Linkit: Risingshadow.net
Saavutuksia
Suosikkejani
Kirja-arviot ja kommentit
Kiehtova jatko-osa piti myös otteessaan. Erinomaiset mytologiafiilistelyt lukiessa!
Niilo
Raivo on tarina eräästä kouluammuskelusta aikana ennen kuin asiasta tuli (varsinkin jenkeissä) normaalia elämää. Kirjan julkaisu on lopetettu tämän vuoksi.
Pitkä marssi on oivallinen esimerkki ihmisen hulluudesta "viihteen" perään. Synkkä, dystooppinen tarina kertoo nuorten marssista, jossa vain yksi voi olla voittaja, eikä kenelläkääm ole varaa hävitä. Teos ilmestyi vuosikymmeniä ennen kuin esim. samalla teemalla kirjoitettu Nälkäpeli.
Stephen
King teki sen taas; piti otteessaan ja yllätti lukijansa. Emmekä voi unohtaa hänen erinomaista taitoaan kuvata ihmisluontoa.
Stephen
Tarinana ei nyt sinällään ole huono, mutta aika on tehnyt tehtävänsä, eikä aikanaan (peruskouluikäisenä) kokemani kauhu ja jännitys kirjan osalta tehnyt enää paluuta. Ihan kelvollinen kummitustarina kuitenkin.
James
Vahva suositus vaihtoehtoisen historian, maagisen realismin ja pohjoisen mytologian sekä tarustojen ystäville!
Niilo
Ehkä allegorioita arvostava lukija saa tästä enemmän irti, mutta omasta mielestäni uskonnollis-filosofiset pohdinnat ja keskustelut kirjassa olivat puuduttavan tylsiä. Kaksi tähteä murhamysteerille, joka oli ainoa asia miksi jaksoin lukea teoksen loppuun.
Umberto
Pettymys. Kaiken sotimisen, taistelujen ja juonittelujen jälkeen kirja jätti aivan liian paljon avoimia kysymyksiä, eikä oikeastaan saattanut mitään merkittäviä juonikuvioita kunnolliseen loppuun.
Victoria
Kahteen edelliseen osaan verrattuna Nefrin tytär oli ajoittain hieman sekava vauhdikkaan juonensa lomassa, mutta Vik tuo lopulta sarjansa hyväksyttävään päätökseen.
Henkilökohtaisesti olin hieman pettynyt Corildonin ja Aleian eriäviin kohtaloihin, heidän viimeisten sivujen kohtaamisessa oli tiettyä suloisuutta ja jätti pienen katkeruuden lukijan sydämeen ohi menneestä potentiaalista näiden kahden välillä. En välttämättä edes tarkoita romanttista yhteyttä, parin keskinäisen kemia kannalta olisin vain toivonut hieman enemmän yhteneväisempää loppua.
Erika
Viimeiselle kirjalle viisi tähteä. Ikävästä Kiekkomaailmaa kohtaan.
Terry
Sarjan päätösosa on paitsi lyhyin myös sen heikoin kirja. Olin antamassa kirjalle kaksi tähteä, mutta lopun juonikuviot nostivat lopulta arviotani yhdellä.
Vaikka Pelin säännöt on melkein puolta pienempi edeltäjiään on sisältö heikkoa ja osa tekstistä tuntuu tässäkin turhalta tilan täytöltä. Viimeiset pelaajat sinkoilevat ympäri maapalloa kaikkien yrittäessä löytää viimeisen avaimen, toiset pelatakseen loppuun, toiset lopettaakseen pelin lopullisesti.
Lopun tapahtumat kuitenkin yllättävät joidenkin pelaajien kohdalla sen verran ettei tapahtumat ole täysin ennalta-arvattavissa.
James
Omituinen,hypnoottinen...
Ja yllättävän nopealukuinen, vaikka tekstiä piisaa melkein 900 sivun verran.
Tarina on kiehtova ja maaginen, eikä elokuva tee lainkaan oikeutta tarinan monipuolisuudelle ja ulottuvuuksille. Ei ehkä se helpposelkoisin kirja pomppivine vuosineen, tapahtumineen ja henkilöineen, mutta sangen antoisa kokemus lukijalle, jos tämän vain kestää.
Mark
Ehdottomasti kannati tämä lukea. Vaikka joitakin perusasetelmia juonestä löytyikin, tarina oli silti omaperäinen käärmeineen ja aavikkomiljöineen. Plussaa myöskin siitä, että vaikka keskiössä alunperin onkin kolme lapsuuden ystävää, ei kyseessä onneksi ole tuleva kolmiodraama, vaan keskinäisen luottamuksen merkitys.
Alatalo pyyhki pois taas yhden epäilyksen häiväni kotimaisen fantasian tasosta, Käärmeiden kaupungin uskoisin kelpaavan kansainväliselle tasollekin!
Katri
Ihan luettava kunhan alkukankeudesta päästiin. Harmi vain ettei Garberjaan ole tyytynyt tekemään vain yhtä kirjaa, johon Caraval olisi kyllä pysynyt. Mutta taas on kyseessä sarjan ensimmäinen osa. Miksi kaikesta pitää tehdä sarja nykyisin?
Stephanie
Peruslaatu Kingiä. Pidin Mersumiehestä ehkä aavistuksen enemmän, mutta ei mitenkään huono jatko ollenkaan.
Stephen
Mikko
Pienen alkukankeuden jälkeen Elkan pako/etsintämatka erämaan halki tempaa mukaansa kiehtovuudellaan. Vaikka eletään maailmassa, jossa nykyaikainen sivistys on enää muisto, ei tähän asian laitaan juurikaan puututa. Sen sijaan tarinan kiehtovuus tulee juuri armottomasta erämaasta, Elkan kyvyistä selvitä ja uudelleen alkaneen Alaskan kultaryntäyksen tunnelmasta. Suosittelen!
Beth
Potentiaalinen tarina, mutta henkilökohtaisesti minua ärsytti kirjailijan tapa tuoda esiin uusia juonenkäänteitä toistuvasti niin, että tekstistä sai vaikultelman Dasin säveltäneen tarinan käänteitä sitä mukaan kun sai uusia ajatuksia. Aivan kuin kappaleet olisivat jatkuvasti alkaneet "ja sitten, ja sitten" -tyylillä. Ilman tuota piirrettä olisin ehkä antanut 3 tähteä...
Mintie
Katharine
Siri
Elina
Stephen
Siri
James
Blake
Anna
Stephen
Andrzej
Peter
Maria
Kerstin
Stephen
Terry
Suzanne
Sally
Miikko
Terry
Lauren
Eoin
Stephen
Stephen
Stephen
Salla
Kerstin
Joe
Laura
Kami
Stephen
Gene
Annukka
Colin
Dean
David
J. R. R.
Kate
Stephen
Stephen
Kerstin