Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

En osaa sanoin kuvailla, kuinka mahtavia kirjoja nämä kaikki kolme olivat teinien hömppäromantiikaksi! Sai kyllä nauraa kippurassa ja haukkoa henkeä. En yleensä ota kauhean vakavasti tätä genreä, vaan luen vain viihteenä, mutta nämä nyt jotenkin iski. Tuntui kurjalta ja raskaalta, että suloisesta ja pelokkaasta Unnasta kuoriutui niin itsekäs ja omahyväinen tyyppi. Jokainen tekee virheitä ja yrittää ottaa niistä opikseen ja hyvittää pahat tekonsa silloin kun niitä tekee tuskissaan... paitsi että Unna ei missään vaiheessa puolikkaalla sanallakaan myönnä kohdelleensa Rufusta (ja siinä sivussa Nemoa) todella häijysti. Salaman filosofia on ihanaa ja koskettavaa ja pitää hyvin paikkansa muuten, mutta jostain syystä Unna päästetään törkyilyjensä kanssa kuin koira veräjästä ja vielä kannetaan kaikki eteen. Tuo jotenkin olisi paljon uskottavampaa, jos romanttinen elementti Nemon kanssa otettaisiin pois, ja Unna olisi kakkoskirjan lopussa sanonut Rufukselle, että voidaanko pitää taukoa, on pakko saada ajatella ja saada itseä kasaan. Olisivat voineet sitten tutustua sievästi taas toisiinsa kolmososassa ilman tuollaista rumaa ja väärältä tuntuvaa draamaa. Joonea ja Iivaria fanitan <3 Myös Rufus on ihanan kahtiajakoinen hahmo, toisaalta vastuullinen laumanjohtaja, toisaalta rikkinäinen raivopää. Toisaalta hän tietää heikkoutensa ja yrittää edes tehdä niille jotain! Ei kukaan ole täydellinen. Seuraavalle osalle (pakkohan sellainen on tulla?) toivoisin Viken romanssin ohelle Unnan itseensä menemistä ja kasvamista ihmisenä......

Pidin tästä kirjasta. Pidin myös uudesta ja vahvemmasta Raisasta joka aina on olluy vahva. Aluksi tilasin kirjan ja olin aivan innoissani. Yllätyin kun päädyimme Daimoneihin ja heidän saarille. Minusta kirjailija olisi voinut keksiä jotain muuta kun kreikkalaisia daimoneita ynm.. En pitänyt siitä kohdasta jossa Mitja ja Raisa olivat saarella koska se oli vähän hidasta lukemista. Pidin romantiikasta koska se oli mutkikasta niinkuin yleensä ihmissuhteet ovat. Mitjaa ja Mikaelia rakastin <3 ja myös Shaunista pidin mutta hieman jäi surettamaan kun hän taas jäi toiseksi. Cao oli myös kiinnostava mutta häiritsi että tässä kirjamaailmassa oli tullut keijujakin. Niko jäi melkeen kokonaan pois mikä harmitti suunnattomasti ja kirja ei kertonut, mitä Raisa tekee kun Niko menee Pariisiin. Muutenkin kirja olisi voinut jatkua kahellakymmenellä sivulla tai uusi kirja :D koska jotkut asiat jäi mietityttämään niinkuin yleensä aina jääkin. Rakastin loppua ja mielestäni tämä kirja oli loistava. Pidin tästä vaikka monet eivät syttyneetkään minä sytyin <3

Odotin teoksen ilmestymistä ja päätymistä kirjastoon, koska muistikuviini oli jäänyt positiivinen mielikuva sarjan aikaisemmista osista. Jäljitetty osoittautui kuitenkin irralliseksi edellisiin osiin verrattuna – ihan jo senkin takia, että sarjan nimi on Susiraja, mutta tässä teoksessa sudet vain bilettivät klubillaan. Rakkauskuvaus kumminkin paljastui yhtä kliseiseksi kuin odotinkin, vaikkei silläkään tällä kertaa mässäilty. Romaanin sujuvasta ja nopeasti luettavasta tyylistään huolimatta puolivälin paikkeilla kirjoitusvirheet alkoivat todella häiritä. Jokusen pystyy vielä pistämään huolimattomuuden ja inhimillisyyden piikkiin, mutta toistuvat virheet tekivät kirjasta kiireisen oloisen kuin kirjailijalla tai kustannustoimittajalla (tai mahdollisilla muilla oikolukijoilla) ei olisi ollut tarpeeksi aikaa lukea ja hioa käsikirjoitusta. Kiireen tuntua lisäsi myös alun juonen repaleisuus; keskivaiheilla teoksen juoni onneksi tiivistyi ja lukija pysyi paremmin kärryillä. Tapahtumat vyöryivät toistensa päälle säälimättömällä vauhdilla. Välillä tuntuikin, että kirjailija oli tunkenut sekaan kaikki mahdolliset keksimänsä sivujuonet. Pääjuonta olikin toisinaan vaikea hahmottaa ja jäin useasti kaipaamaan kuvailua toiminnan sekaan. Monet tapahtumat tai ihmiset, kuten Shaun, eivät tuoneet juoneen lisää vaan tekivät lukijalle juonilankojen käsissäpitämisen haastavaksi. Shaun oli hahmona muutenkin teennäinen "en halua tyttöystävää" -asenteellaan. Miksi hän sitten kuitenkin halusi ja pettyi, kun Raisa jäikin Mikaelin perään – alusta astihan oli selvää, että Raisa haikaili menneeseen. Myös Niko hyppäsi tarinaan ja siitä pois niin nopeasti, ettei häntä olisi tarvittu sekaan ollenkaan. Toivottavasti siis seuraavassa osassa hänellä on suurempi rooli. Muutamia mielenkiintoisia juonenkäänteitä Rouhiainen oli tarinan sekaan iskenyt, mutta monet niistä, kuten Vlassisin pikkuserkkuus, jäivät juonen kannalta merkityksettömiksi. Olisin myös halunnut herkutella enemmän lopun petturuus-paljastuksella – nyt kirjailija vain pimitti kömpelösti tietoa lukijalta, joka eittämättä tiesi petturin olevan joku jo ennalta mainittu, eikä ollut oikeastaan mitään syytä miksei sitä paljastettu jo aiemmin. Siinä missä yksityskohdat tekevät tarinasta usein todenmukaisen, tässä ne jäivät kokonaan peittoon tai olivat epäuskottavia. Monet suuremmistakin juonipaloista olisi kaivannut lisää puintia ollakseen realistisia. Esimerkiksi äkkilähdöt Kreikkaan, sisarusten tapaaminen (he olivat toisilleen kuitenkin uppo-outoja ihmisiä, mutteivät vieroksuneet toisiaan lähes ollenkaan), Raisan ottaminen tatuoija-harjoittelijaksi (valitettavasti työn tai harjoittelupaikan hankkiminen on harvoin niin yksinkertaista) sekä koko Kuvataideakatemia-sotku ja Raisan lapsellinen suhtautuminen siihen olivat asioita, jotka saivat minut repimään hiuksia. Myös daimoneista olisi kaivannut lisää tietoa. He jäivät hyvin välähdyksenomaisiksi ja välillä tuntui, ettei Rouhiainen ollut miettinyt heitä kunnolla, ikään kuin hän ei olisi aikaisemmin oikein keksinyt mitään fiksua syytä Raisan kyvyille ja olisi paniikissa repäissyt mytologiasta jotain jonka voisi istuttaa jättämäänsä aukkoon. Koko Kreikan matka jäi niin pieneksi osaksi kirjaa, että senkin tarpeellisuutta alkoi helposti kyseenalaistaa mielenkiintoisuudestaan huolimatta. Jos tapahtumista Kreikassa olisi kerrottu enemmän, ehkä daimonit eivät olisi jääneet niin riekaleisiksi ja ristiriitaisiksi. Pitikö heidät pitää salassa vai ei, olivatko he sittenkään ystävällismielisiä, halusivatko he todella pitää Mitjan ja Raisan saarella vai päästivätkö he kuitenkin mieluummin kaksoset menemään – toivottavasti aukot olivat tarkoituksellisia ja täyttyvät seuraavassa osassa. Myös sisarusten suhtautuminen saareen jäi jotenkin laimeaksi – olisin kuvitellut heidän olevan enemmän raivoissaan – ja jos se johtui saaren maagisesta turruttavasta voimasta, miksei sitä kerrottu lukijalle? Entä missä on liepeen lupaama "hyytävä pakomatka"? Romaanissa ei ollut mitään muuta hyytävää kuin Raisan lapsellinen käyttäytyminen, joka herätti tarpeen ravistella tyttöä ja takoa tämän päähän järkeä. Siihen kirjan herättämät tunteet jäivätkin muutamaa pientä yllättynyttä olankohautusta ja turhautunutta kiehahdusta lukuunottamatta. Loppu tosiaan oli alkupuolta tiiviimpi ja vasta siinä vaiheessa tuntui, että romaani pääsi tosissaan vauhtiin. Teoksen puutteista huolimatta siksi olikin harmi, ettei enää ollut sivuja jäljellä käännettäviksi. Toivonkin, että seuraava osa on vailla näitä puutteita ja sitä kiireen tuntua, josta muodostui teoksen kantava voima. Toisaalta tämä osa ei jättänyt paljoakaan, joka pakottaisi tarttumaan seuraavaan osaan. Eikö hyvä kuitenkin voita pahan?

Wow, kirja oli suuri pettymys. Ihan kuin olisin lukenut väärää kirjasarjaa. Daimonit/puolijumalat meni täysin yli hilseen. Yksi parhaista hahmoista heitettiin tyysti sivuun ja neiti Marttyyri oli ärsyttävämpi kuin koskaan. Jaaritijaaritijaariti 483 sivua(Jossain vaiheessa huomasin miettiväni True Bloodia.. Charlaine Harris sentään piti jaaritukset alle 300 sivun). Kun tajusin, että tämä kirja on vain ylipitkä prologi viimeistä osaa silmällä pitäen, oli vesilintu vaarassa.

Kirja oli taas täynnä jännitystä ja valtataistelua. Olisin kaivannut enemmän kuvailua ja kerrontaa heidän elämästään siinä pienessä kalastajakylässä, ihaninta oli se että Amaya sai vihdoin haluamansa miehen tavan tosin kyseenalaistan sekä loppuratkaisu oli jo jonkin verran ennalta arvattava ja tylsä.

Ei ei ei ei ei. Mainitsinko jo , että EI. Voi vitsit. Nyt ei voi muuta toivoa kuin, että jatkoa ilmestyisi ja pian. Ei kestä tätä tuskaa. Voih siis päivässä lukasin läpi ja jokainen sana, jokainen tavu houkutteli. Aivan ihana osa. Ensinäkin miksi tuoda kreikan mythologiaa yhtäkkiä keskelle sarjaa kun muissa on ollut kyse vain ja ainoastaan suomesta. Miksi änkeä mukaan jotain sellaista? Kysynpähän vaan. Pidän kreikan mythologiasta tai oikeastaan kaikesta mythologiasta mutta tähän sitä ei olisi tarvinnut laittaa. Meni sekaisin heti. Sitten henkilöistä. Mitja oli.... no Mitja. Täydellinen veli Raisalle. Jotenkin heidän luonteensa ja tapansa sopivat yhteen niin hyvin. Raisa taas oli hyvä että lopetti opinnot. Kun tuntee ettei sovi joukkoon ei sitten kannnata jatkaa. Sama henkilö on/oli kuin kaksi osaa sitten Tämä daimon juttu ei vain oikein iskeytynyt päähän. Ajattelin aina , että Raisa (ja Mitja) olisivat ainoata laatuaan mutta että heitä onkin monta ei vain sovi kuvailuun. Konsta ei millään löytänyt muita nopeasti tai edes vähän ajan päästä vaan vaikka etsi kauan. Ei edes pientä vihjettä. Hiukan epäuskottavaa. No saari aivan ihana tekisi kyllä itsekin mieli asua siellä ja se vapauden tunne. Aah. Kyllä sinne haluaisin. En ole vieläkään päässyt oikein jyvälle tuosta daimon jutusta. Vieläkään. No sitten on Nico. Hänestä olisin halunnut lukea enemmän ja voi kumpa Raisa olisi sopinut hänen kanssaan sillä jotenkin Nicosta oli hauska lukea samaten se että muissa osissa hän oli suuressa roolissa nyt tuskin edes paria virkettä hänestä. Regina oli ärsyttävä jo silloin ensimmäisen kerran kun luin hänestä eikä hän muuksi muuttunut. konstan tyly asenne Raisaa kohtaan ihmetytti mutta loppujen lopuksi oli ollut silti kysymys heistä. Mikael taas. Olen samaa mieltä kuin Raisa. Ei ole rumentunut vähäänkään. Päinvastoin ei sinne päinkään. Hän oli aivan yhtä jumalainen kuin ennenkin tosin muissa osissa hiukan erillainen. Etäinen tai omahyväinen. En osaa selittää sitä mutta tässä osassa hän tuntuu olevan oma itsensä. Oma hän se miksi kuvittelisin sellaisen miehen olevan. Enemmän avoin ja rento. Komea tietysti. Ja lopussa kun hän paljasti kaulansa Raisalle. Jotenkin niin paljon romanttisemoaa kuin kynttiläillallinen tai tai intiimimpää kuin seksi. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Iski niin täysillä tunteet tuossa kohdassa että vieläkin sydän pamppailee hulluna. Juoni sujui hyvin ja tajusi missä mennään. Pari tylsää kohtaa sivuutan kyllä kintaalla. Niin pieniä ja välinpitämättömiä... hetki ei nyt on väärä termi. No mutta ymmärrätte varmaan. Jatkoa on pakko tulla tai en kestä. Jaah huhhuh herttileijaa. Juuri luin että tulee. Mikä helpotus. Suuri kivi vierähti pois sydämmeltäni. Nyt on vain sitten kidutusta odottaa sitä seuraavaa osaa. Mutta kaikin puolin ehkä paras tähän mennessä. Oli asioiden perillä ja lukeminen sujui vaivatta. Jotenkin tämä osa oli se oikea. Kuin sarja olisi vasta "alkanut" tästä muttei kuitenkaan. Kuin kaksi ensimmäistä kirjaa olisivat olleet vain hiukan pidempiä epilogeja. Tai ei mutta tässä osassa tämä sarja vasta herääkin eloon. Ei muuta sepitettävää ja epäselvää tunteen purkausta ja kirjoittamista. Olen puhunut :D