En tiedä, voinko arvostella tätä kirjaa, sillä luin siitä 726 sivua ja kirjassa oli kokonaisuudessaan 1032 sivua (kirja oli pokkarina). Alku oli mielenkiintoinen, mutta siihen kirja lopahtikin. En tykännyt yhtään PITKISTÄ (siis oikeasti usean sivun pituisia selityksiä madoista ja mitä ne tekevät) tieteellisistä selityksistä, joita suurimman osan on varmasti vaikea ymmärtää. Kirjassa ei tapahtunut juuri mitään mikä olisi herättänyt erityisiä tunteita ja käytännössä pakotin itseäni lukemaan tätä, mutta lopulta oli pakko luovuttaa, niin tylsä ja pitkästyttävä tämä kirja on. En saanut tästä kirjasta minkäänlaista nautintoa ja en suosittele tätä kenellekään, joka ei satu olemaan scifistä pitävä tiedemies. Kuten aiemmassa arvostelussa sanottiin, kirjasta olisi saanut huomattavasti lyhyemmän, jos turhat selitykset olisi jätetty pois. Kaduttaa kun tuhlasin tähän kirjaan kolme hidasta viikkoa, joiden aikana olisin voinut lukea monta oikeasti hyvää kirjaa.

Ihana kirja. Minulla oli suuret odotukset tästä kirjasta, koska se oli saanut niin hyvät arvostelut täällä Risingissä ja koska ystäväni oli kehunut sitä. Kirja ylitti odotukseni, sillä en kuvitellut, että se olisi näin hyvä. Mustesydämen alku nappaa kiinni lukijan mielestä ja pitää hänet sisällään viimeiselle sivulle asti. Juoni ei tökkinyt missään vaiheessa ja idea oli upea. Hahmot olivat hyvin suunniteltuja ja persoonallisia. Kirjassa minua viehätti eniten sen satumaisuus. Tälläinen ihanan "lapsekas" kirja, jonka jälkeen jää hyvä mieli. En kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi lapsellinen. Mielestäni oli mukava lukea vaihteeksi hieman erilainen ja ihastuttava kirja. Cornelialla on ihana ja kaunis kirjoitustyyli. Tykkäsin myös jokaisen luvun alusssa olevista tekstin pätkistä, jotka oli otettu milloin mistäkin klassikkokirjasta. Tämä on juuri sellainen kirja, jota muistelee lämpimällä sydämellä vielä vuosienkin päästä. Täytyy vielä kerran sanoa, että ihana kirja! Odotan innolla jatko-osan lukemista.

Luin tämän kirjan nopeasti ja taukoamatta (jopa koulussa tunnilla minkä seurauksena sain opettajan vihat päälleni). Kirjaa alkaa koskettavasti eikä päästä otteestaan missään vaiheessa. Oli mukavaa lukea tarinaa kahden eri henkilön näkökulmasta, varsinkin kun heillä on salaperäinen yhteys toisiinsa... Tarinasta ei puutu myöskään huumoria. Kuinka siltä voisi välttyä, kun Joyce lähtee 70-kymppisen isänsä kanssa Lontooseen? Varsinkin kun isä ei ole matkustellut elämänsä aikana juuri ollenkaa. Cecelian tyylin tämä tarina on ihana ja sydäntä pakahduttava. Tämä on sellainen kirja jota ei unohda vuosienkaan päästä.

Kaunis kirja. Ei muuta voi sanoa. Kirja imaisee lukijan (kiitos Cecelian ihanan kirjoitustyylin) maailmaansa ja päästää pois vasta viimeisen sivun viimeisen sanan kohdalla. Ahmin tämän kirjan kerralla ja nopeasti. Tarina kertoo kiireisestä Lousta, joka on oikea työnarkomaani. Hänelle hyvä työ on kaikki kaisessa, se menee jopa perheen edelle. Tämä vaikeuttaa Loun perhe suhteita ja etäännyttää hänet erityisesti vaimostaan. Eräänä talvisena aamun Lou kävelee työpaikalleen ja näkee työpaikkansa oven vieressä kerjäläisen. Kerjäläinen on nuori mies nimeltä Gabe. Hetken mielijohteesta Lou pysähtyy ja alkaa jutella miehelle ja keskustelun aikana hän tulee tarjonneeksi miehelle työpaikan. Tämä salaperäinen Gabe tuntuu olevan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän hoitaa työnsä moitteettomasti ja nopeasti. Tämä herättää Loussa epäilyjä ja kun hän saa selville Gaben salaisuuden... Tästä alkaa kaunis ja koskettava tarina. Lopussa itseltäni pääsi jopa pari kyyneltä. Suosittelen kirjaa erityisesti Cecelia Ahernin tuotannosta pitäville!

Minulla ei ollut juuri minkäänlaisia odotuksia tästä kirjasta. Kirja alkoi mielenkiintoisesti, mutta siihen se jäi. Ensimmäiset 150 sivua olivat tylsää luettavaa ja monta kertaa meinasin heittää kirjan pois. Mutta kirja parani huomattavasti, kun Ayla kasvoi. Kirjailija osasi kuvailla erittäin hyvin tuon aikaisten ihmisten elämää, kulttuuria, tapoja ja uskontoa, joten pisteet siitä. Aylan kasvua lapsesta naiseksi oli mielenkiintoista seurata. Tarina herätti minussa monenlaisia tunteita: iloa, surua, vihaa, sääliä, ällötystä. Iloa herätti Aylan kasvun seuraaminen ja tytön sitkeä luonne. Vihaa herätti tapa jolla miehet saivat kohdella naisia. Heimon naisilla ei ollut juuri minkäänlaista sananvaltaa tai vapautta. Kirjassa oli kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti jääkauden ihmisten elämää, mikä auttoi hahmottamaan asiat paremmin. Minua kuitenkin ärsytti kirjailijan käyttämä paikoin erittäin, erittäin yksityiskohtainen kuvailu metsästykseen ja ruuan laittoon liittyen, sillä kaupunkilaisena minun oli paikoin hyvinkin turhauttavaa lukea yksityiskohtaisia metsästys kuvaelmia ja ruoka-aineista kertovia tekstejä, jotka kertoivat jostain kasvismömmöstä, jota ihmiset sekoittavat toiseen mömmöön jossa oli siemeniä. Huoh... Erityisen ärsyttävä oli yksi kohta (joka oli muuten yli aukeaman pituinen), jossa selitettiin kuinka piikivestä valmistetaan jokin tietty työkalu. Joten näihin kohtiin liittyen kuvailun olisi saanut jättää vähemmäksi. Heimon ihmiset käyttivät enimmäkseen viitomia puhuessaan keskenään, joten aluksi oli hieman vaikea kuvitella ihmisten keskustelevan "käsillä", mutta koska kirjailija osasi kuvata viittomien käyttämisen (ei kuitenkaan liian yksityiskohtaisesti) hyvin, siihen tottui nopeasti, joten iso plussa siitä. Kuten jo sanoinkin alku oli todella tylsä, mutta kun kirja parani lukemista ei olisi millään halunnut lopettaa. Parasta kirjassa oli Aylan sitkeä voima, jonka avulla hän eli erilaisena muiden heimon ihmisten joukossa, voima jonka avulla hän kesti pahoinpitelyä ja paheksuvia katseita. Hieno ja kaunis tarina, mutta ei ansaitse ihan neljää tähteä, koska paikoin liian yksityiskohtainen kuvailu tuntui turhalta ja ärsyttävältä ja koska alku oli niin tylsä. Aion varmasti lukea jatko-osatkin.

Tämä kirja antoi vastaukset edellisen osan jättämiin kysymyksiin. Tähän arvosteluun on vaikea kirjoittaa paljon tekstiä, koska periaattessa minä luin "saman" tarinan, mutta vain toisesta näkökulmasta. Oli mukava saada vastaus ihmisten "katoamiseen". Kun luin kirjaa koin niin sanotun "ahaa" hetken ja kaikki tuntui selvemmältä. Mainio jatko-osa Jäljellä kirjalle, suosittelen ehdottomasti lukemaan.

Aluksi kuvittelin tämän kirjan olevan tylsä. Ensimmäisen luvun jälkeen en enää ajatellut niin. Jäljellä kertoo uudenlaisesta(taas) maailmasta, jossa ihmiset on jaettu tiettyihin ryhmiin heidän persoonnallisuuden perusteella. On Numeerikkoja, Atleetikkoja, Aktivisteja, Dramaatikkoja ja vaikka kuinka paljon muitakin. On myös Potentiaaleja. Ihmisiä, joilla ei ole omaa erityistä lahjakkuus aluetta(tai sitten lahjakkuutta ei ole vielä löytynyt). Ihmisiä, jotka ovat tavallisia. Ihmisiä, jotka eivät ole mitään. Kirjan päähenkilö on Emmi Aalto, joka on Potentiaali. Hän on vetäytyvä, hiljainen ja huomaamaton. Eräänä päivänä Emmi kuitenkin huomaa, että KAIKKI ihmiset ovat kadonneet. Kuin tuhka tuuleen. Normaalisti Emmin kaltainen päähenkilö voisi olla tylsä ja mitään sanomaton (lukijalle siis). Mutta Simukan kirjassa ei ole. Emmi oli päähenkilönä mielenkiintoinen ja hänen ajatuksiaan oli mielenkiintoista lukea. Pidin myös Onervan temperamenttisesta luonteesta. Kirjoitustyyli oli ihana. Kirja piti koko ajan mukanaan ja minulla meni alle 12 tuntia tämän lukemiseen, koska en yksinkertaisesti voinut laskea kirjaa käsistäni. Juoni kulki hyvin, eikä tylsiä kohtia tullut, mutta tämä kirja ei mielestäni kuitenkaan yllä ihan neljään tähteen, koska jotain vain puuttui. En tiedä mitä, mutta tiedän, että jotain puuttui. Kirja loppui hermoja raastavaan kohtaan ja koko kirjan ajan mietin "Mikä sai ihmiset katoamaan?", joten sen vuoksi kirja piti otteessaan. En malta odottaa seuraavan osan lukemista.

Tämä kirja oli huomattavasti parempi kuin edellinen osa. Tykkäsin eniten luvuista, jotka kertoivat Punaisesta. Mielestäni Tanya ja Fabian olivat edelleen hieman naiiveja ja yksinkertaisia hahmoja. Juoni eteni tässä kirjassa paremmin kuin edellisessä, mutta keijujen antama tehtävä oli mielestäni liian helppo. Loppu oli herkkä ja ennalta arvaamaton, joten iso plussa siitä. Hieman jäi kyllä häiritsemään se, että kun poppoo seikkaili ihmisten maassa, keijuja ei esiintynyt kovin paljon. Jos keijuja olisi esiintynyt enemmän tarinalle olisi ehkä saatu hieman lisäväriä.

Tämä kirja muistutti paljon Brandon Mullin teosta Myyttihovi. Oli hieno idea tehdä keijuista inhottavia otuksia, jotka eivät vastanneet yleistä kuvitelmaa, mutta tämä kirja ei kuitenkaan kuulu suosikkeihini. Juoni alkoi ihan mukavasti ja kirja eteni ihan hyvään tahtiin aluksi. Mutta... Vastoin odotuksiani kirjassa ei tapahtunut juuri mitään ennen loppua ja suurin osa kirjan tapahtumista oli vain sitä, kun Tanya oleili isoäidinsä kartanolla, muutamaa hyvää kohtausta lukuunottamatta. Minusta tuntui, että juoni oli jätetty hieman tyhjäksi ja kirjailija oli tekemällä tehnyt kirjasta 400-sivuisen. Sen lisäksi Tanya ja Fabian olivat mielestäni hieman naiiveja hahmoja ja se ärsytti minua. Loppua kohden kirja kuitenkin parani (varsinkin kun salaisuuksia alkoi paljastua). Tämä kirja oli kevyttä ja ei mitenkään erikoista fantasia luettavaa, jossa olisi ollut parantamisen varaa.

Tämä kirja on taattua Eoin Colferin tyyliä! Kirja alkoi hyvin ja juoni ei tökkinyt. Ja tietenkin kirjassa oli myös huumoria, sillä nythän puhutaan Colferin kirjasta. Kaikin puolin tätä kirjaa voi sanoa hupaisaksi ja kevyeksi luettavaksi.

Odotukseni olivat suuret tätä kirjaa kohtaan. Valitettavasti tämä teos ei täyttänyt niitä. PI-sairaus oli mielestäni huonosti kuvailtu, enkä oikein ymmärtänyt miksi PI:hin sairastuneet eristettiin yhteiskunnasta. En myöskään päässyt kunnolla kirjan maailman "sisään". Minua häiritsi myös se, että kirjassa ei tapahtunut juuri mitään jännittävää tai erikoista. Kun aloitin lukemisen tiesin, että en todennäköisesti pitäisi tästä kirjasta, mutta päätin kuitenkin jatkaa, koska teos vaikutti mielenkiintoiselta. Toisin kävi. Juonessa ei tapahtunut juuri mitään, sairautta ei ollut kuvailtu kovin hyvin ja jokin ei vain iskenyt minuun tässä kirjassa. Mielestäni tämä kirja oli hieman mitäänsanomaton (ainakin minulle).

Kuten edellisessä arvostelussa sanottiin, tätä kirjaa on vaikea arvostella, koska ainoat sanat, jotka tulevat mieleen tästä ovat: "Ihan kiva". Tässä kirjassa ei ollut mitään erikoista, jännittävää tai pelottavaa. Noitatuulen kuiskaus on yksinkertainen kirja, yksinkertaisine hahmoineen ja juonineen. Kirja ei ollut mitenkään erikoinen tai mieleenpainuva. Itse suosittelisin tätä kirjaa alle 10-vuotiaille.

Tämä kirja ei vastannut odotuksiani. Odotin, että tämän kirjan maailma olisi Nälkäpeli-tyylinen. Tarkoitetun maailma on kuitenkin uudenlainen dystopia. Tässä kirjassa Yhteiskunta pyritään pitämään tasa-arvoisena ja sen vuoksi kaikilla on samanlaiset vaatteet, kodit ja ruoat, lukuunottamatta omistusesineitä(esine, joka on henkilökohtainen tavara,esimerkiksi kello tai sormus), joita jotkut omistavat, mutta vain yhden esineen per. henkilö. Yhteiskunta on päättänyt, että kansalaiset saavat tietää kaikesta tiedosta, joka on jäänyt "entisiltä ajoilta" sata asiaa, kuten sata laulua, sata peliä, sata taulua, sata runoa, sata historian luentoa yms... Tämän lisäksi Yhteiskunnan järjestelmä analysoi jokaiselle ihmiselle parin, jonka kanssa tämä sopii parhaiten yhteen. Eli ihmisillä ei ole valinnan vapautta oman puolison suhteensakaan. Valtion korkeimmat tahot kontrolloivat yhteiskuntaa kaikin keinoin luomalla Yhteiskunnasta täydellisen utopiakuvan. Ja niin he onnistuvatkin, sillä suurin osa kansasta on tyytyväisiä elämäänsä. Kirjan päähenkilö Cassia, on mallikansalainen. Hänellä ei ole yhtäkään rikettä, hän pitää yhteiskunnan systeemiä turvallisena ja täydellisenä ja hän on pienestä asti haaveillut omasta parijuhlastaan, päivästä jolloin Yhteiskunta on määrännyt hänelle parhaan mahdollisen puolison. Cassia lukee isoisänsä antaman runon, joka sanoo "Älä kulje sovinnolla". Tämä runo herättää Cassiassa pienen kapinnallisen, joka alkaa huomata tyhjiä kohtia Yhteiskunnassa. Hän uhmaa sääntöjä rakastumalla poikaan, jonka kanssa hänellä ei saisi olla minkäänlaisia tunteita. Mutta Cassia rakastaa myös Yhteiskunnan hänelle valitsemaa paria, nimittäin hänen lapsuuden ystäväänsä Xanderia. Kirja kuulosti erittäin mielenkiintoiselta, mutta petyin siihen. Vaikka juoni kulki hyvään tahtiin, itse tarinassa ei tapahtunut paljoa, paitsi lopussa. Välillä tarina meni hieman siirappiseksi, kun Cassia oli kahden pojan välissä, mutta kirjailijan kaunis teksti pelasti kirjan muuttumisen imeläksi teini-kirjaksi. Tämän kirjan "dystopia" ei kuulostanut minulle kovin uhkaavalta, pikimmiten liian kontrolloivalta ja yliturvalliseksi tehdyltä. Condie osaa kuvailla luovasti ja hänen kirjoitustyylinsä oli minulle uusi, ja minä pidin tästä kauniin suloisesta kirjoituksesta. En kuitenkaan antanut kirjalle edes neljää tähteä,koska kirja oli minun makuuni liian rauhallinen, sillä itse olisin kaivannut enemmän toimintaa ja jännitystä.

Olen pettynyt. Juoni kulki hyvään tahtiin, kirjasta löytyi myös pikkaisen tylsiä kohtia, mutta olen silti pettynyt. En oikein tiedä miksi petyin, mutta kirja ei vain vastannut odotuksiani, vaikka en osannut arvata murhaajaa. Petyin luultavasti siihen, että kirja ei eronnut paljoa edellisistä osista(vaikka sen juoni kulki hyvään tahtiin ja tylsiä kohtia oli vain vähäsen), eikä siinä tapahtunut mitään "uutta", lukuunottamatta Even Roarken suhteen edistymistä (toisaalta Robertsilla meni vähän yli seksikohtausten kanssa), joten kai pettymyksen tunteeni johtuu siitä, että kirja ei eronnut kovin paljoa edellisistä osista. Toivon, että seuraavan osan juonikuvio ei olisi niin samanlainen kuin edellisissä osissa.

Tämä kirja ei yltänyt edeltäjänsä tasolle. Juoni oli suunniteltu hyvin ja en osannut arvata murhaajaa. Mielestäni kirjassa oli liian vähän jännitystä verrattuna edelliseen. Kunnon jännitys alkoi vasta lopussa, joten sen vuoksi kirja oli hienoinen pettymys. Tarina oli kuitenkin hyvin kerrottu ja juoni ei jyllännyt paikallaan (vaikka sitä jännitystä olisinkin kaivannut). Oli myös mukavaa lukea Even ja Roarken suhteen edistymisestä. Kokonaisuudessaan ihan hyvä kirja, vaikkei se ihan täyttänyt odotuksiani.

Hohhoijaa!! Sainpas luetuksi tämän kirjan. Myönnän nolona, että minulla meni tämän kirjan lukemiseen melkein kuukausi! Mielestäni tätä kirjaa oli paikoin aika raskasta lukea. Olisi tehnyt mieli hypätä joidenkin kohtien yli, mutta, koska kirja oli muuten kiinnostava, päätin jatkaa lukemista. Juoni oli hyvin suunniteltu, vaikka paikoin aika pitkäveteinen. Teksti oli välillä hieman "tahmaista# luettavaa. Tykkäsin siitä, että kirjassa käytettiin erittäin kuvailevaa ja runsasta kieltä. Vaikka jotkut kohdat kirjasta olivat tylsiä, toiset kohdat taas olivat niin jännittäviä, että en pystynyt lopettamaan lukemista. Kokonaisuutena tämä oli ihan kelpo kauhukirja.

Yksi parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Kirja pitää mukanaan ensimmäiseltä sivulta viimeiselle sivulle asti. Teksti kulki hyvään tahtiin ja kun kirjan otti kerran käteensä, sitä oli vaikea laskea alas. Voisi luulla, että kirjaa on vaikea lukea kun on paljon päähenkilöitä, mutta tässä kirjassa se oli vain hyvä juttu. Kun on paljon päähenkilöitä, tarinaa voi lukea monen eri henkilön näkökulmasta ja se oli mahtavaa tässä kirjassa. King on onnistunut kuvailemaan erittäin todenmukaisesti kuvun vaikutukset ilmaan, eläimiin, kasvillisuuteen ja ihmisiin. Kirja onnistui kuvaamaan mahtavasti pikkukaupungin tiivistä yhteisöä ja (kuten takakannessa lukeekin) inhimillisen pahuuden eri asteita. Oli järkyttävä lukea miten kaupunki ajautui sekasortoon alle viikossa. Kirjassa näytettiin miten ihminen unohtaa yhteiset säännöt ja lait ollessaan eristyksissä ulkomaailmasta. Kaikenkaikkiaan kirja oli jännittävä, pelottava ja erittäin mielenkiintoinen. Erinomaista luettavaa!

Ihana kirja, juuri minun tyyliseni. Päätin lainata kirjan kauniin kannen perusteella ja kansi ei pettänyt odotuksiani. Juoni kulki tasaisesti ja oli ihanaa lukea Jacindan selviytymisestä ihmisten ilmoilla. Päähahmojen luonnetta olisi saanut kuvata hieman enemmän, sekä drakien ulkonäköä, sillä se jäi hieman hämäräksi. Tämä on hyvä nuorten fantasiaromanssi kirja, mutta en ole varma tykkäisinkö tästä niin paljon, jos lukisin uudestaan, sillä luin kirjan viime kesänä... Loppu oli todella jännittävä ja odotan jatkoa innoissani, jota valitettavasti ei aiota lähiaikoina suomentaa.

Tämä kirja ylitti odotukseni! Artemis Fowl-fanina oli tämäkin kirja pakko lukea ja onneksi tein niin. Oli mielenkiintoista lukea tulevaisuudesta ja tekniikan kehittymisestä, sekä luonnon vaurioitumisesta. Colferin tyyliin, tästä kirjastakaan ei puuttunut vauhtia ja toimintaa. Juoni kulki todella hyvin ja ahmin kirjan parissa päivässä. Ah... En keksi tästä enempää sanottavaa kuin: MAHTAVA! Tämä kirja on yksinkertaisesti sanottun mahtavan upea teos, josta ei todellakaan puutu toimintaa. Suosittelen kirjaa suurin sydämin kaikille scifistä pitäville!

Tämä kirja oli hieman pelottava ja tosi hyvä. Tykkäsin hirveästi siitä, kun tapahtumat sijoittuivat 1800-luvun loppupuolen Lontooseen. Kirjassa oli hyvin kuvattu Gemman luonne ja tyttöjen yhteiskunnan nokkimisjärjestys. Oli myös kiva, kun päähahmoilla oli oikea persoona, sillä useimmissa kirjoissa on vikana liian täydelliset ja persoonattomat henkilöt. Juoni kulki hyvin, eikä tökkinyt, minkä vuoksi luin kirjan nopeasti. Kokonaisuutena todella hyvin toteutettu kirja. Olen hyvin surullinen siitä, että jatko-osia ei suomenneta, mutta kai ne on sitten luettava englanniksi.

Odotukseni kirjan suhteen olivat korkeat, mutta kirja ei täysin täyttänyt niitä. Tämä oli tosiaan ahdistavin kirja minkä olen ikinä lukenut. Aluksi kaikki meni hyvin saarella, mutta sitten alkoi sivistyksen pinta repeilemään ja hyvin kasvatetuista britti pojista alkaa tulla raakoja villi-ihmisiä. Kirja oli hyvin kirjoitettu ja lukiessani oli selllainen tunne, että kohta tapahtuu jotain pahaa. Mielestäni kirjassa näkyi hyvin askel askeleelta kuinka sivistyksen pinta alkoi rakoilla. Rantaa ja kallioita olisi saanut kuvailla enemmän, sillä ne jäivät minulle hieman epäselviksi, muuten saari ja poikien ulkonäkö, sekä persoonallisuus oli saatu hyvin kuvailtua. Loppua kohden alkoi kunnolla tapahtua ja silloin kunnon ahdistus ja raakuus alkoi. Kun olin lukenut kirjan mietin koko illan mitä olisin itse tehnyt, jos olisin samassa tilanteessa, autiolla saarella ja seuranani toistakymmentä erilaista poikaa? Mielestäni olisin ollut se, joka olisi fiksuimpien joukossa, mutta kuka tietää, olisiko hulluus ja raakuus vallanut minutkin...

Ensinnäkin antaisin tämän osan arvosanaksi 4-. Piraijakuiskaajasta ei puuttunut huumoria ja juoni kulki hyvin, kirjaa luki koko ajan,juoni tökkinyt tai pysähdellyt turhan jaarittelun vuoksi. Miinuksen annoin, koska mielestäni kirjassa alkoi kunnolla tapahtua vasta lopussa. Kirjaa oli todella miellyttävää, hauskaa ja kiinnostavaa lukemista, enemmän toimintaa olisi saanut olla, mutta silti ihastuin tähän kirjaan,sen hahmoihin ja mahtavaan ideaan,minkä vuoksi en unohda tätä kirjaa vielä moneen vuoteen ja se on hyvä merkki. Hahmot olivat yhtä persoonallisia, kuin ensimmäisessä osassakin ja Nemo ja Eden olivat hyvä lisä, sekä matka Jenkkeihin. Tykkäsin tosi paljon lopusta, sillä kunnon action alkoi vasta silloin. Loppu oli ennalta arvaamaton, yllättävä, järkyttävä ja surullinen. Kun kirja loppui istuin tuolissani haikein mielin ja ajattelin kuinka ikävä minun tulee tätä hulvattoman hauskaa faunoidi jengiä. Jään odottamaan jatko-osaa innolla!

En voi uskoa, että tämä on viimeinen Artemis Fowl! Todella jännittävä ja monipuolinen juoni, jonka vuoksi luin kirjan todella nopeasti. Colfer osasi todellakin keksiä todella hyvän lopetus osan Fowl-sarjalle. Kirjasta ei keksi muuta sanottavaa kuin NEROKAS ja MAHTAVA. En olisi millään hallunut sarjan loppuvan. Lopussa pääsi hieman kyyneliä ja kirjan viimeisen lauseen luettuani tuli pari kyyneltä ja sitten tuli tyhjä olo: Artemis Fowl-sarja on ohi. OHI!!! Tämä sarja oli todella hyvä ja hauska lukukokemus. Sarja kuuluu ehdottoman mahdottoman ehdottomasti suosikkeihini. Jos minulla on joskus lapsia, varmistan, että hekin edes yrittävät lukea tätä sarjaa. Minulle tuli haikea ja surullinen olo kirjoittaessani tätä arvostelua, sillä se muistuttaa minua siitä, että Artemiksen seikkailuja ei enää tule.... -Artemis Fowl-sarjan rakastaja ikuisesti.

Tämäkin on yksi parhaimmista kirjoista joita olen lukenut. Todella nerokas idea panna Artemis nuorempaa itseään vastaan. Tätä kirjasarjaa lukiessani olen huomannut miten Artemis on kasvanut ja muuttunut paremmaksi ihmiseksi, sekä sosiaalisemmaksi kuin ensimmäisessä osassa. Mutta Artemikselle tulee kova haaste kun hän joutuu kohtamaan entisen itsekkään minänsä. Ja Hollykin on oppinut olemaan suvaitsevaisempi Artemista kohtaan. Tästä kirjasta ei varmaankaan kertakaikkiaan voi saada parempaa! Ja tästäkään ei ole unohdettu Foalyn ja Mulchin välisiä hulvattomia suun heittoja, sekä pahamaineista Opal Koboita, joka tulee sotkemaan ystävysten suunnitelmia. Eikö Koboin pitänyt olla telkien takana? Sen saat selville seuraavassa osassa.

Ehdottomasti yksi suosikeistani! Tätä kirjaa luin aina kun sain tilaisuuden: ruokapöydässä, koulussa tunnilla kun opettajan silmä vältti, välitunnilla, bussissa... Tämä on älyttömän hyvä kirja! Ensinnäkin oli kiinnostavaa lukea murrosikään päässeestä Artemiksesta ja siitä, että luonnollisesti, jopa Artemis ihastui. Ja demonit. Älyttömän hyvä idea. Ja aikamatkailu myös. Sarjan viides osa imaisee sisäänsä ja päästää pois vasta viimeisen sivun viimeisellä sanalla. Jännitystä ja toimintaa ei myöskään puuttunut. Erittäin nerokkaasti kirjoitettu kirja!

Oli hauska lukea, kun keijukansa tajusi tarvitsevansa Artemista enemmän kuin koskaan, mutta keijujen suureksi harmiksi Artemiksen muistihan oli tyhjennetty. Tämän kirjan juoni kulki myös todella hyvin ja luin tämän aika nopeasti. Kirja on tähän asti ehkä mielenkiintoisin, koska Artemis joutuu tekemään yhteistyötä keijujen kanssa. Mielestäni Mulch on yksi hulvattomimmista hahmoista. Mulch ja Foaly ovat hauskimipia hahmoja ja heistä lukiessani nauroin ääneen ja kovaa. Opal Koboi on myös hyvin mielenkiintoinen hahmo pakkomielteisen vallanhalun ja itserakkaudensa kanssa. Tämä kirja täytti odotukseni ja lopussa oli järkyttävää kun yksi hahmoista kuoli, mutta se oli myös hyvä, sillä minusta on ärsyttävää jos jo näin pitkässä sarjassa on joka kerta happy ever after.

Artemis on suorastaan ärsyttävän viekas ja fiksu! Ei tätäkään kirjaa pysty montaa päivää lukea, sillä juoni kulkee niin hyvää tahtia, vaikka tässä kirjassa oli joitakin hieman tylsiä kohtia, mutta vain vähän. Butler on ihana hahmo ja hänen ajatuksiian on hauska lukea. Miltäköhän tuntuisi olla 13 ja puoli vuotiaan lapsineron henkivartija, lapsineron, joka on joutunut tekemisiin keijujen ja rikollisuuden kanssa? Foaly on myös yksi lemppari hahmoistani. Rakastan hänen sarkastista huumoriaan (ettei hän vain muistuttaisi minua?). Mielestäni oli todella kiinnostavaa lukea keijuista ja heidän huipputekniikastaan ja asioiden kulusta Turvassa.

Tästäkään osasta ei jännitystä puutu! Artemiksesta on ihana lukea, sillä hän on karmivan älykäs niin nuoreksi (ylipäätään ihmiseksi). Ja tietenkin tässäkin kirjassa oli huuumoria. Mielestäni tämä kirja sai sarjan kunnolla alkamaan ja sen vuoksi se on tähden parempi ensimmäistä. Ja myös siksi, koska tässä osassa jännitystä oli PALJON enemmän, minkä vuoksi pälpätin tästä kirjasta kavereilleni varmaankin yli 15 minuuttia. Suosittelen ehdottomasti kaikille jännityksestä ja huumorista pitäville!

Kävelin tämän kirjan ohi vaikka kuinka monta vuotta kirjastossa, enkä koskaan lainannut tätä... Sitten tämän vuoden ystävänpäivänä sain tämä kaverilta lahjaksi ja pakkohan se oli lukea. Ensinnäkin en sanoisi Artemis Fowlia fantasia kirjaksi, vaan scfiksi, joka on kuorrutettu ohuella fantasialla. Kahden ensimmäisen sivun jälkeen jäin tähän kirjaan koukkuun ja taisin kertoa melkein kaikille ystävilleni kuinka hyvä kirja tämä on. Artemis Fowl on hyvin kirjoitettu kirja. Juoni ei jynnää missään kohdissa paikallaan ja kirjan ahmii melkein heti. Colfer on saanut kirjoitettua tämän kirjan todella hyvin, sillä se sopii hyvin varhaisnuorille ja myös teini-ikäisille. Artemis Fowlista ei puutu vauhtia ja toimintaa, sen voin luvata. Rakastuin tähän kirjaan ja sen ihaniin hahmoihin ja huumoriin, joka on pystytty nerokkaasti lisäämään toiminnan keskelle.

Tämä kirja oli hyvä. Kirjan pelottavuus oli ehkä liian yliarvostettua, mutta se on minun mielipiteeni. Olihan tässä suht pelottaviakin kohtia, mutta eniten tykkäsin Carrien ja hänen äitinsä välikohtauksista. Carrien yliuskonnollinen äiti oli suorastaan karmiva ja hänestä oli mielenkiintoista lukea. Carrien ajatuksia olisi saanuta olla enemmän, sillä hän oli mielestäni mielenkiintoinen henkilö. King onnistui kuvailemaan hyvin Carriesta kummunnutta syvää vihaa. Carriesta oli saatu oikean ihmisen tuntuinen. Tämä kirja oli kokonaisuutena hyvä ja kiinnostava, muuta sanottavaa en keksi.

Minulla on ollut hirveät ennakkoluulot suomalaista kirjallisuutta kohtaan, mutta lainasin tämän, koska se oli saanut hyvät arvostelut täällä Risingissa. Ensinnäkin tämä kirja ylitti odotukseni. Ihanaa kun tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja pääkaupunkiseudulle, minkä vuoksi tapahtumapaikat on helppo kuvitella. Voisi luulla, että puhekieli on häiritsevää, mutta tässä kirjassa se toimi todella hyvin ja sai lukukokemuksen tuntumaan elävämmältä. Ja hahmot. Ne olivat ihanan persoonallisia ja hyvin kuvailtuja. Esimerkiksi Rufus ei ollut sellainen stereotypinen komistus, mutta silti komea. Kun luin kirjaa yleisellä paikalla, oli kova työ pitää pokka ja olla nauramatta vedet silmissä. Kirjassa oli tosiaan todella hauskoja kohtia. Käärmeenlumooja oli nappi suoritus ja piti mukanaan loppuun asti. Odotan innolla seuraavan osan lukemista.

En ole ennen lukenut rikoskirjoja, mutta tämä ylitti odotukseni. Kirja piti mukanaan loppuun asti ja juoni kulki hyvin. Sydän pomppaili hurjaa vauhtia melkein koko ajan kirjaa lukiessani. Romantiikka oli hyvää plussaa kirjassa, mutta sitä ei ollut liikaa (onneksi, sillä muuten kirja olisi muuttunut liian imeläksi), vaikka seksikohtaukset olivat hieman rajuja ja yksityiskohtaisesti kuvailtuja. Aion lukea sarjan seuraavat osat 100% varmasti ja suosittelen kirjaa kaikille, jotka tykkäävät sydäntä riipivästä jännityksestä.

Kirja on taattua Erin Hunteria, vaikka tämä osa ei ollut parhaimmasta päästä. Kirja piti mukanaan koko ajan, eikä samaa asiaa vatvottu liian kauan. Ympäristöä ja henkilöitä (kissoja) on hyvin kuvailtu, minkä vuoksi kissojen metsä pysyy mielessä ja etu-ja takakannessa oleva metsän kuva, sekä nimitykset paikoille ovat suurta plussaa, sillä sen vuoksi metsän voi kuvitella vielä selkeämmin. Vaikka kirjassa ei ollut mitään eritysen jännittävää, lukuun ottamatta leirien etsimistä, kirja oli hyvä eikä pitkästyttänyt missään kohdassa. Tykkään siitä, että sarjan kirjoittajat (Erin Hunter on salanimi Soturikissat ja Etsijät sarjan kirjoittajille) eivät jauha samaa asiaa liian pitkään ja yritä pitkittämällä pitkittää kirjaa. Vaikka tämä kirja ei ollut sarjan parhaimmasta päästä, se oli silti hyvä ja kiinnostava ja jään odottamaan jatko-osaa innolla.

Vihan liekit piti mukanaan aivan loppuun asti, vaikka luinkin sitä jo toista kertaa. Kirja eteni hyvään tahtiiin alussa ja noin sadan sivun jälkeen lukuvauhtini tuplaantui. Juonen käänteet oli hyvin kesitty, sillä ne eivät olleet ennalta arvattavia (ensimmäisellä luku kerralla tietenkin). Mitä enemmän luin kirjaa, sitä nopeampaan tahtiin sydämeni takoi. Vihan liekit koukuttaa juonenkäänteillään ja jännityksellään.

Tämä oli pakko lukea toisenkin kerran, koska trilogian toinen osa on tulossa elokuviin. Kirja oli yhtä mahtava kuin ensimmäisellä kerrallakin ja joka kerta kun kirja piti laskea käsistä tunsin hirveää kiusausausta jatkaa lukemista. Vaikka tiesin juonen ennaltaan kirja piti mukanaan eikä tylsistyttänyt kertaakaan. Panem oli hyvin kuvailtu paikka ja tykkäsin siitä, että kirja oli kirjoitettu preesensissä. Minäkertoja toimi erinomaisesti tässä kirjassa. Kun luin Nälkäpeliä mietin samalla miten itse olisin elänyt paikassa, jossa on yksi hallitseva kaupunki nimeltä Capitol, kaupunki, jossa asuvat kaikki etuoikeutetut, kaupunki, joka on ylellinen, kaupunki, jossa ruokaa saa milloin vain ja jossa on lääketiede on mahtavaa mahtavampaakin. Ja minä itse asuisin yhdellä huonoimmista kahdestatoista Vyöhykkeestä (Vyöhyke on kaupungin tapainen, mutta sitä hallitsee ja pitää "vankinaan" Capitol) ja joutusin elämään nälässä ja köyhyydessä. Ja sen lisäksi joutuisin osallistumaan joka vuosi siitä asti kun täytän 12 ja siihen asti kunnes olen 18, kammottavaan peliin, jonka Capitol on järjestänyt rangaistukseksi Vyöhykkeillä kauan sitten käydystä kapinasta: Nälkäpeliin. Nälkäpeliin arvotaan jokaiselta Vyöhykkeeltä yksi tyttö ja yksi poika tribuutti (tribuutti on peliin osallistuja). Kaikilta Vyöhykkeiltä tulee yhteensä 24 tribuuttia. Heidät viedään taistelu areenalle, joka saatta olla missä tahansa maailman kolkassa polttavasta aavikosta trooppiseen sademetsään. Pelin sääntö yksinkertainen:Tribuuttien tehtävä on tappaa toisensa ja viimeinen henkiin jäänyt on pelin voittaja. Ja unohdin mainita, että Capitol pitää Nälkäpeliä "hauskana urheilu tapahtumana", joka näytetään suorana lähetyksenä koko Panemissa. Voiko kirjalle olla yhtään parempaa ideaa;)?

Ihana kirja. Tykkäsin kirjan luovasta ideasta ja sen yksinkertaisuudesta. Kirjaa oli vaikea irrottaa käsistään, sillä se piti mukanaan viimeisille sivuille saakka. Ahern keksii ihania ja persoonallisia henkilöitä, jotka tuntuvat oikeilta ihmisiltä, sillä heidän luonteensa tulee Ahernin kirjoissa aina vahvasti esille. En oikein keksi enempää kirjoitettavaa tästä kirjasta, mutta sen voin sanoa, että tämä kirja kannattaa lukea jos tykkää vähän kevyemmästä fantasiasta.

MAHTAVA. Kannen perusteella ajattelin kirjan olevan laimea verrattuna muihin Ahernin teoksiin. Toisin kävi. Juoni vei heti mukanaan ja 100 sivun jälkeen kirjaa oli vaikea laskea käsistään. Oli surullista lukea Elizabethin lapsuusmuistoja, mutta niiden lukeminen auttoi minua ymmärtämään Elizabethin luonnetta ja pakkomiellettä täydellisyyteen. Tarina oli oikein kaunis ja koskettava, ja se kertoi myös ihmisten kyvystä muuttua. Vaikka tämä kirja on koskettava ja kaunis, en tarkoita, että tämä teos olisi imelä rakkausromaani. Jälleen kerran opin että: ÄLÄ ARVOSTELE KIRJOJA KANNEN PERUSTEELLA, VAAN SUHTAUDU KAIKKEEN AVOIMIN MIELIN.

Kirja oli aika pitkästyttävä ja juoni tökki, mielestäni turhaa jaarittelua ja asioiden selittämistä oli liikaa. Tämän vuoksi sain kirjan juuri ja juuri luettua. Kirjasta ei jäänyt mieleeni muuta kuin "tylsä" ja jatko-osia en aio lukea.

Tämän kirjan vuoksi ylipäätään innostuin lukemaan kirjoja kolmannella luokalla! Kirja on jännittävä,hauska ja pienempänä se tuntui myös vähän pelottavalta. Tämä on paras lukemani lasten satu.

RAKASTAN TÄTÄ SARJAA!!! Luin tämän kirjan aika nopeasti, koska en yksinkertaisesti pystynyt irrottamaan näppejäni siitä! Tykkäsin juonesta ja sen käänteistä sekä siitä, että kirja piti minut mukana juonessa koko ajan. Odotan innolla jatko-osaa.

Kirjan lukemisesta on jo yli puolitoista vuotta, joten en muista kaikkea tarkasti. Kirjan alussa sekosin hieman, sillä kahden päähenkilön näkökulma vaihtui aina välillä tekstissä. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea kirjaa kahden eri henkilön näkökulmasta. Aika matkailu oli myös kiinnostavaa. MUTTA. Kirjailija teki virheen aikamatkustamiseen liittyen. Sillä yksi päähenkilöistä tappoi yhden henkilön keskiajalta ja loogisesti ajatellen, häntä ei olisi pitänyt olla olemassa enää, koska toisen pääähenkilön olemassa olo on sen tapettavan henkilön ansiota (selitän tämä hieman epäselvästi, koska en halua kertoa tämä arvostelun lukijoille juonipaljastuksia, mutta haluan silti varoittaa heitä kirjailijan virheestä). Kirjailijoiden pitää olla tarkkoina kun he kirjoittavat aikamatkailusta, jotta ei tulisi tälläisiä virheitä. Muuten hyvä kirja. Tykkäsin!

Tämä kirja oli hivenen yksinkertainen. Tai siis tykkäsin tästä, mutta tämä sopisi paremmin 9-10 vuotiaille. Mutta nyt se tuntui siltä kuin olisin lukenut tämä aikaisemmin (en ole). Tämä kirja ei varmastikaan jää mieleeni, joten en aio lukea seuraavia osia, mutta suosittelen kirjaa jos tykkää yksinkertaisesta fantasiasta ja nuoremille suunnatuista kirjoista.

Tässä osassa juoni kulki nopeammin kuin edellisessä, joten plussaa siitä (edellisessä osassa tapahtumat etenivät hieman hitaasti). Juonikin oli kiinnostavampi ja jännittävämpi kuin viime osassa. Oli mukavaa kun tapahtumat alkoivat kehittyä ja kulkea eteenpäin. Odotan innolla seuraavaa osaa.

Minulla oli aika korkeat odotukset tämän kirjan suhteen. Tykkäsin tosi paljon siitä, että kirjassa tuotiin esille valon palvelijoiden kaksinaismoraliisuutta, joten kirja tuntui hieman todellisemmalta eikä niin kliseiseltä hyvä vs paha taistelulta, jossa pahat ovat läpeensä pahoja ja hyvät läpeensä hyviä. Kirjaa oli välillä hieman vaikea lukea, sillä hahmoja oli paljon, samoin tapahtumia. Epäselvyyttä lisäsi myös hieman se, että kirjassa käsiteltiin välillä valon ja pimeyden välistä politiikkaa, joten olisin kaivannut enemmän selityksiä. Juoni kulki välillä hieman liian hitaasti, mutta muuten hyvä kirja, jossa on hieno idea.

Tässä osassa juoni kulki nopeammin. Tykkäsin tästä enemmän, koska Ben ja Nat olivat vieläkin hieman ihmeissään saamastaan lahjasta ja pidin tästä myös siksi, koska tässä oli enemmän meriseikkailuja (rakastan meri aiheisia fantasiakirjoja) ja juoni kulki nopeammin kuin viime kirjassa ja oli kaikin puolin kiinnostavampi.

Hyvin kerrottu tarina. Kirja sopii hyvin nuoremmillekin, vaikka siinä oli pikkuisen pelottavia kohtia. Itse tykkäsin tästä, vaikka yleensä en pidä nuoremille suunnatuista kirjoista. Tykkäsin myös kirjan tarinamaisuudesta ja siitä, että kirjassa ei ollut teini romansseja(ei kyllä sopisi tähän kirjaan)mitä nykyään on paljon fantasiakirjallisuudessa. Minua ei myöskään haitannut se, että Jumala oli aika isossa osassa tässä kirjassa, vaikka itse en uskokaan Jumalaan. Suosittelen kirjaa sekä nuoremmille että vanhemmille. Joskus on ihan piristävää lukea hieman yksinkertaisempia perus fantasia kirjoja.

Kirjan lukemisesta on jo jonkin aikaa, joten en muista kaikkea selkeästi. Lainattuani teoksen kirjastosta epäilin hieman, sillä otsikkoon sisältyi sana Helsinki. Kun aloitin kirjan lukemisen huomasin pitäväni siitä, vaikka yleensä en lue tämän tyylisiä kirjoja. Juoni ei ollut tylsä missään vaiheessa ja se parani koko ajan, minkä seurauksena luin kirjan kolmessa päivässä. Tykkäsin siitä että Alvalla oli pakkomielle muistaa, joka ikinen pikku asia ulkoa (erityisesti ihmiset) ja myös siitä, että hän ei aluksi edes välittänyt Joelista. Alistadi kuulosti todelliselta paikalta ja tarinaan oli helppo eläytyä. Plussaa siitä, että tapahtumat sijoittuvat Suomeen.

Aivan mahtavan upea kirja!! Tykkään Ahernin kirjoitustyylistä, koska kirjan henkilöt EIVÄT ole ärsyttävän kilttejä ja täydellisen upeita, vaan perus ihmisiä, joilla on omat normaalit ärsyttävät puolensa. Pidin Tapaaminen elämän kanssa-kirjan ideasta: Lucy väittää olevansa onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, vaikka hän asuu surkeassa asunnossa kissa seuranaan, valehtelee KAIKILLE, eikä yritä parantaa ystävyyssuhteitaan. Sitten hän tapaa oman Elämänsä, joka osoittautuu ärsyttäväksi mieheksi ja kaiken lisäksi hän tietää Lucysistä kaiken. Elämän vuoksi Lucyn on hiljalleen päästettävä irti menneestä ja lopetettava valehteleminen. Aluksi Lucy yrittää olla välittämättä Elämästä, mutta se osoittautuu erittäin vaikeaksi; Elämä seuraa Lucya joka puolelle ja aina kun Lycu valehtelee Elämä kertoo puolestaan yhden totuuden Lucyn elämästä. Kirjalla on aivan mahtava juoni ja tarina!

Mielestäni alku eteni liian nopeasti ja keski-ja loppuosa eteni liian hitaasti. Kirjaa oli aika tylsä lukea ja sain lopun juuri ja juuri luettua.

Mielestäni tämä on huonoin kirja Artemis Fowl-sarjasta. Huumoria kuitenkin oli ja oli hauskaa lukea Artemiksen sivupersoonasta. Foaly tuntui paljon hiljaisemmalta ja ei niin sarkastiselta kuin edellisissä osissa. Juoni oli hieman tylsä, mutta kirja on silti lukemisen arvoinen. P.S.Sain hyvät naurut lukiessa Orionin ja keijujen keskusteluja.