Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Sama juttu kuin muidenkin Riordanin kirjojen kanssa: tempaa mukaansa eikä päästä vaikka kirja lojuu pöydällä luettuna. Olo on haikea kun näille henkilöille joutuu heittämään hyvästit. Tuntuu siltä kuin hyvät ystävät lähtisivät elämästäni. Kirja oli omasta mielestäni loistava ja vertaansa vailla. Rehellisesti rakastin tätä kirjaa ja koko sarjaa.
Mä olisin voinut lukea tämän kirjan aikaisemmin, ellei HETI ETUKANNESSA sitä oltaisi sanottu uudeksi Nälkäpeliksi. Anteeksi, mutta miten tämä on uusi Nälkäpeli? Nälkäpeli on scifiä/dystopiaa, tämä on FANTASIAA. Nämä kirjat painivat ihan eri sarjoissa! No niin, nyt kun tuo on saatu pois alta, niin voin sanoa että ihan rehellisesti pidin tästä kirjasta. Kyllä, aivan. Tää oli mun mielestä hyvä kirja, vaikka juoni ei ollutkaan kovin hääppöinen. Nathan siis on sekasikiö - hänen äitinsä on valkoinen hyvisnoita ja isänsä musta pahisnoita. Tästä syystä pojan pitää käydä valkoisten noitien neuvoston luona silloin tällöin arvioitavana, koska let's face it, neuvosto pitää Nathania pikimustana noitana ja haluaa päästää hänen isänsä päiviltä - siis heti kun Nathan auttaa heitä löytämään noidan. Nathanin seitsemästoista syntymäpäivä kuitenkin lähestyy, ja jos noita (tai noitanen) ei sinä päivänä saa kolmea lahjaansa ja juo vanhempiensa tai isovanhempiensa verta, se on nirri pois. Nathan siis pakenee etsiäkseen ja juodakseen isänsä verta, muita nimittäin ei ole äidin tehtyä itsemurha ja mummin kuoltua. Kuten sanoin, pidin tarinasta. Alussa oli hyvin, hyvin sekava olo siitä mitä tapahtuu, mutta homma parani loppua kohden. Nathan oli joskus todella ärsyttävä ja naiivi ja typerä, kun tappeli muiden kanssa tai kun kuolasi Annalisen perään, mutta hänessä on myös sitkeyttä josta pidin, ja hänen ajatuksenjuoksustaan oli mukava lukea. Yksi asia kuitenkin häiritsi - jätkä on koulussa, EIKÄ OSAA LUKEA TAI KIRJOITTAA. Mitä tämä nyt on?! Muita kiinnostavia henkilöitä oli Nathanin isä Marcus, joka oli ja pysyi mielenkiintoisena hahmona koko kirjan ajan, jopa lopussa kun hän lopulta tuli esiin. Myös pojan mummi ja Mercury-nimisen noidan avustaja Rose vaikuttivat kivoilta, ja mua harmitti kun ne kuoli. Gabriel oli vuoroin mukava ja vuoroin ärsyttävä hahmo, mutta jos mä saisin päättää mä tappaisin Annalisen ja tekisin Nathanista ja Gabrielista parin. Koska Annalise on ÄRYTTÄVÄ, ja tylsä. Varmaan paljon pahempi kuin Nathanin siskopuoli Jessica tai Annalisen veli Kieran. Sillä tytöllä ei ole mitään, ei mitään muuta kuin kyky saada Nathan kuolaamaan itseään. Varmaankin tässä ollaan yritetty saada aikaan mahdollisimman suloinen, herkkä ja viaton tyttö, mutta ollaankin saatu aikaan täysin ärsyttävä tapaus. Ja Nathanin pitäisi nyt tappaa isänsä, jos kerran haluaa pelastaa tyttönsä. Joo ei, antaa tytön kuolla rauhassa. Tästä huolimatta pidin kirjasta, niin kuin sanon jo kolmannen kerran. Kirja parani loppua kohden selvästi, ja nyt sitten varmaan etsin Puoliksi villin jostain käsiini!
Tämä kirja on aivan killeri! Hengästyttävä. Upea. Ready Player One käynnistyy hupaisana nörttifantasiana, jossa fanitetaan 80-luvun pop-kulttuuria tietokonepeleineen, elokuvineen jne. Samaan aikaan tarina on myös selvä dystopia, sillä suurin osa maailman ihmisistä viettää lähes kaiken aikansa ennennäkemättömässä virtuaalitodellisuudessa OASISissa, joka yhdistää nykyisen sosiaalisen median ja kaikki mahdolliset tietokonepelit yhdeksi moniaistiseksi kokonaisuudeksi. Näin siksi, että todellinen Maapallo on muuttunut surulliseksi, energia- ja talouskriisin raunioittamaksi paikaksi. Tarinan ilkeä, häikäilemätön ja lähes kaikkivoipa organisaatio IOI yrittää voittaa OASISin luojan, edesmenneen miljardööri James Hallidayn järjestämän kilpailun OASISin hallinnasta. IOI:n tavoitteena on mädättää kaikille ilmainen virtuaalitodellisuus kaupallisuudella ja maksullisuudella. Tämähän ei sovi kirjan päähenkilöille Wade Wattsille ja hänen kavereilleen, joille OASIS merkitsee ainoaa pakopaikkaa julmalta maailmalta - paikkaa, jossa kaikki voivat olla mitä tahansa haluavat. Tarinasta suurin osa tapahtuu virtuaalimaailmassa, mikä saa sen tuntumaan todellisemmalta kuin todellinen maailma. Tämä oivallus on myös kirjan surullinen pointti, ja heijastelee kutkuttavasti nykyhetken somen ja muun virtuaalisuuden kehittymistä. IOI:n lähes rajaton valvonta- ja vakoiluvalta puolestaan tuo mieleen Edward Snowdenin paljastukset NSA:n vakoilumahdollisuuksista. Iso Veli todellakin valvoo virtuaalimaailmaa. Ready Player One on ensiksikin vauhdikas ja mukaansa tempaava jännäri tietokonepeleineen ja 80-luvun elokuva-, musiikki-, ym. popkulttuuritrivioineen. On melko koomista, miten alkeellisista 70-80 -lukujen tietokonepeleistä rakennetaan ikään kuin kovinkin korkeakulttuurista kaanonia. Mutta ennen kaikkea Ready Player One herättelee tosissaan pohtimaan riippuvuuttamme yhä kehittyvistä virtuaaliympäristöistä. Tarinan loppu muistuttaa koskettavalla tavalla, mikä on todellisten ihmissuhteiden ja ylipäätään todellisen maailman merkitys. Toivottavasti tästä valmistuu pian HYVÄ elokuva!
Hyvä kirja, pidin idean toteutuksesta ja juonenkulusta. Suosittelen! Jatko-osaa en ainakaan toistaiseksi ole lukenut.
Pimeä sydän poikkesi aivan totaalisesti ajatuksistani. Joka luvun jälkeen sain ihmettellä miksi en ollut ajatellut, että näin voisi käydä. Se oli mukavaa vaihtelua. En siis erityisemmin kokenut ärsyttävää ennalta-arvattavuutta. Tapahtumapaikka oli mielenkiintoinen (kuten edellisessäkin osassa), sain siitä selvän kuvan. En jotenkin pidä Lawrencen kirjoitus tyylistä, mutta ideasta pidän, mikä tasoittaa teosta. Vieläkään en saanut selvää kuvaa Ariasta. Sen kuvan minkä hänestä sain ei ollut niin minun mieleeni, minkä vuoksi toivon todella, että saan seuraavassa/seuraavissa osassa/osissa selvemmän kuvan hänestä. Oli kuitenkin hienoa huomata uusia puolia vanhoista hahmoista ja uudet hahmot olivat ihana lisäys. Olin hiukan pettynyt siihen, että tässä osassa ei näkynyt niin paljon sitä rakkaustarinaa, mutta ei se mitään. Tuntuu jotenkin, että olisin antanut vain negatiivistä palautetta, mutta ehei, tämä kirja ei ollut yhtään sen huonompi lukukokemusta kuin ensimmäinenkään osa. Tämä oli oikein hyvä! Suosittelen!
Ihanaa! Muistan vieläkin todella hyvin kun muutama vuosi sitten sain Rubiininpunan joululahjaksi ja väittelin sen lukemista pitkään. Kun sinä keväänä sitten päätin lukea Rubiininpunan rakastuin siihen aivan täydellisesti. Oli tuskaa odottaa kesän loppuun, että Safiirinsini julkaistaisiin. No tämä oli nyt neljäs kerta kun luin Safiirinsinen ja pidin siitä aivan yhtä paljon kuin ensimmäisellä kerralla! Olen taas kerran aivan hullaantunut tähän sarjaan! Safiirinsini oli hyvin samantyyppinen kuin Rubiininpuna, mutta se oli itse asiassa hyvä piirre. Tarina eteni sujuvasti ja enkä missään kohtaa menettänyt mielenkiintoa lukemiseen. Tykkään ehdottomasti siitä, että kirja on sijoitettu Lontooseen ja muutenkin tapahtumapaikka on hienosti kuvattu, saa selvän kuvan Gwendolynin perheen talosta, koulusta ja muista paikoista. Olen aivan rakastunut Gwendolyniin hahmona, mutta sain myös huomata tykästyneeni Xemeriukseen, hän oli juuri sellainen 'söpö' lisäys mitä kirja tarvitsikin. Suosittelen ehdottomasti lukemaan toisen osan jos olet lukenut ensimmäisen osan. Ja suosittelen ehdottomasti myös lukemaan kolmannen osan sitten kun olet lukenut ensimmäisen ja toisen osan! Ihanaa!
Aina jotenki haikeaa laskea sarjan viimeinen kirja käsistään ja sulkea taas yksi maailma kiinni... Viimeinen osa oli mielestäni hyvä, kuten muutkin trilogian kirjat. Joissain kohin oli arvattavissa mitä tapahtuu, mutta jotkut kohdat tulivat aivan täytenä yllätyksenä. Antoi siis aina välillä yllättää. Loppuratkasua en myöskään osannut täysin arvata ja muutama asia siinä jäi minulle ainakin pientä selitystä vaille. Mutta kuten kaikkia muitakin kirjoja, suosittelen tätä kaikille sarjan alkuosista pitäneille :)
Kirja oli mielestäni yhtä hyvä kuin edeltäjänsäkin. Kirjassa ei ollut mitään erityisen jännityksen tuntua, jonka takia kirjaa ei olisi voinut käsistään laskea, mutta silti teksti oli melko sujuvasti luettavaa ja sellaista jota jaksoi lukea pitkäänkin :) Suosittelen tätäkin siis kaikille edellisen kirjan lukeneille (mikäli siis edellinen kirja miellytti).
Luin ehkä vajaat 50sivua ja oli muuten älyttömän tuskallista. Jotenkin ylifilosofista tekstiä, etten pystynyt etenemään. Ei kiitos.
Selviytymispelin idea on hyvä, mutta melko tavanomainen. Tarinan kulku ei oikein jaksanut pysyä selkeänä, ja asioita ns. "suurenneltiin". Juoni toisti itseään osittain, mikä voi mielipiteestä riippuen olla hyväkin asia. Kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen sai siitä sentään jotain irti!
Aivan mahtava kirja. En kovin usein lainaile kirjoja ihan randomilla, mutta tämä vaan tarttu kirjastosta mukaan, ja oli kyllä sen arvoinen! Lumikki oli hieno hahmo, vaikka vähän välillä otti päähän se kun kuvailtiin kuinka rikki Lumikki oli ollut ja miten hänestä oli tullut niin vahva - tätä on tosin ehkä hiukan hankala ymmärtää ellei itse ole tullut koulukiusatuksi. Pystyin kyllä samaistumaan. Juoni oli jännittävästi toteutettu, kirja oli kirjoitettu eläväisellä ja mukaansatempaavalla tavalla, Simukan tyyli on juuri minulle sopivaa. Suosittelen ehdottomasti lukemaan!
Kirjan takakansi ei tosiaan antanut oikeutta kirjalle, jonka takia jäi tämä monta kertaa kirjastossa hyllyyn, kun en osannut päättää lainaisinko vai enkö. Lopulta kaverini "haastoi" minut tämän lukemaan, ja hyvin iloinen olen että luin. Alku oli hiukan tahmea, turhan tekotaiteellisen tuntuine enkä saanut oikein otetta kirjan ideasta. Loppua kohden kertomus parani, ja aivan loppu oli sykähdyttävä - kokonaisuutena erittäin hieno tarina. Hahmoihin oli helppo samaistua, ja idea oli mukavan omaperäinen.
Oli todella mukava seurata kirjaa Närhitassun näkökulmasta (jos nyt sokeasta kissasta niin voi sanoa). Kirja veti puoleensa heti alussa enkä päästänyt sitä käsistäni ennenkuin olin lukenut sen. Kirja oli todella hyvä, välillä vähän otti päähän Närhitassun raukkamaisuus varsinkin parantajia kohataan, varsinkin kun tiesi jo etukäteen, että hänestä tulee parantajaoppilas.Närhitassun voimat ovat mahtavat ja myös se raukkamaisuus kuuluu asiaan, kun miettii itseensä ei-tyytyväistä sokeaa oppilasta. Jo Esinäytöksessä mieleeni tuli että Tulitähti voi joko "pelätä" kolmikkoa, tai yrittää antaa sen edetä opinnoissaan nopeasti. Oikeastaan molemmat osuivat jotenkuten oikein. Olen iloinen että Närhitassu löysi voimansa. Milloinkohan on Leijonatassun aika? Kirja oli kokonaisuudessa mahtava ja rakastuin ideaan heti. Olen lukenut kaikki muutkin Soturikissat, mutta Iltahämärän jälkeen tämä teki suurimman vaikutuksen. Suosittelen tätä ehdottomasti!!
Tämä oli yksi parhaimmista koskaan lukemistani kirjoista. Luin suurin piirtein yhdeltä istumalta, kun kirja imaisi mukaansa niin pahasti. Ja pienen mietinnän jälkeen tulin siihen tulokseen, että en pidä kirjan lopusta, viimeinen lause oli varsin häiritsevä. Mutta muuten lukukokemus oli täydellinen.
Rakastin tätä kirjaa niin paljon♥ En kuitenkaan pitänyt tästä kirjasta yhtä paljon kuin edellisistä osista, joten kesti vähän yli puoli viikkoa lukea (normaalisti tulee luettua parissa päivässä). Se johtunee luultavasti siitä, että Jace "ei ollut oma itsensä", joten en tykkä siitä niin paljon. Tällä hetkellä elämä on aika kamalaa kun mulla ei oo vielä seuraavaa osaa ja oon nii rakastunu Jaceen (tajusin just että oli ensimmäinen kerta ku iha kunnolla rakastuin johonki henkilöön kirjassa) Viimeisellä sivulla alkoi vaan kyynelet valua ja itken vieläkin aina kun ajattelen asiaa:'(
Kirjan alku oli rehellisesti sanottuna todella tylsä. Kirja lojui pöydälläni viikon, ennen kuin jaksoin jatkaa sitä. Annan alun kuitenkin anteeksi, sillä loppuosa kirjasta oli aivan mahtava ja ei ennalta-arvattava! Suosittelen! #TeamCarter
Lumoavan koukkuttava! Luin yhdeltä istumalta koko kirjan enkä varmasti aio jättää sitä siihen! Luen suurella mieltymyksellä ja innolla seuraavatkin osat! Suosittelen kaikille mahdollisille lukijoille kenellä on vähääkään kiinostusta fantasia- ja vampyyrikirjoihin! En antanut arvosanaani ilman hyviä perusteluja!
Tämä kirja oli ihan kiva. Minua houkutteli tämä kirja jotenkin erityisesti (en mä vaan tiedä miks kun ei koirat oo mitenkään mun lemppareita), jotenka kun näin sen kirjastossa lainasin sen. Alussa ajattelin, että kannattaisko mun lopettaa kesken, kun oli vähän tylsä, mutta tulin tulokseen, että ei ja jatkoin eteenpäin ja se kyllä kannatti. Loppua kohden kirja parani todella todella paljon. Ei voita kuitenkaan Soturikissoja. Suosittelen erityisesti henkilöille, jotka pitävät koirista enemmän kuin kissoista (itse en lukeudu niihin).
Pidin tästä kirjasta todella paljon!!!! Kun meidän koulussa oli lukupiiri täytyi mennä yhteen ryhmään ja mä päätin mennä tähän (tai oikeastaan aattelin mennä vaan lukemaan jonkin random kirjan). Olin kovin epäileväinen tämän kirjan suhteen (koska en vain ollut tiennyt kovinkaan montaa hyvää suomalaista fantasiakirjaa), mutta mun luulot karisivat, kun aloin lukemaan tätä. Koukutuin tähän ja halusin koko ajan vain tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja pian kirja olikin jo lopussa. Suosittelen!
Olen nähnyt elokuvan aikaisemmin kuin olin lukenut tämän kirjan. En olisi lukenut tätä kirjaa varmaan ellen olisi nähnyt elokuvaa ensiksi. Nyt kirjaan. Kirja oli ihan ookoo ja odotin paljon paljon parempaa (koska olin nähnyt erinomaisen elokuvan(josta pidin tosi paljon)). En varmaankaan jaksa lukea seuraavia osia, koska tämä ei oikein innostanut. En suosittele.
Johanna Sinisalo on kirjailija, jonka teokset ovat tasalaatuisia ja erottuvat kotimaisesta kirjallisuudesta edukseen. Tämä novellikokoelma ei ole poikkeus. Sinisalon kyky löytää uusia lähestymiskulmia arkeen on mielenkiintoinen, joskaan nämä uudet katsantotavat eivät koskaan ole suoranaisesti maailmoja mullistavia. Kolmen tähden arviointini perustuu osuviin aihevalintoihin, sujuvaan kieleen ja rytmitykseen sekä yksinkertaisesti hyvään tarinankerrontaan. Erityisen ansiokasta on, että scifi onnistuu kiinnostamaan tässä muodossa myös kaltaistani scifiin melko välinpitämättömästi suhtautuvaa lukijaa. Neljäs ja viides tähti kuitenkin putoavat pois, sillä niin juonista, hahmoista kuin kokonaisuudestakin puuttuu "se jokin", joka veisi teoksen pelkästä viihdyttävästä ja ajatuksia herättävästä kohti todellista mestariteosta. Lisäksi monissa teksteissä on turhan voimakas alleviivauksen maku. Suosittelen novellikokoelmaa kaikille, joita scifi, yhteiskunnan kehitys ja dystopiat kiinnostavat edes pienessä määrin.
Hieno idea, pakko myöntää. En kyllä yhtään tiedä onko 'kielletty rakkaus' jo hiukan kulunut, mutta tykkäsin itse ainakin. Ainut miinus tulee ehkä kirjan ennalta-arvattavuudesta ja joistain pienistä yksityiskohdista mihin kiinnitin huomiota. Esimerkiksi joskus tuntui, että rakas päähenkilömme pyörtyi/menetti tajunsa jokaisessa niin sanotussa 'jännittävässä kohdassa'. En saanut hänestä selvää kuvaa, tuntui, että välissämme olisi sumea seinä. Tapahtumapaikka oli hyvin mielenkiintoinen, sain siitä selvä kuvan mikä teki lukemisesta ehdottomasti helpompaa. Aion ehdottomasti lukea sarjan loppuun, suosittelen tätä myös sinulle!
Taas kerran, yksinkertaisesti täydellistä! Luin Gierin Rubiininpunan neljänteen kertaan. En voi muuta sanoa kuin täydellistä! Luulisi, että näiden lukukertojen jälkeen kirja olisi muuttunut tylsemmäksi tai liian ennalta tiedettäväksi. Päin vastoin. Pystyin vain ahmimaan kirjan alusta loppuun! En tiedä mikä tässä minua kiehtoo, mutta jokin tekee tästä vain niin täydellisen, ettei mitään rajaa. Kirjaan oli kuin olikin piilotettu huumoria, mikä sai minut hymyilemään lukiessani. Teksti oli omaperäistä ja sujuvaa. Gwendolyn taas kerran yllätti minut omaperäisyydellään, olen kiintynyt häneen ehdottomasti näiden kirjojen takia. Haluaisin tutustua häneen kasvotusten ja lähteä aikamatkoille, katsella elokuvia hänen ja Leslien kanssa. Valitettavasti se ei taida olla mahdollista... Ja ainakun päädyn lukemaan tätä sarjaa tulee järkyttävä mielihalu ottaa lento Lontooseen ja mennä lumoavaan Hyde Parkiin ja muihin mahtaviin paikkoihin! Ehdottomasti ja yksinkertaisesti ihanaa! Lue ihmeessä tämä teos ja rakastu sarjaan jonka Gier on meille luonut! Ihanaa!
Todella hyvä kirja, mutta jotenkin odotin kuitenkin jotain parempaa. Siihen on syynä ehkä se, että olin kuullut tästä niin paljon hyvää, mutta muhun se ei iskenyt kuitenkaan sadalla prosentilla. Vain 90%:lla (jos laskee siitä kuinka paljon annoin tähtiä). Älkää kuitenkaan ymmärtäkö mua väärin. Pidin kirjasta todella paljon ja minun mielestäni kirjassa parasta oli kuinka ovela Artemis Fowl II oli. Toisaalta en pitänyt Artemiksen tunteettomuudesta sitten yhtään. Toisaalta Artemiksen teko pelastaa äitinsä oli todella hienoa. Mutta toisaalta se hienous mentiin pilaamaan kirjan viimeisillä sivuilla. Olenkin nyt kertonut kaiken mistä en pitänyt, mutta kerronkin nyt kaiken mistä pidin kirjassa. Pidin paljon kirjan maailmasta ja jo ennemmin sanoinkin, että pidin siitä miten ovela Artemis oli. Pidin myös monesta muusta asiasta kirjassa, mutta en tee tästä arvostelusta paljoa sen pidempää, jotenka en kerro niistä kaikista. No niin nyt olen ostanut jo seuraavankin osan jotenka taidan lukea sen jo pian. (Vihjailin siihen, että pidin kirjasta todella paljon ja aion lukea seuraavatkin osat).























