Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Derkinhovin musta ruhtinas on kepeää ja viihdyttävää luettavaa. Siinä ei ole erityisen omalaatuisia aineksia, mutta niistä on keitetty hyvä soppa. Humoristisen tarinan alle kätkeytyy kunnon riistokapitalismi, turhautuminen ja kapina sortajaa vastaan. Synkät aiheet eivät kuitenkaan varjosta tarinaa vaan niiden käsitteleminen on lähes yhtä hattarankevyttä kuin onnellinen loppu.
Kirja on tylsähkö jatko-osa viihdyttävälle Derkinhovin mustalle ruhtinaalle. Aarnikotkan vuosi ei ole muuta kuin perusfantasiaa eikä edes kovin mukaansatempaavaa sellaista. Piristysruiskeita oli varsin vähän ja tarina tuntui etenevän tasapaksusti. Taustalla sentään pyöri turismin vaurioittaneen maailman korjaaminen, joka oli sinällään mieleenkiintoinen idea ja pohjana tarinalle. Hyvälle pohjalle olisi vain todennäköisesti saanut kirjoitettua paljon paremman kirjan.
Tähän kirjaan jää koukkuun. Juoni pysyy hyvänä ja ennalta-arvaamattomana läpi koko kirjan. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, vaikka ovatkin välillä vähän kliseisiä: nuori poika suurine voimineen haastaa aikuisen velhon. Kirjaan on selkeästi nähty vaivaa ja vaiva on kannattanut. Yönsiiven velhot on loistava kirja!
Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta juoni ei jotenkin iskenyt minuun. Tapahtumat olivat ennalta-arvattavissa, juoni ei päässyt missään vaiheessa yllättämään. Megin ja vanhuksen ystävyyden kehittymistä oli tosin hauska seurata. Myös muut henkilöhahmot oli saatu ihanan eläväisiksi ja kiinnostaviksi.
Tästä kirjasta puuttui mielestäni Kingille tyypillinen kauhu, muuten kirja oli erittäin hyvä. Juoni oli sopivan erikoinen, eikä kirjaa malttanut millään lopettaa kesken. Henkilöhahmoja oli ehkä hieman liikaa. Itse ainakin menin niissä usein sekaisin, mutta se ei haitannut lukunautintoa.
'Ennustuksen valitut' oli sitä mitä odotinkin takakannen perusteella. Tarinassa velho Sha-ra ja talvikarhu Arol saavat hoteisiinsa kaksi maahislasta, Alk ja Ilke, joista on määrä tulla pahan Tarkanin tuhoajat ja Phenomena-kirjan ennustuksen toteuttajat. Ilkestä tulee Pakkasen Tytär erikoisine kykyineen kun pakkasruhtinas Hijs yrittää kaapata hänet. Seurue lähtee vaeltamaan Efraiberin lähteelle toteuttamaan Ennustuksen ensimmäistä osaa ja matkalla ehtii sattua kaikenlaista ennen taistelua Tarkania vastaan. 'Phenomena - Ennustuksen valitut' oli minusta todella tökerö ja kliseinen, pikemminkin tarinan ranka kuin ehjä tarina. Kuvailu oli onnetonta, tarina loikki eteenpäin, henkilöiden motiiveja ei juuri selitelty ja kaikesta selvittiin aivan liian helposti. Aineksia parempaan kyllä olisi ollut ja toivon että jatkossa Eliassenin taito kehittyy paremmaksi. Hyvä esimerkki epävalmiista tarinasta. Ei mitenkään nautittava lukukokemus, mutta luettavissa silti. Suosittelen ei-niin-hienoa luettavaa etsiville. Arvosana: 5.
Maailma on synkkä ja vaarallinen, täynnä sääntöjä joita kaikki rikkovat ja täynnä ihmisiä joita ei kannata suututtaa ja Locke onnistuu varmaan suututtamaan kaikki sellaiset. Alkemistit ovat tehneet tässä maailmassa liki kaiken mahdolliseksi ja sen mikä on mahdotonta hoitavat palkkavelhot. Uskottavuudella ei välttämättä ole mitään tekoa maailman taikuuksien kanssa, mutta eipä se menoa juurikaan haitannut, ei tätä taatusti ole tarkoitettukaan luettavaksi suurella vakavuudella. Alun perin kovin yksinkertaiselta kuulostava juoni onnistutaan pyörittämään aika sekasotkuksi loppua kohden ja yllättäviä käänteitä tipahtelee niskan melkeinpä Martinmaiseen tyyliin. Kieli on hyvin hauskaa ja väritetty fantasiassa ennen vältellyillä sanoilla. Huumori on pirullista ja välillä aika mustaa, siis täydellistä.
Kirja oli tuttuun tapaan Applegaten taattua laatua. Teksti oli selkeää ja juoni mukaansatempaava. Kirjan uudet henkilöt oli saatu hyvin mukaan tapahtumiin ja vanhoista henkilöistä paljastui aina vain enemmän. Ihmisten väliset erimielisyydet alkoivat tulemaan hyvin esille tässä kirjassa. Kirjan ainoa huono puoli oli sen tapahtumapaikkojen hyppelevyys, mutta ilman niitä kirjasta ei olisi tullut sellainen kuin se nyt on.
Kirja jatkaa Remnants-sarjaa samaan hyvään tapaan kuin edellisetkin kirjat. Juoni on mukaansatempaava, eikä kirjaa halua laskea käsistään ennen kuin sen on lukenut. Henkilöihin pääsee tässä kirjassa yhä paremmin sisälle, ja henkilöiden väliset suhteet alkavat käydä paremmin selville. Kirjassa raotetaan myös enemmän koko sarjasta kuin aiemmin.
Aivan loistava kirja! Tämä kirjasarja tuntuu paranevan kirja kirjalta. Juoni pysyy aina yhtä arvaamattomana, vaikka kirjojen henkilöt kohtaavat aina vain lisää ja lisää vaikeuksia. Tässäkin kirjassa paljastui vain hieman vastauksia edellisistä kirjoista, ja niiden tapaan jätti joitakin kysymyksiä vastaamattomiksi. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille scifin ystäville.
Jälleen kerran taattua Applegaten laatua! Juoni oli mukaansatempaava, eikä koskaan voinut tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Henkilöistä löytyi koko ajan uusia piirteitä ja heidän taustoistaan selvisi enemmän. Tähän kirjaan oli myös sisällytetty arvoituksia, joiden luulen selviävän seuraavissa kirjoissa. Kaiken kaikkiaan hyvä kirja myös vähän vanhemmille lukijoille.
Kirja oli loistavan todenmukaisesti kirjoitettu! Sitä lukiessa tuli semmoinen olo, että maailmanloppu on oikeasti tulossa. Vaikka kirja olikin kirjoitettu eri luvuissa eri henkilöiden näkökulmasta, juonesta pysyi hyvin perillä. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja heidän tunteensa oli kuvailtu todenmukaisesti. Kaiken kaikkiaan kirja, jota ei malta laskea käsistään ennen kuin on lukenut sen loppuun.
Kirja oli mielestäni hyvä. Juoni oli sopivan erikoinen ja henkilöiden vastakohtaisuus oli loistavaa. Kirjan rakenne oli hienosti rakennettu vuorotellen Katen ja vuorotellen Jarrodin näkökulmasta kerrottavaksi. Henkilöiden keskiajalla vietetty aika oli mielestäni hyvin kuvailtu. Muutenkin kirja oli erittäin mukaansatempaava ja kirjailijalla oli hyvä tyyli kirjoittaa.
Kirja on taattua Diana Wynne Jonesin laatua! Kirjan juoni on erittäin mukaansatempaava, eikä arvattavista juonenkäänteistä ole puhettakaan. Kirjailija oli selkeästi nähnyt vaivaa kirjan eteen keksien useita eri tapahtumapaikkoja, joista yksikään ei muistuttanut toisiaan. Kirjan henkilöt olivat aivan ihastuttavia. Kaikilla oli omat erityiset luonteenpiirteensä, jotka kuvasivat hyvin kyseisiä henkilöitä. Erämaan noita jäi itselleni hieman hämäräksi henkilöksi, samoin kuin hänen tulidemoninsakin. Pidin siitä, miten Howlin persoona muuttui kirjan edetessä. Kirjan loppu jäi itselleni hieman hämäräksi, kaikki tapahtui vähän turhan nopeasti. Loppu oli kuitenkin onnellinen, mikä sopi aivan loistavasti tähän kirjaan. Itse kirjailija kirjoitustyyli on aivan tajuttoman söpö hänen käyttäessään erittäin kuvailevaa kieltä olematta kuitenkaan mitenkään vaikeaa. Tästä syystä kirja on erittäin nopealukuinen. Voin suositella lämpimästi kaikille lapsille ja lapsenmielisille.
Kirja oli alussa hyvä. Juoni eteni selkeästi ja asioista pysyi perillä. Tosin lohikäärmetehtaan lapsityöntekijöiden nimet olivat niin samankaltaisia, että niistä ei pysynyt perillä. Kirjan keskivaiheilla juoni muuttui sekavaksi. En tiennyt, olivatko tapahtumat unta vai ei. Aika ja paikka hyppelivät koko ajan ja henkilöt vaihtuivat. Kirjan loppua lähestyessä sai koko ajan miettiä, että mitä oikeastaan tapahtuu. Myöskään kirjan nimi ei mielestäni oikeastaan mitenkään liity koko kijaan.
Kirja vastasi täysin odotuksiani. Kun tehdään nuorten kirjaa, jolle halutaan myyntiä, turvaudutaan kaikkiin myyviin aiheisiin ja yhdistetään ne. Siinä Lohikäärme laakso onnistui lähes täydellisesti. (Vain kaksoset puuttuu, toistaiseksi.) Hevoskirja, jossa hevoset on korvattu lohikäärmeillä. Punatukkainen Cara, lähes orpo (äiti kuollut ratsastus onnettomuudessa) Tallin villein lohikäärme, mutta ah niin upea. Ja tietenkin Cara sen kesyttää ja ratsastaa sillä täydellisesti, vaikka ei ole koskaan aikaisemmin ratsastanut... Hyvin tyypillinen hevoskirja. Tarina on kyllä sujuvasti kirjoitettu, mikään ei juonen lisäksi häirinnyt. Dialogit toimii, rytmitys pelaa ja tarina etenee. Veikkaisin, että tämä kerää oman lukijakuntansa 8-13-vuotiaista tyttölapsista, jotka haaveilevat Harry Potterista ja omasta villihevosesta. Tarinassahan ei varsiaisesti ole mitään vikaa, ongelma on siinä, että sen on lukenut miljoonia kertoja aikasemminkin :)
Tämän voimakkailla mielikuvilla raksuttavan romaanin luin sankarini Neil Gaimanin suosituksesta. Tylsistymään en sen parissa joutunut, jos nyt en pahemmin kyllä innostunutkaan. Tarina biografin piinoista ja seikkailuista on kantava ja kiinnostava. Ainoa ongelma on, että lukija on lopulta kiinnostuneempi kirjassa esitellyn fiktiivisen Marshall Francen teoksista kuin ”Naurujen Maasta” itsestään. Carrollin teksti maistuu pahanakin päivänä, ja henkilöhahmot onnistuvat herättämään tunteita, eivät kovin laajaa skaalaa, mutta kuitenkin. Kirjan alkupuolisko kuluu vähän turhankin leppoisasti, myrskyä odotellessa, mutta lopusta löytyy herkullista vääntöä. Elämäkertojen kuluttajat ja sadepäivää viettävät, tutustukaa!
Muumiperheen muutto yksinäiselle majakkasaarelle on paljon synkempi Janssonin kuin television kertomana. Muutosta kaipaavien muumien alakulo on tarttuvaa ja myrskyävän meren uhkaava aura sulkee lukijankin sisäänsä. Ilman pikkuruisia ilonpilkahduksia, kirja olisi masentavaa luettavaa. Karujen saaristomaisemien kuvaus on tarkkaa ja henkilöhahmot totutun lämpimiä Tapahtumia ei ole paljoa, mutta lepattava myrskylyhty, ulvova mörkö ja keimailevat merihevoset ohjaavat ajatukset syvälle oman elämän syövereihin. Tätä kirjaa on mahdoton ymmärtää, jos ei itse ole koskaan tutustunut mereen.
Haiteksti hyökkäsi mieleen ja repi pinnan alle. En ymmärrä mitä oikein tapahtui. Oikeastaan en pitänyt kirjasta, mutta en voinut sitä lopettaa keskenkään. Loistavasti kirjoitettu, piti yllä mielenkiinnon, mutta muistoja syövä käsitteellinen hai ahdisti. Toisinaan nämä käsitteelliset käsitteet menivat pahasti yli minun käsityskykyni. Tämä kirjaa suosittelen heille, jotka tahtovat jotain erilaisempaa, sekä heille, jotka pitävät aivojensa rasittamisesta.
Loistavaa! Vihdoinkin jotain uutta! Kirja kyllä sai silmäni pyöristymään jo ensimmäisellä sivulla. Selkeästi se on fantasiaa, koska toinen maailma löytyy... mutta se on todella erilaista. Mitään ei etsitä. Taikuudella ei mässäillä. Ei lohikäärmeitä, kääpiöitä tai haltioita. Ihmisiä. Uskomatonta. Lähes kaikki vakioelementit on onnistuttu välttämään. Kirjan hahmojen kieli on värikästä. Erilaista ja piristävää. Tätä ei kuitenkaan sovi suositella kovin herkille tai nuorille lukijoille. Kirjoitusasu, juoni, henkilöt, mistään en keksinyt mitään moitittavaa. Tarina eteni hyvässä rytmissä ja loppui liiankin nopeasti. Suosittelen kyllä kokeilemaan, koska tämä on haiskahtaa uudelta alulta. Kärjistetysti sanottuna, Locke Lamoran valheet: yhdistetty Juha Vuorista ja papa Tolkienia. Alkaako tästä muutos?
Varsin hieno pikku teos. 'Auringonlaskun torni' edustaa suomalaisessa fantasiassa Kylmän Sodan kaudelle tyypillisiä teemoja ja virtauksia. Kuten 'Lintukansan pojassa' myös 'Auringonlaskun tornissa' käsitellään ihmiskunnan tuhoavan ydinsodan pelkoa fantasian keinoin. Keijut vaikuttivat minusta hieman höperöiltä omalla tavallaan, mikä tosin osoittaa heidän poikkeavan täysin ihmisistä. Miraopeia oli mielenkiintoinen hahmo, Noita, josta ei paljastettu paljoakaan. Maahiset ja heidän maanalainen valtakuntansa olivat myös kirjan mielenkiintoisimpia kohtia, samoin tapahtumat Vihervirransaarella ja Auringonlaskun Tornissa. Irki oli tyypillinen historiasta tuttu kiihkopuheinen ja karismaattinen keulakuva jota todellisuudessa ohjailevat toiset, näkymättömissä olevat henkilöt. Voimien Voima ei vaikuttanut paljastuttuaan nykylukijalle niin kamalalta, tosin kun ajattelee kirjaa sen kirjoittamisajankohtana ymmärtää Voimien Voiman. Ydinpommit pudotettiin lentokoneistam, tosin kirjassa pommi oli ilmeisesti jokin muu tai täysi susi. Kirja ei ollut kovin jännittävä, enemmänkin filosofinen teos ja mielenkiintoinen psykologisesti kuvastaen Kylmän Sodan ajatusmaailmaa. Kirja on ihan mukava luettava ja omalla tavallaan mielenkiintoinen. Suosittelen kotimaisesta fantasiasta kiinnostuneille tai sitä etsiville. Arvosana: 8-.
'Ruohometsän kansa' on lastenkirjallisuuden klassikkoja. Kirja vei heti mukanaan ja missään vaiheessa siihen ei kyllästynyt. Kirja oli ehkä aika raaka lastenkirjaksi, mutta 'Hopeanuoli' ja 'Siipien sota' olivat paljon raaempia vaikka niitä lapsille markkinoitiinkin. Tarina oli hienon realistinen, kaniineja ei inhimillistetty liikaa vaan ne pysyivät kaniineina käytökseltään. El-Ahrairah tarinat olivat myös kirjan hienoa antia, kaniinien oma Odysseus tai Gilgamesh. Kenraali Ratamo toi etäisesti mieleen Hitlerin tai Stalinin, liekö Ratamon hahmo saanut kaikuina vaikutteita Euroopan diktaattoreista. Kirjan loppu oli ehkä koskettavimpia joita olen lukenut, Inlen Kaniinin tulo varsinkin. Kirja on hieno ja ansaitsee paikkansa yhtenä Euroopan ja ehkä maailmankin arvostetuimmista lastenkirjoista. Suosittelen kirjaa jokaiselle joka haluaa hienon lukukokemuksen. Arvosana: 8+.
Ennen päivänlaskua ei voi on ennen muuta omalaatuinen lukukokemus, ja joissain kohdissa niin hyytävän eriskummallinen ja eksoottinen, ja kuitenkin jollakin tapaa tuttu. Eläiminä esitetyt peikot toivat hieman mieleen Mennen tullen -minisarjan tontut, hyljeksityn etnisen väestönryhmän. Itselleni jäi tarinasta jostakin syystä hivenen vaillinainen maku kielenpäälle, jotakin jäi puuttumaan. Lisäksi pitkät tietopätkäosuudet eivät oikein jaksaneet innostaa. Hyvä kirja, mystinen ja hyvällä tavalla outo, mutta ei ehkä ihan minua varten.
Francis Hardingen Kärpästytön miljöönä toimii fantasiamaailma, jonka pohjana on käytetty 1700-luvun Englannin sekasortoista poliittista tilannetta. Kirjan kieli on monipuolista ja hupaisaa, ja muutamat kohdat saivat itseni kuplimaan ääneen naurusta, mikä on jo sinänsä ennätys. Juoni ei ollut kuitenkaan mikään ihmeellinen, ja kirjailija on esittänyt sen monimutkaiset koukerot hivenen kömpelösti, jolloin hampaankoloihin jää hienoinen selittelyn jälkimaku. Yleensä minua tämänkaltaisissa nuortenfantasiakirjoissa häiritsee se, ettei kukaan (varsinkaan hyvis) kuole. Esimerkiksi Hardingen pöksyissä olisin langettanut eräälle nimeltämainitsemattomalle henkilölle traagisen marttyyrikuoleman kaksintaistelussa.
Susanna Clarken Jonathan Strangen & hra Norrellin luin nyt kolmatta kertaa vuoden sisällä, mikä kertonee ainakin omalla mittapuullani kirjan hyvästä laadusta. Loistava, kiehtova tarina vanhahtavine puheenparsineen. Välillä olisin ehkä kaivannut jonkinlaista vakavuutta ja pikkutarkempaa kuvausta, jotenkin esim. Espanjan sota -osuus käsiteltiin kovin kevytkenkäisesti. Joka tapauksessa Strange & Norrell on yksi fantasiakirjallisuuden helmistä ja se on saanut minutkin kiinnostumaan entistä enemmän Napoleonin ajoista.