Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Mariana Enríquezin "Mitä liekit meiltä veivät" (WSOY, 2021) on argentiinalaisen kirjailijan novellikokoelma, joka sisältää toistakymmentä kauhuhenkistä tarinaa.
Enríquez on taitava tunnelmanluoja ja heti ensimmäinen novelli "Likainen poika" tempaisi mukaansa niin ettei kirjaa malttanut käsistään laskea, vaikka kovin olinkin väsynyt. Se kuitenkin loppui vähän niin kuin kesken, ja itse asiassa niin tuntui tekevän suurin osa tarinoista.
Linus Baker on nelikymppinen, pikkuisen vatsakas ja hyvin säntillinen virkamies, joka työskentelee Maagisen Nuorison Huolenpito-osastolla MNHPO:ssa. Linuksen elämä on vähän harmaata, kunnes kaikki muuttuu yllättävän työkomennuksen myötä.
Neljätoistavuotias Ani asustaa Hervannnan betonilähiössä. Päähenkilöllämme ei mene kovin lujaa: koulussa kiusataan, rahasta on pulaa ainakin seuraaviin tukiin asti ja äidillä riittää ongelmia elämänhallinnan kanssa. Eräänä päivänä Ani purkaa tuskaansa paperille, rullaa kirjeen pieneksi mytyksi ja heittää sen ulos ikkunasta.
Stephen Kingin "Raivo / Pitkä marssi" (Tammi, 1992) koostuu kahdesta Richard Bachman -nimellä kirjoitetusta tarinasta, jotka ilmestyivät alun perin 1970-luvun loppupuolella.
Luokkakavereitaan panttivankina pitävästä ja opettajansa surmaavasta koulupojasta kertova "Raivo" on kertomuksista lyhyempi ja samalla myös vaisumpi. Nuorten käytös ei oikein tuntunut uskottavalta, mutta ilmeisesti se on innoittanut todellisia kouluampujia siinä mittakaavassa, että kirjailija on kieltänyt kertomuksen uudelleenjulkaisun.
Kaksitoistavuotias Adam muuttaa äitinsä kanssa Pelkovaaran kylään. Sankarimme ja hänen uudet ystävänsä joutuvat heti ensimmäisenä koulupäivänä tukalaan tilanteeseen, kun eräs heistä katoaa koulumatkallaan vanhaan ja pitkään hylättynä olevaan rakennukseen. Ja sittenpä ollaankin keskellä vaaroja ja ollaan paljon vartijoina, kun ikiaikainen pahuus on palaamassa maan kamaralle.
Lapsesta asti Joni on kärsinyt MD-kohtauksista, jotka saavat hänet uppoamaan ajatuksiinsa tuntikausiksi ja näkemään outoja asioita. Se on käynyt etenkin Jonin isän hermoille. Nyt isä on kuitenkin saanut päähänsä, että hänen poikansa on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja saattaa opiskelut loppuun. Pää pois pilvistä, saatana! Uhrauksia on tehtävä!
Levi-niminen poika muuttaa äitinsä ja siskojensa kanssa Cowslip Groven rauhalliseen pikkukaupunkiin. Uusien ystävien löytäminen on vähän vaikeaa, kunnes hän tutustuu luokan viralliseen outolintuun, hirviöistä ja avaruusolioista vaahtoavaan Katiin.
Seitsemäntoistavuotias Beata käy lukiota ja on pahan kerran lätkässä luokkakaveriinsa Eliakseen, kun hänen elämäänsä astuu odottamaton vieras - nimittäin Kuolema ja vieläpä konkreettisesti, isolla K:lla kirjoitettuna. Vähemmästäkin voisi menettää yöunensa!
Norjalaisen Ingvid Bjerkelandin "Paha" (Otava, 2025) on nuorille suunnattu kauhuromaani, jossa ollaan keskellä maailmanlopun tunnelmia. Salaperäiset pedot karvaisine koipineen, terävine hampaineen ja hirmuisine raatelukynsineen ovat ilmestyneet kuin tyhjästä ihmisten keskelle ja saaneet yhteiskunnan romahtamaan pahemman kerran.
Vajaan kymmenen kilometrin päässä nykyisestä työpaikastani sijaitsee muistokyltti, joka kertoo paikalla sijainneen Efraim Martinin torpan. Kyseinen asumus saavutti erikoislaatuista mainetta 1800-luvun loppupuolella, jolloin valaehtoiset todistajat kertoivat räyhähenkien tai muiden yliluonnollisten olentojen kerrottiin mellastaneen siellä.
Stephen Kingin "Epätoivon kaupungin" (Tammi, 1996) loppumetreillä juolahti mieleen, että minä olen saattanut lukea romaanin aikaisemminkin. Joskus vuosituhannen vaiheessa, ehkä? No, aika tehokkaasti olin unohtanut kaiken, mikä kertonee enemmän lukijasta kuin romaanista, sillä ihan viihdyttävä tiiliskivihän tämä oli.
Pienen hauen pyydystys on malliesimerkki siitä, miksi Suomessa pitäisi julkaista enemmän aikuisten fantasiaa ja nimenomaan sillä brändäyksellä - tässä ollaan ihan kirjaimellisesti huumoriseikkailulla arkimaailmassa tarpovien kansansatujen hirviöiden ja noituuden keskellä, ja se on ihan oikeasti nykyihmiselle hyvää viihdettä. Olisinpa tiennyt heti, että tässä oli siitä kyse! Erityisen hauskaa luettavaa pohjoisessa asuneelle, mutta kertoja johdattelee kirjaimellisella kartapalloon lähentämisellä perille asti, joten etelänveteläkin pysyy mukana.
Tarina ratkeaa turhan helpon oloisesti ottaen huomioon, että antagonisti on hyvin ylivoimainen. Jäljellä on yhä paljon kiinnostavia elementtejä, mutta suurin osa niistä jää hyödyntämättä ja arvoitukseksi, ja niiden sijaan keskitytään enemmän säntäilyyn paikasta toiseen. Lisäksi kirjassa politiikka tuodaan todelliseen maailmaan mutta niin epämääräisenä, että vaikuttaa epäuskottavalta ja tehdään viimeisille kirjoille tyypillisiä hahmojen parituksia, joista suurin osa tulee turhan yllätyksenä. Muuten tarina kuitenkin säilyy mukaansatempaavana.
Legendaarinen satu, jolle niin moni myöhempien aikojen tarinankertoja C. S. Lewisista lähtien on paljosta velkaa. Pikku miinus parista toimintakohtauksesta, joilla ei ole muuta funktiota kuin lisätä jännitystä lukijan elämään ja joiden pois jättäminen olisi kirkastanut kerrontaa. Vastapainoksi isoa plussaa William Wallace Denslow'n hurmaavasta alkuperäiskuvituksesta. Upposi kolmekymppiseen kirjanörttiin kuin saapas suonsilmään.
Mysteerin arvasi jo ennalta, mutta ei loppuratkaisua. Joka tapauksessa hyvin otteessaan pitävä tarina.
Kuumaa haltiaromantiikkaa ja hengenvaarallisia seikkailuja tarjoilevan "Fae & Alchemist" -sarjan avausosa. Päähenkilömme Saeriksen tavallinen arki köyhänä sepänkisällinä häiriintyy hänen varastaessaan kuningattaren sotilaan metallikäsineen. Pian metalliakin kovemmalla äänellä kuiskii vain hänen sydämensä erään tietyn haltijasoturin suuntaan.
Päähenkilömme Beata saa viimein tehtyä liikkeen ihastuksensa suuntaan, kun Viikatemies pelmahtaa paikalle. Porukkaa pitäisi alkaa laittaa kylmäksi ja muutenkin kohtalolla on Beatan varalle erikoinen suunnitelma. Tiedossa on teiniängstiä ja kuolemaa ripauksella romantiikkaa.
Hattaraunelmia ja kyynelten tuoksua tihkuvan Caraval sarjan 3,5 osa. Eli kirja sijoittuu trilogian jälkeiseen aikaan ja tarjoaa tuokiokuvan päähenkilöiden talvijuhlan aatonaattoon. Scarlet on järjestämässä upeita juhlia ja Donatella tuskailee rakkauselämänsä parissa. Sitten koittaa odotettu ilta, jolloin kukaan ei näe unia, mutta unelmat voivat toteutua.
Täysin kuvitteellisen Valpuri Kyni -lastenkirjasarjan kolmas osa keskittyy seuraamaan Valpurin alkanutta valtakautta Olavinlinnassa. Tiedossa on paljon hengenvaarallisia tilanteita ja muutamia uskottavia kohtia.
Sarjalle ominaiseen tapaan kerronta on epätasaista pomppien paikasta ja ajasta toiseen ja keskittyen epäolennaisuuksiin. Hahmotkaat eivät vakuuta, mutta onhan tässä käytetty luovuutta kuitenkin...
Täysin kuvitteellisen Valpuri Kyni -lastenkirjasarjan toinen osa koostuu käytännössä kokonaan Valpurin ja suojaotustensa matkakertomuksesta läpi Suomenmaan.
Tuttu kaava toistuu: Joku hyökkää heitä kohti aikeenaan pistää valpurilaiset (kuten porukka itseään kutsuu) kylmäksi, Valpuri vetää ihmelapsena jonkin erikoistaian hihastaan ja tappaa hyökkääjän. Kirjan mittaan hän kehittyy noitana, käyttäytyy välillä kuin lapsi ja välillä kuin kokenut sotastrategikko samalla kun kaikki muut hahmot palvovat häntä.
Täysin kuvitteellisen Valpuri Kyni -lastenkirjasarjan avausosa, jossa noitatyttö Valpuri lähtee pakoon teloitusta ja häntä jahtaavia aikuisia. Matkalla Suomen noitalinnaläänien halki löytyy ystävyyttä, pelkoa, vihaa ja turvaa.
Moorna on paennut Caidaksen ja Malkran kanssa onnistuneesti Tuoneen, kauas julman haltiattaren ja kuninkaan otteesta. Moorna potee edelleen syyllisyyttä ystävänsä kohtalosta ja koettaa sopeutua merkillisen demonimaailman arkeen kun Caidas taas koettaa miettiä miten löytää siskonsa. Kaiken keskellä kykynsä piilottanut Moorna koettaa tulla sinuiksi itsensä kanssa ja julma demonien kuningas koettaa hyötyä hänestä kaikin mahdollisin tavoin. Vaara vaanii kaikkialla, ja Moornan on aika syleillä synkkää puoltaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Suorastaan koukuttava, luin melkein yhtäsoittoa koko kirjan. Oli jännittävä alusta loppuun ja mikä käänne, en olisi ikinä uskonut miten kirja loppuu. Aivan mahtava tarina ja kaipuu jäi kun kirja loppui.
Kirja tempasi taas nopeasti mukaansa. Hieman valheellisesti takakansiteksti keskittyy Peteen ja Saraan, kun taas kirja keskittyy mielestäni enemmän tapahtumiin Uuditin näkökulmasta. Tässä osassa sanoisin, että keskiössä on tutustuminen Aurorian historiaan ja politiikkaan, mikä on erittäin mielenkiintoista ja syventää edellisen osan tarinaa. Siksi myös kirja sopiikin ehkä edellistäkin osaa paremmin myös vanhemmille lukijoille.
Varsin viihdyttävä ja omaperäinen, paikoin tunteikaskin moderni satu. Pienen ikäni ystävien puutteesta kärsineenä pystyin samastumaan Alexiksen ja Maxin kokemuksiin. Salla Simukka tuntee tarinankerronnan taidon, ja JP Ahosen ilmeikkäästä kuvituksesta ehdottomasti lisäpisteet kotiin.