Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Oli mukavaa lukea välillä vesielementistä tässä sarjassa. Juoni oli taattua Applegaten laatua ja kulki sujuvasti eteenpäin. Henkilöt pysyivät omina, persoonallisina itseinään ja Ax vaikuttaa henkilöltä, jonka tekemisiä saa nauraa tulevissa kirjoissa. Miinusta jälleen kaiken vanhan uudelleen esittelystä sekä myös hieman epäaidosta valaan käyttäytymisestä.
Kauniit kannet kuvaavat hyvin myös kirjan sisältöä: juoni kulkee sujuvasti eteenpäin ja Colferin tuttu kirjoitustyyli pitää lukijan tässäkin kirjassa otteessaan. Erinomaista luettavaa myös tällaiselle märkäkorvalle, joka ei ole koskaan aiemmin lukenut scifiä.
Kirja parani huomattavasti loppua kohti. Alussa en ollut sen lukemisesta hirveän innostunut, mutta loppu menikin sitten melkein yhdellä kertaa. Pratchettin huumori on taas suuressa osassa tässäkin kirjassa, mikä pitää mielenkiintoa yllä. Mitään hirveän erikoista juonta ei kirjassa ollut, mutta yksinkertainen juoni sopii hyvin kirjaan, missä henkilöt ovat 10cm mittaisia. Onttujen tietämättömyys maailman asioista sai väkisinkin hymyilemään.
Jälleen kerran taattua Eoinin laatua! Kirja oli viihdyttävä ja humoristinen ja piti lukijan täysin otteessaan.Tämä kirja on hieman edellisiä osia synkempi, mikä osaltaan koukuttaa lukijaa yhä enemmän. Henkilöiden väliset suhteet vain syvenevät tässä kirjassa sekä antavat viitteitä myös tulevista kirjoista. Suositeltava kirja kaikille, jotka ovat lukeneet sarjan edelliset osat.
Kirja oli hieman parempi kuin sarjan edelliset kirjat. Juoni oli erittäin mielenkiintoinen ja uusia henkilöitä oli mukava seurata. Sezuanin ja Dinan suhteen kehittyminen oli kuvailtu hyvin. Isoa miinusta kirjalle aiheuttaa lapsille suunnattu kirjoitustyyli. Myös eläimien nimien suomentaminen ärsyttää.
Gerberin esikoisteos, Barry Trotter ja häpeämätön parodia, ei oikein onnistunut vakuuttamaan minua, mutta Narnian tarinoita parodioiva Blarnia hoiti homman senkin edestä kieroine huumorintajuineen ja lennokkaine, mauttomine heittoineen. Ehkä asiaan vaikutti myös lukemisajankohta, illalla kymmenen aikaan. Juoni on lyhykäisyydessään sellainen, että tärähtäneen hormonihoitopuoskarin koekaniineiksi myydyt Perversien lapset pääsevät vaatekaapin kautta Blarnian ihmemaahan, jossa kohtaavat monia kummallisia olentoja. Herttainen pikkufauni Tumnus esiintyy kirjassa pedofilistisena herra Tuhmuksena, Valkea Velho on Valtava Velho, syömishäiriöstä kärsivä tyranni, ja mahtava Aslan on saanut uuden julkisivun pienenä kotikissana, Astmana. Joissakin kohdin vitsit ampuivat hieman yli, mutta jotkut kohdat saivat nauruhermot kuplimaan. Gerberin käsissä Aslanin uhrautumiskohtauskin oli saanut aivan uudet mittasuhteet...
Odotin kirjalta paljon enemmän. Juoni oli idealtaan hyvä, mutta toteutusta olisi voinut vielä hioa. Kirjan alkupäässä ei tapahtunut juurikaan mitään, ja lopussa kaikki tapahtui lähes yhdellä kertaa. Olisin myös toivonut enemmän Howlia ja Sophieta kirjaan mukaan. Iso plussa Jonesin humoristisesta kirjoitustyylistä, Abdullan mielistelyille ei voinut olla hymyilemättä.
Tämä on pitkästä aikaa minulle täysin tuntematon kirjailija, jonka teokseen olen aivan rakastunut. Niffenegger osaa kuljettaa tarinaa upeasti ajanhetkestä toiseen, vuodesta toiseen ja takaisinpäin. Tämän kirjan lähtökohdat ovat sen verran hankalat, että koko homma olisi voinut revetä käsiin ja pahasti. Mutta ei, tämä on alusta loppuun loistavaa, hiottua työtä. Henkilöt elävät, kieltä on ilo lukea ja dialogi on HYVÄÄ. Olen vaikuttunut. (Eli en kykene kritiikkiin aivan vielä, myöhemmin ehkä sitten.) Ja kyllä, itkin lopussa.
Tähtisumua on romanttinen, sadunomainen tarina, joka kertoo nuoresta pojasta, joka lähtee hakemaan rakastetulleen haltiamaahan pudonnutta tähteä. Verrattuna mutkikkaisiin teorioihin rinnakkaistodellisuuksista Gaiman on toiminut sangen mutkattomasti; Haltiamaata ja Englantia erottaa toisistaan vain muuri. Jotenkin ainakin minulle jäi kuitenkin sellainen maku kielenpäähän, että maagisesta miljööstä olisi saanut paljon enemmän irti. Henkilöt olivat monipuolisia ja kummallisia. Etenkin tähden, Yvainen, käytös oli hyvin eläväistä. Ehkä ontuvin osa muutoin loistavasta ja inspiroivasta tarinasta oli juoni. Se oli nimittäin jokseenkin hajanainen ja muutamaa jännityksen keräävää polttopistettä lukuunottamatta sangen yksinkertainen. Siis tiivistettynä: kaunis, mystinen satu. Satu sanan hyvässä ja huonossa merkityksessä.
Kirjan oli kirjoitettu hyvin. Oli mielestäni mielenkiintoista lukea Tobiaksen tunnoista haukkana olosta. Applegaten tyyliin kirja oli erittäin todenmukaisesti kirjoitettu. Vaikka kirjan juonessa ei mitään ihmeellistä tapahtunutkaan, se piti silti hyvin mielenkiinnon yllä. Jälleen kerran miinusta kaiken vanhan uudelleen esittelemisestä, ärsyttää vain sarjaa järjestyksessä lukevia.
Kirja on huonompi kuin sarjan edellinen osa. Olisin toivonut kirjan juoneen hieman enemmän toimintaa, vaikka se oli muuten hyvä. Ärsyttävin asia kirjassa oli kaiken, esimerkiksi morfauksen ja yeerkien, uudelleenesittely. Sopivat hyvin niille, jotka eivät ole sarjan ensimmäistä osaa lukeneet, mutta ottavat päähän, jos on.
Kirja oli hyvinkirjoitettu ja nopealukuinen. Juoni oli hieman erilainen ja eteni sujuvasti eteenpäin. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja varsinkin Marco toi sopivasti huumoria mukaan kirjaan. Ainut huono puoli oli kirjan hieman töksähtävä loppu.
Hieman erilainen kuin fantasia kirjat yleensä[mitä nyt olen lukenut].hyvä alku eikä juoni huonontunut lopussa.Matt on nuoriso rikollinen joka joutuu muuttamaan maalaiskylään ,jossa tapahtuu outoja asiota.Hänelle selviää, että hän on yksi viidestä vartiasta.Matt näkee outoja unia ja kuulee öisin outoja ääniä hylätyn ydinvoimalan läheltä.Hän ei pääse pakenemaan kylästä ja kaikki ketkä yrittävät auttaa häntä kuoleva.
Kirja oli erinomainen. Juoni kulki hyvin eteenpäin, eikä se ollut ennalta-arvattava. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja heidän avullaan kirjaan oli saatu myös huumoria mukaan. Kirjassa oli kuvailtu hyvin paikkoja ja henkilöitä, mikä piti kiinnostusta yllä.
'Loppu' oli kenties parhain Surkeiden Sattumusten Sarjan osista. Nimestään huolimatta se ei ollut loppu vaan myös alku, ja myös loppu. Kirja kosketti syvällisyydellään ja filosofisuudellaan. Baudelairet päätyvät kirjassa myrskyn paiskaamina Kreivi Olafin kanssa pienelle saarelle keskelle merta. Saarella elää jo siirtokunta jota hallinnoi neuvonantaja Ismael. Saarelaiset pistävät Kreivi Olafin telkien taakse ja ottavat Baudelairet joukkoonsa. Mutta onko Ismaelin harjoittama "en pakota mutta kuitenkin" politiikka oikein ja mitä seuraakaan kun Kit Snicket rantautuu vammautuneena ja raskaana saarelle. Saarelta paljastuu myös Baudelairen vanhempien menneisyyttä sekä lisää asioita VPK:sta. Kirja oli hyvä, ehkä se parhain SSS:n eli Surkeiden Sattumusten Sarjan kirjoista. Kirja kosketti ja piti pauloissaan loppuun asti, joka ei ollutkaan loppu. Kirjassa käsiteltiin hienosti erilaisia filosofisia asioita ja myös aiempien osien tapaan ihmiskunnan onnetonta elämänmenoa ja psykologisia kikkoja ihmisten hallintaan. Suosittelen kirjaa jos aiempia osia, niin ainakin 'Ratkaisun rajoilla' lukeneille. Arvosana: 8+.
Odotinkin mistä löytäisin lopun Gedin tarinaan. Mutta loppu ei kovin innostanut, se ei vetänyt vertoja Maameren velholle, ei missään nimessä. Mutta tämähän ei olekaan Gedin vaan Tenarin ottotyttären tarina. Kirjaa luettaessa on koko ajan tytön puolella, jännittää tämän selviytymistä. Hyvä kirja.
Everworldin ensimmäisen osan pitäisi hätkähdyttää lukija tutustumaan sarjaan, mutta kun minä tämän kirjan luin, petyin kun tarustoa ei käytetty kunnolla hyödyksi. Suuri susi oli ainut hieno, mutta kohta, jossa susi tuli ja vei Sennan, kuvotti minua kun David oikein kuvaili mitä tapahtui. Siis... wow! Ei positiivista. Mutta takakannen teksti "paikka jota ei pitäisi olla olemassa. Mutta on..." oli tosi hyvä. Mutta jätin sarjan kolmannen kirjan jälkeen. EI innostanut.
Olisin toivonut kirjalta kauhua, sillä tämä kirja ei ollut sitä nähnytkään. Muuten kirjan juoni on hyvä ja kerronta on erilaista, tosin olisin toivonut lukuja tähän kirjaan. Henkilöhahmot pysyivät mielenkiintoisina läpi kirjan ja Doloreksen ja Veran sanaharkat ja sarkasmit olivat mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa. Hyvin todentuntuinen kirja.
Kirja oli huomattavasti parempi kuin sarjan edellinen osa. Artemiksen kasvua kirjan edetessä oli mukava seurata. Colferille tyypillistä huumoria oli sisällytetty kirjaan sopivasti ja varsinkin Foalyn sarkasmia oli mukava lukea. Juoni oli parempi kuin edellisessä osassa ja se piti hyvin kirjan jännitystä yllä. Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja kaikille sarjan edellisen osan lukeneille.
Kirja oli loistava! En ole varma, onko se lopetus tälle sarjalle, mutta jos on, se on erittäin hyvä. Juoni kulki sujuvasti ja mielenkiintoisesti eteenpäin ja kirja loppui erittäin hyvin. Ainut pieni miinus kirjassa on Newtonin liika samankaltaisuus Yagon kanssa. Kirja oli osaltaan surullinen, osaltaan iloinen. Erittäin suositeltava kirja!
Kirja oli hieman erilainen kuin sarjan muut kirjat. Se oli huomattavasti ennalta-arvaamattomampi ja siten myös mielenkiintoisempi. Kirjan tapahtumat olivat jotain aivan uutta myös minulle, en ollut lukenut mistään sen kaltaisestakaan aiemmin. Ainut miinus kirjassa oli sen hieman hämärä loppu, en ole ihan varma mitä siinä oikeasti tapahtui.
Anubiksen portit 1 sijoittuu Napoleonin aikojen Lontooseen, 1810-luvulle, ja juoneen on sekoitettu aikamatkustusta, muinaisegyptiläistä jumaltarustoa ja ennen kaikkea historiaa. Teksti on viihdyttävää ja taidokasta, henkilöt monipuolisia (päähenkilökään ei ole salaperäisiä kykyjä omaava teini, vaan kaljuuntuva, keski-ikäinen yliopiston opettaja). Myös oikeita historiallisia henkilöitä esiintyy tarinassa, muun muassa lordi Byron. Lontoon kerjäläisveljeskuntien keskinäinen kilpailuhenki ja syrjäkujien hämärien murhaajien vehkeilyt on myös vangittu hyvin kirjan sivuille. Viihdyttävä, jännittävä ja vauhdikas seikkailu, ansaitsee täydet pisteet.
Kirja on hyvä, mutta pidän itse enemmän niistä sarjan kirjoista, missä selviytyjät ovat vielä aluksella. Kirjan juoni kulki sujuvasti eteenpäin, tosin se oli paikoitellen hieman ennalta-arvattava. Henkilöt olivat Applegaten tapaan kuvattu hyvin, ja heihin pääsi hyvin sisään. Kirja oli Applegaten tapaan todenmukainen, sitä lukiessa kuvitteli itsekin olevansa rappeutuneella maa-planeetalla.
En suosittele lukemaan kirjaa, jos olet lukenut sarjan edellisen osan kauan sitten. Lukijan oletetaan muistavan hyvin monia paikkoja ja nimiä ensimmäisen osan perusteella. Se on myös osaltaan kopio Sormusten Herrasta, aivan kuin ensimmäinen osakin. Kirja on tosin mukaansatempaava, eikä se ole kovin helposti ennalta-arvattava. Siinä syvennettin enemmän henkilöiden välisiä suhteita, ja yksi uusi, mielenkiintoinen henkilö on päässyt mukaan tähän kirjaan. Itseäni jäi eniten vaivaamaan Randin ja Pimeyden Valtiaan lyhyt ja vähän töksähtävä kamppailu kirjan lopussa, olisin odottanut siltä hieman enemmän.
'Savijaloilla' on taattua Pratchettia. Ankh-Morporkin Vartiosto on laajentumassa ja kehittymässä, mikä tuo tuttujen hahmojen sekaan uusia tuttavuuksia. Mielenkiintoisimmat uudet hahmot ovat naispuolinen kääpiö ja filosofinen golem. Tarinassa Lordi Vetinari on jatkuvien murhayritysten kohteena ja samaan aikaan kaupungin aatelisto aikoo perustaa kuningashuoneen uudestaan. Ihmisiä kuolee ja kaikki tuntuu kietoutuvan golemeihin ja Kuninkaalliseen Vaakunakollegioon. Tutut hahmot Vimes sekä Porkkana ja Angua saavat uusia näkökulmia, mm. Anguan menneisyyttä valotetaan. Kirja on hyvä, se vie mukanaan ja juonenkäänteet ovat yllättäviä. Kirjaa lukiessa saa nauraa monta kertaa, mutta Pratchettin tyyliin kaiken hauskuuden ja parodian keskellä tuodaan esiin myös syvällisiä filosofisia teemoja. Varsinkin golemien Kuningas tuo esiin luoja/luotu suhdetta ja samalla toiveita jotka asetetaan luomukseen. Kirja ei kuitenkaan yllä yhtä mestarilliseksi kuin jotkin muut Pratchettin kirjat. Suosittelen kirjaa aiemmat 'Vartiosto'-kirjat lukeneille, sillä se helpottaa kärryille pääsemistä. Arvosana: 8.