aituriar - kirjahylly

Lue lisää ...

Tuli & veri on Martinin alusta loppuun saakka kirjoittama kirja ja lähes yhtä pitkä kuin TJJL:n osat keskimäärin, mutta se on silti hyvin erilainen kuin muut Westeros-teokset. Martin valitsi aikanaan Valtaistuinpelissä kerrontatyylikseen lukijan hyvin lähelle henkilöhahmojen todellisuuksia tuovan proosan, joka varmistaa immersiivisen lukukokemuksen. Lukijana pystyy täysillä sukeltamaan fantasiamaailman kurimukseen.

Tulessa & veressä Martin sen sijaan kokeilee toista tapaa imeä lukija matkaansa ja naamioi teoksen historiankirjaksi: nämä sanat voisivat kertoa menneisyyden tositapahtumista, ja teen kaikkeni saadakseni sinut unohtamaan oman maailmasi ja kuvittelemaan Tulen & veren joskus ammoisina aikoina eläneen mestarin kirjoittamaksi kronikaksi, jonka minä ainoastaan olen kääntänyt englanniksi yhteiskielestä.

Uskon vakaasti, että tällainen taktiikka puree moniin lukijoihin. Minuun ei purrut, enkä häpeäkseni osaa analysoida, miksi ei. Onko Targaryenin sukuhistoria yksinkertaisesti vain mielessäni sarja tyhjänpäiväisiä taisteluita, sotia, rakkaussotkuja, petoksia, politikointia ja juonia, jotka eivät johda mihinkään? Lohikäärmeet ovat kivoja joo niin kauan, kun verenhimoiset ihmiset eivät käytä niitä aseina. Kiinnostavimmat henkilöt, herkät sielut, jotka uskaltavat näyttää haavansa, sortuvat tappajanvaistoisten öykkäreiden tieltä. Kuningas Jahaerysin valtakausi, pitkä rauhallisempi jakso, oli hassua kyllä se jakso kirjassa, jolloin omakin mieleni oli rauhallisempi.

Luin ensimmäiset neljä viidesosaa kirjasta yhtäjaksoisesti, joiden jälkeen pidin muutaman kuukauden tauon, kunnes palasin loppusivujen pariin toiveikkaana, josko tauko olisi herättänyt innostukseni uudelleen.

Ei herättänyt. Mikään ei auttanut. Jäljelle ei jää muuta kuin hyväksyminen. Hyväksyä, että minulle Tuli & veri oli liekki, joka paloi lohikäärmeen vatsassa löytämättä koskaan tietään ulos.

Lue lisää ...

Kysyn edelleen: mitä sanottavaa kirjalla on? Koska selvästi on, ei tämä mikään viihderomaani ole. Mutta ei sanomisen halu vielä johda mihinkään, ellei lukija missään vaiheessa saa kiinni punaisesta langasta - tai tässä tapauksessa yhdestäkään kirjan monista punaisista langoista.

No, yhdestä langasta sentään sain lopulta kiinni. Siitä työlangasta, jota lähdin kirjasta etsimäänkin. Käytännössä kaikki kuusi tähteä, jotka Välityölle annan, tulevat työtä, työttömyyttä ja yhteiskunnassa elävän ihmisen elämänarvoa käsittelevistä puheenvuoroista. Parhaimmillaan ne tekivät järisyttävän suuren vaikutuksen. Harmi vain, että ne jäivät niin pieneen osaan yli 400 sivun kokonaisuudessa, kapeiksi malmisuoniksi vuorenseinämässä.

Lopettaakseni arvostelun positiivisen kautta haluan antaa Välityölle lisäpisteitä kielestä, joka on kuin muhkea laiskanlinna, jossa löhöillä kuuntelemassa humalaisten perheenjäsenten karaokelaulantaa kahdelta yöllä.

Lue lisää ...

Nykypäiväluvut sen sijaan olivat parhaimmillaan mykistäviä. Samastuin kovasti Kirjailijaan, vaikka en ole kokenut elämässäni samanlaisia tuskia kuin hän, enkä tule koskaan kokemaankaan. Tämä osoittaa minusta Katja Ketun taituruuden saada lukijansa syvästi välittämään luomastaan fiktiivisestä hahmosta.

Haluan antaa erityiskiitokset Ketulle kahdesta asiasta: kertojavalinnasta ja kielestä. Kirjassa tohtoriwatsonmaisena havainnoivana kertojana toimii kissan hahmon ottanut ylimaallinen Tutkija, jolle on annettu tehtäväksi auttaa Kirjailijaa pääsemään yli lapsettomuuskriisistä. Kettu esittelee ratkaisun jo prologissa, joka onkin yksi hienoimmista koskaan lukemistani romaani-introista. Ja mikä parasta, ratkaisu tuo kirjaan juuri sellaista kosmista maagisuutta, jota rakastan. 

Tosin mainitaan nyt, että on kirjassa kaksi muutakin, "vähäisempää" kertojaa. Kissa-Tutkija kuitenkin dominoi kerrontaa, mikä luo tarinalle kivan tasapainon.  

Ja kieli sitten, ohhoh, mitä siitä edes sanoisi. Ketun sanavarasto on epäilemättä poikkeuksellisen laaja jopa kirjailijaksi. Hän leikittelee Lapin murteilla, vuosisadan takaisilla puhetyyleillä ja moderneilla kieli-ilotulitteilla kuin sokerihumalainen lapsi siten, että tekstin lukeminen ärsyttää vain ani harvoin. Joo, välillä menee överiksi, mutta ilman muuta parempi näin päin.