Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Hmmm... kirja oli parhaimpiak irjojam mitä olen lukenut. Huomattavasti sopii vähän paremmin nuoremmille mutta loistava kirja silti. Alussa Jäämaan huuto vaikutti vähän oudolta. Oskanin ilmestyminen toi mieleen salamurhaajan. Ensin niin luulinkin mutta sittenhän paljastui että hän on noita. Thrrinillä on pitkä nimi ja loistava kyky hankkia liittolaisia. Hän nyt saa kenet tahansa liittoon kanssaan. Tuntuu kuin kirjoittajalla ei olisi kovin paljon mielikuvitusta koska Polypontus pohjautuu selvästi Roomaan ja oikeasta maailmastakin on selvästi otettu asioita, nimiä ja paikkoja. Suosittelen! Viisi tähteä!
Kirja on melko hyvä, joskaan ei aivan edeltäjiensä tasoa. Tämä johtuu luultavasti siitä, että juoni on hivenen sekava ja hajanainen. Ei ihme, koska suuri osa tapahtumista koostuu muistoista. Kuitenkin kirjassa on vahva vetovoima, joka on omiaan luomaan pitkiä ja intensiivisiä lukutuokioita. Jos edelliset Elminster-sarjan kirjat miellyttivät, ei ole mitään syytä, miksei tämä tekisi samoin. Kirjassa mässäillään ajoittain ehkä liikaa väkivallalla, mutta sitä on tainnut esiintyä jo vähän aiemmissakin sarjan osissa.
Todella viihdyttävää kerrontaa. Juoni todella upea, yllättävä. Kerronnassa käytiin monta elämäntarinaa läpi, ja jokainen oli yhtä viihdyttävä. En meinannut saada kirjaa kädestäni. Loppu olisi saanut mennä jotenkin toisin, jäi ehkä hiukan kesken. Romanttinen hiukan scifi...ei ehkä miesten mieleen.
'Maagikko' jatkaa 'Kirjanvartijasta' alkanutta tarinaa tämän tyyppiselle spefille epätyypillisen laadukkaasti ja minusta jopa tuntuu, että juoni paranee ja syvenee koko ajan tarinan edetessä. Scott osoittaa taitonsa välttämällä pahimpia kliseitä (tai no joo, onhan ajatus "2 amerikkalaista lasta pelastaa maailman" aika klisee, mutta Scott käsittelee sitä uudella tavalla). 'Maagikko' on mielenkiintoinen ja myös hauska ja vauhdikas luettava. Scottin henkilöt ovat monitahoisia ja jopa päähenkilöt epäilevät toisiaan kummallakin puolella. Pariisiin päätynyt retkue joutuu heti ensiksi pakenemaan Deen hälyttämää Machiavellia pitkin kaupungin katuja onnistuen lopulta pääsemään lopulta turvaan Flamelin vanhan oppilaan, Saint-Germainen kreivin luokse, joka on tunnettu alkemisti, taikuri, muusikko ja huijari. Kreivin opettaessa tulitaikuutta Sophielle, antaa Flamel Excaliburin kaksoisparin, Clarentin, Joshille, joka sydämessään kaipaa auransa ja voimiensa herättämistä. Turvapaikan ulkopuolella Dee ja Machiavelli kutsuvat uusia vihollisia avukseen kukistaakseen Alkemistin joukkoineen. Tällä välin Alcatrazissa Perenelle joutuu miettimään miten selviytyä sfinksistä, hirviöitä täynnä olevasta vankilasta ja hämähäkkijumalasta sekä matkalla olevasta Morriganista apunaan vain 500-vuotias aave ja yllättävä liittolainen menneisyydestä. Juoni tiivistyy kohti lopullista taistelua ja ratkaisua Abrahamin Kirjan kohtalosta. Suosittelen kaikille 'Kirjanvartijan' lukeneille, jotka etsivät mukavaa ajanvietelukemista. Arvosana: 8+.
Suosittelen tätä kirja sarjaa kaikkialle romantiikasta, noituudesta, historiasta ja hyvä ja pahan taistelun pitäville. Sarja kertoo Jääkansa suvusta joiden paha esi-isä Tengel myin sielunsa saatanalle, lupasi yksi hänen jälkeläisistään joka sukupolvessa ryhtyisi paholaisen palvelukseen ja suorittaisi pahoja tekoja. Heillä oli kissankeltaiset silmät ja osasivat noitua. Kirja sarja etenee 1580 vuodesta ihan 1960-luvulle. On kiva seurata Jääkansa sukua ja heidän taistelua Tengel Paha vastaan. Suvusta löytyy ihan henkilöitä esim. Tengel Hyvä, Silje, Sol, Villemo ja monia muita ihania hahmoja. Tämä ensimmäinen kirja kertoo Tengel ja Silljen rakkaustarinasta, joka muuttaa Jääkansa suvun kohtalon. Ihana kirjasarja. :)
Kirja oli todella positiivinen yllätys. Tarinankerronta on todella sujuvaa ja itse tarina on mielenkiintoinen. Vuorotellenkerronta toi kirjaan vain lisää plussaa sillä se antoi tapahtumista laajemman kuvan ja toi esille sekä Katen että Jarrodin näkökulmia ja tunteita. Ihana kirja ja suosittelen kaikille.
Ei kirja nyt varsinaisesti mikään mahtava lukukokemus ollut, mutta ihan hyvä se kumminkin oli. Kirja oli omalla tavallaan myös hieman jännittävä, vaikkei se lähelläkään kauhuromaania ollut. Tarina oli välillä vähän tylsä, eikä tylsästä kohdista menannut millään päästä eteenpäin. Elizabethin muutosta oli kiva seurata. Suosittelen kirjaa ihmisille jotka eivät halua kirjalta pelkkää fantasiaa.
Kirja on ihan kohtuullisen hyvä. Loppu varsinkin tökkii pahasti, mutta alusta pidin. Kirjassa oli myös jollain tapaa sellainen etten tajunnut sitä, eikä tarina päässyt millään asiasta toiseen. Suosittelen kirjaa sellaisille lukijoille, jotka oikeasti pitävät fantasiasta.
Kun lainasin kirjan kirjastosta, en odottanut että kirja olisi edes hyvä, mutta nälkäpeli oli loistava. Ehdottomasti yksi parhaista kirjoista jonka olen ikinä lukenut. Tarinaan pääsee heti sisään ja kirja etenee sopivan nopeasti ettei tylsiä kohtia pääse syntymään. Suosittelen ehdottomasti että jokainen lukee Nälkäpelin. Se sopii myös nille jotka eivä muuten scifistä tai fantasiasta pidä.
Yösiivet on loistava kertomus ihmiskunnasta ja sen luonteesta. Silverbergin kutoma maailma on sekoitus historiallista menneisyyttä ja kaukaista tulevaisuutta. Pinnallisen juonenkulun taustalla värjyy varoitus ihmiskunnan liiallisesta ylpeydestä ja moraalin rappiosta, joka hybriksenä johtaa tuhoon ja uuteen, rappeutuvaan aikaan. Tarkkaaja Wuelligikin kohtalo kietoutuu koko ihmiskunnan kohtaloon, kun hän saapuu ikiaikaiseen Roomin kaupunkiin Talyassa yhdessä siivekäs Avluelan ja muunnettu Gormonin kanssa. Ikuisessa kaupungissa, menneisyyden raunioiden, unohdetun teknologian ja viimeisen aikakauden keskiaikaa muistuttavan miljöön keskellä ratkeaa ihmiskunnan kohtalo. Pidin valtavasti Yösiivistä, kuten jo aiemmin lukemastani Purjehdus Bysanttiin. Molemmissa kaukainen scifi-tulevaisuus kietoutuu menneisyyteen ja ne sulautuvat toisiinsa. Yösiivissä voi lisäksi huomata sen olevan yhä ajankohtainen varoitus moraalin ja etiikan menettämisestä, vieraiden alistamisesta rasistisesti pelkiksi eläimiksi ja genetiikalla näpertelyn seuraamuksista. Tarina myös henkii ilmiselviä kristillisia vaikutteita, vanha Tomis saapuu Jorslemiin kuollakseen ja syntyäkseen uudestaan nuortuneena, kuten myös koko Maa ja ihmiskunta tulevat tekemään hänen perässään. Yösiivet on koskettava, kaunis ja iätön tarina rakkaudesta, rikoksesta, rangaistuksesta ja lunastuksesta. Suosittelen kaikille. Arvosana: 10.
Suurin osa novelleista oli tehokkaita. Ensimmäinen, ilmeisesti paloissa ilmestynyt(?), oli hyvin tehokas arkimaailman muutos. Käytännössä pienoisromaani. Kaksi myöhemmin muokattua, varsinkin ensimmäinen "Täällä tiikereitä on" -olivat aika olematonta tavaraa. Lyhyydessään niistä ei (mielestäni onneksi) ollut liikaa vaaraa kokonaisuudelle, joten helmet - kuten ensiksi mainitun lisäksi Hääkeikka (jonka viimevuosisadan alun etelävaltio&gangsterimaailmamiljöö oli kiinnostavaa, sillä en sellaista ole tottunut Kingiltä lukemaan), Rouva Toddin oikotie ja Jauntti - pääsivät esille. Niissä tunnelma ja Kingille tyypillinen elävä tapa kirjoittaa pääsivät esille. Henkilöhahmot olivat aitoja ja kiinnostavia ja veivät tarinaa sulavasti eteenpäin. Apina sisälsi valitettavasti liikaa henkilökohtaista huumoriarvoa, joten en sano siitä mitään.
Aluksi kirja tuntui poukkoilevan hajanaisesti eteenpäin, mutta ensimmäisen luvun jälkeen sain kiinni sen unenomaisesta, virtailevasta kerrontatavasta, joka miellyttävästi jättää paljon lukijan oman mielikuvituksen varaan. Tarina on kaunis, lumoava ja McKillipin tapaan pursuaa värikylläistä ja esteettistä kuvailua, joka lähentelee proosallista lyriikkaa. Kaikki kietoutuu kaikkeen ja taikuus kutoutuu tarinoista, unista ja toiveista. Kerrassaan loistava fantasiateos, joka osoittaa uusia mahdollisuuksia tälle genrelle. Ainoastaan kolarointi venäläisen kansanperinteen kanssa, josta tarina ammentaa, välistä sotki lukemistani, jouduin pysähtymään miettimään mikä oli venäläistä folkloristiikkaa ja mikä McKillipin omaa luomusta. Venäjän kansanperinne näkyy tarinan pohjalla, ihmissyöjänoita joka asuu jaloilla kulkevassa talossa on ilmiselvästi Baba Yagan variantti ja Ronanin ja kuningas Feruksen suhde heijastelee Iivana IV Julman ja Pietari I Suuren suhteita omiin poikiinsa. Dacian sotkin aluksi Rooman valtakunnan aikaiseen Daakian valtakuntaan, mutta tarkempi lukeminen osoitti luuloni vääräksi. Serren metsissä on jälleen yksi helmi McKillipiltä ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos. Unenomaisuuden ja virtaavaisuuden ei pidä antaa säikäyttää pois. Arvosana: 10
Jännitävä tarina ja miellyttävät hahmot, mutta minua ainakin jäi vaivaamaan sellaiset pikkuseikat kuin jos eletään 2500-lukua, miksi merirosvot tappelee vieläkin miekoilla ja minulle jäi ainakin sellainen mielikuva, että laivat ovat vanhan aikaisia purjelaivoja (en tiiä miksi niitä sanotaan). Tarina itsessään oli kyllä mukaansa tempaava ja suosittelen kaikille niille, joilla ei ole taipumusta pilkun viilaukseen.
Mikään toinen kirjasarja ei ole tainnut koskaan saada minua yhtä innostuneeksi, kuin Tulen ja jään laulu. Harmillista sinänsä, että Tulen jä jään laulun jälkeen on suorastaan mahdotonta löytää yhtä hyvää luettavaa. Tarina on moniulotteinen, ja ennalta-arvattavat juonen käänteet ovat kiitettävän harvassa. Martin osaa yllättää lukijansa odottamattomalla käänteellä silloin, kun sitä vähiten odottaa. Hahmokaarti on hyvin ainutlaatuinen ja monipuolinen, ja on ihme jos sieltä ei löydy useampaa suosikkihahmoa. Jotkut hahmot puolestaan ovat kerrassaan hermoille käyviä. Jokainen on kuitenkin hyvin inhimillinen, eikä selkeää hyvä ja paha jaottelua ole. Toiset henkilöt vain ovat itsekkäämpiä kuin toiset. Martin on onnistunut toteuttamaan hahmojen juonittelun käsittämättömän hyvin ja mielenkiintoisesti. Martinin luoma maailma on kiinnostava ja omalaatuinen, vaikka ensinalkuun se vaikuttikin aika tavanomaiselta fantasiamiljööltä. Tämä käsitys kuitenkin osoittautui vääräksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Kunkin seudun asukkailla on oma erikoinen kulttuurinsa ja uskontojakin löytyy kiitettävän laaja kirjo. Olen myös pitänyt heti alusta asti Muuria yhtenä kirjan erikoisimmista ja omalaatuisimmista asioista. Asia, mikä minua häiritsee eniten on paikoittain överiksi vedetty seksillä mässäily, ja sitä tunnutaan tunkevan moniin kohtiin ainoastaan sen itsensä tähden. Väkivaltakin on paikoittain hyvin rajua, mutta se tavallaan kuuluu Martinin mitään kaihtamattomien henkilöhahmojen maailmaan. Toinen asia, josta en pidä on lohikäärmeet. Lohikäärmeetovat mukava elementti tavanomaisessa kliseefantasiassa, mutta Tulen ja jään laulussa ne tuntuvat irrallisilta. Jokainen, joka on edes vähänkään kiinnostunut fantasiasta tai Keskiajasta ei tule taatusti pettymään!
Kokonaisuutena kirja on melko mammuttitautinen ja sekavajuoninen, ja Adamsin tyylin ironinen intellektuellisuus aiheuttaa jopa suomeksi luettuna jonkin sortin päänsärkyä vähänkään väsyneenä. Ei silti voi huonoa arvosanaa antaa, hymyilyttäviä kohtia tulee väkisin vastaan ja joitain nerokkaita oivalluksia nauraa vielä moneen kertaan jälkeenpäinkin.
Haltiamaan Kuninkaantytär on ansainnut klassikkostatuksensa. Kirjassa kaikki loksahtaa kohdalleen - niin juoni, henkilöt kuin kielikin. lordi Dunsanyn kynänjälki on tarpeen mukaan joko seesteistä tai vauhdikasta. Hänen huumorinsa on ironista ja osuu oikeaan paikkaan. Kaiken kaikkiaan Haltiamaan Kuninkaantytärtä on ilo lukea. Juoni on yksinkertainen, mutta toimii. Se käsittelee rakkautta, ennakkoluuloja ja ennen kaikkea ihmisten ylpeyttä. Tarjolla on kaikkea perusfantasiaan kuuluvaa: taikuutta, outoja eläimiä, ei-ihmisiä ja vieras maailma. Merkittävää on kuitenkin se, että kirja on kirjoitettu vuonna 1924, mikä tekee siitä yhden fantasiakirjallisuuden esi-isistä. Haltiamaan kuninkaantytär onkin ollut inspiraationa useille merkittäville fantasiakirjailijoille - mukaanlukien J.R.R. Tolkien ja Neil Gaiman. Kirjan käännöksestäkään ei löydy moitteen sijaa. Johanna Vainikainen- Uusitalo on suoriutunut urakastaan (ja urakka se on totisesti ollut) mallikelpoisesti. Haltiamaan Kuninkaantytär on iso pala fantasiakirjallisuuden historiaa, ja jo siksi pakkohankinta. Se, että se on erinomainen kirja, on mukava lisäbonus.
Yksi persoonallimpia fantasiakirjoja pitkään aikaan. Ei kääpiöitä, ei haltioita, ei lohikäärmeitä. On Palkkavelhoja ja pirullisen ovelia rikollisia, sekä räävitöntä kieltä ja irstaita, itsekkäitä ihmisiä. Verta ja rapaa löytyy myös. Mielenkiintoinen kaupunki, löytyy. Sekä mutkikas, mutta kasassa pysyvä juoni, jonka päähenkilöjen taustoja selitellään omalaatuisissa välinäytöksissä, löytyy. Kaikki tämä täyteläisellä ja värikkäällä tekstillä kerrottuna. Enää tarvittaisiin syvällinen teema, ja tässä olisi kasassa vuosikymmenen fantasiaromaani. On harmi, ettei tällaisia teoksia tueta enempää kuluttajien taholta niin, että kustantajat uskaltaisivat julkaista niitä. Liian paljon hyvää fantasiaa jää kääntämättä, kun ihmiset ovat ennakkoluuloisia, eivätkä osta kirjoja. Me like!
Ostin tämän kirjan antikvariaatista Yasunari Kawabatan Lumen maan kanssa, yhteishintaan 11 euroa. Aloitin vielä samana päivänä tämän lukemisen ja sain sen loppuun laiskalla lukemistahdillani muutamassa päivässä. Hullunkurisimpia kirjoja, mitä olen koskaan lukenut. Lukeutuu samaan fantasiakirjallisuuden wanhojen klassikoiden ryhmään kuin mm. Swiftin Gulliverin retket (joka muuten on sekin aika mehukkaan mielenkiintoinen kirja). On lähes yhtä outo ja mielikuvituksellinen kuin Calvinon kosmokomiikka, vain eri tavalla. Teksti on paikoitellen hieman jäykkää, mutta onneksi luvut ovat lyhyitä, ja lukemista keventää kuvien paljous, jotka sopivatkin kirjaan. Ohuena kirjana tämä ei myöskään vaadi paljoa ponnisteluita, paitsi ehkä nauruhermoilta. Myös kirjasta tehty Disneyn animaatio oli ihan hauska, joskin valekilpikonnan uupuminen oli turhan suuri poikkeavuus, samoin kuin sen tilalle pistetyt timpuri ja mursu. Entä mitä ihmeitä ne kaksi pomppivaa punahousuista pönäkkää ukkoa oikein tekivät siellä? Mutta kirja on varsin hauska, joskin olen lukenut vain Alice Martinin suomennoksen, pitää lukea muutkin suomennokset vaikka vaan mielenkiinnosta niiden erilaisuuteen.
Tulipa pitkästä aikaa luettua kirja käytännössä yhdeltä istumalta. Nälkäpeli on samannimisen trilogian ensimmäinen osa ja onnistui pitämään ainakin tämän lukijan otteessaan. Vaikea näin äkkiseltään sanoa kuinka merkittävää dystopia-scifiä tämä kirja on, mutta ainakin jäi vahva tunne että tämä oli taitavasti kirjoitettu ja fiksu eloonjäämisseikkailu, vaikka suurin ansio olisikin ilmiömäisessää taidossa pitää lukija jännityksessä sivulta toiselle ja hahmot verevinä ja uskottavina. Ainoa, mikä jäi kirjan jälkeen vähän hermostuttamaan oli tieto, että tässä on vasta trilogian ensimmäinen osa. Kirja kun itsessään tuntui jo taitavasti sulkeutuvalta kokonaisuudelta. Saa nähdä pääsevätkö seuraavat osat samalle tasolle vai tuleeko ideasta venytetyn tuntoinen. Kirjan dystooppinen maailma antaa kyllä hyvät ainekset samaan maisemaan sijoitetuille tarinoille. Täytyy vain toivoa että Collins uskaltaa kehittää seuraaviin kirjoihin taas kerran jotain aivan uutta ja huimaavaa. Lopuksi voisi vielä huomauttaa, että vaikka kirjan keskushenkilöt ovatkin teini-ikäisiä, ja Nälkäpeli on luokiteltu monessa yhteydessä nuortenkirjaksi, ei se lukiessa tule edes mieleen. Rohkeasti siis vain kimppuun! :)
Jännittävä,mahtava,upea,ilmiömäinen,henkeäsalpaava TÄSTÄ KIRJASTA EI PUUTU MITÄÄN. Tämä on yksi elämäni suurimmista lukuelämyksistä. Kaikka kirjaan ladattu teksti on täyttä tuhtia tavaraa. En ole tähänpäivään mennessäkään lukenut parempaa kirjasarjaa kun tämä.Alkuhan oli tosin melkoista teltta-retkeilyä ja sarkasmista ajan viihdettä joka kääntyi henkeäsalpaavaan elämän ja kuoleman ja koko maailman väliseen sodan ja rauhan taistoon. Kauhistuin ja iloitsin tämän kirjan mukana ihmettelin että se oli pelkkää mustaa valkoisella.Se tuntui kuin olisin elänyt kirjan sisässä. Kirja lopetettiin kunnialla ja toivon elokuvien seuraavan samaa esimerkkiä. Kiitos ja Kunnia J.K Rowlingille.
Viimeisten lauseiden jälkeen kirja yllätti positiivisesti. Nimi, takakansiteksti ja varsinkin kirjan alku viittaa vahvasti tummaan jännitystarinaan. Lopussa ennakkoluulot osoittautuvat vahvasti vääriksi. Pimeyden rakastajassa on romantiikkaa ehkä jopa enemmän kuin jännitystä, ja kohtaukset eivät suinkaan ole tummia ja ikäviä. Kirjassa on paljon väriä ja mahtavaa huumoria. Henkilöhahmot toimivat onnistuneesti, joskin Wrathin muuttuminen alun jämäkästä ja kylmähermoisesta soturista lähes säälittävän rakastuneeksi siirappipalloksi oli hieman outoa. Plussaa myös mukavanpituisista kappaleista ja helposti ja nopeasti etenevästä tekstistä, jossa käytettiin termejä joihin ei yleensä edes fantasiakirjoissa törmää; naaras, uros.. Kirjassa oli yhdistetty onnistuneesti kahden ihmisen sulautuminen vampyyrimaailmaan. Oli positiivisen hupaisaa lukea Butchin ystävystymisestä vampyyriköriläiden kanssa. Myöskään itse vampyyrit eivät olleet ihan "tavallisia", vaan kirjailija oli luonut uuden merkityksen sanalle vampyyri. Vaikka kirjassa olikin paljon painavia kohtauksia, väkivaltaa ja seksiä, se ei pilannut ollenkaan tunnelmaa vaan pikemminkin sai opuksen maailman tuntumaan todelliselta. Suosittelen ehdottomasti kaikille fantasian, jännityksen ja romantiikan ystäville.
Veti aika sanattomaksi. Kirja oli todellakin unen omainen, ja siitä on todella vaikea päästä irti. Kesken ei voi lopettaa, ja sen loputtua, tuntuu että jää vain tyhjää. Pidin erityisesti kahdesta viimeisestä sivusta, todellakin kirja on nimensä arvoinen ja kertoo upeasti Geretin ja Mustan lokin tarinan. Vaikka minua hiukan harmittaakin se, millainen Sawana on tässä kirjassa, niin ilman sitä juttu ei toimisi. Myös Jarrenin kohtalo jää hiukan avoimeksi, vaikkei häntä koko kirjassa varsinaisesti esiinny varjoa kummenpana. Oma mielipiteeni tosin on etei Duanin tappama mies ollut Jarren. Upea kirja. Nämä kaksi kirjaa ovat lähes täydellinen kokonaisuus, ja tähän olisi todella hienoa lopettaa, ja silti odotan seuraavaa kirjaa...
Kaikki odotukseni täyttyivät! Erittäin henkeäsalpaava ja pulssia nostava kirja. Kun aloitin ensimmäisellä kerralla lukea tätä kirjaa en malttanut millään lopettaa. Muutamassa päivässä se tosin oli jo luettu. Harmi että kirja loppuin niin lyhyeen vaikka taisikin olla kaikista osista pisin. Erittäin onnistunut teos Paolinilta.
Darrenin ysiosa on yhtä jännittävää pakomatkaa. Kirja vastaa kaikkiin niihin odotuksiin joita syntyi seiska- ja kasiosaa lukiessa. Huumoriakaan ei ole unohdettu vakavasta tilanteesta huolimatta. Kirjan loppu on kuitenkin järkyttävä, eikä se ole täysin yksioikoinen, vaan haaroittuu tulevaisuudessa moneen suuntaan. Lopullinen taistelu ei ole vieläkään ohi.. Mahtava kirja, jota suosittelen kaikille Darrenin matkassa vaikuttaneille.
Lavinia on paras Le Guinilta lukemani romaani sitten alkuperäisen Maameri-trilogian. Kirjailija yhdisti kiinnostavasti antiikin tarun oikealta tuntuvaan historialliseen maailmaan. Liikuttavia kohtia löytyi, ja lopetus oli onnistunut. Vergiliuksen Aeneis-runoelman juoni oli minulla hatarasti tiedossa, joten kirjaa lukeminen oli myös sivistävää.