Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kirjastossa lainattavaksi tuli kaikkeuden kivi -trilogian ensimmäinen kirja, ja yllätyin tästä niin hyvin että oli pakko lainata seuraavat osat! Äärimmäisen hyvin kirjotettu ja kärryiltä en ainakaan tekstin pohjalta tippunut (silloin tällöin saattaa tapahtua kohdallani), mutta! suosittelen tätä kaikille ja varsinkin ettei ennakkoluuloja ota minkään suhteen ;)
Kirjoitan tätä näin nuoren lukijan näkökulmasta. Sain 10-vuotislahjaksi kaveriltani ekan kirjan, ja luin takakansitekstin ja pidin sitä niin raakana, että laitoin kirjan hyllylle ja sinne se unotui vuodeksi. 11-vuotiaana löysin sen taas, ja aloitin lukemaan ja luin sen siltä istumalta. Kaikki vain oli niin... Koukuttavaa. Nyt olen 12 ja lukenut ensimmäisen kirjan 7 kertaa - ja suosittelen ehdottomasti kaikille muillekin!
Kuulostaa kauhean hyvälle, mutta suorastaan muserruin kun luin ettei kirjaa enää myydä... Eikä tasan löydy kirjaston hyllystä ... Onko kukaan harrastanut kirjavaihtoa? Lähetetään postissa kirja toiselle, toinen lukee ja lähettää takaisin? Kauhean kätevää tämmösissä tapauksissa. Ja luotettava, kirjaihmisiä kun ollaan! Postikulut postiennakolla puoliksi. Hyvin toimii! Halukkaita?
Kun luin ensimmäisen kappaleen, olin jo heti koukussa. Minulta veikin vain pari päivää ennenkuin olin lukenut koko kirjan Aivan mahtava, hyvin kirjoitettu ja hyvin kuviteltu. Odotan innolla seuraavaa kirjaa. Meni vähän sekaisin niissä sukulais asiaoissa, mutta eiköhän siitä pääse vähän paremmin jyville. Epäilyttää vain koko ajan Gideon, voiko häneen luottaa vai ei, ja onko hän oikeasti rakastunut päähenkilöön Gwendolyyn?
Huhuh, en paremmin sano. En oikein tiennyt mitä odottaa kirjalta vaikka olikin jo selvillä, että sama tyyppi on kirjoittanut myös Fight Clubin. Odotin huumorintäyteistä pläjäystä, mutta tämä oli kyllä haastavampi kuin kuvittelinkaan. Kirjailija harrastaa näppärää kerrontaa ja vaihtuvia juonenkäänteitä. Lisäksi hänen mielikuvituksensa on äärettömän laaja ja kieroutunut. Hiukan häiritsi päähenkilön turhankin nuori ikä ottaen huomioon millä tavalla kummallinen Madison käyttäytyi ja ajatteli. Kirjassa oli niin paljon rönskyilevää mustaa huumoria, että päähenkilön ikä oli melkein huonointa huumoria ikinä. Itse olen aika kummallinen ajattelija ja huumorini on enemmän kuin kieroutunutta, mutta välillä sekään ei meinannut riittää tämän kirjan kanssa. Tekstissä nostetaan pöydälle niin seksuaalisuus, homot kuin huumeiden käyttökin... ja kaikki siltä väliltä eikä puheissa kainostella. Jokusen naurunpyrskähdyksenkin tämä sai aikaiseksi, mutta enpä siltikään suosittele ihmisille, joilla huumori on rajoittunutta. Hyvin erikoinen teos, jonka luki nyt ainakin sen kerran.
Kirja on kannesta kanteen pysähtymätöntä toimintaa. Preston osaa kirjoittaa niin, ettei lukija osaa arvata mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja toimii kuin junan vessa, se koukuttaa ja pitää lukijaa otteessaan. Jos kirjalta odottaa pelkkää toiminta pläjäystä, on tämä teos varma nakki. Scifinnälkään tämä puolestaan ei sovellu. Mielenkiintoisin hahmo on keltaisella Kuplalla ajava palkkamurhaaja. Kirjan heikkoutena on sen loppu, joka tulee kuin leikaten muuta kerrontaa. En tiedä miten kirjan olisi sitten pitänyt loppua, mutta nyt oli menty vähän kuin aidan matalimmasta kohdasta yli.
Kirja on idealtaan yksinkertainen, mutta toteutukseltaan hieno. Helsingin tunnelmia maalataan paperille välillä surumielisen kauniisti, välillä rujon realistisesti. Juoni jaksaa pitää otteessaan loppuun saakka ja hahmoihin on helppo tykästyä. Niin kuin kannen taideteos antaa ymmärtää, kyseessä on synkähkö kirja, joka kuitenkin onnistuu käsittelemään vaikeita aiheita - kuten koulukiusaamista, alkoholismia ja kuolemaa - toivoa-antavalla tavalla, asioita vähättelemättä. Tarina on täynnä valoa ja sydäntä lämmittäviä kohtauksia, joskin ajoittainen tekstin epäselvyys antaa arvosteluun pienen miinuksen. Täydellinen lukukokemus, jota voi lämpimästi suositella vaikkapa lokakuun pimeisiin iltoihin kynttilänvalossa luettavaksi.
Kirjan on sanottu olevan parempi kuin TV-sarja, mutta olen eri mieltä. Teksti oli tylsää eikä kirjasta jäänyt oikein mitään mieleen. Toisin sanoen kirja oli pettymys, mutta pakkohan se oli silti lukea kun sarjaakin katson:)
Kirja oli todella hyvä,(niin kuin sarjan edelliset osatkin) juoni oil mukaansa tempaava ja jäin odottamaan seuraavaa osaa. Mutta luin täältä jostain, että Gummerus ei aio jatkaa sarjan suomentamista. Kysyn vaan, että miks kun luulis, että muutama muukin olisi lyyhistynyt sohvalle kuullessaan Gummeruksen suunnitelmista, luulin, että tämä kirja myy hyvin ja moni näyttää pitäneen tästä joten miksi Gummerus ei voi tulla järkiinsä ja jatkaa suomentamista. Täytyy varmaan lukea loput osat englanniksi vaikka en millään jaksaisikaan. Kannattaa lukea koko sarja!
Minusta kirja oli ehkä jopa parempi kuin edeltäjänsä. Odotan innolla sitä, kun saan käsiini kolmannen osan. Ainoa ongelma kirjassa on, että Victorian pitäisi jo päättää kumman pojista valitsee, oma suosikkini on Jack. Kannattaa ehdottomasti lukea!!
Minusta Vastarinta on hyvä aloitus kirjasarjalle. Minusta kolmiodraama ei jumita niin pahasti kuin ihmiset väittävät, lisäksi kaikki valittavat että juoni on tylsä ja kirja etenee hitaasti, mutta aikovat silti lukea seuraavan osan,HEI HALOO!!! Täällä en viittisi kiroilla, mutta V**** teidän kanssanne, jos ette pidä kirjasta niin älkää kiduttako itseänne lukemalla jatko-osia. Eksyin asiasta. Kirja on minusta hyvä ja suosittelen lukemaan, mutta varoitan että voitte jäädä koukkuun. Lempihahmoni on Jack enkä tykkää Kirtahsista yhtään.
Kirja kertoo avaruusaluksen vuosisatoja kestävästä matkasta Kentauri tähdistöön, jonne ihmiskunnan on määrä perustaa siirtokunta. Osa aluksella matkaajista on jäädytetty ja heidät on tarkoitus sulattaa vasta määränpäähän saavuttuaan. Heidät on valittu ammattitaitojensa perusteella käynnistämään uuden siirtokunnan asuttaminen. Aluksella elää myös sukupolvittain vaihtuva omalaatuinen kansa. Miten on nykyiseen tilanteeseen päädytty, paljastetaan pikkuhiljaa tarinan edetessä. Ristiriidoiltakaan ei vältytä. Tarinaa kerrotaan vuorotellen teini-ikäisten Amyn ja Seuraajan näkökulmista. Amy on ennenaikaisesti sulatettu tyttö, joka on päässyt/joutunut matkalle vanhempiensa kanssa. Seuraaja on aluksen tuleva päämies – Vanhin. Tarinaa on mukava lukea ja juoni etenee sujuvasti. Tarina on monien nuortenkirjojen tapaan keveä ja helppo, mutta yllättäviäkin käänteitä mahtuu joukkoon. Trilogian ensimmäinen osa saa tyydyttävän välipäätöksensä ja sarjan lukemista ei olisi siinä mielessä pakko jatkaa. Sen verran jäi kiinnostamaan mitä kirjailija keksii tuleviin osiin, että eiköhän jatkotkin päädy luettavakseni.
Siinä missä kaksi ensimmäistä osaa olivat hyvän ja kelvollisen välissä, kolmas osa muuttui hiukan pitkäveteiseksi. Joitakin asioita olisi mielestäni voinut jättää pois tai selittää lyhyemmän kaavan mukaan. Lisäksi nykyisin teinikirjoille ominainen kolmiodraama otti päähän ihan oikeasti. Onko normaalia "rakastaa" kahta ihmistä yhtä aikaa ja vehdata heidän välillään aivan kuin sitä kolmatta ei olisikaan? Tämän kuvion takia Victoria on lähinnä omissa silmissäni piloille hemmoteltu naiivi tyttö, jonka voimat kuuluisivat jollekin aivan toiselle hahmolle. Mielenkiintoisinta antia tässä kirjassa oli ehdottomasti Jackin ja naaras-shekin kanssakäyminen. Kuten aiemmassa, tässäkin kirjassa oli paljon paikkoja ja nimiä, joista vain murto-osa oli muistissa joten kuten. Varsinainen tapahtumien ketju käynnistyi vasta loppupuolella ja minä kun ymmärsin, että tämä sarja on trilogia. Ainakaan kirjailijan sivulla ei ole mitään mainintaa jatkosta, mutta silti tarina jäi aivan auki vaikka sen olisi voinut niin hyvin lopettaa tähänkin kirjaan.
Kyllä tätä kirjaa on odotettukin. Eikä se pettymystä tuottanutkaan. Kirja oli mahtava. Ei aivan yhtä mahtava kuin edeltäjänsä, mutta mahtava kuitenkin. Ajattelin ensin, miten Julian mahtaa pärjätä mielessäni kaksintaistelussa Alexia vastaan Lenan rakastettuna, mutta hyvinhän siinä kävi. Julian oli kiva hahmo, ei aivan Alexin veroinen, mutta ihana kuitenkin. Pidin siitä, että Lena selvästi suru Alexia ja tunsi huonoa omaatuntoa tunteistaan Juliania kohtaan. Ja entäs loppu sitten... Sehän oli aivan mahtava! Sehän aivan pakottaa ostamaan kolmannen osan.
Muks!:n teemana on kääpiöiden ja peikkojen välinen vihanpito sekä legendaarinen Koomin laakson taistelu. Pratchett pohtii mm. rasismia ja fundementalismia. Päähenkilö on Sam Vimes, ja teos kuuluukin vartiosto-sarjaan. Kirjassa on paljon viittauksia Maanalaisen elefantin tapahtumiin, joka kannattaa olla luettuna ennen Muks!:iin tarttumista. Minä pidin Muks!:sta, se oli hyvä kuten kaikki Kiekkomaailma-romaanit. Mutta edellisvuosina Pratchett oli kirjoittanut muutaman erinomaisen kirjan (esimerkiksi Yövartiosto ja Posti kulkee), eikä tämä pärjännyt niille. Mielestäni Muks! on heikoin Viimeisen mantereen jälkeen ilmestyneistä aikuisten Kiekkomaailma-teoksista. Se oli kivaa, että vihdoinkin selvisi, mistä Koomin laakson taistelussa oikein oli kyse. Tähän oli vain viitattu aiemmissa osissa. Olen aina tykännyt paljon vartiosto-kirjoissa, ja Vimes on yksi parhaista Pratchettin luomista hahmoista. Hän oli kuitenkin ollut pääosassa jo seitsemässä romaanissa (sekä pienemmässa roolissa Hirmurykmentissä), joten lukiessa tuli tunne, että kirjailijan pitäisi ehkä keskittyä uusiin päähenkilöihin.
Jokin Kärpästen herrasta teki melkein pelottavimman ikinä lukemani kirjan (osittain johtuisiko kynttilävalaistuksesta ja kauniisti pimenevästä illasta?). Kuvitelkaa itsenne kyseiselle saarelle, olisitteko pysyneet järjissänne? Sillä se on se pelottavin asia. Olisiko järki säilynyt? Itselleen hoki koko seuaraavan yön, ettei missään nimessä olisi alntunut Jaken tasolle, mutta olisiko sittenkin? Entä jos? Ja mitä sitten? Hrr. Hyvä kirja. Pysähtyminen kuvailuihin ei allekirjoittanutta haitannut, kateutta hiukan herättää. Nykykirjailijat tasan eivät osaa käyttää sanoja yhtä hyvin kuin ennen vanhaan. Ajatelkaa Draculaa! Jos joku 2000-luvun kirjailija erehtyisi käyttämään yhtä pitkiä lauseita, kyseinen taiteilija kritisoitaisiin pitkästyttäväksi. Eikä ihan väärin perusteinkaan välttämättä, sillä kynä pysyi sen ajan ihmisillä selkeästi paremmin näpeissä. Eikä heidän tarvinnnut hypätä tarkistusvaiheiden yli ehdittääkseen käsikirjoituksen nopeammin kustantajan pöydälle tai e-mailiin, mikä on se yleisempi tapa tänä päivänä. Mutta Kärpästen herra. Oli hyvä. Tosi hyvä. Toivokaamme kaikki, että järki säilyy terveenä, emmekä kukaan tule tuntemaan suuren suurta metsästysviettiä ainoita ystäviämme kohtaan.
Sarjan viidestä suomennetusta osasta neljä tuli kakarana selattua läpi. Jokainen osa osasi olla halpamainen vaiheessa tai toisessa mutta ainoastaan varkaiden kaupunki jätti itselleni pahan maun suuhun. Kirjan viimeinen taistelu on todella halpamaisesti toteututtu. Loppuun pääse helposti saamatta tiettyjä valmiuksia jotta pahiksen voi kukistaa. Kaupungista kun joutuu ulos niin sinne ei ole paluuta eli peli on käytännössä hävitty ellet onnistunut mennä tasan sitä oikeaa polkua pitkin. Sarjaan jos haluaa tutustua niin kannattaa aloittaa osista 1&2 jotka ovat muutenkin paljon tunnelmallisia kuin tämä räpellys.
Kirjan ensimmäisen kolmanneksen ahmii sivunumeroita katsomatta. Pidin teoksesta loppuun asti, joskin välissä Alten innostuu viljelemään eri tieteen ja sodankäynnin lyhenteitä ja termejä saaden tekstin muistuttamaan tiedejulkaisua. Kirjan suurin heikkous on sen ohuissa henkilöhahmoissa. Tämä on kuitenkin toiminnantäytteinen teos, jossa ihmissuhteiden osuutta on karsittu minimiin. Myös uskonnollinen sanasto/sanonnat tuntuivat välissä turhan korostuneilta, sillä "Jumala meitä auttakoon" tuntuu suomalaiseen suuhun turhan amerikkalaiselta. Plussaa teos saa harvinaisesta kuvien käytöstä tekstin ohella. Alten on käyttänyt eri kohteista tehtyjä piirroksia johdattamaan lukijan kunkin muinaisen paikan tunnelmaan, ne eivät katkaise lukemista vaan ne on ovelasti sijoitettu Julius Gabrielin päiväkirjatekstien joukkoon. Kirjan viimeinen kolmannes sisälsi paljon ennalta-arvattavuuksia, mutta pidin kirjailijan fiktion ja faktan sekoittamisesta yhden kokonaisuuden ympärille. Spekulaatio mm. pyramidien tekijöiden ympärillä ei ole sinällään uusi aihe, onhan avaruuden muukalaisia useinkin väitetty niiden rakentajiksi, mutta Altenilla on hyvinkin omaperäinen ote tarinan kuljettamiseen. Jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän avaruusseikkailua, rhkä Alten on jättänyt jotain pian ilmestyvään jatko-osaan.
Edellistä osaa lukiessani ajattelin, että tämä osa ei tule olemaan kiinnostava, koska en pitänyt Johnin roolia edellisissä kirjoissa kovin mielenkiintoisena. Kuitenkin edellinen osa loppui niin jännään kohtaan, että ostin tämänkin kirjan hyllyyn. Aika kauan se siellä odotteli, mutta kun aloitin lukemaan, en taaskaan saanut kirjaa laskettua käsistäni (kuten kävi muissakin osissa).. Ja tämä oli ehdoton suosikkini näistä mustan tikarin veljeskunnan kirjoista ja kirja jäi mieleen pyörimään vielä kun sen oli lukenut.
Tarina hiukan ontuilee paikoittain, mutta toisaalta tämä on vain ensimmäinen osa eli vähän kuin pohjustus itse tarinalle. Upeat piirrokset jokaisella sivulla ja silti riittävän vähäeleiset, jottei jää vain katsomaan kuvia.
Tämä kirja oli ihan ok, alku tuntui hyvin mielenkiintoiselta ja tihkuin intoa kun Kartik astui kuvioihin. Myöhemmin petyin kun romanssi ei oikein päässyt kukoistamaan. Juoni tempaisi mukaansa ja luin vielä yö myöhälläkin,ja vaikka hirveästi jännitystä kirjassa ei ollutkaan, niin selkäpiitä kyllä karmi ja kurkistin pari kertaa olan taakse, ettei ovella ole ketään.. Harmitti kun sotkeuduin pari kertaa henkilöissä ja muutenkaan henkilöiden persoonista ei oikein kunnolla saanut otetta.Eikä valtakunnatkaan oikein kiehtoneet. Mutta oli kyllä hyvin kirjoitettu, niin sain kepeästi luettua ja en kadu.
Meni lukemisessa tavallista pidempään, ja kirja oli mielestäni perus soturikissakirja, pieniä yllätysmomentteja lukuun ottamatta.
Ihana kirja!(: Harmi vain, ettei tästä enään tule uutta painosta (vai onko tulossa?). Joka tapauksessa kirja oli hyvä, mutta joskus ei jaksanut lukea aivan kaikkia ihmeotuksia, vaikka kuvailut oli ihan lyhyitäkin.