Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tanskalaisen Solvej Ballen Tilavuuden laskemisesta -sarja on edennyt neljänteen osaan. Tunnollisesti näitä luen, vaikka tarina on hieman junnannut paikallaan jonkin aikaa. Tokkiinsa aikakin junnaa paikallaan tässä tarinassa marraskuun 18. päivässä. Tara ei ole nyt yksin ja tilanteen kanssapohtijoita riittää konferenssiksi saakka. Alkoi muistuttaa jo työasioita. Arjen järjestelyt vaativat paljon huomiota. Loppu kuitenkin antoi toivetta, että viidennessä osassa astutaan askel eteenpäin. Eiköhän siis tämä sarja pysy lukulistalla edelleen.
12-vuotias Stina sairastaa keuhkotautia ja on sopeutunut ajatukseen kuolemasta. Hän saa yllättäen kutsun kokeelliseen hoitoon keuhkoparantolaan, johon ei yleensä köyhillä perheillä ole varaa. Jokin koira juttuun onkin haudattuna ja se liittyy parantolan aiempaan tulipaloon ja osasto 23:een. Tarinassa on jännityselementtejä ihan kivasti ja sopivasti lastenkirjaksi. Takaraivossa kolkutti koko ajan jokin aikuisten kirja, jossa on vastaavanlaisia tapahtumia, joten ehkä tämä ei ihan omaperäinen tarina ollut. Ihan kelvollinen kuitenkin. Kirjasta on tehty tv-sarjakin, Hallonbacken - Osasto 23.
Kirja oli hyvä!, MUTTA omaan makuun olisi saanut olla enempi murhajuttuja ja siihen liittyen enempi toimintaa tai valmisteluja. Tietyt kohdat meni todella nopeaa ohi ja sitä niin sanottua spicy juttuja oli sitte senkin edestä. Olisin itse lukenut niitä kohtia huomattavasti vähemmän ja enempi murhajuttuja mihin kirjan nimi jo itsessään viittaa.
Mielestäni myös kustantajan olisi pitänyt kysyä, kelle tätä kirjaa tehdään. Siri Kolu on ymmärtääkseni ennen kaikkea lyyrinen arkikummaan keskittyvä lasten- ja nuortenkirjailija - ei eeppisen fantasian eikä aikuisten romantiikan taitaja. Kenties tämä Tammen oma romantasia-avaus paniikilla Otavan jäljessä kertoo suomalaisen fantasiagenren kurjasta tilasta: koska kustantajilla ei ole koskaan ollut kunnon mielenkiintoa julkaista kotimaista aikuisten viihdefantasiaa, ei omasta tallista löydy siihen pystyviä kirjailijoita nytkään, kun rahallinen motivaatio on löytynyt.
Kirjassa on peruskatastrofi juoni ja sen kuvailussa ei ole mitään mitä ei ennen olisi koettu ja luettu. Kuvataan ihmisten käyttäytymistä tilanteessa, jossa infrastruktuuri romahtaa. Kun ei ole sähköä, moni asia käy mahdottomaksi kaupunki olosuhteissa. Ongelmia viemäröinnissä ja juomaveden saannissa. Kauppajärjestelmät romahtavat. Tuoreruoka ja lääkkeiden saanti loppuu jne. Kaikesta tästä seuraa mellakointi ja ryöstely.
Tämän kirjan aloittaminen vaatii hiukan ryhdistäytymistä, sillä sarjan ensimmäinen osa ei ollut oikein mieleeni. Koska olin tämän kuitenkin hankkinut, niin otin ns. härkää sarvista ja aloin lukemaan.
Kirja oli parempi kuin edellinen, vaikka molemmille saman tähtimäärän annoinkin. Tämä oli kuitenkin ensimmäistä osaa parempi, paikka paikoin tarina eteni oikein kiinnostavastikin. Pahin puute kirjassa olivat ohuet ja jotenkin lapselliset henkilöhahmot. Myös avaruusmatkailun kuvaus puuttui täysin, jäi vaikutelma kuin se olisi verrattavissa lentokoneella lentämiseen (matkoihin ei juuri aikaa kulunut jne). Avaruustaistelujen kuvaus toi mieleen sekä suurten purjelaivojen sekä toisen maailmansodan aikaiset meritaistelut, eivät huipputeknistä avaruussotaa.
Kirja, jonka juoni kuoriutuu ja tapahtumavyyhti paljastuu pikkuhiljaa viisivuotiaan lapsen piirustusten kautta. Kirjassa on yliluonnollinen kauhu elementti. Se on myös trilleri ja mysteeri. Mutkia ja käänteitä on, mutta omaperäiseksi en tarinaa kokenut, vaikka piirroskuvitus olikin mukana elävöittävässä tarinaa.
Oli kiinnostavaa lukea Hypatiasta, josta en häpeäkseni tiennyt ennakkoon juuri mitään. Hyvin ansiokasta, että kaunokirjallisuudessa nostetaan esiin historiankirjoituksessa katveeseen jätettyjä suurihmisiä.
Karissa Kettu kertoo Hypatian elämänvaiheista ja ajatusmaailmasta harvinaisen kauniilla kielellä, jonka lukeminen edellyttää jatkuvaa tiivistä keskittymistä. Välistä tuntui, ettei kirjaa ole oikein tarkoitettu kaltaiselleni maalaisjuntille, jonka kapasiteetti samota lähes 500 sivun matka korkeakirjallisuuden ylängölle on kovin rajallinen.
Diem Bellator asustaa Kuolevaistenkaupungissa, maailmassa jota hallitsevat jumalten julmat jälkeläiset, Perilliset. Kun hänen äitinsä salaperäisesti katoaa, Diemin on uskaltauduttava Perillisten hoviin selvittämään äitinsä mysteeriä. Kuolevan kuninkaan komea perillinen tuntuu tarkkailevan Diemia ja samaan aikaan sisällissotaa lietsova kapinallisjoukko koettaa aiheuttaa pahennusta ja värvätä Diemin riveihinsä. Diemin on saatava äitinsä mysteerin lisäksi selvää itsestään ja perimästään.
Nuorille lukijoille suunnatussa tietokirjassa on selkeitä karttoja ja kuvitusta havainnollistamassa kiehtovia kadonneita myyttisiä paikkoja, tarunhohtoisia saaria, kaupunkeja ja mereen uponneita maita. Alueita käydään läpi maanosittain, mukana on mm. Atlantis, Eldorado, Camelot, Karthago ja Babylonin riippuvat puutarhat. Kuvitus on kirjassa pääasia ja tekstit palasteltu sinne tänne jopa fonttia muuttaen, mikä tekee tarinoista visuaalisesti sekavia. Lyhyttekstinen infolaatikkotyyli sopii todennäköisesti lapsille, mutta vähemmän näin aikuiselle.
Charlotte McConaghyn Kesyttämätön pimeä -kirjan tapahtumien taustalla on ilmastonmuutoksen aiheuttamat ekokatastrofit. Tämä onkin kirjan parasta antia, sillä kirjailija kuvaa luontoa rakkaudella ja voimalla. Teoksen pääteema on kuitenkin ihmissuhteet ja niiden vaikeus henkilökohtaisten taustojen vuoksi. Tämän vuoksi minulle tarina lopahti hetki hetkeltä enemmän kirjan edetessä, mutta ei kuitenkaan romahtanut sentään kokonaan. Mielestäni parempi kuin kirjailijan aiempi Viimeinen muuttolintu -teos.
Suomen myyttiset linnut on Eero Ojasen ja kuvittaja Daga Ulvin yhteisteos. Kirja jakautuu useaan teemaan, kuten kahden maailman rajan mytologiaan ja pelottaviin ennustajiin. Osa myyteistä on tuttuja jo lapsuudesta, kukapa ei olisi esim. laskenut käen kukuntojen määrää syystä tai toisesta. Osasta en ole aiemmin kuullut. Teksti ei ole kovin runsasta 121-sivuisessa teoksessa, mutta se ei sinänsä haittaa, sillä Ulvin kuvitus on upeaa ja tunnelmallista.
Lucilla Linin Musta linna ja muita outoja tarinoita yllätti olemalla monipuolinen tarinakokoelma kauhua, fantasiaa ja scifiä perinteiseen tyyliin, ei niinkään modernin kerronnan tavoin. Kokoelma sisältää lyhyitä ja pitempiä tarinoita, joissa on usein jatkumoa aiempiin. Matkaan lähdetään historiallisesta kauhusta, jossa esitellään jäädemonit ja Marot-suku. Sitten siirrytään tulevaan, dystopiaan kyberpunkiin ja hiipuvaan aurinkoon ja palataan alun mytologiaan. Kokoelmassa on hieno kaari ja omaperäisiä tarinoita. Pidin paljon.
Esittelyissä sanotaan että tämä olisi Yarroksen yms veroinen, mutta tämä eka kirja mielestäni vasta kehitteli tarinaa ja tarinan kaipaama käänne tapahtui vasta kun kirja loppui.
Ihan kivasti kirjoitettu, mutta kannattaa odottaa seuraavan kirjan ilmestymistä ja lukea molemmat.
On tavallaan jopa vaikuttavaa, kuinka hyvin suomalainen, suomenkieliseksi julkaistu teos on saatu kuulostamaan englannista kiireessä käännetyltä. Jokainen, jonka mielestä kirjailijan ei tarvitse aktiivisesti ja ensisijaisesti myös lukea omalla kohdekielellään, voi pitää tätä varoittavana esimerkkinä. Osasin odottaa pulppia, mutta yllätyin siitä, kuinka huonosti Kahden veren tytär toimi edes romanttisena tai eroottissävyisenä viihdefantasiana. Romantiikka vaatisi pientä johdonmukaisuutta toisiaan seuraavien tunnekokemusten välillä; kuumempi meno sellaisia sanavalintoja, jotka eivät johdattele mieltä Kummeli-sketsin maailmaan. Viihteellisyys ylipäänsä vaatisi keveyttä ja selkeyttä - mitä anglismeja ja rehellisesti sanottuna käsittämätöntä sanasalaattia pursuava 500-sivuinen tiiliskivi ei todellakaan ole.
Raivo on tarina eräästä kouluammuskelusta aikana ennen kuin asiasta tuli (varsinkin jenkeissä) normaalia elämää. Kirjan julkaisu on lopetettu tämän vuoksi.
Pitkä marssi on oivallinen esimerkki ihmisen hulluudesta "viihteen" perään. Synkkä, dystooppinen tarina kertoo nuorten marssista, jossa vain yksi voi olla voittaja, eikä kenelläkääm ole varaa hävitä. Teos ilmestyi vuosikymmeniä ennen kuin esim. samalla teemalla kirjoitettu Nälkäpeli.
Vaikka annoinkin tälle vain seitsemän pistettä kymmenestä, oli Kirottu lapsi silti innostava lukuelämys. Kultasiepin nopeudella kirja imaisi minut vuosien jälkeen takaisin Harry Potter -maailmaan. Niin moni aikaisemmin taikamaailmassa mietityttänyt asia (esimerkiksi kuolleiden velhojen muotokuvat) sai selityksen ja juoni oli sopivan vauhdikas. Erityisesti teini-ikäiset päähenkilöt Albus ja Scorpius tekivät vaikutuksen ja myös isä-Harry oli uskottavasti kirjoitettu. Moni Potter-fani pitää tarinaa fanficin tyylisenä ja sitä se ehkä onkin, mutta silti erittäin ihastuttava luettava. Pitäisiköhän sittenkin muuttaa pistearvio kahdeksikoksi?
Kerronta on aika tavalla jankkaavaa, mutta en antanut sen liikaa häiritä ainakaan alkupuolella. Asioiden toisto tuntui olevan tarkoituksellinen tyylikeino. Kuitenkin tämän takia kirja alkoi tuntua pitkältä, vaikka ei mikään tiiliskivi ollutkaan. Tapahtumat keskittyvät vajaan vuorokauden ajalle, joten ei ihme senkään puolesta, kun tuntui välillä junnaavalta.
Dan Brown on yksi näitä luottonimiä, joiden kirjoilta on lupa odottaa hyvää jännitystä ja reipasta seikkailumeininkiä. Tämäkään kirja ei tehnyt poikkeusta, vaikka juonessa olikin muutamia hiukan liian hyvin tarinaan sopivia tapahtumia. Siis sellaisia, joissa olisi voinut käydä ihan toisinkin ja silloin tarina olisi lässähtänyt saman tien...
Ajatuksentasolla novellikokoelma helvetistä on hyvä. Ongelmana on ettei suurin osa novelleista yllätä millään tavalla. Kun on lukenut pari ensimmäistä sivua arvaa miten tarina päättyy.
King teki sen taas; piti otteessaan ja yllätti lukijansa. Emmekä voi unohtaa hänen erinomaista taitoaan kuvata ihmisluontoa.
Hyvä kirja, teksti piti otteessaan. Jostain syystä minun oli kumminkin vaikea välistä lukea sen kerrontatyylin johdosta.. Lieneekö kyseessä mielentilani vai mikä, mutta siksi vain 9.
Tarina Tähkäpäästä itsessään on ihan hyvä ja kiinnostava, ja pidin myös siihen lisätystä henkilöstä, Ginasta, jota ei Kaksin karkuteillä -elokuvassa nähdä. Tarina sopii oikein hyvin lukijoille, jotka etsivät kevyttä, romantiikkaa sisältävää luettavaa, sekä Disney-version ystäville, joskin tarina lopahtaa mielestäni hieman latteasti verrattuna elokuvaan.