Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
"...koska tuskaa ei voi haudata ja unohtaa. Tuska ei jää menneisyyteen tai piiloon mullan alle. Mikä on haudattu, ei ole mennyt. Mikä on kylvetty, kasvaa."
Rämeen olennon kolmas suomennettu albumi on ilmestynyt. Huikean hyvän toisen osan jälkeen odotukset ovat korkealla ja vaikka kolmas osa ei aivan yllä aiempien tasalle, se on silti kelpo kauhua ja kuuluu jokaisen kauhufanin kirjahyllyyn. Kolmannessa osassa on selkeä välinäytöksen maku ja tuntu. Esitellään paljon merkittäviä tapahtumia ja hahmoja, jotka ovat selvästikin tärkeitä jatkon kannalta. Mielenkiintoisin näistä on totta kai John Constantine. On ilahduttavaa nähdä, että se mies on aina ollut samanlainen rakastettava paskiainen. Mies, jota haluaisi vihata, mutta jota kuitenkin rakastaa.
Välillä on virkistävää lukea muutakin kuin länsimaista tieteiskirjallisuutta ja tähän tarpeeseen "Pyhän Venäjän palveluksessa" sopii oikein mainiosti. Dystooppisessa kuvauksessa tulevaisuuden Venäjästä on mielenkiintoisesti onnistuttu yhdistämään Iivana Julman aikainen historia, stalinismin puhdistukset sekä nykyiset vallanpitäjät, joten teoksen joutuminen "Putin-Jugendin" mustalle listalle oli varmaankin ihan odotettavissa. Kirjan tarina tapahtuu yhtenä päivänä, jonka aikana saadaan tietää runsaasti sen hetkisestä tilanteesta Venäjällä ja lisäksi tipoittain Euroopan ja Kiinan olosuhteista. Arvostin kirjaa lukiessa sitä, että asioita ei selitetty puhki ja kerrattu liikaa kuvitteellista historiaa, vaan lukijan mielikuvitukselle jätettiin myös tekemistä. Pidin samasta syystä myös siitä, että kaikkia kursiivilla kirjoitettuja, päähenkilön tai muiden käyttämien suomennettujen slangisanojen merkityksiä ei välttämättä avattu kovinkaan paljon tai ollenkaan. Kirjassa on paljon yhtymäkohtia todelliseen tilanteeseen Venäjällä, kuten ortodoksisuuden uusi nousu (tärkeä osa tarinaa), kaasutoimituskiistat ja Kiinan kasvava vaikutusvalta, minkä vuoksi tapahtuneet poliittiset muutokset eivät tunnu kovinkaan mahdottomilta. Tarinan puitteet ovat sen verran hyvät, että itse olisin saattanut kaivata hieman pidempääkin kirjaa, mutta toisaalta tällaisenaan se toimii näppärän mittaisena kurkistuksena valiojoukkojen korkean upseerin arkipäivään. Suomennos oli mielestäni hyvin tehty ja tyylikeinona tekstin sekaan oli jätetty myös venäjän- ja kiinankielisiä termejä, joista oli sivun alalaidassa käännös. En oikeastaan paljoakaan keksi moittimisen aihetta kirjasta, mutta aivan täysi kympin suoritus se ei silti ollut osittain tuosta mainitsemastani lyhyydestä johtuen. Arvosanaksi vahva neljä tähteä.
Kirja ei mielestäni yltänyt sarjan edellisten osien tasolle, mutta arvosana on kuitenkin jotain 3 ja 4 väliltä. Kirja oli välillä pitkäveteinen, kun jouduttiin vaeltamaan paikasta toiseen. Pitkistä etäisyyksistä johtuva tietojenvälityksen hankaluus oli välillä ärsyttävää ja teki oikeasti mieli huutaa, jos jokin tärkeä asia oli joiltain pimennossa. Kirjassa parasta oli seurata Jackin kasvua shekin avstuksella. Yksi asia kuitenkin ärsyttää... Nimittäin se, etten ainakaan ole kuullut jatkosta, vaikka kirja jäi selkeästi kesken. Kirjailija on nyt jättänyt liikaa oman mielikuvituksen varaan.
Kuoleman planeetta on ilmeisesti Harrisonin ensimmäinen pidempi romaani, jonka huomaa paikoitellen juonen laadusta. Kirja alkaa omaan makuuni hieman turhankin vauhdikkaasti, kun päähenkilö Jason joutuu heti alussa takakannessa mainitun kiristyksen uhriksi ilman minkäänlaista hahmon taustatarinaa. Jasonin menneisyyttä ei kirjan edetessäkään paljoa valaista enkä ainakaan itse saanut täysin selville hänen motiivejaan teoksen päätapahtumapaikkana toimivan planeetan auttamiseen. Mikäli pääsee näistä ja muutamista muista seikoista yli, on teos lopulta varsin mukiinmenevä ja toiminnantäyteinen scifiseikkailu. Planeetan vihamielistä ympäristöä ja eläimiä kuvaillaan värikkäästi ja näitä vastaan epätoivoisesti taistelevat siirtolaiset ovat ehdottomuudessaan osittain humoristisia, mutta silti tietyllä tavalla realistisen oloisia. Kirja on ensimmäinen osa trilogiasta, jonka kahta muuta osaa ei ole suomennettu. Juoni ei silti jää häiritsevällä tavalla roikkumaan, vaan kirja toimii myös täysin itsenäisenä teoksena. Noin kahdensadan sivun mittaisena Kuoleman planeetta on sopivan kompakti paketti hieman vanhempaa science fictionia, mutta se ei ainakaan omilla listoillani aivan sinne kirkkaimpaan kärkeen kiilaa.
Hohhoijaa, en paremmin sano. En ymmärrä miksi tämä sarja on venytetty näin äärettömän moneen kirjaan kun näissä ei tunnu tapahtuvan mitään. Luvataan vihaisia keijuja, jotka tulevat kuitenkin parhaiten esille vasta kirjan viimeisillä sivuilla. Tässä kirjassa ei oikeasti tapahtunut yhtään mitään jos ei lasketa kertomuksia Sookien aamukahveista ja töissä käymisestä. En oikeastaan tiedä enää miksi luen näitä koska suosikkihahmot ovat rapisseet pois ja jäljellä on vain naiivi Sookie ja ärsyttävän Edwardmainen Eric, joka on sarjassa hiukan siedettävämpi kuin kirjassa. Tässä kirjassa ainut piristysruiske oli oikeastaan Sookien keijuserkku Claude, joka ei häpeile ilkosillaan hyppelemistä. Noh, tänne asti on päästy joten aion lukea sarjan loppuun vaikka en jatko-osia odotakaan.
Kirjaa suositteli minulle yksi ystävä ja olen iloinen että hän suositteli tätä. Kirja oli erilainen mitä olin aikaisemmin lukenut ja tuotti mielessäni negatiivisia ajatuksia koska elämä Yhteiskunnassa oli hyvin erilaista mitä meillä täällä. Mutta mitä pidemmälle luin sitä enemmän ihastuin Cassian ja Kyn tarinaan ja toivoin koko ajan että he saisivat toisensa ja nyt todella odotan että saan toisen osan luettua että nään mitä heille tapahtuu.
Across the Universe: Miljoona aurinkoa oli todella positiivinen lukukokemus. Voisin sanoa että kirja oli jopa parempi kuin edellinen, mutta välillä tarina hyppi omituisesti minkä seurauksena sitä oli välillä vaikea lukea. Kirjassa oli paljon arvoituksia joita Amy joutui ratkomaan yhdessä Seuraajan kanssa. Seuraajalla on vaikeaa hallita alusta kaiken mellakoiden ja tappojen takia, mutta lopulta kaikki kääntyy hyvin. Odotan innolla seuraavaa osaa!
Ihan mahtava kirja! En voinut tehdä mitään muuta välissä luin vain niin kauan kuin kirjaa riitti ja sitten jäin harmittelemaan, kun ei ollut enää luettavaa:) Joten suosittelen!!
Olin pettynyt tähän osaan, eihän tässä edes tapahdu oikein mitään! Odotin tätä kovasti ja petyin pahasti. Viimeisille sivuille asti odotin että koska alkaa tapahtumaan jotakin. Tuntui että tämä kirja on semmoinen kahden tapahtumarikkaan kirjan välissä oleva "turhaa jaarittelua"-kirja. Loppuuko kirjoittajalta aiheet? Jotenkin Sookiesta on muutenkin tullut vähän liian ilkeä. Odotan seuraavaa kirjaa mielenkiinnolla, onko seuraava kirja taas edellisten veroinen?
Jos aikaisemmin sarjassa oli pari kirjaa jotka sai minut ajattelemaan, että lopetan näiden lukemisen, niin tämä kirja käänsi kyllä ajatukseni aivan toiseen suuntaan. En tiedä mikä teki tästä kirjasta niin paljon erilaisemman kuin aiemmat, mutta ihastuin tähän aivan totaallisesti. John ja Xhex ovat molemmat sellaisia hahmoja joista en niin kauheasti välittänyt, mutta nyt he kuuluvat kyllä aivan kärkipäähän. Xhexissä kirjan aikana tapahtuva muutos oli melko suuri, mutta onneksi hänen luonteelle ominainen taistelija ei hävinnyt minnekään. Myös Dariuksen elämästä Veljeskunnassa oli oikein mukava lukea. Wardille niin ominainen kirjoitustapa sai minut taas pauloihinsa, enkä todellakaan voi lopettaa sarjan lukemista. Odotan innolla että pääsen lukemaan Paynesta, sillä hänestä muodostui jo tämän kirjan aikana melko mielenkiintoinen hahmo, ja haluan tietää hänestä enemmän.
Hyvä kirja. Petyin vain kirjan lyhyyteen ja epäselvään loppuun. Kirja oli sekava jossain määrin, mutta hyvää luettavaa.
Tähän kirjaan ei voi muuta kuin rakastua. Se on niin tummasävyinen ja kaunis tarina, jopa synkkä. Mitjan ja väljen kohtalot ovat kytköksissä toisiinsa tavlla, jota ei voi kuin ihmetellä. Kirja herättää minussa voimakasta surua ja myötätuntoa hahmojen, eteenkin äidin puolesta. Karikko vetää puoleensa, eikä salli lukijan herpaantua hetkeksikään. Loppu on kaikesta huolimatta niin onnellinen kuin täklaisessa tapauksessa voi olla. Mukana on haikeutta ja kuolema sävyttää sivuja omalla värillään. Kokonaisuus oli onnistunut ja saumaton. Kuvitustakin oli. Kuvat elävöittivät jo valmiiksi luotua tunnelmaa. En voi muuta kuin onnitella Seita Parkkolaa huikeasta, kauniista ja parhaasta kirjasta jonka olen ikinä lukenut.
Niinkuin kaikki Jacksonit, tämä kirja veti mukanaan loppuunnasti. Percy oli yhtä siisti tyyppi kuin ennekin ja tutut kuviot jatkuivat. Yksi ikuisista suosikeistani<3
Olen lukenut monta kertaa koko kirja-sarjan läpi ja tämä on ehdottomasti paras! Kirja paranee huomattavasti puolivälissä.
Rakastuin tähän kirjaan. Pidin henkilöistä eniten ehdottomasti Jacesta. Hänen huumorintajunsa ja... Vetovoimansa teki minuun suuren vaikutuksen, ja ihmettelen suuresti mitä hän näki Claryssa. Claryssakin oli omat puolensa(ystävän puolesta uhrautuminen), Alecin hahmo yllätti. Juoni eteni sujuvasti. Juonenkääbteet olivat ratkaisevia ja itse sanoisin, että kokonaisuus oli todellakin toimiva. Jäin odottamaan kiihkeästi jatkoa jännittävälle kirjalle.
Ehdottomasti hyvä kirja. Olen iloinen että luin kirjan, vaikka takaiskujakin sattui. Loppusoitossa oli myös jotakin häiritsevää: joskus juoni saattoi toistaa itseään. Vastapainoksi tälle, siinä oli myös paljon omia piirteitä.
Merkitty on melko omaperäisen kirjasarjan lupaava alku. Sarjan kulku tosin muuttuu huomattavasti tukevissa osissa. Merkitty on lukemisen arvoinen kirja, ja sen jälkeen minun oli pakko lukea myös muut osat.
En tiedä montaakaan kirjaa, jotka ovat voittaneet minut samalla tavalla puolelleen, mutta Matkijanärhi kohosi listani kärkisijoille. Ensimmäisellä lukukerralla kirja oli jotenkin sekava, mutta kun luin sen uudestaan hetekn kuluttu, sain siitä irti jo niin paljon enemmän. Koko kirja ja sen juoni olivat vauhdikasta ja todella koskettavaa tekstiä. Henkilöihin samaistui. Mielestäni Suzanne Collins on tehnyt ällistyttävän hyvää työtä.
Stephen Kingin Carrie nostaa kylmät väreet selkäpiissäni. Siinä on muutaki kuin vain viattoman Carrie-tytön kiusaaminen:Kirja kuvaa tarkasti ihmisestä kunpuavaa pahuutta, mikä on pahempaa kuin mitka tahansa vampyyrit tai ihmissudet. Vaikka kirja ei ole kovinkaan pitkä, se onnistuu silti luomaan tarpeeksi tunnelmaa. Pidin kirjasta paljon. Eniten koko kirjassa minua karmi Carrien äiti. Hän oli lähes epäinhimillinen, ei lainkaan äidillinen ja rakastava.Luin kirjan yhteen putkee, mikä ei ollut ongelma sen pituuden vuoksi. Kauhukirjana Carrie ei yllä ykköseksi, mutta itse asiassa juuri Carrie tutustutti minut kauhukirjojen maailmaan.
Mmm... Makea kirja. Voiko niin sanoa? Mielikuvat vain pyörivät päässäni, kun luin tätä ja minusta tuntui kuin katsoisin elokuvaa. Hrr. Upea teos.
Juonen sisältö on runsas ja vauhdikas. Heti alkuun väistämättä tuli mieleen Liisan seikkailut Ihmemaassa - Valenten Satumaa on kummallinen paikka. Tarinaan on sisällytetty mukaan kohtia useista taruista, mutta tarinan runsaslukuiset ajatukset ovat nykyaikaan peilautuvia. Tarina sisältää opetuksia niin kuin kunnon sadut pitääkin, mutta esiin tuotuja asioita ei alleviivata vaan upotetaan tarinan sisälle ja ajatukset on sieltä löydettävä. Kirja soveltuu melkein kaiken ikäisille, mutta ehkä vanhemmat lukijat löytävät tarinaan upoteut ajatelmat paremmin kuin ihan nuorimmat. Kuvitus on kiva lisä - kuvitukset tuovat kirjalle aina lisäarvoa silmissäni. Mukava kirja, mutta en hullaantunut siihen niin, että jatko-osiin välttämättä tulen tarttumaan.
Kirja oli mahhtava! Rakastuin oitis henkilöihin, vaikka alussa Amanya olikin vähän ärsyttävä. Mutta luin kirjan lähes yhden illan aikana, joka kertoo osittain juonen vetävyydestä. Rakkaustarina on ehkä vähän ennalta-arvattava, mutta se ei haittaa, kun vauhtiin pääsee.