Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Ihana rakastan tätä kirjaa ja koko sarjaa! Pidän siitä että koko ajan ei tapahdu kaikkea, ja kuinka Stiefvater kirjoittaa erittäin kauniisti. Hahmot ovat ihania, kuten myös Mercy Fallsin ympäristö. Erityisesti ihastuin tuohon kirjakauppaan! Suosittelen lämpimästi!
En pystynyt millään samaistumaan hahmoihin, yhteenkään niistä. Tämä oli ihme, sillä päähenkilö oli lähes minun ikäiseni. Kirjan alku oli mielestäni tylsä, kirjan keskivaiheilla kirja alkoi kiinnostaa enemmän, mutta loppua kohti kirja huononi.
Tykkään kirjoista, jotka kirjoitetaan useamman ihmisen kannalta, joten pidin erityisesti kirjoitustyylistä. Muuten kirja ja koko sarja oli vähän plääh, ei missään vaiheessa ollut oikeasti todella hyvä sarja, sellainen liian teinimäinen. Pidin siitä, että vihdoin päästiin sinne aidan toiselle puolelle, mutta muuten oli aika vähän tapahtumia. Loppuhuipennus oli jotenkin arvattavissa, niin olisin itsekin kirjoittanut, tosin se olisi ollut yllättävämpää esim kirjan alussa. Lisäksi loppu jäi tunteettomaksi, vaikka Roth oli epätoivoisesti yrittänyt jotain tunnetta siihen lisätä, luin kirjan lopun vaan sillä lailla jaah. Kirjan ensimmäisestä osasta pidin ja jäi ärsyttämään kun näistä kahdesta viime osasta olisi saanut niin paljon paremmat. Kuitenkin ihan kiva kesälomalukukirja.
Koukuttava kirja. Kirjaa oli kyllä vaikea jättää kesken. Alku hieman tökki, mutta sitten kirja vain parani loppua kohden. Kannattaa lukea!
Rakastan näitä tarinoita ❤ Kirja olisi korkeintaan kolmen ja puolen tähden arvoinen ilman Dumbledoren muistiinpanoja, ne ivat jotain... Liian loistavaa ^^"
No jaa... Ihan ok, paljon kuvia, muttei kovin paljon uutta Legendan ja Suuren velhouskirjan lukeneille. En myöskään tajua jaoittelua "pimeyden olentoihin" tai sen tapaiseen - eivätkö ankeuttajat vain valinneet puolensa, eiväthän ne syntyjään ole ns. pahiksia? En aina tajua elokuvien taikaolentoja jne, Ginnynkin kääpiöpallura on puhpalluran kokoinen. Mutta siis, tämö ei ole Ihmeotukswt ja niiden olinpaikat 2 - vaikka tuntuu, että niin annetaan ymmärtää - vaan kirja siitä, kuinka taikaeläimet ja -kasvit tehtiin elokuviin. Se ihku julistelkaan ei ole mikään kovin hieno, joten ostamista kannattaa miettiä kaksi kertaa
Oli pakko ostaa Nalle Puhin kootut kertomukset kun näin sen kirpparilla. Muistan Nalle Puhin lähinnä sarjakuvina ja ihanana TV-sarjana, joten oli hienoa päästä lukemaan alkuperäistä Puhia.
Todella hyvä! Kirjan henkilö on salaperäinen joten siis mielenkiintoinen. Alkupuoli meni vähän ihmetellessä mutta sinnittelin lukemista ja se kannatti. Uteliaisuutta kasvatti myös pienet vihjeet siitä mitä tulee tapahtumaan muutaman sivun päästä. Tämän kirjan kanssa 12 tunnin rreisaaminen autossa meni nopeasti, aion lukea seuraavan osan.
Morgan Blood suitsutti ylistystä, mutta itse en tykännyt kirjasta. Kokonaisuutena kirja oli sekava, pilviveikot varmasti tykkäisivät unen ja valveen välillä polveilevasta, päämäärättömästä kerronnasta. Tarinan sisällä olevassa tarinassa olevan tarinan seuraaminen alkoi jossain vaiheessa tuntumaan tylsältä, kun kirjan varsinainen juoni ei edennyt ollenkaan. Kuvaukset Kairosta olivat hienoja, samoin tykkäsin kuvituksesta. En ole itämaisten kulttuurien asiantuntija, joten en tiedä oliko kirjailija pistänyt omiaan tapahtumakuvauksissa, mutta ainakin ne tuntuivat vakuuttavilta mikä lienee pääasia. Kolmen euron hankintahinta ei aivan ylittänyt kipukynnystä, kun kyseessä on kuitenkin ulkoasultaan kaunis ja hyväkuntoinen kirja... Yhtään enempää en olisi tuosta valmis nyt maksamaan.
Kirja oli todella viihdyttävä, eikä sitä malttanut laskea käsistään. Kirja ei myöskään ollut niin ennalta arvattava kuin monet muut nuorten fantasiakirjat. Suosittelen dystopian ystäville!
Törmäsin sattumalta kirjastossa Suden veli -kirjaan, jonka olen lukenut ensi kertaa jo teininä. Kirjasta jäi aikoinaan hyvät muistot, ja päätinkin tarttua siihen uudelleen. Kirja oli ihan viihdyttävä, mutta tarinankerronta puolestaan oli hyvin ennalta arvattavaa. Tyylillisesti kirja on suunnattu lapsille tai nuorille, sillä aikuisen lukijan mielestä teksti oli paikoin melko naiivia. Voin suositella kirjaa lämpimästi nuorille lukijoille, mutta aikuisten lukijoiden kannattaa etsiä muuta fantasiakirjallisuutta viihdykkeekseen. En aio jatkaa sarjan lukemista.
Tästä jäi aika laimea maku. Kiitosta kirjaa saa tuosta takakannessakin mainostetusta kielestään, joka kieltämättä soljuu sulavasti korvissa. Henkilöt ja juoni sen sijaan taas laskevat fiilistä. Luostari sinänsä on aika... Riskialtis valinta tapahtumapaikaksi. Luulenpa, että se on tarpeeksi karkottamaan lukijoita teoksen luota. Minäkin olin aika skeptinen koko kirjan suhteen, mutta loppujenlopuksi olen kiitollinen, että luin sen. Hyvää tekstiä on aina ihanaa lukea. Juoni oli ennalta-arvattava ja aika mitäänsanomaton. Tarina tuntui lähtevän käyntiin aika hitaasti, etenkin teoksen pituuteen nähden. Puhe portaista ja simpukoiden värjäyksen selostaminen oli aika puuduttavaa. Ehkä olen vähän jo kasvanut ohi kohderyhmästä, ainakin päähenkilön iästä päätellen (ei sillä, etten olisi juuri lukenut Me Rosvoloita). Yliluonnolliset elementit tulivat esille vähän äkkiä nurkan takaa ja olin hetken hämmentynyt ja pettynyt siihen että tähänkin tungettiin yliluonnollisuuksia. Olen edelleen sitä mieltä, että kirjailijan pitää jollain konstilla tehdä jo heti alussa selväksi lukijalle, että tämä onkin fantasiaa, eikä vain jotain muuta. Maresin tapauksessa sisäistin tuon supernatural puolen aika äkkiä. Lopun toteutus oli ehkä vähän urbaani, mutta hyvä. Hahmot jäivät myös aika laimeiksi. Heidän luostarimainen kurinalaisuutensa söi epäilemättä persoonallisuutta.
Pakko sanoa, että PI miellytti minua tätä jatko-osaansa enemmän. Tässäkin on ne PI:n huonot puolet. Yksityiskohdat ja kuvaukset sopivat niin täydellisesti nykyisyyteen, että dystopian maku lentää taivaantuuliin, jos sitä missään vaiheessa ylipäätään on havaittavissa. Tämä on tavallaan vaihtoehtoinen todellisuus. Siinä missä Tuomas sai minut ekassa kirjassa nukuksiin, hoitaa sen tällä kertaa Mimosa. Hän selittää kissastaan ja Pilvistä, vain ajatuksia enimmäkseen. Mimosa on muutenkin erittäin vastenmielinen henkilö, mutta se, mitä hänelle käy lopussa on oikeastaan paras juttu koko kirjassa. Pilvin elämä teatterilla juurruttaa tarinaa entisestään nykyiseen maailmankuvaan. Se mistä pidän tulevaisuuteen sijoittuvissa kirjoissa, on niiden kiehtovat, kutakuinkin aina julmat maailmankuvat ja yhteiskunnat, joiden edessä ei voi kuin pyöritellä päätään ja nostaa hattua, että joku on ikinä keksinyt jotain sellaista. PIIP pari ei siihen onnistu. Rehellisesti sanottuna nämä gorillaa muistuttavat PI -ihmiset vaikuttavat mielikuvissani vastenmielisiltä. Sitten on tapaus Largo, joka tuntuu kohdittain jopa unohtuvan. Se kummallinen meedio -suhde joka heidän välillään on, menee minusta vähän yli. Ymmärrän asian tavallaan sitä kautta, että Largon ja Pivin pihmiskyvyt ovat kehittyneet, eikä tällaisia mieltensisäisiä etävuorovaikutuksia siksi ollut ensimmäisessä kirjassa. En kuitenkaan missään vaiheessa pitänyt pihmisten yliluonnollisia kykyjä hyvänä asiana, ne kuuluvat liikaa fantasiagenreen. Minua myös häiritsee se, miten Pilvin ja Largon ensimmäisen osan hiljainen oppilas-valmentaja-suhde hyppäsi siihen, että Pivi haikailee kumppaninsa perään, heidät on tarkoitettu toisilleen ensikohtaamisesta alkaen ja niin edelleen. Largosta olisi myös voinut tehdä vähän dramaattisemmin pahiksen. Monet muutkin asiat olisi voinut kasvattaa astetta suurempaan mittakaavaan ja esittää vähän aggressiivisemmin. Tarina oli varsin... tasainen, mutta pidin siitä loppujenlopuksi kokonaisuutena. Henkilötkin olisi voinut esittää hieman persoonallisempina. Heidän indentiteettinsä oli vähän sumuinen kaikkien kohdalla. He vain olivat ja lukija osaisi ehkä nimetä heistä muutamia asioita, mutta siinä se. Olen kirja kirjalta enemmän sitä mieltä, että yhtä tärkeitä tai tärkeämpiäkin tarinan toimivuuden ja kulun kanssa ovat henkilöt. Suurimmat kamppailut käytiin lopulta paperisotana, enkä niinkään innostunut siitä, vaikka tavallaan pidin politiikan peilaamista nykytilanteeseen. Tässä oli selvästi asetettu nykyinen poliittinen tilanne ja sen kysymyksiä vähän uusiin asetelmiin ja raameihin. Herätti kieltämättä ajatuksia.
Todella virkistävä kirja. Kertte ei ollut perus kiltti talonpoikaistyttö, vaan mukana oli särmää. Ilkeyttä, vahingoniloa. Piristävää. Muut hahmot sopivat myös omiin rooleihinsa, kukaan ei sulautunut seinään ja kaikilla oli oma luonne. Historiallisesta pätevyydestä en osaa sanoa mitään. Peseminen häiritsi, ei mielikuvien pohjalta sopinut aikaan. Mutta muuten, läpi meni kaikkineen. Loitsut ja taiat eteenkin. Kalvaat tytöt ja muut henget jäivät turhan vähälle huomiolle, olisi ollut kiintoisaa lukea niistä lisää. Kirjoitustyyli iski myös, mukava lukea. Ehdottomasti jatkan sarjan (onko tämä sarja) parissa.
Luin tämän jo kauan sitten mutta viläkin se kuuluu lempikirjoihini. Tarina oli hivittävän kaunis. Suosittelen!
Ihan mielenkiintoinen. Huumoria tästä kirjasta ei puutu. Huumori tässä kirjassa oikeastaan parasta onkin. Juoni itsessään ei niin mielenkiintoinen ole. Päähenkilö on hauska vaikkakin idea siitä että sankari on poika joka ei ole yhtään sankarillinen on jo ollut kirjassa Pertteli-poika joka ei halunnut pelastaa maailmaa.
Ei yhtä hyvä kun muut Erin Hunterin teokset. Alussa kiinnostava, mutta lopulta kiinnostus lopahti. Loppua kohti kirja alkoi paranemaan. Silti en jotenkin kiinnostunut tästä sarjasta ja tuskin seuraavia osia luen.
Ei aivan yltänyt muun sarjan tasolle mutta aivan ihana kirja kuitenkin Cole on ihana päähenkilö:)
Pidin kirjasta kovasti. Se oli aika säälimätön sanoissaan, mutta juuri se teki siitä niin koskettavan. Itse ainakin pysyin kärryillä kirjaa lukiessani. En ole tämän kaltaista kirjaa lukenut pitkään aikaan, suosittelen.
