Uusimmat kirja-arviot

Tähän kirjaan tartuin vain sen tähden, että sen takakansi toi mieleen Barbara Erskinen kirjat joista joskus teininä pidin. Eipä olisi kannattanut, tarina on pelkkää noitajahtia, naimista, väkivaltaa ja väkivallan seurauksista toipumista. Vaikka yleensä pidän sairaista kirjoista niin tämä aiheutti jatkuvaa pahaa oloa. Ehkä suurin syy siihen pahaan oloon oli saippuaoopperaa muistuttava juoni. Jatko-osiin ei kiinnosta tarttua.

Jostain kumman syystä pidän näistä Valhallan tarinoista. En oikein itsekään tiedä miksi. Koko tarina tuntuu rakentuvan henkilöiden himojen ja toinen toistaan epäterveempien ihmissuhteiden ympärille ja toisaalta kaikkea elämää ohjaa uskonto. Suurin osa henkilöistä on jollain tapaa hulluja tai uskovat hullujen olevan niitä viisaita. Mutta jotain hyvää tässä pitää olla koska minulla oli oikeasti hauskaa tätä lukiessa. Nämä kirjat tekevät aasoille ja vaaneille hieman saman kuin mitä Talvikuningas tekee Arthur-tarinoille, näyttää yhden mahdollisuuden mistä ne tunnetut tarinat ovat voineet syntyä. Aasat ja vaanit ovat tässä ihmisiä, taistelijoita, papittaria, pappeja ja vaikka kirjassa taikuudella on suuri rooli, sen voi hetken mietittyään selittää taikauskoisiksi tavoiksi, uskomuksiksi ja peloiksi, onnekkaiksi ja onnettomiksi sattumiksi ja papittarien hulluudeksi.

Yllättävän hyvä ollakseen melkein pelkkää odottelua. Siinä odotellessa kyllä ehti tapahtumaan yhtä sun toista. Torni lähenee ja koko tarina menee entistä hullummaksi. Minä kuitenkin tykkäsin. Kingiä on joskus kiva lukea senkin tähden, että sitä tuntee itsensä huomattavasti vähemmän hulluksi kuin noiden kirjojen kirjoittajan täytyy olla.

Yök! En vaivautuisi. Kirjailija jota on eniten kritisoitu sen puuttesta että hän ei koskaan luo mitään uutta kehuu kyvyllään "hyödyntää vanhoja asioita uusiksi". Kirjaa lukiessa alkaa tuntua siltä, että Eddings on jo vanhuudenhöperö, kun ei käsitä asioiden todellista tilaa. On vain tottunut siihen, että kirjat menevät kaupaksi ja rahaa tulee paremmin mitä vanhasta päivätyöstä. Ja käsitellään kirjassa maailmojen historiaakin, mutta sekään ei oikeasti jaksanut kiinnostaa. Jos et ole täysin hullaantunut Belgarionin maailmaan, niin kehottaisin jättämään tämän kirjan välistä.

Tästä minä tykkäsin. Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen paikkakunta, joka sopii mainiosti jo olemassa olevien paikkojen jatkoksi. Kirjailija Lumikon lastenkirjoista tuli hyvin paljon mieleen hieman vinksahtaneet muumit, mikä varmaan oli tarkoituksellista. Alkupuolisko oli arvoitusta arvoituksen perään ja aivan kaikkia outoja juttuja ei ikinä ratkaistukaan (tai sitten en tajunnut), mikä oli minusta ihan hyvä ratkaisu. Kirjan yksi oudoimmista jutuista oli Peli, en ole varma olenko ikinä lukenut mitään niin perverssiä. Ja loppu onnistuu vielä kerran nyrjäyttämään aivot paikaltaan.

Aloitin tämän kirjan lukemisen kesällä 2006 ja sain luettua sen loppuun vuoden viimeisenä päivänä. Ei sinäänsä, että kirja tai sen novellit olisivat olleet huonoja. Päinvastoin ne olivat kiehtovia, mutta eivät tyylillisesti juuri sellaia "aavetarinoita" joita hain. Tarinat olivat enemmänkin maagista realismia, eikä läheskään suurin osa tarinoista pyörinyt aaveteeman keskuudessa. Tai sitten käsitän vain aave-teeman suppeasti.

Derkinhovin mustan ruhtinaan jälkeen tämänkin kirjan fantasiamaailma on lukijan mielestä taantunut takaisin sille tylsälle normitasolle. Lukiessa tämä kirja tuntuu vähän Harry Potterin kaltaisesta oppilaitos traamalta paitsi että opiskelijoiden joukkoon on otettu muitakin kuin ihmisiä. Ehkä joku pitää, mutta itseäni lähinnä tuo ratkaisu ärsyttää.

Parasta tässä kirjassa on sen tarinan pääidea siitä kuinka "normaali" fantasiamaailma on muutettu turistikohteeksi. Tarinan päähenkilönä on jälleen nuori poika, mutta onneksi tämä kirja osaa herättää tarinan eloon juuri fantasiakirjallisuuden kliseille nauramalla.

Noidan veli kuuluu Dianna Wynne Jonesin kirjojen parhaimmistoon. Kirjan päähahmoa Ericia määrittelee eniten se, että hänen siskonsa noita. Jo tällä yksinkertaisella asetelmalla päästään tässä kirjassa yllättävän pitkälle ja tarinaan joka vie mukaansa. Toivoa voisi että sarjasta suomennettaisiin joskus muutkin osat.

Tämän lukukokemuksen jälkeen päähän jää kummia hokemia kuten "Älä hätäile", "Melkein harmiton" ja "Kiitos kaloista ja näkemiin". Ihmisiin jotka kulkevat julkisesti kylpytakeissaan alkaa suhtautua luonnollisesti. Omasta baabelin kalasta taikka käsikirjasta oli valmis tekemään melkein mitä tahansa. Ehkä bileistä kannattaisi sittenkin lähteä sen oudoimman tyypin mukaan... Hulvattoman hauska ja tarinaltaan erikoinen. Suosittelen.

Pidän tätä itse yhtenä parhaimmista scifikirjoista joita olen koskaan lukenut, mutta tähän vaikuttaa suuresti se, että kirja on näkemyksiltään feministinen mikä käy taas allekirjoittaneelle mainiosti. Suurta plussaa tämä kirja saa myös siitä, että se onnistui yllättämään loppupäässä. Sellaiset yllätykset ovat loistavia, jotka laittavat lukijan miettimään juuri lukemaansa tarinaa ihan uudessa valossa.

Loru sorbusten herrasta oli vuosituhannan vaihteessa lähinnä legenda erittäin huonon saatavuutensa vuoksi, mutta kiitos Taru sormusten herrasta elokuvien saatiin tästäkin kulttuuriteoksesta uusi painos. Loru on verbaalista pelleilyä ja huulen heittoa joka lauseella. Vitsejä riittää ja naurettavaa, mutta se että hauskuutusta löytyy joka sivulta tekee kirjasta vähän raskaslukuisen. Tietysti aina voi yrittää sivuttaa yksiytiskohdat ja keskittyä tarinaan, mutta tässä tapauksessa menisi se varsinainen pointti hukkaan.

Taru sormusten herrasta on fantasiakirjallisuudessa sellainen kulttiteos, että se kuuluu jokaisen harrastajan lukemistoon. Siltikin sitä on hirveän vaikea arvostella kirjana, kun kirjan elementit ovat levinneet laajaan käyttöön ympäri fantasiagenreä ja viittauksia kirjaan tapaa usein. Tarinana Taru sormusten herrasta on mahtipontinen ja polveileva. Lähtöpisteestä päästään kauas, tullaan takaisin ja lähdetään jälleen liikkeelle. Kirjan selvänä heikkoutuna on sen lievä raskaslukuisuus ja hetket jolloin ei hirveästi muuta tapahdu kuin taivalletaan eteenpäin. Maailma on luotu erinomaisella tarkkuudella ja jos siihen haluaa tutustua tarkemmin niin, silloin kannattaa lukea muita Tolkienin kirjoittamia Keskimaahan sijoittuvia tarinoita.

Annan kirjalle kolme tähteä sen vuoksi, että minulta kesti hetkinen ennen kuin pääsin tarinaan sisälle, mutta loppua kohden paljastuva tarinan idea ja suuri salaisuus on sen verran hyvin keksitty, että se minulta pisteet. Kivaa pientä lukemista fantasiasta pitäville.

Tuli ja myrkkykato oli pettymys Dianna Wynne Jonesin kirjaksi. Tämä tarina vaikuttaa tällä hetkellä hänen suomennetuista kirjoistaan heikoimmalta. Tarinassa on kyllä loistavia fantasiaelementtejä ja erikoinen juoni, mutta se ei vie mukanaan niin kuin sen toivoisi.

Liikkuva linnan maailma on kiehtova ja sisälle imaiseva. Tässä tarinassa pienet yksityiskohdat syventävät juonta, eivätkä tylsytä sitä. On myös rohkeaa käyttää tarinassa päähenkilönä vanhaa mummoa, kun suurin osa tarinoista tuntuu edelleen käyttävät sitä köyhää sikopaimenta josta sittemmin tulee kuningas.