Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Törmäsin sattumalta kirjastossa Suden veli -kirjaan, jonka olen lukenut ensi kertaa jo teininä. Kirjasta jäi aikoinaan hyvät muistot, ja päätinkin tarttua siihen uudelleen. Kirja oli ihan viihdyttävä, mutta tarinankerronta puolestaan oli hyvin ennalta arvattavaa. Tyylillisesti kirja on suunnattu lapsille tai nuorille, sillä aikuisen lukijan mielestä teksti oli paikoin melko naiivia. Voin suositella kirjaa lämpimästi nuorille lukijoille, mutta aikuisten lukijoiden kannattaa etsiä muuta fantasiakirjallisuutta viihdykkeekseen. En aio jatkaa sarjan lukemista.
Tästä jäi aika laimea maku. Kiitosta kirjaa saa tuosta takakannessakin mainostetusta kielestään, joka kieltämättä soljuu sulavasti korvissa. Henkilöt ja juoni sen sijaan taas laskevat fiilistä. Luostari sinänsä on aika... Riskialtis valinta tapahtumapaikaksi. Luulenpa, että se on tarpeeksi karkottamaan lukijoita teoksen luota. Minäkin olin aika skeptinen koko kirjan suhteen, mutta loppujenlopuksi olen kiitollinen, että luin sen. Hyvää tekstiä on aina ihanaa lukea. Juoni oli ennalta-arvattava ja aika mitäänsanomaton. Tarina tuntui lähtevän käyntiin aika hitaasti, etenkin teoksen pituuteen nähden. Puhe portaista ja simpukoiden värjäyksen selostaminen oli aika puuduttavaa. Ehkä olen vähän jo kasvanut ohi kohderyhmästä, ainakin päähenkilön iästä päätellen (ei sillä, etten olisi juuri lukenut Me Rosvoloita). Yliluonnolliset elementit tulivat esille vähän äkkiä nurkan takaa ja olin hetken hämmentynyt ja pettynyt siihen että tähänkin tungettiin yliluonnollisuuksia. Olen edelleen sitä mieltä, että kirjailijan pitää jollain konstilla tehdä jo heti alussa selväksi lukijalle, että tämä onkin fantasiaa, eikä vain jotain muuta. Maresin tapauksessa sisäistin tuon supernatural puolen aika äkkiä. Lopun toteutus oli ehkä vähän urbaani, mutta hyvä. Hahmot jäivät myös aika laimeiksi. Heidän luostarimainen kurinalaisuutensa söi epäilemättä persoonallisuutta.
Pakko sanoa, että PI miellytti minua tätä jatko-osaansa enemmän. Tässäkin on ne PI:n huonot puolet. Yksityiskohdat ja kuvaukset sopivat niin täydellisesti nykyisyyteen, että dystopian maku lentää taivaantuuliin, jos sitä missään vaiheessa ylipäätään on havaittavissa. Tämä on tavallaan vaihtoehtoinen todellisuus. Siinä missä Tuomas sai minut ekassa kirjassa nukuksiin, hoitaa sen tällä kertaa Mimosa. Hän selittää kissastaan ja Pilvistä, vain ajatuksia enimmäkseen. Mimosa on muutenkin erittäin vastenmielinen henkilö, mutta se, mitä hänelle käy lopussa on oikeastaan paras juttu koko kirjassa. Pilvin elämä teatterilla juurruttaa tarinaa entisestään nykyiseen maailmankuvaan. Se mistä pidän tulevaisuuteen sijoittuvissa kirjoissa, on niiden kiehtovat, kutakuinkin aina julmat maailmankuvat ja yhteiskunnat, joiden edessä ei voi kuin pyöritellä päätään ja nostaa hattua, että joku on ikinä keksinyt jotain sellaista. PIIP pari ei siihen onnistu. Rehellisesti sanottuna nämä gorillaa muistuttavat PI -ihmiset vaikuttavat mielikuvissani vastenmielisiltä. Sitten on tapaus Largo, joka tuntuu kohdittain jopa unohtuvan. Se kummallinen meedio -suhde joka heidän välillään on, menee minusta vähän yli. Ymmärrän asian tavallaan sitä kautta, että Largon ja Pivin pihmiskyvyt ovat kehittyneet, eikä tällaisia mieltensisäisiä etävuorovaikutuksia siksi ollut ensimmäisessä kirjassa. En kuitenkaan missään vaiheessa pitänyt pihmisten yliluonnollisia kykyjä hyvänä asiana, ne kuuluvat liikaa fantasiagenreen. Minua myös häiritsee se, miten Pilvin ja Largon ensimmäisen osan hiljainen oppilas-valmentaja-suhde hyppäsi siihen, että Pivi haikailee kumppaninsa perään, heidät on tarkoitettu toisilleen ensikohtaamisesta alkaen ja niin edelleen. Largosta olisi myös voinut tehdä vähän dramaattisemmin pahiksen. Monet muutkin asiat olisi voinut kasvattaa astetta suurempaan mittakaavaan ja esittää vähän aggressiivisemmin. Tarina oli varsin... tasainen, mutta pidin siitä loppujenlopuksi kokonaisuutena. Henkilötkin olisi voinut esittää hieman persoonallisempina. Heidän indentiteettinsä oli vähän sumuinen kaikkien kohdalla. He vain olivat ja lukija osaisi ehkä nimetä heistä muutamia asioita, mutta siinä se. Olen kirja kirjalta enemmän sitä mieltä, että yhtä tärkeitä tai tärkeämpiäkin tarinan toimivuuden ja kulun kanssa ovat henkilöt. Suurimmat kamppailut käytiin lopulta paperisotana, enkä niinkään innostunut siitä, vaikka tavallaan pidin politiikan peilaamista nykytilanteeseen. Tässä oli selvästi asetettu nykyinen poliittinen tilanne ja sen kysymyksiä vähän uusiin asetelmiin ja raameihin. Herätti kieltämättä ajatuksia.
Todella virkistävä kirja. Kertte ei ollut perus kiltti talonpoikaistyttö, vaan mukana oli särmää. Ilkeyttä, vahingoniloa. Piristävää. Muut hahmot sopivat myös omiin rooleihinsa, kukaan ei sulautunut seinään ja kaikilla oli oma luonne. Historiallisesta pätevyydestä en osaa sanoa mitään. Peseminen häiritsi, ei mielikuvien pohjalta sopinut aikaan. Mutta muuten, läpi meni kaikkineen. Loitsut ja taiat eteenkin. Kalvaat tytöt ja muut henget jäivät turhan vähälle huomiolle, olisi ollut kiintoisaa lukea niistä lisää. Kirjoitustyyli iski myös, mukava lukea. Ehdottomasti jatkan sarjan (onko tämä sarja) parissa.
Luin tämän jo kauan sitten mutta viläkin se kuuluu lempikirjoihini. Tarina oli hivittävän kaunis. Suosittelen!
Ihan mielenkiintoinen. Huumoria tästä kirjasta ei puutu. Huumori tässä kirjassa oikeastaan parasta onkin. Juoni itsessään ei niin mielenkiintoinen ole. Päähenkilö on hauska vaikkakin idea siitä että sankari on poika joka ei ole yhtään sankarillinen on jo ollut kirjassa Pertteli-poika joka ei halunnut pelastaa maailmaa.
Ei yhtä hyvä kun muut Erin Hunterin teokset. Alussa kiinnostava, mutta lopulta kiinnostus lopahti. Loppua kohti kirja alkoi paranemaan. Silti en jotenkin kiinnostunut tästä sarjasta ja tuskin seuraavia osia luen.
Ei aivan yltänyt muun sarjan tasolle mutta aivan ihana kirja kuitenkin Cole on ihana päähenkilö:)
Pidin kirjasta kovasti. Se oli aika säälimätön sanoissaan, mutta juuri se teki siitä niin koskettavan. Itse ainakin pysyin kärryillä kirjaa lukiessani. En ole tämän kaltaista kirjaa lukenut pitkään aikaan, suosittelen.
Risingin kirjasuosituksissa oli pitkään kummitellut kyseinen opus ja lopulta otin sen luettavakseni. Vaikka yleensä pidänkin nuorisolle suunnatuista kirjoista, huolimatta siitä että huitelen itse lähempänä kolmeakymppiä, niin tämä kirja oli kyllä jo liian lapsellinen jopa minun makuuni.. :P Mutta tulipahan luettua. En kyllä pitänyt elokuvastakaan.. Lienen liian vanha! :)
Kun on pitkään kuullut puhuttavan jostain kirjasarja, on jännittävää lopulta oikeasti tutustua siihen. Tämä oli kaikkea muuta, mitä olin odottanut (en oikeastaan edes tiedä, mitä odotin), mutta ei todellakaan negatiivisessa mielessä. Erittäin mielenkiintoinen kirja, joka palautti minut niihin kivoihin fantasiamaisemiin, joissa viihdyin lapsena.
Nosiis.. Musta tuntuu etten oo tarpeeks vanha tajuaman näitä kirjoja, joten luen muutaman vuoden päästä sitten uudelleen. :) Kirja oli kuitenkin sen sorttinen, että sytyttää mussa sitten ku oon yli 15 vuotta. Eli suosittelen kaikille ikärajan täyttäneille!
Kirjassa riittää fantasiaa ja huumoria. Henkilöt ovat hyviä erityisesti pidän Lowriesta. Suosittelen kaikille.
Tämä kirja oli positiivinen yllätys. Kirjan päähenkilö muuttui kirjan aikana ja sita oli kiinnostavaa seurata. Kirja loppui surullisesti ja pakostikkin alkoi miettiä millaisia virheitä teemme elämämme aikana.
Koko sarja on aivan ihana. Ajatus siitä että rakkaus on sairaus oli kiehtova. Kirja oli juuri niin hyvä kuin takakannen luettuani ajattelin. Hahmot olivat ihania vaikka ensimmäisessä kirjassa Lena ei ehkä ollut paras mahdollinen päähenkilö, mutta hän muuttui tarinan edetessä. Suosittelen kaikille!
Olisin toivonut päätösosaan enemmän kuin kaksi minäkertojaa, mutta muuten tämä osa oli todella koukuttava, se meni muutamassa tunnissa.
Tässä kirjassa tapahtuu juonenkäänteitä, mutta hyvään tahtiin. Pidin kirjasta, yhtä hyvä kuin eedeltäjänsä.
Kirjasarja oli aika normaali nuorten trilogia, mutta jotenkin jäin siihen koukkuun enemmän kuin useimpiin. Hahmot olivat hyvin keksittyjä eikä juonikaan nyt ihan kliseinen ollut. Hyvää viihdettä, suosittelen.
Kun nimen Manaaja mainitsee, tuskin kenellekkään tulee välttämättä ensimmäisenä mieleen William Peter Blattyn tunnetuin romaani vaan se kuuluisa kauhuelokuvaklassikko, joka tähän teokseen perustuu. Minun on pakko lukeutua myös tähän ryhmään nähtyäni tietenkin leffasovituksen ennen kirjan lukemista, joten vaikka kuinka yritin lukea tarinan vertailematta niitä hirveästi elokuvaan, niin epäonnistuin siinä totaalisesti. Kuten Robert Blochin kirjoittamassa Psykossa (arvaatte varmaan, mikä leffa siitä tehtiin) niin Manaajaakin lukiessa huomasi vaistomatta, kuinka uskomattoman paljon itse elokuvaan oli kirjan matskua tungettu. Joten nyt jäi lähinnä tunne, että leffankin olisi yhtä hyvin voinut katsoa samankaltaisuuksien vuoksi. Tai jos tarkennetaan vähän: itseasiassa kirjan lukeminen kannatti aika paljonkin. Juonen punainen lanka saatika juonikuviot ovat kyllä tutut, mutta elokuvaan nähden tämä kirja tarjoaa kunnon syväanalyyseja selittäessä mahdollisimman tarkkaan mutta uskottavasti syitä riivauksen kaltaiselle tilalle niin lääketieteellisesti kuin myös psykologisesti – termejä pois lukematta. Mutta koska kirja on totta kai yliluonnollinen kauhuteos, niin kyllähän me tiedämme asian todellisen laidan, mutta oli se silti kiinnostavaa lukea mahdollisia teorioita asioista, joita ei edes satoja vuosia takaperin mietitty ollenkaan vaan tulkittiin paholaisen hommiksi. Huolimatta siitä, miten paljon olen kenties vertaillut romaania siihen kuuluisaan elokuvaan, niin nautin paljon lukukokemuksesta. Blattyn tyyli kertoa tarinansa on kehtovaa ja hahmot tuntuivat todella moniulotteisilta tunteineen kaikkineen. Jostain syystä kaikista hahmoista samaistuin eniten ennemmän sivuosassa toimivaan etsivään, William Kindermaniin, jonka ajatusmaailma tapauksen johdosta oli erikoisimpia ja omalaatuisimpia koskaan. Kannattaa tartua tähän teokseen, mikäli satut todellakin olemaan niitä tapauksia, joilta elokuva on tavalla tai toisella jäänyt aikoinaan kokematta. Muille taas vain, mikäli juonenkäänteineen kaikkineen samankaltaisuus ei haittaa laisinkaan.