Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Tässä kirjassa on sitä jotain flowta ja tuntuu että kaikki loksahtaa kohdalleen. Todella koukuttava, mutta sisälle on kätketty syvempikin merkitys kuin vain äkilliset juonen käänteet ja jännityksiä herättävät hetket. Aino miinus oli, että loppui liian aikaisin. Suosittelen!
Mangaa. Teinitytöille. Totisesti. Luin itse joskus pari vuotta sitten, ja kun nyt näin kirjamessuilla olessa, päätin ostaa. Melko hurmaava kirja. Hyvä juoni ja selkeä tarina. Sanoisin myös, että lahjakas piirtäjä. :) Suosittelisin nuorille otakuille ;D... Hyvää luettavaa aurinkoisena kesäpäivänä jäätelöä syödessä. En kuitenkaan ole lukenut muita osia, eikä ole tarvettakaan. Se kertoo varmaan jo tarpeeksi...
Alusta asti kirja oli hirmu koukuttava ja kiinnostava! Hahmot olivat kiehtovia ja juoni oli hirmu hyvä!
I h a n a kirja. Rakastin tätä ja tulen rakastamaan muitakin osia. Suosittelen!
Susittelen lukemaan! Hirmu hyvä kirja ja ihanat hahmot <3
Oma taivas on kaunis kirja. Vaikka se sisältää hyvin inhottavia elementtejä, kirja ei mässäile kurjuudella. Hahmoista Lindsey lämmitti sydäntä eniten, samoin Jack. Susie oli myös kiva, ei ruikuttanut vaan kaipasi, mutta silti jotain jäi puuttumaan. Ketään ei oppinut inhoamaan, sillä (hiukan inhottaa myöntää) joka ikistä hahmoa onnistui ymmärtämään, edes jossain määrin. Kirjoitustyyli on koruton ja raikas. Teksti soljuu eteenpäin takkuilematta ja kikkailematta, vaikka tavallaan jälkimmäistä odottaisi tämän kaltaiselta kirjalta. Suru ja ylitsepääseminen (/-mättömyys) on realistista. Hyvin, hyvin kaunis kirja. Itkin lopussa.
Ensimmäinen osa oli huomattavasti parempi. Toinen osa ei ollut ollenkaaan niin mukaansa tempaava. Ihan luettava kirja kuitenkin.
En ollut sarjaan tutustunut sen kummemmin kun lukemisen aloitin, ja lähdin sillä pohjalla että se on paleofiktiota. Kirja oli ihan hyvä, etenevä ja toimiva, asiallisen oloista tekstiä, ja kuvausta mammuttien normaalista elämästä. Siinä vaiheessa kun mukaan astui helikoptereita ja konekiväärejä, aloin vähän ihmettelemään, ja tarkistin uudestaan, lukevanikin paleofiktion sijasta scifi muunnelmaa vaihtoehtotodellisuudesta, se selvensi melko paljon asioita :D Kaiken kaikkiaan toimiva ja viihdyttävä kirja, olisi vaan ollut alusta asti selkeämpi jos olisi ollut genrestä tietoinen :)
Kirja yllätti positiivisesti ylittämällä moninkerroin sarjan ensimmäisen osan.
Kirja oli mielenkiintoinen tosin ei sellainen koukuttava mitä jää odottamaan jatkoa vaan pikemminkin ajankulutukseen.
Mulla ois ollu pitkä arvio mutta se poistu. Joten tiivistettynä tää oli Pettymys. Odotan elokuvalta enemmän.
Sisäinen fanityttöni yrittää päästä aina hyvien kirjojen kohdalla ulos. Percy Jacksonit ovat sellaisia kirjoja. Labyrinttitaistelu on neljäs osa, ja minun mielestäni tähän asti paras. Tunnelma on alkanut muuttua selkeästi lastenkirjasta nuorille suunnattuihin kirjoihin. Sama ilmiö tapahtui Pottereissakin, ja minusta se on aika kekseliäs ilmiö. On hauskaa ajatella, että ne lapset, ensimmäisen Potterinsa luki esimerkiksi kahdeksan vuotiaana. Viimeinen Potteri ilmestyy kymmenen vuotta myöhemmin. Tyttö on jo 19 vuotias. Hän on siis käytännössä kasvanut Pottereita lukiessa ja mitä vanhemmaksi hän tuli, niin sarjan osat kehittyivät hänen ikäkaarelleen sopivaksi. Percyä nyt ei ihan voi samalla tavalla verrata tähän asiaan, mutta idea on minun mielestäni sama. Lbyrinttitaistelussa lähti liikkeelle myös romanssit, tai oikeastaan romanssien alut. Mitään varmaa ei tietenkään vielä tapahtunut, mutta vihjeitä ja katseita alkoi olemaan. En nyt mainitse nimiä, jos joku ei ole sarjaa vielä lukenut, mutta te jotka olette tiedätte varmasti keistä puhun. Olen odottanut tätä hekeä niin kauan. Pystyn kyllä ihan mainiosti lukemaan kirjaa jossa ei ole romantiikkaa, ja olenkin lukenut muutamia loistavia kirjoja joissa ei ole ollut tipan tippaa mitään, mikä viittaisi parisuhteisiin, kuolemattomaan rakkauteen tai mihinkään sellaiseen. Tämäkään kirja ei olisi sitä kaivannut, mutta minulle se on tietenkin aina plussaa, jos jotain pientä sutinaa alkaa ilmenemään. Mitään Twilightia tästä sarjasta ei saa tekemälläkään (onneksi) ja en usko, että se haittaa kovinkaan monia. Percy Jacksoneitten perus idea ei ole rakkaus ja sillä selvä. Labyrintteihin törmää nykyisin joka paikassa. Ne ovat kiinnostavia ja mystisiä. Koskaan ei voi tietää, pääseekö sokkelosta pois vai jääkö sinne loppu elämäkseen. Labyrinttitaistelussa tosiaan isoimmat taistelut käytiin sisällä labyrintissä. Viimeinen taistelu käytiin oikeastaan puoliksi labyrintissa ja puoliksi jossain muualla. Jälleen Riordan oli onnistunut sujauttamaan jonkin mytologian sisälle juoneen. Joskus minua oikein kammottaa se. Tämänkertainen mytologia on itse asiassa oikeastikkin aika surullinen/pelottava. En usko, että paljastan juonesta mitään ratkaisevaa jos kerron kyseisestä mytologiasta. "Daidalos rakensi kuningas Minoksen (Minos onkin tässä kirjassa aika mielenkiintoinen hahmo...) pyynnöstä labyrintin, johon hirviö Minotauros suljettiin. Kuningas kuitenkin pelkäsi, että Daidalos tekisi vastaavanlaisen labyrintin jollekin muulle hallitsijalle ja telkesi Daidaloksen ja hänen poikansa Ikaroksen labyrinttiin. Daidalos ja Ikaros pakenivat labyrintista Daidaloksen suunnittelemilla siivillä. Siivet muodostuivat vahalla käsiin kiinnitetyistä sulista, joten ilma-alus käytti ihmisvoimaa. Daidalos neuvoi Ikarosta: "Älä lennä liian lähelle aurinkoa tai vaha, jolla sulat ovat kiinni, sulaa. Äläkä myöskään lennä liian matalalla tai siivet kastuvat". Ikaros yritti totella, mutta aikansa lennettyään hän unohti isänsä neuvot ja lensi yhä ylemmäs, kunnes joutui liian lähelle aurinkoa. Aurinko sulatti sulkia liittävän vahan ja Ikaros putoaa hänestä nimensä saaneeseen Ikarianmereen lähelle Vähän-Aasian rannikkoa hukkuen. Daidalos lensi Ikarian saarelle ja kun Ikaroksen ruumis ajautui rannalle, hän hautasi poikansa. Paetessaan Minosta Daidalos sai turvapaikan Sisiliasta kuningas Kokaloksen hovista. Minos jatkoi yhä Daidaloksen etsintää mukanaan kierresimpukan kuori luvaten suuren palkkion sille, joka pystyy vetämään langan simpukan läpi. Sisiliassa Kokalos otti tehtävän vastaan ja antoi simpukan Daidalokselle, joka kiinnitti langan muurahaiseen ja antoi sen kulkea simpukan läpi. Kun Minos sai kuulla tehtävän ratkaistuksi, hän ymmärsi Daidaloksen olevan ratkaisun takana ja vaati Kokalosta luovuttamaan tämän itselleen. Sitten lähteekin liikkeelle kirjailian omat juonikuviot..." Saimme myös tutustua uusiin tuttavuuksiin ja erityisesti minun mieleeni jäi eräs henkilö, jonka nimeä en nyt millään saa päähäni, koska luin kirjan kuukausi sitten, mutta Percy tapasi hänet saarella. Tytön kohtalo oli epäreilu, ja jotenkin olisin toivonut Percyn valitsevan toisin, mutta ehkä ratkaisu oli pitemmän päälle sitten parempi. Eräs asia oli kovastikkin mieleeni. Nimittäin se, että Tyson pääsi mukaan seikkauluun! Olen totaallinen Tyson fani, koska se poika on vaan niin suloinen. Hölmö, mutta suloinen. Grooverkin kopisteli siellä perässä ja hänenkin iso unelmansa toteutui, vaikkakin menetyksen kera. Annabeth, Annabeth. Hän pääsi kerrankin etsintäretken johtajaksi, joten paineet näkyivät. Minusta oli itse asiassa aika mielenkiintoista seurata Annabethin taivalta. Tytön raudanluja kestävyys sai säreitä, ja tyyneys rakoili. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, meillä on Nico. Ei uskoisi, että poika on vasta 10/11 vuotias. Siis olisin voinut vaikka vannoa, että hän olisi esimerkiksi 15, sillä menetys oli karaistanut pientä poikaa, joka vielä edellisessä kirjassa leikki korteilla ja oli elämäniloa täynnä. Nico on kyllä siltikin kaikkien aikojen lempi henkilöhahmoni. Kirjassa ei nyt ollut mitään maailmoja mullistavaa loppuratkaisua, mutta nautin silti lopusta, koska se oli mukavan... keveä...kevyt? Siltikin se jätti tavallaan kaiken auki, ja sai lukijan janoamaan lisää. Labyrintti taistelu oli ehkä juoneltaan paras tähän astisista, sillä nyt kaikki lähti tavallaan käyntiin.
Koko kirjasarja on aivan mahtava ja kehotan lukemaan!
Kirja on aivan täydellinen!! Colen sekoilee ja Isabel.... On omaitsensä. Ja se on niin kamalaa seurata kun Isabel kieltää että ei halua Colenin kaa.... Ja Colen osaa olla aina täydellinen!! Suosittelen:)
Okei... Eli rakastan yli kaiken Mitjaa;3. Hän on niin söpö ja tietämätön. Mutta silti kirja alkaa mennä sekaisin! Ja missä Mikael on?? Ajattelin että Raisa lähtisi etsimään häntä, mutta eeeiiiiii. Ja sitten Nikoa myös oli super vähän... Ja hän oli lemppari hahmoni!! Miksi, oi miksi?!?! Toivon todellakin että seuraava osa olisi parempi.
Niin on kolmas osa luettu kotimaista historialliseen maailmaan sijoittuvaa sarjaa. Odotin niin kovasti Adrisia ja Dantea, mutta tässä osassa keskitytäänkin Adrisin lapsiin, Ciaraniin ja Fewrynniin. Tarina vetäisi jälleen kerran mukaansa erikoisine hahmoineen ja tarinoineen. Pidin hahmojen keskellä pyörivästä juonittelujen verkosta. Jokainen hahmo tuntui olevan vähän pihalla tilanteesta ja lukija kiristelee hampaitaan kirjan ääressä miettien, että "eikö se nyt tajua?!" Juonikuviot olivat siis nokkelia ja otteessaan pitäviä. Kirjan tapahtumien tahti oli hyvä ja tykästyin tässä osassa kovasti Fewrynniin. Pippurinen punapää, jolla on magiaa veressään. Mutta tottakai Adris ja Dante pysyvät edelleen suosikkeinani! Loppua kohden alkoi tapahtua ja tottakai kirja jäi jännään kohtaan joten jatkoa odotellaan sitten kieli poskella. Ehkä saamme seuraavaan osaan hiukan ensimmäisen kirjan odotettua romantiikkaa. Pidin ehkä tästä hiukan enemmän kuin edellisestä osasta.
Aivan ihana kirja!! On todella sääli, että Tuli tuli päättämään sarjan... Omastapuolestani Septimus Heapit olisivat saanet jatkua vaikka kuinka kauan. Toisaalta, nyt mikään sarjan osista ei toista itseään ja siitä plussaa. Lopussa selvisi myös mihin aikakauteen tapahtumat sijoittuvat, jota on voitu arvailla läpi sarjan. Pieniä aavistuksiakin oli, mutta silti löi ällikällä. :'D
Ei aivan yltänyt edeltäjänsä tasolle, mutta tässäkin oli sitä jotakin. Toisaalta, Pimeä onnistui olemaan aika ajoin todella todella surullinen ja itselleni tuli itkukin sitä lukiessa...
Tähän kirjasarjan osaan kyllä rakastuin totaalisesti! :'D Saari on piristävän erilainen muihin sarjan kirjoihin ja jätti vain positiivisia mielikuvia. Lisäksi vielä plussan kannelle, pidin siitä kovastikkin. :')
Tästä osasta pidin paljon, pääosin tuon metsässä seikkailun ansiosta. Mukana oli sopivasti vauhtia, eikä kirja ollutkaan kovin ennalta-arvattava mitä se seikkailun alussa antoi ymmärtää. Niitä kirjoja, jotka on luettava heti aloittamisen jälkeen loppuun saakka.
Monessakin mielessä huonompi kuin sarjan ensimmäinen osa, mutta silti ehdottomasti lukemisen arvoinen opus. Mukavasti jännistystä, mutta slloin tällöin hyvin ennalta-arvattava. Luettuani sen nyt kirja oli itse asiassa paljon parempi kuin muistikuvani siitä, ajalta kun olin toisella luokalla. Todennäköisesti ei vain tuon lopun puolesta ollut ihan pikku-itselleni sopivaa luettavaa ja siitä traumat... :'D
Oli kyllä hyvin onnistunut teos. Jakea oli vaan niin pirun ikävä. Cloquet oli tosi lempeä, ja jotenkin isällinen hahmo. Oli aika iso yllätys että Madeline oli myös ihmissusi ja hänestä löytyi paljon uusia puolia. Myös Walker oli mukava hahmo, mutta jotenkin tuntui kuitenkin että Walkeria ja Talullaa ei oltu tarkoitettu yhteen. Marco oli erittäin mielenkiintoinen hahmo ja jotenkin tuntuu että hän ja Talulla saattavat rakastua.. Kaikinpuolin hyvä kirja, ja odotan innolla trilogian viimeistä kirjaa.
Näkijä jatkui juuri siitä mikä Noitalapsessa jäi vaivaamaan, Maryn kohtalosta. Kirja on kirjoitettu ovelasti ja siten, että teoksen tapahtumiin onnistuu samaistumaan eikä liiallinen noitus vie tarinaa kauemmas tästä maailmasta. Suosittelen lämpimästi kaikille. Intiaaneihin liittyvät tosiseikat pitävät kirjassa myös pääpiirteittäin paikkansa! :')
Ihana kirja ja hyvin todentuntuneinkin. Päiväkirjateemaa on silloin tällöin vaikea huomata kun tarina etenee niin sujuvasti ja taidokkaasti kuvailtuna tavalliseen päiväkirjaan verrattuna, mutta muistuttaa aina aikaajoin itsestään. Pidin kirjasta hyvin paljon, jo teema kutkutti lukemaan, enkä pettynyt. Kirja ei ole liian tyypillinen kielletyn rakkauden teos, vaan hahmot eivät ole kokonaan täydellisiä.
Luin kirjan Fimbul-Talvi ensimmäisen osan "hotkaisemalla", koska sen käsittelemä aihe, Pohjoinen Jumaltarusto, oli minulle ennestään tunnistamaton. Olin kyllä tietoinen siitä, että Pohjoisen Jumaltaruston ylijumala on Odin ja hänen vastustajansa on puoliverinen Loki, jonka Odin on kahlinnut syvälle kallioon siksi, että Loki oli tappanut hänen poikansa. Tarujen mukaan Loki murtautuu jonakin päiväänä ulos maanalaisista kahleistaan ja silloin alkaa Yhdeksän maailman sota, jossa kirjan päähenkilöllä Mavililla on oma osansa. Fimbul-Talvi on kirjoitettu Pohjoisen Jumaltaruston "sisällä" itsenäiseksi tarinaksi 12-vuotiaasta löytyölapsesta nimeltään Mavil. Mavil löytyy hylättynä lumihangesta ja hänet huostaansa ottaa kylän Tallimestari, joka päättää kasvattaa pojasta itselleen jatkajan Tallimestarin kunniakkaaseen ammattiin. Mavil on kuin kuka tahansa poika, joka uneksii suurista seikkailuista ja sankarin tulevaisuudesta, jossakin kaukana oman kotikylän turvallisesta tylsyydestä. Kun Mavil kuitenkin joutuu vasten tahtoaan seikkailuun, josta hän ei ollut osannut uneksiakkaan hän huomaa, kuinka kovin hän haluaisikaan jäädä omaan kotikyläänsä ja tulla muutaman vuoden kuluttua Tallimestariksi kasvatti-isänsä paikalle. Seikkailu, Yhdeksän maailman sota on syttynyt ja Mavililla on oma osansa tässä sodassa ja hän joutuu jättämään rakkaan Tallimestarin ja kotinsa ja lähtemään uuteen ennen kokemattomaan seikkailuun. Hänen turvakseen tuohon seikkailuun lähtee outo, yksinäinen, erakko, sokea HOD. V.M.Toivonen on kirjoittanut kirjan suurella lämmöllä ja lempeällä huumorilla höystäen. Hän on kuvannut Mavilin ottoisän Tallimestarin rosoisen karheaksi tyypiksi, jonka resuisten turkkien ja kauttaaltaan partaisen kuontalon alta löytyy lämmin ja rakastava isän sydän, jonka tapoihin ei kuitenkaa kuulu hymistellä turhia turinoita rakkaudesta ja lemmestä ja naisietkin Tallimestari haluaa kiertää kaukaa. Fimbul talvi on karkeiden, kovien ja julmienkin miesten ja sotilaiden maailmaa kuvaava kirja. Kaikesta tästä karkeudesta huolimatta kirjassa on annettu kiitettävästi tilaa myös pelon, surun ja eron tunteille. Mieskin itkee, vaikka olisi kuinka vahva, kova ja karkea. Kun luin kirjaa ajattelin, että se olisi hyvä joululahja koko perheelle. Sitä voitaisiin lukea ääneen vuorotellen koko perheen kesken. Itse isoäitinä, ja pljon lasten kanssa tekemisissä olleena, olen alkanut kaivata takaisin perheissä ennen niin suosittua tapaa ääneen lukemista. Mikäpä olisi parempaa nuorten kanssa yhdessä oloa, kuin se että isovanhemmat ja miksei myös vanhemmat ottaisivat tavakseen lukea kirjaa ääneen lapsilleen päivittäin. Kirjan ääneen luku olisi yhteistä perheen aikaa, jolloin koo perhe kokoontuisi kuuntelemaan kirjaa, jota jokainen lukea osaava perheenjäsen lukisi vuorollaan toisten hiljentyessä kuuntelemaan. Suosittelen lämpimästi FIBUL-TALVEA koko perheen yhteiseksi joululahjaksi ja jopa yhteisesti ääneen luettavaksi. Tarina on vauhdikas ja vyöryy eteenpäin omalla voimallaan ja kun viimeinen sivu on käsillä, alkaa odottaa maltamattomana kirjan toista osaa. Kirja sopii luettavaksi myös aikuiselle, koska se kertoo pohjoisen jumaltarustosta, joten sillä on annettavaa myös aikuiselle lukijalle.
























