Väristykseen rakastuttuani halusin lukea tämänkin, ja sanotaan että kyllä kannatti! Cole oli aiemmissa osissa lähinnä semmoinen "ihan kiva" hahmo, mutta Viettelys sai allekirjoittaneenkin vähäsen hurmaantumaan :) Isabelin ja Colen suhteesta on ihana lukea, ja vaikka kirja ei muun sarjan tasolle ylläkään, suosittelen sitä ehdottomasti :)

Tämä oli tämmöinen hyvänmielenkirja. (Kirjoitetaanko se yhteen? Sovitetun näin.) Lievästi häiritsi juuri lukemani Grimmin satujen ja tämän kirjan satujen samankaltaisuus (No mistähän se voisi johtua?) ja siten myös ennalta-arvattavuus. Olisin myös kaivannut enemmän sitä nykyaikaistamista. Mutta joo, hyvä välipala tämä pikku kirjanen oli, luin miellelläni :)

Hämmästyttävä? Huikea? Odotettu? Ja pah, täyttä sontaa. Ensin kuvaillaan iiiihanan Edwardin ja iiiihanan Bellan iiiihanaa häämatkaa ja sitten vähän vähemmän ihanaa raskautta. Ei kiinnosta! Sitten näkökulmanvaihto Jacobille, mikä onkin kirjan parasta antia. Sitten Bella palaa kamaline horinoineen ja muuttuu täydelliseksi vampyyreiksi JOKA NÄKYY PEILISSÄ?!? Sitten vähän Renesmeen palvontaa, ihana, viisas lapsi, sitten tylsää jutustelua arjesta ja sitten, kun tätä typerää horinaa on jatkunut alusta asti ja olet lukenut 500 sivua, alkaa toiminta. Apua. Ja lopputilanne lässähtää sadan sivun kuluttua. Tämä oli juonitiivistelmä. Tämä kirja, niinkuin kaikki muutkin osat, on paksua, haisevaa, inhaa sontaa. Koko sarjan lukeminen on kuin kakassa kahlaisi. Minä en koske näihin kirjojen irvikuviin enää koskaan, en edes pitkällä tikulla.

Tämän vuoden positiivinen yllätys. Lainatessani kirjan olin vähän "määh, vampyyreja ja verta, teiniromanssia, yäk." Luin kirjaa kutienkin ahmien (illalla sängyssä! Pelkäsin, että Josephine tulee huoneeseen...) ja rakastin sitä. Nicholas on ihana hahmo, samoin Reese.

Tuota... No joo, kirja ei ollut niin paha kuin pelkäsin, muttei nyt mikään kaunokirjallinen helmikään. Hyvänen aika, "me vampyyrit emme pala tuhkaksi auringossa, me kimallamme!!" Voihan kökkö. Entäs se, kun Bella ihastelee kolmen sivun verran Edwardin silmiä? Kirjasta jäi vähän outo fiilis, mutta luen varmaan seuraavatkin osat.

Matkijanärhi on koko sarjan heikoin lenkki. Odotin enemmän, koska rakastuin aiempiin osiin. Alku oli hyvä, keskikohta menetteli, mutta loppu oli sekava. Ihmettelin, että mihin aikaisempien osien Katniss katosi, tässä kirjassa koko hahmo on muuttunut tylsäksi tyypiksi, joka vain vahingoittuu jatkuvasti luotien iskuista ja viettää aikaa sairaalassa. Peetan muutos oli riipaisevaa luettavaa, vaikkei lempihahmoni olekaan. Jotenkin odotin Cinnan paluuta, koska missään vaiheessahan ei kunnolla myönnetty, että hän on kuollut? Loppu jäi hyvin epäselväksi, olkoonkin että Katniss oli lääketokkurassa. Äidin jäämisen kyllä ymmärtää, mutta miksi Gale ei edes tullut hyvästelemään, edes kirjeen muodossa? Ylipäänsä koko kolmiodraamakuvio oli vaikea ymmärtää. Ajatukset pomppivat lähinnä rataa: nyt se on Gale, nyt se on Peeta, Gale, Peeta, Gale, Peeta... Ja kuka kävi rakentamassa vyöhykkeen 12 asumiskuntoon sillä aikaa kun Katniss oli Capitolissa? Mielestäni epilogi oli koko kirjan paras kohta. Mutta miksi Nälkäpeliä ei enää ole? Eikö enemmistö päättänyt, että Nälkäpeliä jatketaan, nyt Capitolin lapsilla? Ja Prim. Hahmo, josta periaatteessa koko tarina lähti liikkeelle, kuolee. Se ei voi olla mahdollista! Kirjaa lukiessa tuli epätoivoinen olo: eikö kukaan voi pelastaa Primiä? Joka tapauksessa, suosittelen sarjaa kaikille Matkijanärhestä huolimatta.

Häpeän tunnustaa, että näin elokuvan ennen kirjan lukemista...Tämä vaikeutti hahmojen ja paikkojen kuvittelemista ja juoni ei aiheuttanut yllätyksiä. Kirja oli tästä huolimatta uskomattoman koukuttava (huomasin eräänä tiistai-iltana lukeneeni kirjaa niin pitkään, että kello oli jo 22.30) ja hienosti kirjoitettu. Vaikka olin nähnytkin elokuvan, juoni oli aika ennalta-arvattava. Eihän Katniss yksinkertaisesti voinut kuolla, kun oli päähenkilö. Katniss ei kuitenkaan ollut ärsyttävän täydellinen, niin kuin jotkut päähenkilöt. Peeta oli todella ärsyttävä hahmo. Cinna oli ihana, samoin Haymitch >:D Kirja oli raaka, mutta mitä muutakaan siltä saattoi odottaa. Oli rankkaa lukea ihmisten kuolemista ja Katnissin harhakuvat vainopistiäisten piikkien aiheuttamina olivat hirveitä. Ja herkkä ihminen kun olen, niin enköhän itkenyt katkeria kyyneleitä Ruen kuollessa. Pikku Rue-parka. Kirja oli loistava, jäin innolla odottamaan jatkoa :) Ainoa häiritsevä piirre oli preesensissä kirjoitettu teksti, mutta koska älykkäät aivoni muuttavat sen aina jollain kummallisella tavalla imperfektiin, se ei kyllä lukemista haitannut.

Kirjasta oli aika isot odotukset (osittain aiempien arvostuluiden perusteella), mutta kirja itsessään oli hienoinen pettymys. Kirja tuntui lähtevän hitaasti liikkeelle, mutta lady Tamarindin kohtaamisessa alkoi tuntua lupaavalta. Mutta kun Musca ja Clent saapuivat Mandelioniin, kirja muuttui taas tylsäksi. Vasta kun Teerin ruumis löytyi, kiinnostuin kunnolla. Ja lopultahan kirja olikin ihan mukava luettava, joskaan ei mikään suosikki. Plus että rakastin Clentiä :)

Paras sarjan kirjoista. Koska pidän Selenestä enemmän kuin Anaidista, kirjaa oli mukava lukea kun Selene oli suuremmassa roolissa. Loppu oli yllättävä ja vähän erikoinenkin veto, mutta jatkui suoraan kolmannessa osassa.

Todella hyvä kirja, mutta ei suosikkini sarjan kirjoista. Chiristopher oli ihana hahmo ja oli kova lukea Chrestomancin lapsuudesta jonkun ulkopuolisen silmin. Stallery oli erikoinen paikka, mutta itse pidin sen outoudesta. Muutokset olivat kiinnostavia ja jaksot ovat mielenkiintoinen idea. Conrad oli todella Kissamainen hahmo: ei oikein tiedä mitään taikuudesta, mutta omaa silti mahtavat kyvyt. Tykkäsin:) Toivottavasti sarjan loputkin osat suomennetaan!

Johan oli kökkö kirja. Ariel oli lähinnä vaan ärsyttävä ja tarina oli pitkäveteinen. En suosittele.

Erikoinen kirja. Sandran ajatuksia oli tuotu hyvin esiin, mutta myöskin koiran elämää. Kirjan loppupuolella Sandran tajutessa tehneensä elämässä virheitä ja että kaikki ovatkin koko ajan rakastaneet häntä, kirja muuttui todella pitkäpiimäiseksi. Pelkäsin, että kirja sortuu kliseisiin, mutta sitten se kääntyikin paremmaksi. Loppu yllätti, mutta toisaalta hyvä, ettei kirjailija sortunut helpoimpaan ratkaisuun.

Mahtava! Todella vaikuttava ja toisaalta myös vähän rankka kirja (kun ottaa huomion Arran kohtelun). Arran jatkuva hylkiminen pisti vihaksi ja Evia oli inhokkihahmoni. Kuinka jotakutAa voidaan kohdella niin julmasti? En myöskään pitänyt kuningattaresta. Pidin kirjan kuvailusta ja varsinkin Lagorasta, se oli harvinaisen hyvin kuvattu. Olisin antanut tälle viisi tähteä, mutta kolmas kirja... En pitänyt siitä juurikaan, se tuntui jostain syystä todella tylsältä. Epäselväksi jäi, kuka se pieni tyttö oli, jonka Arra tapasi etsiessään Surandoa. Myös Evian kohtalo jäi häiritsemään. Joka tapuksessa: ihana, vaikuttava kirja niin kerronaltaan kuin tarinaltaan.

Tämä ei ollut niin hyvä kuin aiemmin lukemani Pörriäinen lentää hämärissä, mutta hyvä kirja se oli silti. Pidin ideasta ja salaisuudesta, joka liittyi Agnes Ceciliaan. Myös Cecilia-nukke oli ihana. Pidän Gripen kirjoitustyylistä.

Olen pitänyt muistakin Maria Gripen kirjoista, joten päätin lukea tämänkin. Oli hyvä kirja, vaikka loppu vähän lässähtinkin. Ensin luulin, että Carolin olisi ollut rakastunut Bertan isään, mutta juttu meni vähän toisella tapaa. Ja pikku Edvin, kyyneleitä... Sveasta en pitänyt. Kirja oli pienistä vipistaan huolimatta loistava ja aion lukea seuraavatkin osat.

Aivan mahtava kirja! Ihmissudet oli saatu tarinaan todella hyvin ja kirja tuntui loppuvan liian pian, olisin tahtonut lukea lisää Maaritin ja kumppaneiden elämästä. Maaritin mielialoja kuvataan todella hyvin. Ainoa, mikä häiritsi oli kursivoidut osat, jotka tuntuivat jäävän vähän turhan irrallisiksi muun tarinan rinnalla.

Kirja oli todella hyvä! Pelkäsin aluksi juonipaljaktuksia, mutta niitä ei onneksi ollut. Suosikkejani oli Naukuhuulet, Tom Bombadil-runot sekä Kun Kuu-Ukko unohtui juhlimaan.

En ole näistä kirjoista mistään erityisemmin tykännyt, paras oli Kirous. Ihan hyvä aihe ja jännittävä juoni, mutta paikoin pitkäveteinen. Alaviitteet lähinnä ärsyttävät, vaikka ne ovat kai lähes pakollisia. Myös rakkauskuviot ovat melko ennalta-arvattavia. Suosikkini on joko Narpukka, Tikkilikki tai Orvokki. Ehkä hieman nuoremmille suunnattu kirja, mutta noh... Lukihan sen muun lomassa.

Otin tämän kirjastosta, koska olin lukenut Liikkuvan linnan jatko-osineen ja ajattelin, että tämä olisi samanlainen. Erehdyin. Tyyli on tuttu, mutta uusiin hahmoihin tutustuminen vie aikaa. Lempparini oli ehdottomasti Gwendolen ja itseäni jäi harmittamaan tytön jääminen toiseen maailmaan. Janetia inhosin yli kaiken. En tiedä miksi. Loppu oli vähän liiankin sekava, mutta loppupeleissä ihan hyvä kirja ja loistava sarjan aloitus.

Aivan loistava kirja! Alku imaisi heti mukaansa ja siksi luin sitä innolla. Chirstoperin lapsuus oli todella antoisaa luettavaa. Huumorin hetkiäkin kirja tarjosi juuri sopivasti. Luotin Ralphiin siinä missä Christoferkin, mutta tajusin Varjon toiminnan mahdollisuuden ennen päähenkilöä. Jumalatar oli vähän ristiriitainen hahmo, toisaalta todella mukava, toisaalta aika ennalta-arvaamaton. Rinnakkaismaaimat olivat ehkä kirjan parasta antia. Lempihahmoni on Tacroy, kaikesta huolimatta. Onkohan muuten sattumaa, että kaikki Cherestomancit ovat päähenkilölle ensin ynseitä?

Kirja oli ehkä sarjan paras. Tai ehkä Liikkuva linna on sittenkin parempi. Tai sitten... No jaa, ainakin aloin heti sympata Charmainia, koska tykkään itsekin lukea. Huumoria löytyy ja yllättäviä tilanteita. Yksi parahaista lukemistani kirjoista, monesta syystä. Howlin sössötys oli hyvin outo piirre. Välillä oli vaikea saada selvää sanoista ja välillä jouduin jopa lukemaan niitä ääneen tajutakseni.

Kirja oli ihan hyvä, joskin odotukset olivat aika korkealla. Kirja oli parempi, vaikka tämäkin oli lukemisen arvoinen. Piirrostyyli oli kaunista ja realistista, mutta elokuvan rosoinen ja lapsekas tyyli sopii tarinaan paremmin. Plussaa siitä, että Coraline näyttää allekirjoittaneelta :)

Mahtava kirja! Koska muinaiset aikakirjat todistavat, että luin ensmmäisen osan lähs vuosi sitten, muistin yllättävän hyvin joitain kohtia, mutta jotkut olivat luonnollisesti päässeet unohtumaan. Kirja on todella ihastuttava. Kaikista mieluiten luin Katen seikkailuista, vaikka Michael olikin periaatteessa pääosassa. Loppu on pakahduttavan jännittävä ja surullinenkin. Odotan innolla suraavaa osaa, sillä kirja jäi niin jännään paikkaan :) He he, ja tietty tahdon kuulla lisää Katesta ja Rafesta :D

Mitä mainoin kirja, en voi muuta sanoa! Kun pienenä sain tämän kirjan, en oikein pystynyt hyväksymään, että päähenkilö on Alice, eikä suinkaan Liisa. Mutta oli miten oli, tämä on lumoava kirja.

Ei lainkaan hassumpi kirja. Paikoin hieman sekava, mutta lopulta pidin kirjasta. Se oli vain aivan liian lyhyt...

Olin nähnyt elokuvan ennenkuin luin kirjan, joten juoni ei tuottanut yllätyksiä. Lopussa pari kyyneltä vierähti poskille, sitä ei kukuaan pysty estämään.

Tämä on jotenkin suloinen ja miellyttävä kirja. Kuvat ovat kauniita ja tarina mielenkiintoinen. Pienenä (ja toki vieläkin) harmittaa, kun lopussa Päivikki menee kielloista huolimatta Meren kuninkaan pojan mukaan. Kirja tubtui loppuvan kesken. Mestaritontun seikkailuja olen yrittänyt monta kertaa aloittaa, mutta en ole saanut sitä koskaan luettua.

Oli aika isot ennakko-odotukset tästä. Pidin kirjasta, ainoastaa jatkuva kiroilu pisti häiritsevästi silmään. Hopesta en oikein saanut kiinni, hahmo oli vähän hankala. Victor oli paremmin suunniteltu. Harmitti, kun kaikki tieto oli keskitetty loppuun. Toivottavasti seuraavassa osassa kerrotaan surunsyöjistä enemmänkin. Kirja oli hyvin kirjoitettu, ottaen huomioon, että kirjailija on niin nuori:)

Kirja oli aivan ihana ja rakastuin siihen heti. Pidin päiväkirja-ajatuksesta ja mielenkiintoista oli myös se, että ne oli ommeltu peiton sisään. Kirja sai odottamaan jatko-osaa, koska se oli juuri sellainen kuin toivonkin, eli salaperäinen, muttei vaikeaselkoinen. Ja tyhmä kuin olen, olin varma, että Mary on oikeasti olemassa ja väitin näin kivenkovaan myös epäileville vanhemmilleni. Vasta jatko-osan lopussahan kerrotaan, että koko juttu oli vaan fiktiota. Yhyy...

Rakastuin tähän heti. Alku ei ehkä ollut kovin lupaava, mutta se kalpeni kaiken muun ihanan keskellä. Katsa ja Po ovat kiinnostavia hahmoja, samoin kuin Sinisuru (ihana nimi!), Oll, Raffin ja jopa Lek. Ja tunnustan itkeneeni kuin vesiputous Pon sokeutuessa. Niin kauniit silmät, jotka menettävät kuitenkin kyknsä. Välistä Pon leiviskä tuntui vähän hankalalta, mutta siihen tottui. Ah, rakastan.

No, myönnän, että aloin epäillä Anaidin osaa valittuna, kun kirjan tapahtumat alkoivat muistuttaa takakannen ennustusta, tajusin, että juttu nyt oli mitä oli. Selene oli mielenkiintoinen hahmo, johon rakastuin heti. Clodiasta tai Valeriasta en pitänyt, enkä siitä, kun Selene löi hynttyyt yhteen Salman kanssa. Lopputulos: Kirja oli positiivinen yllätys.

Nooh, luin tämän oikeastaan pakon edessä koulun lukuprojektiin. Kirja jäi mukavasti auki, joskin välistä Sapphyn riippuvuus Ingoon oli outoa ja pelottavaa. Elvira jäi harmittavsti Faron varjoon. En pitänyt Farosta muutenkaan, mutta aion kylläkin lukea loputkin osat.

Kirja oli mahhtava! Rakastuin oitis henkilöihin, vaikka alussa Amanya olikin vähän ärsyttävä. Mutta luin kirjan lähes yhden illan aikana, joka kertoo osittain juonen vetävyydestä. Rakkaustarina on ehkä vähän ennalta-arvattava, mutta se ei haittaa, kun vauhtiin pääsee.

Rakastan!!! Ensin ajattelin, että en jaksaisi lukea noin paksua, mutta takakannen lause \"Mitä jos lempikirjasi henkilöt heräisivät eloon?\" sai minut lukemaan koko niten. Ja tykkäsin!

Olin tosi innoissani, kun sain kuulla, että Adamsin kirjoillr on tehty jatkoa. Kirjan luettuani en ollut yhtä hyväntuulinen, sillä kirja oli surkea ja syvältä... No, en vaivaudu sanomaan mistä. Älkää vaivautuko lukemaan. Adams-parka taatusti pyörii haudassaan.

Ihana<3 En pysty perustelemaan, mikä kirjassa iskee, ehkä juuri sekavus ja epäloogisuus, mutta väliäkö sillä, kirja on yllättävän älykäs ja täynnä fiksuja huomioita. Lepää rauhassa, Douglas.

Kirja tuntui aluksi tylsältä, enkä innostunut takakansitekstinkään perusteella. Kun kuitenkin jatkoin lukemista, tapahtumat alkoivat rullaamaan eteenpäin. Ja yllätys yllätys, itkin lopussa.

Potterit on hyviä kaikki, mutta tää on toisiksi paras niistä kaikista (paras on Kuplrman varjelukset). Koko ajan olin sitä mieltä, että Sirius on pelkkä murhaaja, mutta lopussa rakastuin hahmoon. Luin tän, kun olin kolmannenlla luokalla, enkä kadu: kirja toi uuden palan ihanaa maailmaa lähelleni.

Tää oli mahtava!!! Tykkäsin pala palalta hahmottuvasta tarinasta ja siitä naisesta, joka tahtoi pelata shakkia puhelimessa. Ja tietysti kuiskaukset ovat aika karmaisevia... Kivaa plussaa oli laulu nuotteineen lopussa. Loppu jäi vähän auki, joten ihan helposti alas menevä kirja tää ei ihan ole.

Iihana<3 Nucceista kerrotaan enemmän kuin muissa osissa ja se on tosi hyvä juttu. Hieman jäi harmittamaan, että Sky ja Alice erosivat, vaikka toisaalta jos Alice ei kestänyt Skyn stravagointia, ehkä se oli vain hyvä. Ja ihanaa, että Bice pääsi naimisiin ja uhkasi sukuaan. Olisin tahtonut lukea vain lisää Luciasta (vai oliko se sittenkin Biancasta), jonka mies murhattiin Kukkien kaupungissa. Ainoa miinus tulee siitä, että joka ikisessä kirjassa ensimmäinen matka tapahtuu samalla tavalla. Stravaganza-kirjoja on vielä yksi, Stravaganza: The City of Swords, eli Miekkojen kaupunki. Tietääkö kukaan, miksi sitä ei ole suomennettu?

Tämä kirja ei ole yhtä hyvä kuin muut, jää vähän irrallisen oloiseksi. Juoni ei ole ihan yhtä vetävä kuin edellisissä, mutta tietty jännittäviä kohtia tietty löytyy. JA myönnän nielleskelleeni kyyneleitä, kun Lucien tuli käymään vanhempiensa luona. Loppukohtaus oli niin jännä, että sain kirjan vain vaivoin suljettua, vaikka olisi pitänyt mennä nukkumaan. Mutta ei ole mikään suosikkikirja.

Jotenkin tuntui hankalalta aloittaa, kun Lucienista ei puhuttu yhtään alussa. Tämä on kuitenkin tosi hyvä, vaikken mikään hevosten ystävä olekaan. Ensin vähän harmitti, kun Georgia ei saanut Lucianoa omakseen, mutta loplta Nick (tai Falco) alkoi tuntua ihan hyvältä vaihtoehdolta ;)

Tää on ehkä paras Stravaganza. Vaikka ensin inhosin Skytä ja kirja tuntui liikkuvan tosi tahkeasti, lopulta uppouduin kirjan maailmaan täysin. Rakastan tätä lopun verenvuodatuksesta huolimatta!<3

Pidin kirjasta, mutta en niin paljon kuin muista Funken kirjoista... Tämähän on sarja ja sen toinen osa on englanninkieliseltä nimeltään Fearless. Sitä, milloin se ilmestyy suomeksi, en tiedä, mikä on harmillista. Tahdon lukea seuraavankin osan.

Tosi ihana! Prue on sympaattinen, vaikka itse olenkin aika samantapainen kuin Curtis... Täytyy myöntää, että kirja oli paitsi jännitävä, myös kaunis: pidin kuvituksesta. Pieniä epäloogisuuksia kirjassa on ja välillä kerronta tuntuu pysähtyneen, mutta rakastan tätä silti ja odotan innolla suraavaa osaa!

Tosi hyvä ja tosi ihana! Kun alkuun pääsi, niin ei voinut lopettaa... Ainoa miinus oli se, että kirja loppui liian äkkiä...

Tää on ihana, kuten kaikki muutkin Funket! Just sellaista ihanaa salaperäisyyttä ja mysteerejä ja polveilevaa, runsasta kerrontaa, josta tukkään:) Kirjaan pohjautuvan elokuvan olen nähnyt, mutta se on ihan huono (mikä yllätys)...

Todella ihana kirja! Ensin kirjan paksuus lannisti, (sinäänsä outoa, olen himolukija, luen älyttömästi [lue:liikaa] kirjoja ja aika paksujakin) mutta kun vauhtiin pääsi, kirja loppui liian äkkiä. Ja suuri rakkaus oli syttynyt;)

Coraline on ihana! Ensin suhtauduin siihen hieman epäillen (olinhan puolella korvalla kuullut yhden pari vuotta vanhemman tytön selittävän toiselle, että kun kirjan lukee, ei enää palaa entiselleen), mutta luin sen kutenkin yhden iltapäivän aikana kelloon vilkuilematta, keskeyttämättä. Myös elokuva on loistava, mutta siihen on lisätty hahmoja ja jounta on hiukan leikelty. Mutta ei siinä mitään, ihania on kummatkin<3

Kirjaa voi kuvata vain yhdellä sanalla: viehättävä! Pidin tästä kovasti. Ainoa miinus tulee pienestä kankeudesta ja kömpelyydestä. Tolkienin kuvitus on kaunis. Kun luin jostain, että Tolkien oli lukenut tätä lapsilleen iltasaduks, ajattelin, että on aika kovahermoisia ipanoita olleet nämä pikkutolkienit... Mutta hetken mietittyäni tajusin, että olin itsekin lukenut kirjaa ennen nukkumaanmenoa ja moneenkin otteeseen, että olin oikeastaan itsekin samassa tilassa kuin Tolkienin lapset :)