Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Magiaa yllätti positiivisesti tuoreilla ja persoonallisen hykerryttävillä hahmoillaan. Tarinassa on sadunomainen juoni ja tunnelma. Suloinen tarina, josta ei jännitystä ja käänteitä puuttunut. Vauhdikkaasti etenevä juoni ei kuitenkaan kovin usein osannut yllättää. Satufantasiassa kun aina kaikki päättyy hyvin ja paha saa palkkansa... Lisäksi kirjasta jäi pieni opettamisen maku suuhun, joka myös lisää sadun tunnelmaa. Kuitenkin kirja oli vaivaton lukea, sujuva teksti ja dialogit. Tähän kannattaa tutustua, koska ei ole täysin perinteistä fantasiaa.
Sankarit-kirjassa Sinisalo muuntelee Kalevalaa omiin tarpeisiinsa, ja nyt on sitten Salattujen elämien vuoro. Tarun elämä kuroutuu kirjan alussa pyörimään Lähiö-nimisen tv-sarjan ympärillä, ja vähitellen hän alkaa imeytyä yhä syvemmälle sarjan uumeniin eläen sen henkilöiden kautta omaa elämäänsä - joskus hyvinkin hämmästyttävin keinoin. Onnistunut kirja Sinisalolta kaiken kaikkiaan. Salattuihin elämiin ym. vastaaviin saippuasarjoihin on helppo löytää yhtymäkohtia ja niiden bongaileminen tuottaa lukijallekin hauskoja oivalluksen hetkiä. Ja kun siihen viskataan sekaan vielä hieman uuskummaa nättiin pakettiin käärittynä, niin kyllähän sitä kelpaa jo lukea.
Tämä yksi ensimmäisistä koskaan lukemistani fantasiakirjoista. Pidän sarjan ideasta ja monista pikkujutuista, joita kirjoihin on ripoteltu. Valitettavasti toteutus on noin yleisesti melko kurja: nimistö on kammottavaa, kuvaus paikoin turhan kökköä ja kerrontatapa muuten makuuni liian selittävä. Juonen mutkia on myös mielestäni ratkaistu ihan liian helposti ja hieno idea kaatuu lopulta omaan mahdottomuuteensa. Ei tämänkään kirjoittajan teksti huonoimmasta päästä toki ole, sanottakoon se nyt tässä. Ja jokin tässä sarjassa saa minut kaikesta huolimatta palaamaan sen pariin aina silloin tällöin.
Tarinan lähtökohdat toimivat, kirjoitusasu on selkeä ja sujuva. Koukutti alusta asti ja tähän oli helppo uppoutua. Valitettavasti Korpinportti on hieman ennalta-arvattavissa ja tuntui siltä kuin tämän kirjan olisi lukenut monasti ennemminkin. Kuitenkin kirja jätti sopivasti kysymyksiä auki, joten tulee kyllä seuraavatkin osat luettua :) Ei mitään Hobbia, mutta fantasiaa tämäkin.
Mainio nuortenkirja, josta ei puutu vauhtia eikä jännitystä. Sujuva kirjoitusasu sekä hauska kuvitus miellyttävät silmää ja tekevät lukukokemuksesta vaivattoman. Hikotus itse, sekä hänen lohikäärmeensä Hampaaton ovat todella sympaattisia hahmoja. Dialogien huumori puree myös "vanhempaan" lukijaan. Tätä kirjaa uskaltaa suositella myös niille, jotka eivät ole hirveästi vielä lukeneet.
Korpinporttikin tuli nyt uutena luettua. :) Tämä on jotenkin realistisempaa (nuorten)fantasiaa kuin mitä olen aikaisemmin lukenut. Se onnistuu käsittelemään nuorisorikollisuutta, varsinkin Mattin tarinaa varsin aidontuntuisella tavalla, ja iso osa kirjasta on todella upeaa tekstiä. Mutta loppuosasta on sitten hiukan erilaista sanottavaa. Loppua kohden kirja muuttuu aina vain hiukan enemmän tusinafantasian tapaiseksi. Ei tyyliltään, ei todellakaan, vaan juoneltaan. Alun merkittävä omaperäisyys ja uudenlainen kertojanäkökulma jäävät hieman taka-alalle Korpinportin siirtyessä yhä tärkeämpään asemaan. Mattin suhde tähän Richardiin jää myös melkein kokonaan arvoitukseksi. Okei, he tulevat toimeen, mutta entä sitten? Siitä ei puhuta mitään. Hieman outoa. Plussaa annan mainiosta kertoja-/päähenkilöstä. Tälläiseen en olekaan vielä törmännyt. Ehdottomasti mielenkiintoisimpia uusia henkilöitä vähään aikaan. Nimen perusteella luulen, että sarjasta tulee vähintään viisiosainen. Mietinpä vain, jatkuuko homma Mattin kertoman kautta, vai tuleeko toinen viidestä asialle tällä kertaa... Ehdotonta luettavaa nuorille (ja miksei vanhemmillekin) fantasian ystäville.
Venäläisen kirjallisuuden kruununjalokiviä, sanon minä. Saatana saapuu Moskovaan on klassikko, jossa on parodian, komedian ja jännityksen piirteitä. Tarinassa kulkee tavallaan kolme eri tarinaa rinnakkain, Mestarin ja Margaritan traaginen rakkaustarina, Saatanan ja hänen seuralaistensa vauhdikas retki Moskovassa ja sen aiheuttamat vahingot, sekä Jeshua Ha-Nostrin ja Pontius Pilatuksen keskustelut Jerusalemissa 2000 vuotta sitten. Bulgakov kietoo lukijan pauloihinsa ja taitavasti saa tarinan pysymään kasassa ja kutoo kaikki langat yhteen. Kirjassa myös kuvataan hauskasti ja mielenkiintoisesti elämää 1930-luvun Moskovassa, jossa valtio valvoo ja ihmiset katoilevat. Kirjan kuvaama Moskova on aivan toisenlainen kuin länsimaissa saatu käsitys synkästä ja vaarallisesta kaupungista joka on kaukana kaikesta. Kirjaa lukiessa myös mietityttää se, ovatko kirjan sivumennen mainitsemat henkilöt olleet oikeasti olemassa. Kirjassa kaikki runoilijat, kirjailijat, toimittajat, teatterinjohtajat, talonmiehet ynnä sun muut eläjät saavat kyytiä ja sapiskaa. Tarina on mielenkiintoinen yhdistelmä mustaa huumoria, syvempiä filosofisia piirteitä ja jännitystä ja kauhua. Kirja on hyvä ja mahtava, aivan toista kuin Gogol. Suosittelen kirjaa kaikille jotka etsivät todella mielenkiintoista ja jännittävää lukukokemusta. Arvosana: 10.
"Varjoissa vaeltaja" on jo hiukan kokonaisempi ja eheämpi tarinana kuin sarjan ykkösosa. Jotain pohjoisen maailman mystisyydestä ehkä menetetään, kun maisemat ovat jo käyneet tutummiksi, mutta henkilöistä saadaan enemmän irti ja tarina pääsee varsinaisesti kunnolla vauhtiin. Ennen kaikkea kirja on oikeasti kutkuttavan jännä. Kolmatta osaa odottelee tämän jälkeen vesi kielellä.
Luin Meren kansa vasta Vuorovetten vartijan jälkeen, eli aloitin väärässä järjestyksessä. Ehkä se vaikutti siihen, että minusta Meren kansa oli paljon parempi kuin jatko-osansa joka oli minusta aikamoinen syöksylasku alaspäin. Ingolaiset jäivät sopivan mystisiksi ja hämäriksi, välistä kieroiksi hahmoiksi mikä oli sopivaa. Minua hieman häiristi umpiloogisena henkilönä Ingon ja ihmisten maailman sisäkkäisyys, kunnes sain mielenrauhan ajattelemalla Ingon eräänlaiseksi rinnakkaiseksi olevaisuudeksi jonka sijaintia ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Carnen mummoa selvitettiin kirjassa hieman. Kirja oli hyvä ja jännittävä, huomattavasti parempi kuin Vuorovetten vartija. Suosittelen kirjaa ei-niin-tavallista merenneito-fantasiaa etsiville. Arvosana: 7+.
Kirja vie heti mukanaan ja on hyvin kirjoitettu, vaikka Torakin ja hänen seuralaistensa ulkopuoliset ihmiset jäävätkin hieman sumeiksi, mutta se haittaa kirjan menoa. Kirjaa kuvaa hyvin maisemaansa ja luo värikkäätt kulissit tapahtumille. Tosin puolivälissä mukaan tuleva kliseinen etsintä-teema laski kirjan pisteitä mutta loppu oli aika hyvä. Minua hieman kummastutti marjakuusen esiintyminen jääkauden aikaisessa pohjolassa, muuten aika havuvaltaisissa metsissä. Kirjailija herätti kiinnostusta kun mainittiin hänen käyneen Pohjois-Suomen erämaissa hakemassa kokemusta ja ainesta kirjaan. Kirjan kuvaama suden ja Torakin yhteys oli mukavan omaperäinen eikä sortunut Näkijän Tarun tai muiden susi-ihminen suhteinen apinointiin. Aivan hyvä ja sinällään mielenkiintoinen teos. Mutta ei silti mitään huimaavan loistokasta huippua. Suosittelen erikosilaatuista fantasiaa etsiville. Arvosana: 7.
Musteloitsu on yhtä hyvä ja jännittävä kuin edeltäjänsäkin. Musteloitsussa käsitellään taas syvällisempiä kirjoihin ja lukemiseen liittyviä asioita jännittävän seikkailullisen juonen ohessa. Bibliofiili sielussani nousi barrikadeille kun kirjoja taas kohdeltiin kaltoin tässä teoksessa. Musteloitsu tavallaan pohjustaa tarinaa ja tapahtumia sarjan kolmanteen osaan jossa ilmeisesti lopullisesti ratkaistaan Mustemaailman, Todellisen maailman ja varsinkin tarinan itsensä kohtalo. Fenoglio oli kirjassa yksi mielenkiintoisimpia hahmoja, samoin Tomusormi, jonka sielua ja menneisyyttä valotettiin enemmän. Kirja on hyvä ja jännittävä ja jättää jännittyneenä odottamaan trilogian päätösosaa. Suosittelen kaikille Mustesydämen lukeneille. Arvosana: 9-.
Naamiohuvit on taattua Pratchettia. Pratchett jatkaa yhä loistavan mestarillista huumori- ja parodiafantastista tyyliään. Naamiohuvit ei ehkä ollut niitä kaikkein mieleenjäävimpiä Pratchettin kirjoja, mutta kirja oli hauska ja käsitteli hauskasti ja uusista näkökulmista oopperaa ja oopperamaailmaa irvaillen oopperoiden ja Ooppera kummituksen kliseille. Lisäksi samalla kirjassa käsiteltiin syvällisiä, filosofisia asioita, jotka tavallaan vaivihkaa ujutettiin lukijalle kaiken huumorin ja naurukohtausten välissä. Myös Muori Säävirkun ja Nanny Auvomielen kautta käsitellään Lancren ja Noitakolmikon asioita ja tapahtumia 'Herraskaisen väen' jälkeen. Tarinassa kulki myös pienenä sivujuonena Muori Säävirkun sielullinen kehitys ja taistelu. Kirja on hyvä ja loistava ja jatkaa Terry Pratchettin mestarillista tyyliä ja linjaa jolle on vaikea löytää vertaistaan. Suosittelen kaikille hauskaa luettavaa etsiville. Arvosana: 9.
En pitänyt tästä Everworldin osasta yhtään, hermostuin ja tylsistyin kirjaan jo alkulukujen aikana ja luin keskikohdat loikkimalla eteenpäin. Ainoastaan loppuhuipennus herätti mielenkiintoa edes rippusen, muuten kirja jatkoi sitä samaa rataa mitä muutkin Everworldit, mitään kovin yllättävää ei ilmennyt ja juoni lisäksi muistutti todella paljon amerikkalaisen nuorten tv-sarjan juonta, eli ei kovin korkea lentoista tai saati tasokastakaan. Suosittelen vain aiemmat osat lukeneille, sillä kirja ilmeisen oleellinen sarjan päätösosaan johtava osuus ja loppuyllätys joka viitoittaa tulevaa tarinassa. Arvosana: 4+.
Saaga oli Valhalla-trilogian ehkä se teos josta pidin vähiten. Kirja kyllä piti kiinnostuksen yllä ja tarinakin oli mielenkiintoinen, mutta aiempien osien jännitystä ei syntynyt. Kirja oli hieman dramaattisempi loppunäytös trilogialle. Feminismiä taas tuotiin esille enemmän tai vähemmän. Kirjan luki lävitse mutta mitään suurempia tunteitä tai filosofisia pohdintoja se ei aiheuttanut. Kirja ei silti tylsistyttänyt, mutta sen luki tasaisesti ja varmasti loppuun, joka oli minusta trilogian arvoinen päätös tarinalle. Suosittelen aiemmat osat lukeneille. Arvosana: 7+.
Eddingsin surkeimpia kirjoja. Kristallikuilussa pyöritellään paljolti samoja vanhoja teemoja ja asioita kuin aiemmissakin osissa ja ainoastaan mystistä avunantajaa koskevat paljastukset ja Aracian häiriöt jaksoivat kiinnostaa, muuten sitä samaa kuin ennenkin, ötököitä vastaan taistellaan, asekehittelyä puolin ja toisin, lopussa ihmeellinen pelastus jälleen. Eddings rahastaa jälleen kopioimalla itseään. Ainoat todella kiinnostavat henkilöt olivat jumalia, ja monet hahmot tunnistaa nimien ja ominaisuuksien alta samoiksi tutuiksi arkkityypeiksi joita esiintyy jo Belgarionissa. Suosittelen vain sellaisille lukijoille jotka ovat lukeneet aiemmat osat. Arvosana: 5-.
Kuikansulka oli sitä huonohkoa ja ongelmallista fantasiaa jollaista kotimainen fantasia oli vielä vuosikymmen sitten. Kuikansulka alkoi aika hyvin, mutta lösähti kasaan kun teksti ei vienyt mukanaan ja mielenkiinto lopahti. Minuakin tuo maanjäristys häiritsi paljonkin. Laadultaan keskivertoa, tökkivää ja varsin valjua. Maisemat jäivät toisinaan aika harmaiksi, eli harmaiden kulissien ongelma astui esiin. Lisäksi koska kirja oli suunnattu nuorille, sen taso oli aika lapsellinen eikä mitään todella pahaa tapahtunut kenellekään. Paljolti Kuikansulka on keitos jossa on sekoitettu paljon kliseitä ja suomalaisia kansanperinteitä. Hahmot jäivät epäselviksi ja samoin paljolti heidän sielunliikkeensä. Tosin uskon että Tuulia Ahokin kehittyy Anu Holopaisen lailla jatkaessaan kirjoittamista. Suosittelen kotimaista fantasiaa etsiville. Arvosana: 6.
Ensimmäiseltä istumalta kirja vie mennessään, ja sen lukee läpi ihan vain nauttiakseen kirjailijan tyylistä ja tarinasta. Juoni eteneekin vauhdikkaasti, unohtumatta liiaksi selittämään sitä sci-fi -maailmaa missä mennään mukana. Loppuhuipennuskin kuuluu suuripiirteisenä ja mahtailevana asiaan, eikä muutamia kuolemia voi tässä synkässä tarinassa välttää. Suosittelen kirjaa niille, jotka eivät Colferin muuta yhtä mahtavaa tuotantoa jaksa läpi lukea. Tämä on yksi niistä parhaista hänen kirjoistaan. Suositteluja myös sci-fi -henkisille ihmisille. Ne ainoat, joille en tätä suosittele, ovat ne, joiden silmät eivät kestä lukemista tai jotka ovat allergisia kirjoille.
Minkä tahansa kirjailijan esikoisteokseksi tämä on hyvä, mutta olisi voinut saada paremmankin. Vaikka lastensatu onkin, tarina on hyvin kliseinen, eli melkein puolet ajasta tiedät mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Onnellinen loppu onkin jo pakollinen, ja kun siihen lisää vielä 'voiton' luokkatovereistaan onkin kirjan ja kliseiden loppu jo suotavaa. Ristiriitaisuuksia ja epäselvyyyksia kirjasta löydät hyvinkin paljon jos jaksat sitä seuloa. Esimerkiksi tarinan päähenkilö Emily on elämänsä asunut asuntolaivassa, eikä silti edes uida osaa. Näistä kliseista ei kannata välittää jos aikoo nauttia kirjasta. Kirja on hyvä lastensaduksi -ja niistähän minä pidän.
Olen muistaakseni nähnyt tämän elokuvana joskus FoxKids kanavalla, mutta en ole ihan varma... Mutta mielestäni tämä on todella hyvä.. niinkuin kaikki R.L Stinen kirjat muutenkin(lähes kaikki) Itse rakastan kauhua todella paljon enkä saa siitä riittämiin lainkaan. Tämän aion vielä lukea ja ostaa itselleni myös... =)
Minusta Musta Torni on hyvä kirja aloittelen sitävielä, mutta olen mieltynyt siihen... Törmäsin vahingossa tuohon kirjaan kirjastossa ja se jotenkin vain tarttui käsiini.. Minua koskettaa kosvasti kaksosten (Kestrel ja Bowman) Heidän suhteensa ja heidän välinen siteensä. Minusta on hauskaa kuinka Kestrel "Kiroaa" päivän jolloin vielä joskus tapaisi heidän kotinsa tuhoajan, joka oli vanginnut hänen perheensä, ystävänsä ja kylänsä... Suosittelen tätä kirjaa kaikille jotka haluavat kokea mukavia seikkailuja, tämä kirja on yksi suosikeistani. Se tempaansa mukaansa heti ja tuntuu kuin eläisi kirjan mukana.
On aina mukavaa lukea suomalainen romaani, joka on rehellisesti ja suoraselkäisesti science fictioniä. Ja J. Pekka Mäkelän vieraalle, merelliselle planeetalle sijoittuvasta Alshainista ei ”genrestigmaa” saa pois vaikka kuinka hinkkaisi spekulatiivisen fiktion tai maagisen realismin rievulla. Romaani on tekijän ilmoituksen mukaan osittain muokattu aikaisemmista itsenäisistä novelleista, mutta niistä on nyt koottu varsin saumattomasti kokonaisuudeksi niveltyvä tarina. Tuo tarina ei ole aivan omaperäisin mahdollinen, mutta sen kerronta etenee sujuvasti ja kehyksenä toimiva maailma on saatu riittävän uskottavaksi niin yhteiskunnallisesti kuin tieteellisestikin. Henkilöhahmojen uskottavuutta lisää anglosaksisesta kulttuurista tulevaan ”kovaan” scifiin tottunutta lukijaa kenties yllättävä kertojien jatkuva mielenkiinto sukupuoliasioihin. Toisaalta romaanin monen minäkertojan käyttöön perustuva rakenne tosin olisi ehkä kaivannut hieman selvemmin toisistaan tyylillisesti, ellei sitten asiasisällöllisesti eroavia kertojaääniä. Kaikkiaan Alshain on kuitenkin aivan ansiokas teos, Suomen ympyröissä aiheensa ja käsittelynsä puolesta harvinaislaatuinenkin. Itsekkäästi toivon, että Mäkelä jatkaisi myös tulevaisuudessa sitkeästi genren parissa, vaikka ”sinisalot” tekemällä saattaisi hyvinkin helposti päästä myös laajempien piirien suosioon.
Kirjan alku on kuin mikä tahansa nuorten draamakirja, mutta tarpeeksi itsepintaisella asenteella kirjasta voi alkaa nauttia. Emily huomaa olevansa merenneito, jota kautta hänelle aukenee täysin toinen maailma. Juoni etenee hyvin ja selvästi eikä lukijalle jää mitään epäselväksi. Liian kriittiselle kirja ei sovi sillä utuinen "merenkansamaailma" ei kestä kovin kovaa tarkastelua. Juoneen on kuitenkin saatu sekoitettua hyvin myös kadonnut isä, minä avulla kirjasta tulee paljon mielenkiintoisempi. Kirja sopii parhaiten niille, jotka eivät ole lukeneet kuuluisien kirjailijoiden mielettömiä fantasiatrilogioita, sillä niiden jälkeen odottaa enemmän, mutta kyllä tämän pystyy lukemaan ja jopa nauttimaan siitä. Vaikka juoni etenee vääjäämättä kohti happy endingiä niin kyllä se on silti lukemisen arvoinen ihan jo senkin takia, että tämä on nimenomaisen kirjailijan esioisteos. Jäämme odottamaan suraavia kirjoja, joissa toivottavasti korjataan nämä puutteet.
Artemis Fowl Opalin kosto on jatko-osa kirjasarjalle, joten kannattaa ensi alkuun lukea muut osat ennen kuin alkaa tätä lukemaan, sillä miellyttävä lukukokemus voi sen takia mennä lyttyyn. Neljätoistavuotias rikollisnero Artemis Fowl on jo moneen otteeseen sekaantunut keijujen maailmaan, joten hänen muistinsa on tyhjennetty. Miten käy kun keijukansa tarvitsee häntä kipeämmin kuin koskaan kun Opal Koboi, vaarallinen ja hyvin kostonhimoinen tonttunainen, päättää kostaa kokemastaan kärsimyksestä? Vaarallinen seikkailu tempaa mielikuvituksen uudelle tasolle, jossa kohdataan peikkoja ja muita yliluonnollisuuksia. Opalin kosto on hyvä kirja, vaikkakin loppu töksähtää ikävästi. Eoin Colfer ei jää murehtimaan lukijaa jännittävissä, mutta myös surullisissa juonenkäänteissään mikä tekee kirjasta ennalta-arvaamattoman. Suosittelen lukemaan, vaikkakaan tämä ei ole Colferin parasta tekstiä.
Kirja kertoo englantilaisesta pojasta, Felixistä, jolla on harvinainen sydänsairaus. Pojalle ei ole ennustettu pitkää elinikää, joten vanhemmat päättävät hemmotella häntä. He matkustavat Rajalle, maagiselle paikalle jossa Tyynellemerelle ja Atlantille virtaavat vedet erkanevat. Felix asettuu hajasäärin rajan molemmin puolin ja ... pyörtyy. Hän herää rinnakkaistodellisuuteen, jossa maahiset ja loitsut ovat arkipäivää ja tiede yliluonnollista. Felix tutustuu outoihin olentoihin, kuten hurjatteihin, vaskoihin, lieskalintuihin ja riesuleihin. Osasta hän saa ystäviä, joiden kanssa käy läpi hurjan seikkailun estääkseen ilkeän keijun, Käärmejuuren, aikeet lääkemarkkinoilla. Jos kaverukset epäonnistuvat testaamattomat lääkkeet leviävät kaikkialle. Käärmejuurella on Felixin varalle paljon suunnitelmia, jotka eivät tee Felixin seikkailua yhtään helpommaksi. Kotiinpaluuta Felix ehtii miettiä runsaasti, mutta vastaus ei tule yhtään lähemmäksi. Vasta aivan viimeisillä sivuilla selviää lopullinen ratkaisu ja se jos jokin tekee kirjasta lukemisen arvoisen! Kirjassa on erittäin hyvä juoni, johon sekoittuu mukavan mielikuvituksellinen ja hyvin aidontuntuinen kerronta.
Harry Potter-kumppani ei oikeastaan kertonut mitään uutta, siinä on vain kasattu tietosanakirjan muotoon kaikki Rowlingin luomat hahmot, olennot ja tavarat ja sun muut. Mutta ihan mielenkiintoinen luettava Harry Potterien perään, virkisti ainakin muistia. Osittain päällekkäinen Ihmeotukset ja niiden olin paikat-teoksen kanssa. Toi esiin pari asiaa joita en muuten olisi huomannut kirjoja lukiessani. Hieno kuvitus. Suosittelen Harry Potterit lukeneille. Arvosana: 5.