Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Kolmas osa yllätti erilaisuudellaan. Kirja oli paksu, tapahtumia riitti vaikka kahden kirjan tarpeiksi. Osa hahmoista koki muutoksia, jopa ääripäähän asti. Yllättävät tapahtumat pitivät varpaillaan loppuun asti, ja loppu jäi hyvin aukinaiseksi. Kolmannessa osassa sarja saa jopa Pyhätön vanhanaikaisten parannusrituaalien takia ilmaan yllättävän yliluonnollisen vaikutelman. Sarjan taso on parantunut huimasti ensimmäisestä osasta. Jäämme innolla odottamaan neljättä osaa.
Tämä on juuri tavanomainen Dahl-kirja. Erikoiset henkilöt ja erikoiset, suorastaan taianomaiset tapahtumat. 3 tähteä, koska isoäiti ja kerrassaan nerokas ihmelääke olivat aivan loistavia. Miinuspisteitä ropstahti, koska juoni ei ollut järin kummoinen. Tapahtumat kyllä olivat, mutta tässä kirjassa Dahl ei aivan yltänyt siihen nerokkuuteen, mitä hänen kirjoissaan yleensä on.
Uusin Drizzt Do'Urdenin seikkailuista kertova kirja on tyyliltään sitä perus-Salvatorea, minkä kaikki fanit jo tuntevatkin. Hieman juonesta... Merirosvot ja Luskanin ylimykset juonittelevat sekavia(tai siltä aluksi ainakin tuntuu) ja onhan kirjassa mukana tietysti muutama suurempi taistelu pienempiä unohtamatta. Kaiken takana on juonitteleva epäkuollut velho ja mukavan sotkuinen vyyhti salaliittoja. Hienoa ovat edelleenkin Drizztin vahvan filosofiset itsepohdiskelut sun muut, joilta emme tule onneksi välttymään yhdessäkään Salvatoren Drizzt-aiheisessa kirjassa. Joita on toivottavasti luvassa useampiakin, sillä herran taito kirjoittaa jännittäviä ja mielenkiinnon ylläpitäviä tarinoita ei ole hiipunut laisinkaan vuosien varrella!
Vihdoinkin Jalava julkaisee (pitkästä aikaa) kunnon Lovecraft-novellikokoelman! Onneksi saamme nauttia vielä kahdesta muusta samanlaisesta lukuelämyksestä tulevien vuosien varrella. Tähän kokoelmaan on poimittu melko tunnettuja ja kuuluisia novelleja, hyvin keskeisiä koko Cthulhu-myytissä. Kokoelman parhaimmistoa edustavat varmastikin henkeäsalpaavan jännittävä ja selkäpiitä karmiva Varjo Innsmouthin yllä ja klassikko Kuiskaus pimeässä. Tai no, eivätköhän nämä kaikki novellit ala jo lähennellä klassikon arvosanoja. Hautaholvissa on melko perinteistä kauhua, joka eroaa ehkä hieman Lovecraftin normaalista tuotannosta, mutta kerrassaan mainio novelli siltikin. Kirjaa suosittelen lämpimästi kauhua ja ahdistusta kaipaaville, sekä erityisesti heikkohermoisille;)...
Todella mielenkiintoista löytää tämäkin kirja täältä Risingshadowista! En ehkä itse olisi heti luokitellut fantasiaan, mutta kyllä siitä joitain vaikutteita löytyy, kuten nyt vaikkapa tämä mystinen lammas. Kirjastossakin mokomat kirjaston tädit ovat pistäneet Suuren lammasseikkailun kertomakirjallisuuden puolelle... Mutta asiaan. Juoni tässä kirjassa on kerrassaan mukaansa tempaava(välillä tosin hieman hämmentävä, mutta siitä vain plussaa;D), mikä ei sinäänsä ole kovin yllättävää, ovathan japanilaiset kertojat jo kautta aikojen osanneet kirjoittaa hyviä tarinoita. Murakamin kieli on mukavaa ja jännittävää ja loppuratkaisu... on yllättävä. Kuten kirjoissa ylennsä pitää ollakin, jotta ne täyttäisivät hyvien kirjojen kriteerit.
Kun tartuin Kryptaan, minulla ei ollut juuri mitään ennakko-odotuksia; tiesin vain sen sijoittuvan 1800-luvulle. Osa juonenkäänteistä yllätti, mutta osan pystyin hyvin arvaamaan etukäteen. Kaksi tarinaa kulkevat hyvin yhdessä, 1800-luvun loppu ja nykyaika. Mielenkiintoiseksi tarinan tekee se, kuinka ne alkavat liittyä yhä enemmän ja enemmän toisiinsa vaikka aluksi kaikki tuntuu hyvin irralliselta. Alkupuoli kirjasta on hieman tarinan venyttämistä ja lähes puoli kirjaa ehtii mennä ennen kun tarina pääsee vauhtiin ja varsinaiseen ytimeensä. Muutamat yliluonnolliset tapahtuman muuttavat kokonaan käsitystä tarinasta, joka ilman niitä tuntuu historialliselta romaanilta, mutta linkittyy näiden ansiosta fantasiaan. Minun lukukokemustani yliluonnollisuus tässä yhteydessä kyllä hieman häiritsi. Kiinnostusta pitävät yllä esimerkiksi tarot-korttipakka joka yhdistää molempia kertomuksia. Kirjan sisäkansista löytyvät kuvat piristävät ja erottavat kirjan muista. Tätä varten tehty vaivannäkö myös hieman yllättää: vartavasten sävelletty kappale sekä kirjaa varten suunniteltu Bousquetin/Vernierin tarot-pakka. Alusta löytyvän kartan olisi voinut toteuttaa selkeämminkin. Kokonaisuudessaan tämä oli mielenkiintoinen romaani enkä olisi aina malttanut lopettaa lukemista kesken, sen verran tunnelma toisinaan tiivistyi. Arvosanaksi annoin tälle neljä tähteä.
Miekka ja auringonlasku on historiallinen romaani ja kuningas Arthurin legendan realistinen uudelleentulkinta. 400-luvun lopun kelttiläistä Britanniaa uhkaavat meren takaa tulevat saksit ja muut valloittajakansat. Länsi-Rooman valtakunta on jo lakannut olemasta, joten apua ei ole saatavilla muualta. Tarina on kerrottu minä-muodossa kelttiläis-roomalaisen sotapäällikkö Artosin (eli Arthurin) näkökulmasta. Kirja oli minusta hyvä, parempi kuin odotin. Ajankuva oli onnistunut, ja sotiminen esitettiin uskottavasti, erityisesti taisteluissa käytetyt taktiikat. Mukana oli monta suurta yhteenottoa. Teos ei ollut varsinaisesti raadollinen, mutta ikäviäkin asioita kuvattiin. Kirjan tarina oli erittäin traaginen, mikä ei ole yllätys Arthur-myytin tunteville. Kerronta oli normaalia rikkaampaa ja tunnelma monessa kohtauksessa vahva, mutta kirjan tuntui vähän vanhahtavalta. Tämä saattoi kyllä johtua käännöksestä. Miekka ja auringonlasku on jäänyt melko tuntemattomaksi, minä soisin sille laajemman huomion. Romaania voi suositella ainakin Bernard Cornwellin Talvikuninkaasta pitäneille.
Oikeusjuttu yllätti minut iloisesti: vaikka se onkin taattua Kafka-tyyliä – ahdistavaa jaarittelua, jossa lähes huomaamattomat mutta kalvavat pikku yksityiskohdat tekevät harmaatakin harmaammasta arjesta painajaista surrealismia – se ei ollut tippaakaan niin pitkäveteinen kuin esimerkiksi Linna. Itse asiassa tunnelma tiheni loppua kohti miltei jännittäväksi. Tarkoituksellisen epätyydyttävä ja raskaasti luettava teos, jonka ansioita on teeman ja tunnelman osalta kuitenkin mahdoton kiistää. Suosittelisin ensimmäiseksi kafkaksi.
Ihailen Robert Irwinin tapaa kirjoittaa ja luoda tarinoitaan eläväksi. Tapahtumien ja henkilöiden yllä leijuu salakavala mystisyys. Erityisesti Tuhannen ja yhden yön painajaisessa Irwinin tyyli ja teemat nousee hyvin esille. Kaikesta näkee, että hän tietää, mistä kirjoittaa. Itämainen satu ja todellisuus kietoutuvat kiehtovasti toisiinsa ja tarina etenee abstraktissa ympäristössä unen ja valveen maailmassa kauhun, huumorin ja seksuaalisuuden teemoissa. Suosittelen Tuhannen ja yhden yön painajaista absurdismin, maagisten tunnelmien ja itämaisen kulttuurin ystäville. Luin tämän yhdeltä istumalta.
Paras positiivinen yllätys tässä kirjassa oli se, että Davidin sijaan tapahtumia näytettiin seuraavaksi Christopherin silmin. Pelkäsin ensimmäisen kirjan jälkeen, että tästä tulee tavallinen pääosa sankari-vähäisemmät henkilöt -asetelma. Christopher oli hauskempi kertoja kuin David. Hän ei halua leikkiä sankaria kuten jälkimmäinen, ja hänellä tosiaan oli hauskoja vitsejä ja näkökulmia asioihin. Nuorten perus-höttö-fantasiasarja tämäkin on, eikä sitä voi suositella kaikille, mutta itse olen vielä "siinä iässä" että tykkäsin. Ensimmäinen kirja oli pettymys, mutta Christopher sai tämän kirjan - ja sarjan - paljon luettavammaksi! Jatkan lukukokemustani vähin äänin...
Avaruusoopperaksi laskettava Kunnian sirpaleita on onnistunut scifikirja. Se avaa Vorkosigan-sarjan, mutta toimii hyvin yksittäisenä romaanina. Teoksen juoni etenee rivakasti, hahmot ovat hyvin kuvattuja ja tarinassa riittää jännitystä. Barrajar-planeetan kiehtova yhteiskunta on yksi kirjan parhaista asioista. Kunnian sirpaleita voi kehua myös helppolukuisuudesta. Viihdettähän tämä on, mutta mainiosti kirjoitettua. Ymmärrän hyvin, miksi Bujoldilla on niin paljon faneja. Olisi pitänyt tutustua kirjailijaan jo aiemmin...
'Katmandun Kobrakuningas' jatkaa syvenevää ja synkkenevää linjaa 'Lampun lapsissa'. Intialainen käärmekultti on herännyt taas henkiin ja hamuaa dzinnien viisaudenhampaita saadakseen alistettua nämä valtaansa. Kuka on tämän takana ja miksi hän jahtaa Dybbukin varastamaa varsin arvotonta maalausta Britannian aikaisesta Intiasta? Dybbuk pyytää Johnin ja Philippan apuun, jotka kyseenalaisen enkelin avulla livahtavat äitinsä vartioivien silmien alta. Tuttuun tapaan alkaa huima seikkailu pitkin planeettaa, New Yorkista Lontooseen ja edelleen Nepalin kautta Intiaan. Tällä kertaa lapset seikkailevat jo omillaan, kun eno Nimrod ja herra Rakshahas ovat kadonneet. Mukana kulkee tuttu brittiläinen hovimestari Vaikero. Tunnelma synkkeni tässä kirjassa, seikkailut eivät enää ole niin helppoja tai hyvän voitto niin selvä. Kaksoset tietysti selviävät, mutta joutuvat maksamaan tottelemattomuudestaan. John ja Philippa ovat nyt taas yhtä ärsyttävän persoonattomia, 'Babylonin Sinisessä Dzinnissä' heille sentään kasvoi enemmän persoonallisuutta, varsinkin Philippalle. Nyt ilmeisesti heidän yhdessä olonsa uhkaa lätistää heidän persoonansa tyhjiksi. Dybbukin henkilö syvenee ja hänen henkilökohtainen tragediansa tuo uusia syvyyksiä tarinaan. Kerr irvailee hauskasti Intian stereotypioille, turisteille jotka etsivät henkistä valaistumista, huijari-guruille ja puhelinneuvontapalveluille, jotka eivät koskaan toimi. 'Katmandun Kobrakuningas' on mukavaa ajanviete lukemista, ei huonoa, mutta ei minusta mitenkään erikoisen mestarillistakaan. Nopealukuinen kirja, joka jättää mukavan mielen. Suosittelen kuitenkin lukemaan 'Lampun lapsien' aiemmat osat ensin, jotta kaikki aspektit avautuisivat. Arvosana: 7+.
Pidän koko sarjasta paljon, mutta täytyy sanoa tämän olevan sarjan kirjoista paras. Eddingsin tapa luoda hahmoja on loistava, se miten hän kehittää jokaiselle hahmolleen täysin oman luonteen, persoonallisuuden tuo kirjalle niin upeaa hohtoa ettei lukemisesta tule tylsää. Tässä kirjassa juoni pysyy mukaansa tempaisevana ja jännittävänä. Kirja on mielestäni hyvä lopetus Belgarionin tarulle, kaikki palaset loksahtavat hienosti paikoilleen ja epäselvät asiat ratkeavat. Hieman pisteitä pudottaa kuitenkin osittain kirjassa esiintuleva tylsyys sekä vanhan toisto. Kuitenkin kaiken kaikkiaan, hyvä kirja, loistava kirjailija. :)
'Kivi' jatkaa tuttua Septimus Heap-seikkailujen putkea, tosin 'Kivi' on pikemminkin kahden kirjan välinäytös, jossa 'Peili'ssä menneisyyteen jääneet Nicko ja Snorri pelastetaan ja samalla lukijalle esitelleen Velhotornin ja Linnan menneisyyden mysteerejä ja jätetään useita avonaisia kysymyksiä auki, odottamaan mitä ilmeisimmin seuraavaa osaa. Vanha tuttu DomDaniel vilahtaa nopeasti viimeisen kerran, kuolemassa nyt lopullisesti, sillä Sage ilmiselvästi raivaa tilaa uudelle arkkipahalle, Tertius Fumelle. Olen iloinen että myös Marcellus Pye tuntuu vakiintuvan 'Kivessä' osaksi henkilökaartia. 'Kivessä' Septimus Heap, Jenna ja Beetle matkustavat kauas pohjoiseen Foryxien taloon, missä aikakaudet kohtaavat ja siirtyminen ajasta toiseen on mahdollista. Mutta Septimusta uhkaa myös kostonhaluinen ja typerä Merrin Meredith, entinen Septimus Heap, joka pimeän magian ja Tertius Fumen avulla pyrkii tuhoamaan Septimuksen. Ongelmia aiheuttaa myös Merrinin luikertelu Manuskriptorion Ylikirjurin Jillie Djinnin suosioon. Tertius Fume onnistuu järjestämään Septimuksen Vaellukselle, pimeälle matkalle jolta yksikään oppilas ei ole vielä palannut. 'Kivi' on taattua Septimus Heap-tasoa, hulvaton seikkailu, jossa on vilisemällä outoja ja värikkäitä henkilöitä, pientä syvällisyyttä, mysteerejä ja magiaa. Tarinassa jää paljon harmillisesti auki, mutta jään odottamaan kiinnostuneena seuraava Septimus Heap-kirjaa, jossa toivottavasti Sage paljastaa Jennan avaimen, Foryxien Talon Valvojan ja Hotep-Ran välisen yhteyden. Suosittelen 'Kiveä' kaikille aiemmat Septimus Heap-kirjat lukeneille, sillä muuten puolet kirjasta menee sivu suun. Hauska, piristävä ja värikäs kirja, jota lukiessa ei tosiaankaan tylsisty! Arvosana: 8+.
Ensimmäisellä lukukerralla tyrmäsin tämän kirjan täysin, mutta toinen kerta toden sanoi. Kun jaksoin keskittyä Nimettyihin, huomasin että se onkin aika hyvä kirja. En pystynyt laskemaan sitä kädestäni ja koko ajan piti olla sitä lukemassa. Juoni on aika erikoinen ja siinä jotain samankaltaista kuin Curleyn Muinaisessa taiassa: aikamatkailu, yliluonnolliset voimat ja historia. En voi väittää historiaa lempikouluaineekseni, mutta kirjassa historiasta on onnistuttu tekemään mielenkiintoista ja historiallisista henkilöistä melkeinpä haluaa etsiä lisätietoa. Juonesta pystyi itse jo päättelemään jotain asioita, mutta hyvän juonen tavoin se jätti pohdittavaa jatko-osille. Henkilöhahmoista erityisesti Arkarian herätti mielenkiintoni. Ketään henkilöhahmoista ei jätetä tylysti sivuun ja kaikki, jopa sivuhahmotkin ovat melko isossa roolissa. Miinuksena Mattin hahmo, joka vaikutti hiukan kliseiseltä ylisuojelevan, valvovan isoveljen roolissa. Toisen pienemmän miinuksen saa kerronta, joka etenee alussa melko nopeasti, lähes hengästyttävällä vauhdilla. Arvosana: 9+
Minua ei Jumala tässä kirjassa haitannut yhtään, vaan enemmänkin se, että kirja on suunnattu varhais-nuorisolle. En myöskään pitänyt kirjoitus tavasta. Tästä kirjasta jäi puuttumaan hyvä kuvailu, elävä teksti ja se jokin mystinen kauneus. petyin, koska odotin seikkailukirjaa Lentävästä Hollantilaisesta. oli se alusta sitä ja alku, antoi odottaa paljon enemmän. Uskon että kohde ryhmälleen kirja toimii oikein hyvin, mutta minua kirja ei liikuta juurikaan. Jumalasta puhutaan kyllä joo ihan jonkin verran, mutta kristilliseksi kirjaksi en tätä lue. Jos et säikähdä sanaa - Jumala, ja olet varhaisnuorisoa, suosittelen lukemaan, mutta jos olet joku amiksessa opiskeleva hemmetin hippi joka kahlaa läpi kaikki mahdolliset seikkailu ja fantasiakirjat, niin tämä ei ole sinun juttusi.
Kirjan juoni vaikuttaa alussa tavalliselta, melkeimpä tylsältä. On poika joka on rikollinen, hän jää kiinni, hän kohtaa outoja tapahtumia, parantaa tapansa ja pelastaa maailman. Silti kirjailijan tyyli pakottaa jatkamaan lukemista. Otettuani kirjan käteen en millän olisi malttanut laskea sitä! Klassisesta juonesta huolimatta pidin kirjasta ja samaistuin Mattin hahmoon vaikken ole nuorisosrikollinen, enkä edes 14-vuotias poika. Suosittelen Horowitzin kirjoja kaikille jotka arvostavat hyviä lukukokemuksia.
Aivan mahtava kirja, kartan tarkkuutta jäin kaipaamaan en oikein muuta. Kirja oli ehdottomasti sarjan paras. Mistä tän voi ostaa? Ehkä yksi parhaita kohtia oli se alku, kun se kerto siitä eläimellisestä elämästä, toinen oli kyllä vuorimaat ja niiden takana. Etenkin Patsas metsä nousi mielikuviin niin upeaksi, että taidan haluta piirtää sen... Hyvin kuvailtu se lohikäärmeen veisto... mahtavat keskustelut ja pohdinnat. Hiukan surullisen sävyinen, ja siinä surullisen sävyisyydessään niin koskettavan mahtava. Tämä kirja haittasi nukkumistani, mutta se oli sen arvoista.
Calvinon 'Näkymättömät kaupungit' on lumoava ihmisluonnon luotaus, jossa mystisyys on alati läsnä ja kaikkea hallitsee unen omainen tunnelma. Maailmanmatkaaja Marco Polo ja Kublai-kaani keskustelevat laajan mongolien imperiumin kaupungeista, aluksi elekielellä ja esineillä, kunnes heidän kielensä muuttuu puheen kautta shakiksi. Vaikka realistinen aihe ovat kaupungit, ne heijastelevat ja esittelevät Polon kertomana ihmisluonnon eri puolia, kaikessa traagisuudessa ja humoristisuudessa. Teos on hyvin filosofinen, mutta samalla se koukuttaa lukijansa ja koko kirjan ajan vallitsee mystinen tunnelma, kun Marco Polon ja Kublain keskiaika ja Calvinon oma 1900-luku sekoittuvat toisiinsa muodostaen ihmiskunnan koko historian pyrkimyksineen ja seuraamuksineen. Calvinon kertomus Polosta ja Kublaista laajenee lopulta äärettömyyksiin ja avautuu hämärään ja tuntemattomaan tulevaisuuteen. Itse pidin valtavasti Calvinon mystisestä, unenomaisesta ja labyrinttimaisesta tyylistä, joka lumosi ainakin minut. Suosittelen 'Näkymättömiä kaupunkeja' jokaiselle, joka haluaa tutustua Calvinoon. Itse innostuin 'Kaupunkien' perusteella ja aion jatkossa lukea muutakin Calvinolta. Arvosana: 10.
Aivan mahtava kirja!Huumoria ei ainakaan puuttunut ja jännitystäkin oli.Todella hyvä juoni mutta kirja jäi mielestäni liian lyhyeksi.En sanoisi tätä parhaaksi Artemis Fowliksi mutta hyvä se ainakin oli.Tätä oli todella miellyttävä lukea ja lukiessani tätä en edes huomannut ajan kulkua.Mukaansa tempaavaa nuorille suunniteltu fantasia kirja jossa saa todellakin nauraa.
Kirjaan jäi heti koukkuun ja oli pakko lukea kaikki kerralla.Kirja oli todella hyvä mutta liian ennalta arvattava.Alkua kohden kirjaa oli todellakin nautittava lukea mutta myöhemmin huomasikin että monet kysymykset jäivät auki.Loppu oli aikalailla sekavaa mutta jännitystä siitä ei ainakaan puuttunut,joten en todellakaan aio jättää myöhempiä osia välistä.Hyvin onnistunut fantasia kirja joka ei kuitenkaan mennyt liian pitkälle.
Koska on olemassa jotain niinkin mahtavaa, kuin Hiljaisen poukaman himolisko, on siitä ehdottomasti kirjoitettava arvostelu. Jos kaipaa lukemistoonsa ehdottoman absurdia, mutta taidokasta huumoria, uskallan suositella tätä ehdottomasti. Crisopher Moore on onnistunut luomaan makean henkilögallerian: Kun hullu, entinen b-luokan elokuvatähti; Psykiatri, joka ahdistuksissaan määrää kaikille potilailleen placeboja oikeiden lääkkeiden sijasta; pilvenpolttajapoliisi; Blueslaulaja ja rautanivelistä kitisevä baarinpitäjä pelastavat maailmaa (tai ainakin kaupunkia täynnä masennuslääkkeiden jälkioireista kärsiviä keskiluokkaisia), on viihdyttyvyys taattua. Mitään vakavaa tai yhteiskuntakriittistä on lähes turha hakea (jos ei nyt välttämättä väkisin halua), mutta hauskuusarvoltaan varteenotettavaa tavaraa. Ylempänä jököttävä Carl Hiaasenin kommentti: "Moore on erittäin sairas mies, käsitteen parhaassa merkityksessä", pitää paikkansa, eikä kaipaa lisättävää.
Hurmaava kirja. Ei mitenkään maailman ihmeellisin, mutta ei huonokaan. Suunnittelen erityisesti kaikille, jotka haluavat lukea jotain kevyttä, mutta hiukan erilaista. Henkilöt ovat hiukan... kaavamaisia, mutta mitä muuta odottaisikaan antiikinjumalilta?
Kirja on loistavan rikas kuvaillultaan ja henkilöhahmoiltaan, ja suosittelen lämpimästi sen lukemista oikein tarkkaan, jotta jokainen loistava kirous ja kuvailu eivät jää huomaamatta. Camorrin maailma on synkkä ja verinen, samaan aikaan kaunis ja persoonallinen. Juoni on monista kohtaa raa'ahko. vankien kiduttamisesta kerrotaan tarkkaan, eikä Lockekaan selviä ilman munaskuille potkua, ja montaa muuta ruhjetta. Suomennoskin on oikein onnistunut. Ainakin se tuntuu siltä, en ole lukenut englanniksi. Kirjasta on suunnitteilla elokuva. Toivottavasti siittä tulee yhtä loistokas, kuin tästä kirjasta.
Vampiraati sarjan ensimmäinen osa oli kiinostava, toinen osa lisäsi kiinostustani sarjaan paljon. Sarjan toisessa osassa alkoi vihdoin tapahtumaan, alun järisyttävä taistelu, merirosvoakatemia ja lopun huikeat tapahtumat. Pidin kovasti merirosvoakatemiasta, se tuntui kiinostavalta ja salaperäiseltä paikalta. Gracen ja Connorin välinen side alkoi kirjassa hajoamaan ja tytöt valitsivat omat reittinsä maailmassa. Se oli teityllä lailla haikeaa... Myös Lin paluu sarjaan oli hyvä veto ja yllättäväkin. Pidin kirjasta paljon ja kolmas osahan on pian kaupoissa!