Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Suden veli on sympaattinen, ihana kirja eläimineen ja henkineen. Kirjailija on kuvaillut upeasti Suden eläimelliset ajatukset ja kehonkielen.
Upeaa, miten Kalevala on saatu sijoitettua oikeaan elämään, ja onnistuneesti! Silti juoni oli osittain jopa tylsä, mutta kokonaisuudessaan ihan menevä kirja.
Kirjan juoni meni eteenpäin melko tasaisesti ja lopussa se räjähti. Suloinen kirja. Siskoni osti juuri sarjan viidennen osan englanniksi (City of Lost Souls), joten pian sekin pääsee nenäni eteen. Olisin iloinen, jos loputkin osat suomennettaisiin.
Kirja oli upea ja riemastuttava alusta loppuun. Herrasmiesroistot ovat hervottomia ja pilke silmäkulmassa - tyyppejä, jotka yllättävät teoillaan. Pidin juonesta, koska Locke osasi yllättää kerta toisensa jälkeen. Camorrin tapahtumat olivat synkkiä huijaamisia, murhia ja verta, mutta niiden toteutustapa oli nerokasta. Kaikki hahmot, joita kirjassa esiintyi, olivat kiinnostavia. Silti lempihahmojani ovat päähenkilön lisäksi Galdo ja Calo. Pidin kovasti, kun kirjoittaja kertoi Locken lapsuudesta tämän ollessa vasta alussa varkaantiellä. Kuulin, että kirjasta tulisi ehkä seitsemän osainen. Odotan innolla.
Ihan kelpaavaa perusfantasiaa. Juonikin oli ihan hyvä ottaen huomioon kirjailijan iän. Suosittelen kaikkia fantasian ystäviä ehdottomasti lukemaan kirjan, sillä Eragon on kokemisen arvoinen seikkailu.
Mulle annettiin koko trilogia joululahjaksi ja ajatus oli "Ja ne luulee että mä oikeesti luen jotain tämmöstä?" No, pakkoluetin itellein ekaa osaa (tätä) puoleen väliin ja sitten tapahti jotain. Nyt luen viimeistä osaa viidettä kertaa
Silmarillion onnistuu vielä monenkin lukukerran jälkeen hymyilyttämään. Se vain on niin loistavasti kirjoitettu, kekseliäs ja niin... Niin hyvä! Sanoisin Silmarillionin olevan vielä parempi kuin Taru sormusten herrasta, vaikka tuskin kovin moni on samaa mieltä kanssani. Kirjan alusta ei tarvitse säikähtää. Itse olin hieman hämilläni, koska tuntui kuin lukisi jonkin uskonnon ''raamattua'', mikä se itse asiassa onkin. Alun jälkeen tapahtumat lähtevät vyörymään ryminällä eteenpäin, eikä hengähdystaukoja juuri ole. Tarinan juoni etenee koko kirjan ajan selvästi, vaikka siellä täällä onkin pieniä sivutarinoita. Se tuo kirjaan paljon plussaa, koska muuten kirjan erittäin vanhahtava kieli tekisi kirjasta HYVIN tylsää luettavaa. Silmarillionin voi lukea helposti ennen Taru sormusten herrasta-kirjoja, jos joku sitä epäilee. Kirja on täysin oma tarinansa. Arvosanaksi annan 10-, koska kirja jättää täysin sanattomaksi. Mukavia lukuhetkiä!
Täytyy sanoa että aivan loistava kirja ja oma suosikkini Chrestomancin maailmoista. Pidin kirjan Diana Wynne Jonesille ominaisesta ihanan humoristisesta sävystä. Taaskaan kirjassa ei pelasteta maailmaa sitä valtaavalta ikuiselta pahuudelta, vaan tapahtumat tuntuvat jotenkin kotoisammiilta ja todellisemmilta. Magiaa on kuitenkin mukana Jonesin tapaan. Pidin myös Conradista päähenkilönä. Hänessä on jotain samaa viattoman hellyyttävää sinisilmäisyyttä kuin Kissa Chantissa Noidan veljessä. Suosikikseni nousi kuitenkin Christopher joka oli ihanan itsekeskeinen ja -rakas. Luultavasti inhoaisin häntä oikeassa elämässä, mutta näin romaanihenkilön hän on hurmaava. Suorastaan rakastuin kirjan miljööseen. Linna jossa Conrad ja Christopher ovat palveluspoikina on loistava, vanhanajan tunnelmaa uhkuva salaperäinen ja ylellinen rakennus. Juoni ja huumori tempaisivat minut mukaansa ja pitkästä aikaa luin kirjaa joka todella sai minut nauramaan ääneen. Loppua en arvannut, ja sen käsittelemiseenkin meni jonkin aikaa. Vähän aikaa sitten luin kirjan uudelleen ja poitiivisena seikkana voin sanoa, että kirja kestää kyllä uusinta lukemisenkin. Ehkäpä vielä kolmas kerta, hmm... Toivottavasti loputkin sarjasta suomennetaan.
No olen paatunut Percy Jackson fani joten odotukseni olivat aika korkeat. Kirja on hyvä ja juonnikin mukaansa tempaava petyin tietysti hieman kun Percy ei esiintynyt kirjassa (ja kun Jason sanoi kirjan lopussa Peter Jackson. Inhottavaa!), mutta Jason, Piper ja Leo ovat myös mielenkiintoisia ihmisiä. Kirja on kaikin puolin hyvä ja susittelen sitä kaikille, kunhan luet ensin Percy Jackson sarjan. :)
Tainaron ei ole helppo muukalaiselle, ei tarinan kertojalle tai sen lukijalle. Tekstin kyllä lukee nopeasti, mutta jotta ymmärtäisi kirjailijan syvemmät tarkoitukset, tulisi jokainen kirje lukea useampaan kertaan ja analysoida. Nopeallakin lukemisella saa kuitenkin jonkinlaisen kuvan Tainaronista, ja minulle teos maalaili välillä aika absurdejakin kuvia, ihmisen käsitysmaailman ulkopuolelta. Tainaron on kielellisesti kaunis mutta mystinen.
Kyseessä ei ole aivan tavallinen chick lit, sillä Elämä on kirjassa todellinen hahmo. Teos on toki kevyttä luettavaa, vaikka Ahernin loistavan huumorin takana piileekin kylmä totuus. Luin tämän hiukan tuhdimman kirjan hetkessä, sillä juoni vie mukanaan. Teosta voi siis suositella heillekin, jotka laillani välttelevät chick litiä. Sympaattinen kissa saa pisteitä.
Mitä voisin sanoa? Kirja oli mahtava ja kirjoitettu suhteellisen hyvin. Joissain kohdissa kuitenkin tuli tunne, että sitä ei ollu kirjoitettu niin hyvin kuin joitain muita kohtia. Kirjan lopussa minulla tuli kyynel silmään kahdessa kohtaa. "Pysy loitolla. Et tiedä, minkä kanssa olet tekemisissä." Artemis sanoi noin Foalylle, Butlerille ja Hollylle. Hollyhän oli sanonut nuo samat sanat Artylle, mutta pujauttaen ihminen -sanan vain sinne sekaan. Ja toiseksi, ihan viimeiset lauseet. Holly sanoi ne, ne sanat olivat täsmälleen samat, joilla ensimmäinen Artemis Fowl kirja alkoi. Nyt on haikea olo, kun olen lukenut Artemis Fowl sarjan päätökseen. Se oli ihana ja rakastan tätä sarjaa. Hyvästi, Artemis Fowl!
Minulla oli omat epäilykseni kirjasta lainatessani sitä kirjastosta. Olin kuullut Monster High -villityksestä, barbienukkejaan ja elokuviaan myöten, ja olin epäluuloinen. Kirja yllätti kuitenkin iloisesti. Lapsellisuus ja barbiemaisuus oli poissa. Kirja ei liittynyt millään tavalla siihen mielikuvaan, jonka olin mainoksista saanut. Se käsitteli erilaisuutta ja joukkoon sopimisen paineita. Henkilöt oli hivenen vaikea samaistua, mutta kaikkien ollessa hirviöitä, se on arvattavaa. Juoni oli vaihteikas ja hyvin suunniteltu. Kuvailua olisin itse hieman muuttanut. Huumoria oli sopivasti, paikoin ehkä hieman liikaa. Kiva ja kevyt kirja, kannattaa lukea, vaikka olisikin jo ohittanut barbie-vaiheen.
Todella tylsä ja arvattava fantasia-rakkauskertomus. Lammas rakastuu suteen. Kuvailutyyli oli ihan mukavaa luettavaa, mutta en pitänyt siitä, että asiat kerrottiin Jacindan näkökulmasta. Juoni oli mielikuvitukseton; sitä samaa ja vanhaa aina vaan. Jos romantiikan olisi heittänyt pois, kirja olisi ollut paljon parempi.
Rakastin ensimmäisesti sivusta aivan loppuun asti! Pidin Sagen kirjoitustyylistä. Kuvailu oli tarkkaa ja kaunista, mutta se ei hyppinyt silmille. Miljöö oli huolellisesti suunniteltu, ja juoni kulki sujuvasti ja yllätyksellisesti (lukuunottamatta yhtä kohtaa, jonka lukijat varmaankin arvaavat). Henkilöihin oli helppo samastua, ja Marciaan ihastuin aivan heti. Kaikenkaikkiaan aivan ihana kirja. Suosittelen todella lämpimästi! Kuuluu lemppareihini.
Kirjan parasta antia oli ehdottomasti upeasti luotu maailma. Tarinan fantasiamaailmaan todellakin uppoutui ja erityisesti joka kappaleen alussa olevat "kirjasiteeraukset" loivat hienon tunnelmaa, joka todellakin sai mielikuvituksen lentämään. Valitettavasti kirjailija ei ole keskittynyt yhtä vahvasti hahmojen luontiin - tai juoneen. Juoni on melko yksioikoinen tarina nuoresta miehestä kostoretkellään ja pahojen velhoruhtinaiden listimisen ohessa ei juurikaan mietitä sen syvempiä koston oikeudellisuudesta tai siitä tuoko kosto lopulta rauhan päähenkilölle. Tarinassa vilisee paljon sivuhahmoja, jotka jäävät melko paperisiksi ilmestyksiksi. Ei ihmekään, että näistä suurin osa myöskin kuolee lähes välittömästi ilmestymisensä jälkeen. Edes päähenkilöön ei paljoa ehdi kiintyä tarinan aikana. Elminsterin ajatusmaailma on liian yksipuolisesti kostoon keskittynyt eikä hahmo kasva juurikaan tarinan edetessä. Ainoa kiehtova sivuhahmo kirjassa on eteerinen jumalatar Mystra, jonka vaihtelevasta luonteesta on mahdotonta saada tarkkaa käsitystä loppujen lopuksi. Kirjan sanoma jäi hieman hämäräksi. Kostoa se ainakaan ei käsittele; niin pintapuoliseksi raapaisuksi se teema tarinassa jäi. Ehkä eniten tekstissä tuli ilmi tämä perinteinen "absoluuttinen valta korruptoi absoluuttisesti", mutta toisaalta tässäkin kirja on ristiriitainen. Pahoja velhoruhtinoita vastaan taistellessaan myös Elmister kerää itselleen valtaa kehittyessään paremmaksi taikuudessa ja lopulta kohtelee velhokolleegojaan yhtä julmasti kuin mitä nämä kohtelivat tavallisia pulliaisia. Mustavalkoisuudesta, huonoista hahmoista ja kevyestä juonesta huolimatta kirja oli ilo lukea. Vaikka juoni ei yllättyksiä tuonutkaan, sitä oli kaikesta huolimatta ihan kiinnostava seurata. Ehdottomasti kolmen tähtensä ansainnut ja luultavasti tulen jossain vaiheessa lukemaan myös jatko-osat.
Olipas kiva, että mekin suomalaisfanit saatiin tämän kirja luentaan saman vuoden puolella kun se ilmestyi. Jotenkin tätä lukiessa tuli sellainen olo, että vanhat pölyt oli pyyhitty nurkkiin ja aloitettu puhtaalta pöydältä. Sai vaan sai sellaisen olon, että lukisi ensimmäisiä ilmestyneitä Black Daggereita ja se oli pelkästään hyvä asia koska meinasi taantua siihen samankaltaiseen menoon ja meininkiin parin viime kirjan kohdalla. Tähän kirjaan oli saatu uudenlaista voimaa ja viehätystä ja vitsit jaksoivat taas naurattaa ihan kunnolla. Lisäksi Tohrmentin ja Autumnin suhde oli herkullista luettavaa kaikkine ylä- ja alamäkineen. Aloin jopa pitää Tohrista, joka oli alunperin aika mitäänsanomaton hahmo itselle. Autumn sen sijaan oli ihan loistava persoona kun pääsi "alkujäykkyydestään". Lisäksi mukana oli tuttuakin tutumpi sivujuoni koukuttavine juonenkäänteineen. Ward jätti kyllä taas parikin juttua niin auki, että ei voi esittää yllättynyttä jatkon suhteen ja ensi vuonnahan sitä saadaankin jatkoa Q:n ja B:n muodossa, mutta kipeästi kyllä aloin kaivata kirjaa myös Laylasta koska sen tarina alkoi olla aika mielenkiintoinen näiden kansien välissä.
Kirja oli loistava! Olen todella nirso kirjojen suhteen, mutta tämä sytytti tosissaan minut. Kirja oli kyllä kirjoitettu hieman huonosti, koska se oli preesensissä, eikä imperfektissä, mutta se ei paljon haitannut. Myös muutamia huonoja juoneen liittyviä valintoja oli kirjoittaja laittanut, mutta kokonaisuudessaan mahtava.
On vain yksi sana kuvaamaan Kuoleman varjeluksia ja samalla koko Harry Potter -sarjaa. Täydellinen. (myönnetään olen fani) Viimeinen osa on loistava ja loppuu juuri niin kuin pitääkin. Kyyneliäkään en lukiessa säästellyt. Olen lukenut monta kertaa, en kyllästy ikinä! Kiitos Jo Rowling!
Mitenköhän kaikki arvostelemani kirjat saavat neljä tähteä? No, ei siitä sen enempää. Pidin Hobitista paljon ja mielestäni Tolkien on siinä parhaimmillaan. Hobitti on seikkailutarina, se on fantasiaa, se on loistava. Pidin Hobitista enemmän kuin Sormusten herrasta, koska pidän sen "kevyemmästä" juonesta. Hobitissa hankitaan takaisin kääpiöiden aarretta, eikä pelasteta maailmaa ikiaikaiselta pahuudelta ja se toimii. Hobitti on kerrassaan mahtava kirja jota lukiessa todella nauttii.
Huhhuh että minulla kesti tämän lukemisessa. Olen nopea lukija eikä minulla yleensä ole suurempia ongelmia lähes minkään kirjan kanssa. Mutta tämä... Onnistuin vasta kolmannella yrttämällä. Täytyy kuitenkin sanoa, että oli sen arvoinen! Mielestäni Sormuksen ritarit on kieltämättä loistava kirja, mutta aivan suosikkeihini se ei yllä. Tolkienin teksti on aika raskasta ja jotenkin puuduttavaa lukea. Pääsin vauhtiin vasta noin 150:n sivun jälkeen. Olen kyllä iloinen että tartuin tähän, silä onhan koko Taru sormusten herrasta todellinen fantasiakirjallisuuden klassikko.
Luin kirjasarjan joskus alle 10v, nyt yritin lukea uudestaan ja vähän tylsähköltä se tuntui . Suosittelen kuitenkin lukemaan
Hmm, epäilyksistäni huolimatta todella hyvä kirja, suosittelen lukemaan jos vampyyrit kyllästyttävät! Kimeerit ovat hauskoja hahmoja ja kirja oli todella omaperäinen tietääkö kukaan että tuleeko kirjalle jatkoa?