Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Theo Lawrence maalaa kirjassaan esiin jälleen yhden kiinnostavan tulevaisuudennäkymän. Ajatus kahtia jakautuneesta kaupungista, vedennousua korkealle paenneista rikkaista ja alas heivatuista köyhistä onkin hyvin realistisen tuntuinen. Voisiko noin oikeasti tapahtua? Myös rikkaat seurapiirit tyhjänpäiväisine "minkä mekon laitan tänään" -huolineen on hyvin kuvattu. Lawrencen tekniikkakin on vakuuttavaa, pääsylippuna toimivat sormenjäljet ja kaikkialle raahataan mukana TouchMe -laitetta, puhelimen ja iPadin edistyneempää yhdistelmää. Vaikka Salaperäisen voiman kaupunki luokitellaankin scifiksi, mukana oli mystikkojen myötä myös fantasiaelementtejä. Mystikot ovat ihmisiä, joilla on mahtavia voimia, kuten kyky parantaa tai kävellä seinien läpi. Ylhäistö haluaakin käyttää heidän energiaansa hyväkseen ja pitää kaupungin sen avulla toiminnassa. Mystikkoja pelätään, vaikka he joutuvatkin käymään voimanpoistoissa säännöllisesti. Itse olisin ollut kiinnostut kuulemaan enemmän siitä, mistä mystikot ovat alunperin saapuneet, sillä heidän voimassan ei tuntunut olevan mitään tieteellistä lähdettä. Juoni oli nopeatempoinen ja kiinnostava, mutta kirjan suurta rakkaustarinaa leimasi minusta ennalta-arvattavuus. Arian muistinmenetys, kihlaus Thomasin kanssa ja lukuisat muut vihjeet saivat minut arvaamaan takakannen, prologin ja ensimmäisen luvun jälkeen, mikä oli homman nimi. Ja koska tarina keskittyi paljon Arian muistinmenetyksen ratkaisemiseen, mieleni teki useaan otteseen takoa järkeä päähenkilömme päähän. Sen sijaan muiden henkilöiden todellisten puolien paljastuminen oli nerokasta ja ainakin minulle tuli aina täysin puskasta kuka lopulta olikaan kenen puolella. Salatun voiman kaupungista jäi kuitenkin ehdottoman hyvä fiilis ja jännittävä loppuratkaisu takaa sen, että jään odottamaan jatkoa suurella mielenkiinnolla.
Sanon että nyt kyllä hypin riemusta. Kirja on suomalainen ja näin hyvä. Kirjassa on aihe ja se ei kuulosta suomalaisen käsialalta. Pidän siitä ettei päähenkilö ole "Twilight" tyypinen. (Ei pahalla itse tykkään Twilighitista.) Erittäin hyvää jälkeä luen vielä monta kertaa ja se on lupaus.
Minullakin on ennakko luuloja Suomalaisia kirjailioita kohtaan valtavasti. En tajunut kirjan alkua.Se oli sekava. Aivan kuin kirjalla ei olisi ollut tarkoitusta. Kirja ei ala mistään eikä pääty mihinkään. Sanon että hyvä yritys, joten toivon jatkoosalta paljon parempaa tai en lue kirja sarjaa ollenkaan.
"Kirja joka herättää mielettömän tunne ryöpyn." Kirjassa on hyvä juoni ja kirjoitus tapa on yksi parhaista. Odotan innolla seuraavaa osaa. Kokemus oli erikoisen kirpeän raikas jopa sitruunan kirpeä. Liekki sytytti tunteet palamaan eikä säästänyt hermoja yhtään. Luettuani kirjan olin hyvin onnellinen että luin sen. Kirjaa ei voi oikein sanoin kuvata kunnolla se on haikean huikean ja sen väliltä.
Ostaessani kirjan innostuin kartasta ja sukupuista.. Tähän asti kirjat joissa on ollut kiva kartta, ja muuta oheistietoa, johon on siis panostettu erilailla, ovat olleet hyviä. Mutta. Aloitin kirjan lukemisen ja luin parikymmentä sivua, eikä lukemisesta tullut mitään, teksti oli pitkäveteistä ja paikallaan pysyvää, en jaksanut lukea eteenpäin ja jouduin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikeasti lopettamaan kirjan kesken, ja se vaatii paljon. Pitää joskus vielä antaa kirjalle mahdollisuus, jos se olisi vain hidas alku.. :)
Kirja on hankalasti sisään päästävä.Kirjan sisään päästyään kirja on hyvin tumma aiheinen minun meilestä. Kirja kertoo surullista tarinaa ja näin joka hetken kuin surullisena elokuvana. Itse olin heti kun kuulin Keenan nimen että "Tappakaa Keena!!" Olisin halunnut, että Sehtisä olisi tullut uusi kuningas. Kyllä karvat nousi pystyyn kun lukee tämän kirjan. Suosittelen ehdottamasti pitkään lukeneille.
Kirja on hyvin kiinostava omalla tavallaan. Mytologian jumalat ovat kiinostavia, mutta kiran jotkin henkilöt ärsyttävät hirveästi. Kirjalta odottaa paljon, mutta en ole varmaa antaako se mitään. Joo on kirjassa hyvä idea, mutta jotenkin liian ( Ärsyttävä) minun makuun. Ei kirja huono ole, mutta en vain pidä siitä sillä lailla kuin muista kirjoista. Kannattaa lukea, mutta itse on henkilökohtaisesti tykkää.
Sarja on ihmeelinen.Paras sarja johon ei kyllästy. Kun kirjan aukaisee se ottaa kiini ja vie mukaansa. Tykkään Clarysta päähenkilönä, mutta välillä hän kyllästyttää minut ja kun tällainen kohta tulee olen alkanut nauraa itselleni. Ajattalen miten ihmeessä päähenkilö voi kyllästyttää hän on aivan upea. En pidä Jacen asenteesta, muuten hän on hyvä tyyppi kaiken lopuksi. Kirja on hyvin nykyaikainen pidän siitä että kuka tahansa ei vältäämättä ole hän miksi luulet. Kirja on suoraan sanottuna rakastettava. Kannattaa lukea.
En ole koskaan ollut suomisarjojen tai - elokuvien fani ja aloitin tätä kirjaa lukemaan sen jälkeen kun olin nähnyt tämän sarjan trailerin. Jotenkin häiritsi koko ajan se, että kuulin päässäni trailerin henkilöiden suomenkielisen puheen ja ne hahmot, ja jotenkin sei söi uskottavuutta kirjasta. Muutenkin tarina tuntui jotenkin niin keskeneräiseltä. Kuvailut jäivät todella vähälle ja kirjan tapahtumat vaihtuivat yhdestä toiseen kuin iskusta, joten jäin välillä hämmentyneenä miettimään, että eikös ne tyypit olleetkin siellä, mutta saman sivun aikana he olivatkin jo täysin eri paikassa. Aivan kuin kirjaan olisi lätkäisty tulevan tv-sarjan käsikirjoitus. Nopea ja hämmentävä. Lisäksi tämän kirjan hahmot olivat jokainen omalla tavallaan todella ärsyttäviä. En oikein saanut otetta kenestäkään heistä ja suuremman osan aikaa minun teki mieli vain läiskiä heitä poskille tai jotain vastaavaa. Nymfien ja Satyyrien välinen systeemi oli karmiva kaikessa kokonaisuudessaan. Ja jotenkin tää miesten kanssa makaamis-systeemi oli enemmänkin korni kuin lumoava. Joku tässä kirjassa mätti ja pahasti. Loppua kohden ehkä hiukan parani kun alkoi tulla toimintaa ja kappaleetkin olivat vähän pidempiä paikoitellen. Outo kirja.
Kirja on jotenkin niin kiinostava ja samaan aikaan tylsä. Kirjoittaja on joko huono kirjoittaja tai lainatakseni Q_Blackiä "kirjan olisi voinut kirjoittaa vähäpää-Blondi. Kirja on omalla tavallaan kiinostava, mutta liian ennalta arvattava minun makuun. Kirjan jälkeen jää suuhun maku ja se on karvas mutta kiinostava ja se sanoo että kirjoja pitää lukea lisää. Oma lempparini Sookie Stackhouse sarjasta on 1 osa. Kannattaa lukea, mutta pitkälle edenneet lukiat en tiedä onko se sen vaivan arvoista.
Käärmeenlumooja on lämmin kevättuulahdus. Kirja saa minut nauramaan. Sanon että tämä on minulle hyvin tärkeä kirja, koska uskomaton Annukka Salama on kirjoittanut tämän. Kirjaa voisi luula Suureksi menestys kirjaksi ja minulle se on. Kirjan Henkilöt ovat hyvin selvästi Suomalaisia. Tykkäsin, että suomalainen tempperamentti on kirjan mukana. Jos saisin sanoa kirjailialle kaksi lauseen se olisi: Kukat ovat kauniita ja punaisia. Sinun kirjasi on kukkasia kauniinpi.
Heh.. Ikäraja joo ymmärään osittain. Kirja oli erittäin hämmentävä pitkään lukijalle. Pääsä löityhjää viikon ajan ja sitten aloin miettimään mitä pitäisi ajatella. Päätin aloittaa tästä: Alku oli lupaava, mutta mitä pidemmälle etenin lukemisessa aloin synkistyä ja ärsyyntymään. Kirja herättää minussa outoja tunteita. mikään ei oikein kuvannut kirjaa täysin oikea. Keski vaiheilla olin varma ettei päähenkilö suostu muutumaan vampyyriksi, koska hän oli niin lupaava. Lopulta kun kirjassa hän suostui olin vähän että: Mitä sää oikein teet?.. Lopussa kuitenkin pää ailkoi lyödä tyhjää. Tunne oli hämmenys. Tämä kirja lyötäysillä naamaan eikä yhtään hellitä. Kirja on jopa vähän lapsellinen, mutta ei huono. Itse pidin kirjasta joka tapauksessa.
Esimmäiseksi miksi kukaan muu kirjailia osaa tehdä yhtä taitavasti kirjoja. Laini Taylor on taiteilia joka osaa tehdä lukemisesta kevyttä ja helppoa kuin hengittäminen. Kirja on ainut laatuinen jota ei kukaan voi tehdä yhtä täydellisen ihanasti.Kirja on pitkä, mutta ei mielestäni tarpeeksi.Tähän asiaan pätee sanonta: "Ei makeaa mahan täydeltä". Ihmeellinen taikamaailma jonka rinnalla on kaupunki ja tavallisia ihmisiä.Kertoja vaihtuu sulavasti jonka ansiosta kirjaan tulee monta näkökulmaa. Kirjan ihmeelinen maailman voi kuvailla. Itse kun luin kirjan ensimmäisen kerran näin silmien edessäni kirjan kuin elokuvana. Kirja on kuin elokuva, eikä mikä tahansa elokuva paras ikinä. Odotan jännityksellä toista osaa. Toivon että kirjailia jatkaa kirjoittamista. Kun olen lukenut kirjan uudelleen ja uudelleen mietin: Voiko tähän kirja koskaan kyllästyä. Ei kovin kiinostava aihe, mutta kun menosta tulee hurjaa kaikki on kaunista.
Kirja oli todella hyvä suomalaiseksi fantasiaksi. Alku vaikutti tylsältä, mutta kirja tempaisi kyllä nopeasti mukaansa. Kannattaa lukea!
Tämän sarjan uusinta luvussa ensimmäisen osan jälkeen oli hiukan pettynyt olo. Se ei ollut yhtä hyvä kuin muistin. Mutta tätä lukiessa palautui mieleen miksi silloin aikoinaan pidin tästä sarjasta niin paljon. Oli kiinnostavaa lukea kaksosten, Kestrelin ja Bowmanin, suhteesta ja kuinka he kaipasivat toisiaan joutuessaan eroon toisistaan. Mutta kaikista mielenkiintoisin hahmo oli kuitenkin prinsessa Johdila eli Sisi, joka kehittyy kirjan aikana valtavasti. Alussa hän on vain turhamainen ja hiukan yksinkertainen tyttö, joka kirjan kuluessa nousee yhdeksi sen sankareista. Tämä kirja yllätti minut synkkyydellään. Ihmisiä tapettiin paljon esimerkiksi polttamalla heidät elävältä. Lisäksi edellisessä osassa hiukan yksinkertaisena, mutta hyväntahtoisena hahmona esitetty Mumpo innostuu manaxasta, julkisesta taistelusta, missä saatetaan taistella jopa kuolemaan asti. Onneksi vastapainona näille julmuuksille oli myös hiukan huumoria. Tämä oli kirja, jota ei malttanut laskea käsistään, kun koko ajan halusi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitä ei muuttanut edes se, että välillä oli vähän tylsempiäkin kohtia.
Aivan mahtava kirja! Ihmissudet oli saatu tarinaan todella hyvin ja kirja tuntui loppuvan liian pian, olisin tahtonut lukea lisää Maaritin ja kumppaneiden elämästä. Maaritin mielialoja kuvataan todella hyvin. Ainoa, mikä häiritsi oli kursivoidut osat, jotka tuntuivat jäävän vähän turhan irrallisiksi muun tarinan rinnalla.
Kirja oli todella hyvä! Pelkäsin aluksi juonipaljaktuksia, mutta niitä ei onneksi ollut. Suosikkejani oli Naukuhuulet, Tom Bombadil-runot sekä Kun Kuu-Ukko unohtui juhlimaan.
Kielletty rakkaus roihuaa. Ihana kirja ylhäistön tylsästä, turhamaisesta elämästä ja siitä kuinka heikot sorretaan. Aria on kiva hahmo, joka on sydämellinen ja ajattelee muitakin kuin vain itseään. Hunter taas on kiehtova ja salaperäinen mystikko. Oli järkyttävää tajuta, että Arian vanhemmat ottivat häneltä muistot koska hän oli rakastunut väärään tyyppiin ja se, että he huijasivat Ariaa että hän oli ottanut hilettä ja sen takia hän ei muistanut mitään rakkaudesta Thomasia kohtaan. Tavallaan he yrittivät pakkonaittaa Arian, mikä on väärin. Kauheaa oli myös se että he yrittivät ottaa Arian muistot uudestaan koska hän rakastui uudestaan Hunteriin. Arian isä oli valmista tappamaan tämän koska rakastui mystikkoon ja isä ampui useammankin syyttömän ihmisen, kertoo että hän on julma tyranni joka tahtoo alistaa muut. Mutta onneksi myös oli sellaisia ihmisiä jotka eivät halunneet valtaa vaan ikuista tasa-arvoa. Jatkoa odotetaan innolla, ja sitten nähdään mihin Arian ja Hunterin rakkaus kantaakaan?
Mustan tikarin veljeskunnan kymmenesosa lunasti paikkansa jälleen sieltä, missä sijaitsee lukijan sydän. Ward otti jälleen kerran tyylikkäästi oman paikkansa. Kerta kaikkiaan on upea nähdä, miten hän onnistuu luomaan niin ehjiä ja kokonaisia hahmoja. Tohr, joka oli suurimman osan ajasta rikkinäinen ja ajelehti ristiriitaisten ajatusten kanssa ja päätyi usein takaisin ajatukseen, että Wellsie oli hänen ainoansa; upeaa. Jos vertaa ilmiötä todelliseen elämään, tulee todettua, ettei rikkinäisiä haavoja korjata ihan noin vain. Ne kulkevat pitkän aikaa mukana ja maistuvat aina kielen päällä. Ward on pysynyt tiukasti realiteeteissa tämän asian suhteen ja olen siitä todella onnellinen. Kiistatta Tohrin surunkäsittely aiheutti niin suuttumusta kuin surun hetkiä, en kuitenkaan tarkoita tätä kommenttia missään nimessä huonossa valossa. Veljien karut kommentit saivat taas nauramaan niin, että olisin varmaan saanut koko luokkahuoneen kääntymään, jos olisin avannut suuni ja päästänyt kirjan aiheuttamat tuntemukset näkyville. Ja jep, kyllä, niin koukuttava, että pakko lukea silloin tällöin oppitunneillakin. Qhuinnin ja Laylan tilanne sai minut aluksi järkyttymään. Yllätys, jota en odottanut laisinkaan. Ja kaiken iloksi Qhuinn ja Blay onnistuivat kasvamaan henkisesti Tohrin tarinan rinnalla: innolla odotellessa, että saan sarjan yhdennentoista osan hyppysiini!
Rajalla oli mielestäni paljon parempi kuin Tarkoitettu. Toimintaa oli hiukan enemmän, vaikka ei tässäkään osassa paljon mitään oikeastaan tapahtunut. Nyt kuitenkin kerrottiin enemmän elämästä yhteiskunnan ulkopuolella ja siksi oli helpompi ymmärtää miksi Cassia alkoi kapinoimaan Yhteiskuntaa vastaan. En edelleenkään pidä kovin paljon Cassiasta henkilönä. Eniten ehkä ärsytti kuinka hän ei tunnu osaavan päättää kummasta tykkää enemmän Xanderista vai Kysta. Onneksi tässä osassa kerrottiin tapahtumista myös Kyn näkökulmasta mikä toi mukavaa vastapainoa Cassialle. Toisaalta minulla meni välillä sekaisin kumpi oli äänessä, Cassia vai Ky. Kaikesta tästä huolimatta Rajalla oli ihan mielenkiintoista luettavaa, vaikka ei pärjää vieläkään esimerkiksi samantyyliselle Lauren Oliverin Delirium trilogialle. Mutta kyllä tämän perusteella myös sarjan päätösosa täytyy lukea.
Heh... Safiirinsini oli pienoinen pettymys... Kun oli joutunut odottamaan monen monta kuukautta innoissaan seuraavaa osaa rakkaus ei katso aikaa trilogiasta. Ei oikeastaan tapahtunut mitään mullistavaa tai ss. , kutta kyllä taasmparissa kohtaa sai kunnon naurut ja olihan ne Gideon x Gwendolyn kohtaukset aika ihania (niitä oli aivan liian vähän) Oli kovin ärsyttävää kun Gideonin mielen vaihtelut olivat suuria.. toisessa välissä sympääkin syvempää vihaa ja toisella hetkellä kuumaa suutelua??? Xemereus oli huvittava ja kuten ennenkin Leslie oli oma itsensä hassu tyttö
