Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Risingin kirjasuosituksissa oli pitkään kummitellut kyseinen opus ja lopulta otin sen luettavakseni. Vaikka yleensä pidänkin nuorisolle suunnatuista kirjoista, huolimatta siitä että huitelen itse lähempänä kolmeakymppiä, niin tämä kirja oli kyllä jo liian lapsellinen jopa minun makuuni.. :P Mutta tulipahan luettua. En kyllä pitänyt elokuvastakaan.. Lienen liian vanha! :)
Kun on pitkään kuullut puhuttavan jostain kirjasarja, on jännittävää lopulta oikeasti tutustua siihen. Tämä oli kaikkea muuta, mitä olin odottanut (en oikeastaan edes tiedä, mitä odotin), mutta ei todellakaan negatiivisessa mielessä. Erittäin mielenkiintoinen kirja, joka palautti minut niihin kivoihin fantasiamaisemiin, joissa viihdyin lapsena.
Nosiis.. Musta tuntuu etten oo tarpeeks vanha tajuaman näitä kirjoja, joten luen muutaman vuoden päästä sitten uudelleen. :) Kirja oli kuitenkin sen sorttinen, että sytyttää mussa sitten ku oon yli 15 vuotta. Eli suosittelen kaikille ikärajan täyttäneille!
Kirjassa riittää fantasiaa ja huumoria. Henkilöt ovat hyviä erityisesti pidän Lowriesta. Suosittelen kaikille.
Tämä kirja oli positiivinen yllätys. Kirjan päähenkilö muuttui kirjan aikana ja sita oli kiinnostavaa seurata. Kirja loppui surullisesti ja pakostikkin alkoi miettiä millaisia virheitä teemme elämämme aikana.
Koko sarja on aivan ihana. Ajatus siitä että rakkaus on sairaus oli kiehtova. Kirja oli juuri niin hyvä kuin takakannen luettuani ajattelin. Hahmot olivat ihania vaikka ensimmäisessä kirjassa Lena ei ehkä ollut paras mahdollinen päähenkilö, mutta hän muuttui tarinan edetessä. Suosittelen kaikille!
Olisin toivonut päätösosaan enemmän kuin kaksi minäkertojaa, mutta muuten tämä osa oli todella koukuttava, se meni muutamassa tunnissa.
Tässä kirjassa tapahtuu juonenkäänteitä, mutta hyvään tahtiin. Pidin kirjasta, yhtä hyvä kuin eedeltäjänsä.
Kirjasarja oli aika normaali nuorten trilogia, mutta jotenkin jäin siihen koukkuun enemmän kuin useimpiin. Hahmot olivat hyvin keksittyjä eikä juonikaan nyt ihan kliseinen ollut. Hyvää viihdettä, suosittelen.
Kun nimen Manaaja mainitsee, tuskin kenellekkään tulee välttämättä ensimmäisenä mieleen William Peter Blattyn tunnetuin romaani vaan se kuuluisa kauhuelokuvaklassikko, joka tähän teokseen perustuu. Minun on pakko lukeutua myös tähän ryhmään nähtyäni tietenkin leffasovituksen ennen kirjan lukemista, joten vaikka kuinka yritin lukea tarinan vertailematta niitä hirveästi elokuvaan, niin epäonnistuin siinä totaalisesti. Kuten Robert Blochin kirjoittamassa Psykossa (arvaatte varmaan, mikä leffa siitä tehtiin) niin Manaajaakin lukiessa huomasi vaistomatta, kuinka uskomattoman paljon itse elokuvaan oli kirjan matskua tungettu. Joten nyt jäi lähinnä tunne, että leffankin olisi yhtä hyvin voinut katsoa samankaltaisuuksien vuoksi. Tai jos tarkennetaan vähän: itseasiassa kirjan lukeminen kannatti aika paljonkin. Juonen punainen lanka saatika juonikuviot ovat kyllä tutut, mutta elokuvaan nähden tämä kirja tarjoaa kunnon syväanalyyseja selittäessä mahdollisimman tarkkaan mutta uskottavasti syitä riivauksen kaltaiselle tilalle niin lääketieteellisesti kuin myös psykologisesti – termejä pois lukematta. Mutta koska kirja on totta kai yliluonnollinen kauhuteos, niin kyllähän me tiedämme asian todellisen laidan, mutta oli se silti kiinnostavaa lukea mahdollisia teorioita asioista, joita ei edes satoja vuosia takaperin mietitty ollenkaan vaan tulkittiin paholaisen hommiksi. Huolimatta siitä, miten paljon olen kenties vertaillut romaania siihen kuuluisaan elokuvaan, niin nautin paljon lukukokemuksesta. Blattyn tyyli kertoa tarinansa on kehtovaa ja hahmot tuntuivat todella moniulotteisilta tunteineen kaikkineen. Jostain syystä kaikista hahmoista samaistuin eniten ennemmän sivuosassa toimivaan etsivään, William Kindermaniin, jonka ajatusmaailma tapauksen johdosta oli erikoisimpia ja omalaatuisimpia koskaan. Kannattaa tartua tähän teokseen, mikäli satut todellakin olemaan niitä tapauksia, joilta elokuva on tavalla tai toisella jäänyt aikoinaan kokematta. Muille taas vain, mikäli juonenkäänteineen kaikkineen samankaltaisuus ei haittaa laisinkaan.
MELKEIN yhtähyvä kuin edellisetkin osat. Voih! Alku oli ihana, ja jatkui ihanana pitkään, mutta lopussa kun Gideon niin sanotusti tuli Gwendolyn ja Leslien puolelle, kirja tylsistyi hieman.
Superihana! Siis pidin todella paljon, jopa silloin kun Gideon osasi olla inhottava kakkiainen (kirjaimellisesti) Eli rakastin niin ylä- kuin alamäissäkin.
Hyvä kirja, vaikka Luukaupunki olikin hiukkasen parempi.
Puoliksi paha oli kirjoitettu hirmukiinnostavasti ja tempaisi lukijan heti mukaansa! Pidin Nathanista ja Annalise heilui rajamailla, että tykkäänkö vai enkö tykkää. Kirja oli jokatapauksessa mukavaa luettavaa ja suosittelen!
Kirja oli minusta mukavaa luettavaa. Se eteni sujuvasti ja veti minut mukaansa. Suosittelen!
Tämähän olikin parempi mitä olisin uskonut. Luin etukäteen hirveästi huonoja arvosteluja sun muuta, mutta ei minusta mikään huono ollut. Ei tietenkään yllä esim. Potterien tai Nälkäpelien tasolle, ja siksi ihmettelin miksi ihmeessä jo etukannessa tätä kehuttiin Nälkäpelin veroiseksi...? Hahmot ovat ihan ok, vaikka Annalise onkin ärsyttävä ja Nathan ei mitenkään erityinen päähenkilö, vaikka hänen tarinansa onkin kiinnostava. Gabriel on minusta kiva ja moniulotteisempi kun muut. Ettei tästä arvostelusta tulisi hirveää romaania, painun nyt lisäämään Puoliksi villin lukulistalle.
Tässä kirjassa ei ole mitään moitittavaa. Itse rakastan tätä :) Suosittelen jokaiselle joka pitää fantasiasta.
Nimeni on Skellig on teos, josta aivan vilpittömästi haluaisin pitää. Se on suloinen kaistale arkipäivään piiloutuvaa taikuutta ja tarttuu teematiikkaansa miltei allegorisin elkein, mutta silti jotakin jää puuttumaan. Lyhytkin teos voi olla onnistunut, mutta Skelligin tapauksessa sivutilaa on käytetty lannistavan usein tyhjään alleviivaavaan jauhantaan tai turhien, kaavamaisten sivujuonten hahmotteluun. Sen sijaan, että joka sana merkitsisi, on lyhyeksi romaaniksi Skelligissä liikaa löyhyyttä. Itsetarkoituksellisuus ja alleviivaavuus ovat myös jossain määrin teoksen helmasyntejä. Hahmot on jätetty yksiulotteisiksi, ja kirjailija selkeästi toisinaan unohtaa kirjoittavansa lapsihahmoilla. Tiivistäen luonnehtisin Nimeni on Skelligiä moderniksi saduksi, joka ei kuitenkaan ole aikuisten satu. Suosittelen teosta lapsille ja niille lapsenmielisille, joilla on taito nauttia tunnelmasta kompastelevasta muodosta huolimatta tai jotka tematiikan tulkinta voi helposti napata mukaansa.
Kokonaisuudessaan kirja on hyvä ja koukuttava. Mutta päähenkilöön ei oikein voi samastua. Lend oli oikein hyvä hahmo. Päähenkilöstään huolimatta tämä kirja on oikein hyvää luettavaa. Suosittelen!
Jos pitää tämän tyyppisestä kirjallisuudesta, niin suosittelen lämpimästi. Hyvin kaunista tekstiä niin kuin Shakespearilla aina.