Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Huikea päätösosa Kanen aikakirjat-sarjalle. Kuten aiemmatkin kirjat, tämäkin vangitsi lukijat ja suorastaan imi heidät osaksi juonta. Tuntui kuin olisi itse ollut kirjan tapahtumien taustajoukoissa.
Kirja oli erinomainen jatko-osa Punaiselle pyramidille. Kirja vastasi odotuksiani, jotka olivat kasvaneet melkoisen korkeiksi Punaisen pyramidin lukemisen jälkeen. Suosittelen kirjaa ihan jokaiselle. Rick Riordan on mielestäni kirjailijoiden parhaimmistoa. Hän osaa vangita lukijat kirjan juonien sisälle saaden kirjan vaikuttamaan todelta.
Tarina oli oikein mielenkiintoinen, mutta minulle tuli jotenkin hölmistynyt olo lopussa olleesta erillisestä taustoituksesta. Olisi ollut mukavampaa jos asioita olisi kerrottu tarinan lomassa. Kieli oli eläväistä mutta minun makuuni välistä turhankin koukeroista. Minä-kertoja on kuitenkin lapsi, mikä sai korukielisyyden tuntumaan vähän teennäiseltä. Mutta mielenkiintoista yhtä kaikki. Luen kyllä myöhemmätkin osat.
Seuraava osa, antakaa seuraava osa! Kirja oli mielestäni erinomainen. Pidän Egyptin historiasta ja kun katsoin pelkkää kantta, rupesin mielessäni kuvittelemaan juonta. Ahmin kirjan heti kirjastosta tultuani. En uskonut, että joku voi kirjoittaa noin hyvän kirjan ja liittää siihen Egyptin historiaa ja kuitenkin saada siitä kiinnostavan. Odotan jo innolla, että pääsen lukemaan seuraavaa osaa.
Typeryydessään niin loistava kirja. Kyllä joka lukukerralla naurattaa. Mutta kaikkein paras on alun prolologi höpöteistä, etenkin kaverin kanssa ääneen luettuna. Kyllä vesi valuu silmistä.
Erilainen tarina ja hyvät hahmot. Tapahtumat kulkevat hyvää tahtia, eikä tylsiä kohtia juurikaan ole. Mangana suosittelen ja myös animaationa todella loistava, vaikka tarina kulkee hieman eritavoin.
Aloitin sarjan lukemisen joskus, ja pääsin neljänteen osaan asti. Ja taisin kaiken lisäksi lukea 2 osan ennen ykkös osaa. Muutenkin oli vaikeuksia kirjojen välillä muistaa kuka hahmo oli kuka ja mitä viime kirjassa tapahtui. Ilmeisesti nämä pitäisi lukea samantien putkeen, eikä muita kirjoja välissä. Ja lopulta kun havaitsin, että sarjassa on kirjoja aivan tuhottomasti ja jokaisella kirjalla on pituutta ihan kohtuullisesti, niin yksinkertaisesti luovutin siihen 4osaan. Tarina kulki ja punoutui hienosti yhteen, mutta minun makuuni liian hitaasti.
Odotin enemmän tältä trilogialta, vaikka edellisessäkin oli hieman loppupuolella innostus ja mukana pysymisongelmia. Kuninkaan salamurhaaja-trilogian luettuani jatkoin suoraan tähän, mutta tähän ensimmäiseen osaan se jäikin. Jotenkin tarina ei temmannut mukaansa. Kaksi seuraavaa osaa ovat edelleen lukematta. Ja jotenkin jäi sellainen tunne, että lunkohan tätä ensimmäistäkään ihan loppuun.
Erittäin hyvä perusfantasiakirja. Lukee mielellään, tarina kulkee. Päähenkilö ei aina ole se oikein suosikki tässä, hivenen ärsyttävä. Mutta onneksi sarjassa on paljon hyviä ja mielenkiintoisia hahmoja ja mukavia yksityiskohtia.
Silmarillion on ehdottomasti ehkä yksi vaikeimmista kirjoista lukea ja uskallan vain arvailla, millaista teksti on englanninkielellä. Kaveri vihjaisi olevansa välillä tuskissaan muinaisenglannin ja hienojen sanankäänteiden kanssa. Kuitenkin, Tolkien ei pettänyt tälläkään kertaa. Silmarillion ei ole helppo luettava tekstinsä vuoksi, eikä siinä ole varsinaisesti yhtenäistä punaista lankaa, joka johdattaisi kirjan läpi. Silmarillion pakottaa lukijansa keskittymään. Kirja sisältää paljon nimiä, sekavia tilanteita, sotia ja monenlaisia juonenkäänteitä, joka saattaa helposti säikäyttää. En ikinä lakkaa hämmästelemästä Tolkienin mielikuvitusta ja tapaa kirjoittaa. Mies loi kokonaisen maailman ja tämä kirja on vain pieni osa siitä.
Kirjan aloitus oli todella tylsä ja muutenkin puolet alusta oli aika tylsää, mutta loppua kohti kirja vain parani... Aika mahtava loppu huonon alun vastapainoksi.
”Hotel Sapiens” on Leena Krohnille tuttuun tapaan laajojen ajatusten teos, joka vaatii myös lukijansa mukaan ajatustyöhön. Lukijan painotuksista riippuen kirja on mahdollista lukea esimerkiksi ekologisen teemansa kautta, maailman hätähuutona, tai vaikkapa ihmisyyden puolustuspuheena.
Teos itsessään on mielenkiintoinen, Banksin ja Reynoldsin jalanjälkiä kulkeva kaukaisen tulevaisuuden, sodan ja vallankäytön kuvaus. Ongelmana on luettavuus - kirja on huonosti toimitettu, se vilisee kirjoitusvirheitä ja kielioppivirheitä ja sanoja puuttuu lauseiden välistä. Tässä tulee kuva kiireellä kokoonpannusta paketista jota kukaan ei ole välittänyt oikolukea kertaakaan!
Kirja oli todella hyvä ja mielenkiintoinen luettava. Cassie oli ihana ja vaikka Evanin oikean henkilöllisyyden pystyi arvaamaan heti, se ei tehnyt kirjast yhtään huonompaa. Jatkoa odotellessa!! (Ja toivottavasti siinä jatkossa Cassie valitsee Evanin eikä Beniä ;))
Kaikki kirjat eivät ole kaikille lukijoille, kaikki eivät voi pitää kaikista kirjoista, mutta siltikään mikään kirja ei ole huono. Näin ajattelen. Siitä huolimatta tämä kirja onnistui olemaan aikamoinen pettymys edeltäjäänsä verrattuna. Tarkoitetun aloittama tarina ei jatkunut tässä kirjassa yhtä johdonmukaisena, mielenkiintoisena ja ymmärrettävänä ja oikeastaan kadotin sen vähäisenkin intoni. Oli välillä hankala erottaa, kumpi oli puheenvuorossa kahdesta päähenkilöstä. Heihin oli myös todella hankala päästä sisälle. Ally Condien kaunollinen tapa kirjoittaa työnsi minut kaikessa kauneudessaankin kauemmas ja jouduin käskemään itseäni, että saisin joten kuten luettua tämän kirjan loppuun. Jää nähtäväksi luenko viimeistä osaa. Harmillisesti tämä kirja jätti aika pettyneeksi, mutta onneksi tämä on joidenkin muiden mieleen.
Owen Shearsin esikoisromaani "Vastarinta" (Otava, 2009) on vaihtoehtohistoriallinen romaani toisesta maailmansodasta. Katastrofiin päättynyt Normandian maihinnousu on kääntänyt sotaonnen päälaelleen: saksalaiset ovat nousseet maihin Englannin etelärannikolla ja aloittavat nyt hitaan mutta varman etenemisen kohti pohjoista. Pienen walesilaisen laakson naiset saavat eräänä aamuna huomata miehiensä kadonneen kukkuloille, jossa näiden tarkoituksena on jatkaa taistelua miehittäjää vastaan, siitäkin huolimatta että vastarintamiesten elinennusteeksi on annettu vain pari viikkoa maihinnousun alkamisesta. Epätietoisuuden keskellä elävien naisten on yritettävä jatkaa elämäänsä syrjäisessä laaksossa, raskaita maataloustöitä tehden ja naapuria parhaansa mukaan auttaen. Talven lähestyminen mutkistaa tilannetta entisestään. Mutta kuinka käy kun laaksoon saapuu sotaan kyllästyneen kapteeni Wolframin johtama sotilasosasto? Saksalaisten ja laakson naisten välille syntyy omalaatuinen symbioosi, johon vaikuttavat niin keskenäiset epäluulot kuin ympäröivän maailmanpalon asettamat paineetkin. Sheers kirjoittaa walesilaisesta laaksosta - omasta kotiseudustaan - ja sen asukkaista kauniisti eikä vaihtoehtohistoriallinen osuuskaan vaikuta epäuskottavalta. Sotatoimien kuvausta odottava tulee todennäköisesti pettymään, sillä kirjassa keskitytään ensisijaisesti kuvaamaan ihmisiä ja heidän tuntemuksiaan sodan, pelon, epätietoisuuden ja puutteen kurimuksessa. Loppuratkaisu jättää kysymyksiä ilmaan, ja teos saa muutenkin lukijan pohtimaan omia valintojaan vastaavassa tilanteessa.
Klassikko, todella hieno, monisyinen teos joka jää varmasti elämään...toisaalta kirja saattaa olla aikalaiskriitikoille vielä vähän liikaa. Tiivistämällä kääntyisi loistavaksi elokuvakässäriksi joten saattaa vielä Hollywood kutsua kirjailijaa. Yksi parhaita koskaan lukemiani; samaan aikaan hauska, pelottava, filosofinen ja ironinen. Selvästi vientitavaraa, toivottavasti käännössopimuksia satelee.
Lainattuani tämän kirjastosta luin samantie kokonaan viikonlopussa. Heti maanantaina oli tietenkin pakko mennä lainaamaan kaksi seuraavaa osaa. :) Mahtava kirja, suosittelen kaikille
Vieraassa Stephenie Meyer on hyvin mielenkiintoisen psykologisen ongelman äärellä: Miten toimia ja tehdä päätöksiä, jos saman ruumiin sisällä olisi kaksi erillistä minää, jotka haluavat eri asioita? Jos minät pystyisivät keskustelemaan keskenään, miten he ratkaisisivat mahdolliset vastakkaiset motiivinsa? Voisivatko he löytää yhteisen sävelen? Ketä he rakastaisivat? Tässä tarinassa ei ollut vain hyviä ja pahoja. "Hyvistä" henkilöistä paljastui tarinan edetessä synkkiä puolia ja toisaalta "pahoista" inhimillisiä puolia. Mikä yllättävintä, tarinan inhimillisin olento ei ollut ihminen ensinkään! Vaeltajan matka ihmisyyteen ja ihmisenä toimimiseen oli mielenkiintoista seurattavaa. Olin tunteella mukana tarinassa heti ensisivuista lähtien (perhanan Meyer kun saat minut aina itkemään!) ja sydän syrjälläni tuskailin, ettei tarina millään voisi päättyä onnellisesti kaikkien osapuolien kannalta. Vaeltajan rooli syrjeksittynä ja halveksittuna luolayhteisössä toi minun mieleeni Aylan ja Luolakarhun klaanin. Ja kuten Aylan turvana oli vanha rampa Creb, Vaelin puolella on vanha Jeb. Ja löytyipä sieltä vastine julmalle Broudille myös... Tämä ei liene sattumaa, eiköhän Stepheniekin ole Luolakarhun klaaninsa joskus lukenut... Lyhyestä virsi kaunis, tämä oli erittäin hyvä kirja! Olin suhtautunut Meyeriin "yhden tempun ponina", nuorten vampyyri-ihkuromantiikan kirjoittajana, enkä uskonut hänen tarjoavan mitään aikuisten scifille. Toki meyermäiset piirteet löytyivät tästäkin kirjasta ja romanttinen juonikuvio myös, mutta tarina on ajatuksia herättävä, mielenkiintoinen, koukuttava ja hyvin kirjoitettu. Loppufiiliksenä jäi, että wau mikä matka! Tämä tarina tulee taatusti jäämään mieleen! :)