäselvästi, koska en halua kertoa tämä arvostelun lukijoille juonipaljastuksia, mutta haluan silti varoittaa heitä kirjailijan virheestä). Kirjailijoiden pitää olla tarkkoina kun he kirjoittavat aikamatkailusta, jotta ei tulisi tälläisiä virheitä. Muuten hyvä kirja. Tykkäsin!
Luin tämän aikoja sitten ja yritän nyt laitta jotain mitä muistan. Pidän sarjasta olen todellinen fani. Meritaistelu jäi mieleen todella elävästi. Kirja jatkoi juonta hyvin. Jäin odottelemaan seuraavaa osaa. :) Se ilmestyy suomeksi ensi vuoden alussa. ;)
Tykkäsin kovasti kirjasta. Juoni oli hyvä ja toteutus myös. Henkilöt olivat ihanan persoonallisia eivätkä pelkkiä sivuhahmoja ja pystyin eläytymään. Olen iloinen ettei Stine kirjoittanut Destinyä ja Livvyä liian samanlaisiksi vaan he ovat kaksi täysin eri persoonaa. Olen lukenut toisenkin osan ja se oli aivan yhtä hyvä kuin ensimmäinen, ellei parempi.
Aiemmin tänä vuonna lukemani Philip Reeven "Kävelevät koneet" -scifiromaani teki hillittömän vaikutuksen, ja sen seurauksena oli lukulistalle lisättävä myös kaikki jatko-osat. Kaikesta huolimatta unsin oloni hieman hermostuneeksi tarttuessani "Kadotettuun mantereeseen" (Karisto, 2005). Sarjan avausosa olisi nimittäin toiminut myös erinomaisesti yksittäisenä teoksena kutkuttavan avoimeksi jäävine loppuineen. Tilannetta ei yhtään helpottanut se tosiseikka, että moni kirjasarja on lässähtänyt erinomaisen avausosan jälkeen - terveisiä esimerkiksi Suzanne Collinsin suuntaan. Nyt voin todeta olleeni turhaan huolissani. Tom Natsworthyn ja Hester Shaw'n vaiheet jatkuivat edelleen yhtä jännittävinä ja mielikuvitusta kutkuttelevina kuin aikaisemminkin. Nuortenromaaniksi kirjasarja on edelleen kohtalaisen väkivaltainen, mikä ei ole silti päälleliimattu elementti, vaan tekee dystopiasta todellisen dystopian: kirjan maailma on pelottava, vaarallinen, ahdistava ja monin paikoin toivoton, eivätkä hyvät teot ja aikomukset johda välttämättä minnekään muualle kuin helvettiin. Sarjan viehätyksestä vastaavat pitkälti sen henkilöhahmot, joissa on rosoa enemmän kuin monissa muissa kaunokirjallisissa kollegoissaan. Tom saattaa tosin jäädä hieman statistiksi "omassa" kirjassaan, siinä missä Hesteristä kasvaa ikimuistettava sankaritar, jonka toimintaa ohjaavat myös epäitsekkäät ja raadolliset mutta siitä huolimatta ymmärrettävissä olevat motiivit.
Vaikka Salamurhaajan oppipoika olikin hyvä kirja, silti on sanottava, että ensimmäinen mieleen noussut ajatukseni tätä lukiessa oli: "Tämä ei ole Artemis Fowl." En siis toistaiseksi allekirjoita etukannen väitettä, "Colferin jättimenestyssarja Artemis Fowlin haastaja." Kuten sanottua, Salamurhaajan oppipoika oli hyvä, muttei nyt ihan niin hyvä. (Tosin tässä täytyy ottaa huomioon varsin vahvat tunnesiteeni Artyjä kohtaan. <3) Colferin huumori rehottaa ihanasti tässäkin kirjassa. Etenkin loppupuolella naureskelin useaan otteeseen hahmojen mahtaville tokaisuille ja colfermaisille toteamuksille (Colferin kirjoja lukeneet varmasti tietävät, mistä puhun.) Myös hahmokaarti on onnistunut. Erityisesti Riley sulatti sydämeni, hänessä on jotain äärettömän suloista, älykästä ja viatonta. Juoni on Artemis Fowlien tapaan vauhdikas, matkasta ei puutu yllättäviä tilanteita, tai nerokkaita suunnitelmia. (Tosin nyt on kyllä sanottava, että yhteen colfermaiseen kikkaan kirjan loppupuolella en langennut. Heheee...) Salamurhaajan oppipoika aloittaa uuden W.A.R.P -sarjan, josta kyllä tämän osan perusteella tulen lukemaan myös muut osat. Lisää kiitos!
Tämä kirja on jotain niin mahtavaa, että en voi kuin ihmetellä J.R.R.Tolkienin luovuuta ja mielikuvitusta. Kirjan lukemisesta minulla on jo jonkin aikaa, mutta yhden asian muistan kristallin kirkkaasti, kirja oli upea. Kun Hobitin kerran aukaisi, ei siitä saanut iroitettua näppejään ennenkuin viimeinenkin sana oli luettu. Mestariteos.
Tämä kirja-sarja oli hulvattoman hauska lukukokemus. Lainatessa kirjaa epäilin vähän, kirjan nimi oli hyvin lutoaantyöntävä, mutta itse tarina oli jotain aivan muuta. Monta kertaa sain nauraa vedet silmissä Rachelin töppäyksille. Sarja ei missään vaiheessa tylsistynyt ja aina kun olin yhden kirjan lukenut, oli pakko saada seuraava osa.