Uusimmat kirja-arviot
Tiheätunnelmainen, täyteläinen, kevyesti kipristävä lukukokemus. Taidolla rakennettu, kiinnostavan tematiikan jykevöittämä juoni, jonka avautumista seuraa mielellään, vaikka selkäpiitä kihelmöikin. Lyhykäisyydestään huolimatta syvä ja mieleenpainuva teos. Kuvitus on ainakin englanninkielisessä laitoksessa tunnelmallinen, mutta hieman lattea.
Tuulihevonen jatkaa ansiollisesti Mosaiikkilinnussa alkanutta tarinaa. Juoni rönsyilee edelleen, ja aikamoisia yllätyksiäkin tarjoillaan pariin otteeseen. Muutamat ensimmäisessä osassa esitellyt kiintoisat hahmot jäivät nyt aivan vähäiselle huomiolle, mutta joitakin ensimmäisen kirjan vähäpätöisiä henkilöitä esiteltiin nyt entistä tarkemmin. Jäin vähän miettimään Adulkarin luonteenlaatua; hänestä ei oikein saa selvää. Unna taas on yhtä rakastettava hahmo kuin ennen, vaikka esiintyykin nyt vähäisemmässä, mutta paljon tärkeämmässä osassa kuin ennen. Erityisesti hevosajon aikainen tempaus nauratti, miten kekseliästä! Ei voi sanoa, että meno olisi hiljentynyt hiukkaakaan ensimmäisen osan vauhdista, pikemminkin kiihtynyt ennestään. Tämä saa minut toivomaan, että joskus sarjan päättyessä hän jatkaisi kirjoittamista edelleen, sillä lahjakkuutta häneltä löytyy. Mainiota.
Jokaisen scifin lukijan ehdoton klassikko ja scifin raamattu/peruskivi kuten Taru Sormusten Herrasta fantasialle. Kirjan voi lukea ennen tai jälkeen elokuvien, järjestys ei haittaa lukukokemusta. Kirja on hyvä, mutta kliseinen eikä mitään syvällistä filosofiaa kirjassa ole ollenkaan. Perinteinen nuori sankari asetelma. Mutta ehdoton klassikko ja suosittelen kaikille. Arvosana: 8.
Rahastuskirja, se on minun mielipiteeni tästä pikku opuksesta. Ainoa mikä kirjassa on kiinnostavaa ja kannattaa lukea ovat nuo kaksi novellia ja syvähaastattelut. Myös Foalyn keksintönurkka oli hauska mutta muuten kirja on kasa kirjailijan muistiinpanoja ja muistaa minusta David Eddingsin Rivan aikakirjoja. Turha ostos kun tämän voi lukea kirjastostakin. Suosittelen Artemis Fowl-sarjan lukeneille, antaa nippelitietoa sarjasta ja muutaman hauskan novellin henkilöhahmoista. Arvosana. 5-.
Mielenkiintoinen ja omaperäinen sekoitus scifiä ja fantasiaa. Kirjan alku on junnaava ja olin monta kertaa vähällä lopettaa kesken, sen verran tylsistyttävältä kirja välistä tuntui. Päähenkilö on ainoa joka jaksaa pitää kiinnostuksen yllä. Muut hahmot jäävät aika ohuiksi ja maisematkin valjuiksi. Mutta ihan kiva luettava, jos aikaa ja jaksamista kahlata akanvirrat läpi. Suosittelen omaperäisestä fantasiasta tai scifistä kiinnostuneille. Arvosana: 6-.
Opalin kosto on minusta tähän asti ilmestyneistä Artemis Fowleista huonoin. Tavallaan tässä asetelma palautetaan alkuasentoon, samaan tilanteeseen kuin ennen Ikuisuuskoodin tapahtumia ja Artemiksen muistin pyyhkimistä. Synkempi kuin aiemmat Fowlit ja hieman läsähtänyt ja pyörittää yhä edelleen samoja juttuja kuin aiemmat osat. Mutta jotakin hyvää löytyy ja kirjaan ei kyllästy niin paljon että sen heittäisi käsistään. Suosittelen sarjan aiemmat osat lukeneille. Arvosana: 7-.
Ikuisuuskoodi oli minusta hieman synkempi ja vaarallisemman oloinen kuin aiemmat Artemis Fowl-kirjat. Ikuisuuskoodissa liikutaan liike-elämän ja rikollisuuden syvissä vesissä ja tosiaan tarvitaan jälleen keijujen taitoja jotta Artemis korjaisi aiheuttamansa sotkun ja selviäisi siitä hengissä. Kirja on yhtä humoristinen ja jännittävä kuin aiemmatkin mutta silti ei yllä ihan samalle tasolle. Suosittelen aiemmat osat lukeneille. Arvosana: 8-.
Artemis Fowl on täällä jälleen. Kirjassa syvennetään henkilöhahmoja ja minustakin Tehtävä pohjoisessa on hieman parempi kuni Artemis Fowl. Kirjassa Artemiksen hahmo kasvaa ja syvenee hänen etsiessään isäänsä jostakin Kuolan niemimaalta. Vastaavasti keijuilla on omat ongelmansa ja lopulta esiin astuu arkkipiru joka tulee olemaan jatkossakin merkittävässä asemassa tarinoissa. Kirjassa keijujen ja ihmisten maailmat kohtaavat entistä useammin. Suosittelen kirjaa kaikille Artemis Fowlin lukeneille, sillä muuten kirjasta ei hoksaa kaikkea. Arvosana: 8.
Artemis Fowl on hauska ja jotenkin naurettavan irvailevasti maailmaa katseleva kirja. Keijujen ja ihmislapsen taistelu tekee kirjasta mielenkiintoisen, myös siinä kuvattu kätketty Keijujen maailma joka sijaitsee "meidän" eli ihmisten arkimaailmassa. Toiminta ja jännitys vauhdittavat kirjaa ja hauskimpia hahmoja olivat majuri Root ja Foaley. Artemis vaikuttaa ilmetyltyä lapsinerolta joka älyllään käyttää opportunistisesti hyväkseen ihmisiä. Artemiksen pahiksen kuvaa lieventää hänen äitinsä ja kaipuunsa isäänsä kohtaan. Kirja on hyvä ja välttää kaikki kliseet ja kääntää osan niistä päälaelleen. Suosittelen kirjaa kaikille jotka pitävät hyvästä lukunautinnosta. Arvosana: 8+.
No niin, toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lukaisin Jonathan Stroudin Bartimeus-trilogian viimeisen osan, Ptolemaioksen portin, joka siis julkaistiin tuossa helmikuun puolella suomenkielisenä. Englantilainen painoskin on lojunut hyllyssä jo syksystä asti, mutta siitä luin vain kaksi lukua, sitten uuvahdin. Trilogian aikaisemmat osat, Samarkandin amuletti ja Golemin silmä, vaikuttivat lukiessa pelkältä pohjustukselta viimeisen kirjan tapahtumiin. Muutenkin Ptolemaioksen portti tuntuu hieman repäistyltä, ja kaksi edellistä opusta toimivat selkeästi parempina kokonaisuuksina. Muutenkin Portissa sisältää vähemmän toimintaa ja tapahtumia kuin vaikkapa Golemin silmä, vaikka ulkoisesti samaa kokoluokkaahan ne ovatkin. Yksi petraus 3. osassa kuitenkin on, sillä se syventää henkilöhahmoja roimasti, vaikka Nathanielin ja Kittyn suhteenpoikasessa onkin jokseenkin teennäisyyden makua. Myöskin visiitti Toisessa Paikassa ja takaumat Bartimeuksen Egyptin-aikaan kutkuttivat mukavasti vatsanpohjaa. Muutenkin tunnelmassa alettiin mennä hieman synkempään päin Brittiläisen Imperiumin vihollisten attentaateissa/yms. Vaikka varsinainen pääpahis ja edellisten kirjojen kulissientakainen pääpiru selvisivät jo kirjan keskivaiheilla (vai taidankohan nyt liioitella..?) niin kyllä tuota jännitystä riitti aina hamaan loppuun saakka. Kirjaimellisesti aina viimeiselle sivulle saakka.
Luettuani kirjan viime yönä loppuun toiseen kertaan voin todeta, että se kesti toisen lukukertansa aika hyvin. Kun ensimmäisen kerran iskin tähän kirjaan en ollut vielä juuri tutustunut genren muuhun kirjallisuuteen ja Linnunradan käsikirja liftareillekin oli lukematta. Ennakko odotuksia minulla kuitenkin oli ennen sarjaan koskemista kun olin lukenut juuri aikaisemmin Elric Melnibonélaisen ja Maailmantuskan soturin. Tämä sarja pääsi kuitenkin iskemään aivan odotuksiani toisenlaisella otteella, se saa aikaan toistuvia naurunpuuskia, mutta koskettaa välistä myös muilla tasoilla. Pituudella kirjaa ei ole pilattu mikä lisää lukukokemuksen intensiivisyyttä, kun pari osaa kirjasarjasta voi lukea saman päivän aikana. Dialogit ovat varmaan sarjan parasta antia, mutta myös hahmoilla on havaittavaa kehitystä, välillä tulee eteen myös varsin mielenkiintoisia kuvauksia, niin hahmoista kuin ympäristöstä ja laitteista. Keskimmäinen osa ei välttämättä ole sarjan paras, ehkä jopa heikoin, mutta ei ainakaan merkittävästi huonoinkaan. Se ehkä olisi itsenäisenä teoksena mennäkseen kaivannut jotain johdantoa tapahtumiin, nyt henkilöiden motiivit jäävät melko epäselviksi ensimmäistä osaa lukemattomille. Kirja ja koko sarjaa voisi myös lähteä tulkitsemaan kantaaottavasti ja asioita ruotivana, se pistää ajattelemaan, jos haluaa, mutta ei pakota siihen. Pystyin myös hieman samastumaan päähenkilöön ja ehkä tämä auttoi myös ymmärtämään itseäni. Suosittelen, vaikka luulenkin, että tämä ei uppoa kaikkiin aivan samalla tavalla, vaan olin osin olosuhteidenuhri.
Demoninoita oli minusta aika surkea plösäys Yönsiiven velhojen jälkeen. Juoni muistutti minusta kamalasti jotakin amerikkalaista nuortensarjaa, vaikka Isobel olikin hieman monimutkaisempi kuin pahikset yleensä. Devonin menneisyyden paljastukset pelastivat kirjan, sen sanon. Suosittelen Demoninoitaa vain jos on lukenut sitä ennen Yönsiiven velhot, muuten ei välttämättä tajua kaikkea. Arvosana: 5.
Novelli oli hyvä ja hauska luettava, pieni kurkistus Lyran elämään Oxfordissaan Universumien Tomun tapahtumien jälkeen. Kartta toi plussaa teokselle ja kirjanen kaikin puolin lisäsi kiinnostani Oxfordin suhteen. Aionkin joskus matkustaa meidän Oxfordiimme, sillä monet Lyran Oxfordin paikat ovat olemassa myös meidän Oxfordissamme. Mm. Magdalen College on meidän Oxfordissamme. Suosittelen kirjaa kaikille Universumien Tomun kokonaan lukeneille, sillä Lyran Oxford sopii mainiosti eräänlaiseksi jälkiruuaksi UT:n suuren trilogian jälkeen. Arvosana: 6.
Yönsiiven velhot poikkeaa hyödykseen muusta fantasiasta siten, että sen tarinaa sävyttävät lähes kauhukirjamaiset tunteet ja piirteet. Tarina kuljettaa mukanaan eikä siihen kyllästynyt kertaakaan. Minua hieman ärsytti perinteinen "huimat-yliluonnolliset-voimat-omaava-nuori-sankari"-asetelma josta minulle tuli hieman mieleen USA:n supersankari kulttuuri. Mielipuolen hahmo oli todella kiinnostava ja monipuolinen. Kirja on hyvä ja omaperäinen, mutta silti minusta ei mikään hieno tai mestarillinen. Suosittelen kirjaa kaikille omaperäistä fantasiaa etsiville. Arvosana: 7.
Tästä kirjasta ei ehkä tarvitse kertoa sen suurempia juoni selittelyja...Usko että kaikki tietävät JOTAIN Tähtien sodan juonesta. Vanhalle StarWars fanille tämä kirja on heti suoraa, ilman sen kummenpia perusteluitta, tuo viisi tähteä. Jos olettaa että kirja on suora kopionti elokuvista, on väärässä. Siihen on lisäilty kohtauksia mitä ei elokuvissa ole. Tämä Trilogia hakkaa uudet Starwars elokuvat niin kovaa että lähtee taju.
Tällaista kirjaa on lähes mahdotonta arvostella pelkällä hyvä-huono-asteikolla, silloin siitä jäisi niin paljon pois, että... sellaisellekaan en löydä sanoja. Ehkä se jotenkin kertoo tuntojani kirjasta. Moniulotteinen on hyvä sana kuvaamaan Unohdettua Ombriaa, mutta sille löytää monta muutakin kuvaavaa, jos ei sentään riittävää, sanaa - niiden joukossa tarunhohtoinen, väriloistokas, unenomainen... Juoni on koottu monista kerroksista, jotka yhdessä eri päähenkilöiden kanssa muodostavat tarinan. Tarinan, joka on ikään kuin yhdessä monta tarinaa. Tästä ominaisuudesta on vaikea olla pitämättä. Näkökulmat on esitetty hyvin ja maailman kuvaus on toteutettu loistokkaalla tavalla, joka jättää suun kuivaksi. Pidin kirjasta ja luen sen ehkä joskus uudestaankin, mikä on minulle todella harvinaista. Sanoisin, että tällaisia kirjoja tulee harvoin vastaan, vaikka se onkin varmasti mantra, jota on toistettu tämän kirjan kohdalla melkein jo kyllästymiseen asti.
Takakansitekstin luettuani pidin kirjaa automaattisesti klisekimppuna, josta jäisi luettua paha maku suuhun. Toisin kävi. (Olen täsmälleen samaa mieltä Korpin kanssa.) Ostin kirjan ihan kokeilu mielessä ja huomasin - aivan oikeasti - jopa jännittäväni ajoittain Markhamin puolesta. Oli myös mukavaa huomata, että Niles oli vältellyt tavanomaista hyvä-paha-asettelua enemmän kuin Dragonlancessa yleisesti tehdään ja tuonut ritareista esiin sen synkemmän - säihkyvän ja hyveellisen haarniskan - sisäpuolen.
Synnyinhauta on kirja, jossa on yhdistetty melko toimivalla tavalla fantasiaa ja scifiä, joista edellistä on toista paljon enemmän. En ole ennen lukenut kirjailijan teoksia enkä ole ihmeissäni siitä. Idea on hyvä ja päähenkilö kiinnostava ja täynnä kysymyksiä, mutta siinä se on, ei muuta. Kirja ei tarjonnut minulle mitään uutta lukukokemuksellaan, siltä nyt ei ainakaan tunnu tunti kirjan lukemisen jälkeen. Synnyinhauta on mielestäni perusteos, jota lukee kun ei ole muutakaan. Välillä on kuitenkin hetkiä, jolloin lukemista ei voi jättää siihen paikkaan. Synnyinhauta on lukemisen arvoinen kirja, mutta ei erityisen maailmaa vavahduttava tai kaunis, vaan sellainen, joka ei ole mitään ilman viimeistä lukua. Kirjasta pystyi jopa aistimaan pientä opetuksen tynkää lopun perusteella. Kehotan lukemaan, mutta en sen enempää kuin mitään muuta kohtuuhyvää, jossain määrin neutraalia kirjaa.
Tämä pikku opus on vähän nopeasti kyhätyn oloinen. No, sellaiseksi se on varmaan tarkoitettu, pieneksi täytteeksi paksumpien kirjojen väliin. Ne jotka haluavat täydentää ja saada kaiken irti Artemis Fowl kirjoista ehkä kannattaa lukea tämä. Mikään pakko se ei ole, koska mitään mullistavaa uutta tietoa ei tästä "vihkosesta" löydy. Vähän epäilyttävästi rahastukselta haiskahtaa..
Hyvä kirja, jollain tavoin synkin Artemis Fowl kirjoista. Ei kyllä ole suosikkini sarjasta. Vähän puutuneeksi menee toiminta,että 80km/h ajellaan vaikka satasta saisi painella.. Silti ehtii kirja kyllä viihdyttämäänkin huumorillaan ja yllättävillä juonenkäänteillään, että kyllä paljon hyvääkin tästä kirjasta löytyy.
Viihdyttävä Artemis Fowl kirja tämäkin. Olen samaa mieltä tuon Publishers Weeklyn arvostelun kanssa, paitsi tämä kirja ei mielestäni voita toiminnallaan ja juonellaa edellistä osaa. Artemis pääsee taas käyttämään aivosolujaan ja voi vaan itse toivoa että omaisi ison määrän aivosoluja ja pystyisi itsekkin rakentelemaan ihmevekottimia.. Jos pitää Artemis Fowlista niin kyllä tämä pitää lukea.
Voisi sanoa ehkä jopa parhaimmaksi Artemis Fowl kirjaksi. Se saa myös Artemis Fowl sarjan kunnolla vauhtiin. Viihdyttävyys ja juonikuviot ovat ehkä asteen verran paremmin rakenneltua kuin ensimmäisessä osassa. Sitä samaa huumoria mitä oli edellisessäkin osassa löytyy tästäkin. 13 vuotiaana tämä kirja koukutti pahasti. Mainio pläjäys se on edelleen.
Ensimmäisessä Artemis Fowl kirjassa Artemis on pahis ja itserakas pikkupoika tai sellaista julkisivua hän yrittää pitää pystyssä. Kirjan toisia henkilöitä kuvaillaan ja liitetään tarinaan sulavasti, kuitenkin pitäen Artemiksen etusijalla, Holly Shortin kanssa. Huumoria tästä kirjasta saa revittyä ja ehkä parhaimmasta päästä jos vertailee sarjan toisiin osiin. Jos haluaa piristystä tämä, kirja kannattaa lukea. Varsinkaan ironisen sävytteisestä huumorista ei ole puutetta. Mukaansatempaava ja vauhdikas fantasiakirja. 12 vuotiaana kun tämän luki se oli huippu, mutta kyllä vielä 17 vuotiaanakin sen pystyy lukemaan tylsistymättä. Että kannattaa vanhempienkin ihmisten tätä kokeilla ja jättää ennakkoluulot sikseen. Eihän sitä tiedä jos vaikka pitäisikin..
Sain kyseisen kirjan tuossa luettua, ja laatu Colferia se on. Samanlaista huumoria löytyy kuin edellisistäkin kirjoista. Mielestäni tässä kirjassa keskityttiin hieman enemmän kuin tavallisesti, myös toisiin hahmoihin kuin pelkästään Artemikseen. Juoni etenee melkoisen tasaisesti ja varmasti, jollei jopa hitaasti, mutta kirjan hienosti kehitelty loppupuoli pelastaa ja nostaa arvosanan selkeästi viiteen tähteen. Loistava kirja. Jos on edellisistä Artemis Fowl kirjoista pitänyt, niin takuulla saa sitä mitä tilaa. Yksi parhaimmista Artemis Fowl kirjoista. Voittaa kaksi edellistä osaa kirkkaasti.. ja seuraavaa tässä odotellaan, koska jos sarjan on aloittanut, niin loppuun se luetaan! Suosittelen!
Kirja on luettava ja suht kohta hyvä, mutta ei mikään kovin mielenkiintoinen tai eksoottinen. Fantasiakirjallisuuden kaurapuuroa minusta. Tarina kyllä kulkee mutta siihen tylsistyy paikoitellen. Kirjassa oli aika paljon kliseitä ja stereotypioita, paikka päähenkilö olikin tyttö. Lisäksi minua häiritsivät kasvillisuuden vääristymät, joita tapaa aina kun kyseessä on kirjailija joka ei ole koskaan käynyt pohjoisessa. Muutamia omaperäisiä ideoita esiintyi, mutta ne eivät onnistuneet pelastamaan kirjaa. Eli ei mikään kovin ihmeellinen tai kovin hyvä kirja. Luettavissa ja suosittelen matkalla luettavaksi esim. autossa tai junassa. Arvosana: 6-.