Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
En ymmärrä, miten en jo aiemmin ole törmännyt tähän teokseen. Luin taannoin Sarah J. Maas:in Okaruusujen valtakunnan ja huumaannuin kirjailijan tavasta kirjoittaa ja luoda tarinoita. Näin törmäsin Lasipalatsiin. Enkä pettynyt! Kerrassaan koukuttava, viekas ja mieleenpainuva teos! Ahmin kirjan parissa päivässä ja varasin saman tien sarjan seuraavat osat. Celaena on hahmona hyvin mielenkiintoinen ja hänen koitoksiensa seuraaminen oli pakottavan jännittävää. Pidin myös Chaolista ja etenkin Dorianista! Juoni oli runsas ja käänteitä löytyi sivu sivulta lisää. Lasipalatsi on varmasti yksi niistä teoksista, joiden pariin haluan palata yhä uudelleen, jotten unohda sen kätkettyä mystisyyttä.
Kristina Ohlssonin "Hopeapoika" (WSOY, 2018) jatkaa siihen mihin mainio "Lasilapset" oikein jäi, eli kaksitoistavuotiaat lapset jatkavat arvoitusten selvittelyä Åhusin pikkukaupungissa.
Aladdinin vanhempien omistama ravintola on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin. Pahimmassa tapauksessa perhe joutuu muuttamaan takaisin Turkkiin. Kaiken lisäksi ravintolasta on alkanut kadota ruokaa. Voisiko syyllinen olla aina äreä työntekijä Mats, joka on jäänyt kiinni valehtelemisesta? Entä kuka on pieni shortseihin pukeutunut poika, joka norkoilee ravitolan lähellä, eikä sen enempää puhu sanaakaan tai jätä jalanjälkiä lumihankeen? Lasten mieliä askarruttaa myös vuosisata sitten kadonneiden hopeaesineiden kohtalo, etenkin kun niistä saadulla löytöpalkkiolla olisi mahdollisuus pelastaa ravintola.
Magdalena Hain "Kuolleiden kirjassa" (Karisto, 2020) tehdään paluu Uhriniituntakaiseen, tuohon pieneen ja kammottavaan kylään, johon tutustuimme jo aiemmin novellikokoelmassa Haiseva käsi. Kokoelman kertomukset ovat tälläkin kertaa viihdyttäviä genrensä edustajia, mutta eivät ehkä tällä kertaa ihan niin omaperäisiä.
Lievästi kulahtaneeseen Baltic Charisma -risteilyalukseen nousee Tukholman satamasta perinteinen joukko matkustajia ja työntekijöitä iloineen, suruineen ja ihmissuhdesotkuineen. Joku haluaa irrotella kunnolla, toinen suunnittelee kosivansa pitkäaikaista kumppaniaan ja kolmas on paennut laivalle kuristavaa yksinäisyyden tunnetta.
Eduard Verkinin "Sahalinin saari" (Like, 2020) on venäläinen scifi-romaani, joka sijoittuu ydinsodan jälkeiseen Aasiaan. Se kertoo etnografian osastolla työskentelevästä japanilaisesta kenttätutkijasta Sirenistä, joka saa komennuksen lähteä tutustumaan Sahalinin saareen. Sahalin on melkoinen helvetin esikartano vaarallisten murhamiesten kansoittamine vankiloineen, saasteineen ja julmine paikallistapoineen, joten on hyvä ottaa avuksi paikallisopas, joka pystyy tiukan paikan tullen olemaan hirmuinen tappokone.
Kirjan aihe oli todella mielenkiintoinen, mutta nimien paljous teki hankalaksi tarinan seuraamisen. Kartta olisi auttanut hahmottamaan tapahtumapaikat paremmin, henkilöhahmoissa pysyi näinkin joten kuten kärryillä. Parasta kirjassa oli mielestäni parantamisen kuvailu sekä ihmisyyden ja kristinuskon olemuksen pohdinta.
Tarinat ovat kovin vaihtelevia pituudeltaan, aiheiltaan ja teemoiltaan, olihan kirjoittajiakin monta. Moni tarinoista oli liian väkivaltainen minulle. Muutenkaam ei mielestäni mitenkään erityisen hyviä tarinoita. Toisaalta koskaan ei tiennyt mitä seuraava tarina tulisi sisältämään. Yllätyksellisyys on aina mukavaa.
Hyvä loppu trilogialle, tykkäsin kovasti vaikka en lanu-kirjojejn kohderyhmään enää kuulukaan. Loppu oli osittain ehkä hieman ennalta-arvattava, mutta joiltain osin taas ei. Haistan mahdollisuuden spin off-jatko-osaan.
Kirja vaikutti aluksi melko tylsältä, tyttöjen elämä leirissään ei oikein innostanut. Kerrontatyylikin oli jotenkin tarinasta etäännyttävä. Suhteellisen pian leirin sotkujen jälkeen alkoi tapahtua tarinassa ja kirja imaisi minut mukaansa. Lopussa nidottiin taidokkaasti yhteen kirjan aikana esiin tulleita ihmetyksen aiheita. Kirja tuntui paranevan huomattavasti loppua kohden.
Miekkojen laulu jatkaa loistavaa sarjaa upeasti. Kirja on taattua Cornwellia upeine taistelukohtauksineen sekä nopeasti kuluvine juonineen. Kirjan lukee nopeasti ja ärsyttää kun sen on saanut luettua, niin kuin jokaisen loistavan kirjan kohdalla.
Trilogian edetessä lisääntyy väkivalta näissä kirjoissa. Tässä osassa sitä oli jo todella paljon. Koko kirja rakentui käytännössä sodan suunnittelusta tai sotimisen kuvaamisesta. Aivan vähän oli esillä esim. henkilöhahmojen ajatuksia. Aika puuduttavaa luettavaa mielestäni.
Pohjoisen valtiaat on yhtä loistava, mitä sarjan kaksi edellistäkin osaa. Tämän osan lukemisessa tosin kesti kauemmin, ei siksi, että se olisi huonompi, vaan siksi, ettei minulla ollut kaikkina päivinä aikaa lukea paljon ollenkaan. Ja se ärsytti minua suunnattomasti, sillä kirja on täyttä mahtavuutta alusta loppuun asti.
Todella kaunis kirja, vaikka kaikki kirjan tapahtumat eivät tietenkään ole mitään kovin kauniita, niin teksti jo itsessään on.
Tykkäsin tarinasta ja se vei hienosti eteenpäin. Onpa mielenkiintoista, jossain vaiheessa lukea lisää Emmi Itärannalta, sillä tämä oli vasta ensimmäinen kirja mitä häneltä olen lukenut.
Pidin tästä kirjan aloitusosasta. Toivottavasti jatko-osat ovat yhtä hyviä. Meren ja meriympäristön kuvaukset olivat miellyttäviä lukea, vaikka en itse ole oikeastaan ikinä paljon ollut meren kanssa tekemisissä.
Tämä on ollut aivan mahtava sarja, todella elävää tekstiä ja mukaansa tempaavaa. Tapahtumat ja paikat piirtyvät mieleen helposti. Ainoana miinuksena sanoisin "juupas eipäs" tyyliä (en osaa parimmin kuvata) ja ehkä vähän turhaa asioiden toistoa, mutta ne eivät kuitenkaan häiritse mitenkään liikaa. Ihana suosittelen kyllä kovasti.
Kalpea ratsastaja jatkaa upeaa sarjaa mallikkaasti. Juoni on hyvä, samoin henkilöt. Taistelukohtaukset ovat koko kirjan suola.
Uhtred-sarja on upea lisäys kirjahyllyyni ja ainakin tähän asti sarja on pysynyt mukaansatempaavana. Kirjat lukee nopeasti ja suoraan sanoen ärsyttää, kun joutuu välillä lopettamaan lukemisen. Onneksi kolmas osa oli jo valmiina, joten sen pystyi aloittamaan heti toisen osan luettua.
Tarina lähti käyntiin hieman hitaasti ja epäselvästi monien henkilöhahmojen tarinan seuraamisesta johtuen. Kun heihin tutustui, tarinakin tuntui lähtevän kunnolla käyntiin. Loppu oli yllätyksellinen, henkilöhahmoja ei turhaan säästelty. Minulle YA:n ystävänä tarina ei tarjonnut niin paljon kuin varsinaiselle synkemmän fantasian fanille se saattaisi tarjota. Kuitenkin ihan mukava tarina.
Sama kuin edellisessä, yllätyksellinen! Mutta etenee paljon hitaammin :(
Viimeinen kuningaskunta on mahtava kirja, jonka lukemista olin vältellyt melkein vuoden. Ostin sen ja sarjan kolme seuraavaa osaa jo vuosi sitten, mutta en jostain syystä saanut avattua ensimmäistä osaa koko tänä aikana. Ja kun vihdoin tein sen, olin vihainen itselleni, että olin kuvitellut monien kirjojen olevan parempia kuin tämä. Sillä Viimeinen kuningaskunta on erinomainen niin juoneltaan, taistelukohtauksiltaan kuin henkilöiltäänkin. Pidin siitä, ettei kirjassa ollut romantiikkaa, ei ainakaan sellaista millaiseksi se yleensä luokitellaan. Pidän erittäin paljon monien kirjojen romantiikasta, mutta voin kyllä myöntää, milloin johonkin kirjaan se ei sovi. Ja Uhtred-sarjan kirjat ovat juuri sellaisia.
En osaa sanoa miksen ole aiemmin Sapkowskia löytänyt, mutta toisaalta on erittäin virkistävää lukea korutonta ja toimivaa, anteeksipyytämätöntä fantasiaa kaudella, jolla tuntuu että miekka ja magia -ympäristö on varattu vain rahvaanomaiselle tuulipukulukijalle, todellisten spefi-hipstereiden sitten pyöriessä mahdollisimman kauas tästä ajettujen visioiden luona. On erittäin hienoa, että on kokonainen kirjasarja kunnon fantasiaa tällä tasolla vielä edessä!