Luola
Alkuteos ilmestynyt 2000. Suomentanut Erkki Kirjalainen. Kansi: Markko Taina. 2. painos 2004. Sidottu, kansipaperi.
Luola on klassinen
allegoria ajallemme hyvin tyypillisestä ilmiöstä ja samalla lämmin,
täyteläinen kertomus pienestä perheyhteisöstä.
Cipriano
Algor on iäkäs savenvalaja, joka asuu pienessä kylässä kaupungin
laidalla tyttärensä Martan ja vävynsä Marçalin kanssa. Vävy
työskentelee vartijana läheisessä Keskuksessa, valtavassa kolossissa,
joka sulkee sisäänsä kaikki mahdolliset inhimillisen elämän muodot:
siellä on kauppoja, asuntoja, toimistoja, huvittelumahdollisuuksia,
krematorio ym. Keskus on myös ottanut myyntiin Ciprianon savipajan
tuotteita, mutta eräänä päivänä sieltä ilmoitetaan, että hänen
tavaransa eivät enää käy kaupaksi ja ne pitäisi hakea pois. Cipriano ja
Marta keksivät tarjota myyntiin pieniä keramiikkanukkeja, mutta sekin
hanke raukeaa tyhjiin.
Kun Marçal saa ylennyksen ja samalla asunnon Keskuksesta., Marta ja
työttömäksi jäänyt Cipriano muuttavat sinne hänen mukanaan. Jonkin ajan
kuluttua Keskuksen uumenista tehdään kuitenkin outo löytö: luola jossa
on kahlehdittuja ihmisruumiita. Kun Cipriano ja Marçal ovat sen
nähneet, heidän on pakko ottaa elämälleen uusi suunta.
José Saramago
José Saramago (1922–2010) oli Nobel-palkittu portugalilainen kirjailija. Hän syntyi maanviljelijäperheeseen pienessä Azinhagan kylässä Lissabonista pohjoiseen. Saramago vietti lapsuutensa pääasiassa lukutaidottomien äidinpuoleisten isovanhempiensa luona, kun vanhemmat kiersivät työnhaussa. Saramago on kertonut lukeneensa F. E. Sillanpään romaanin Hurskas kurjuus ollessaan nuori ja ihmetelleensä, kuinka tarkasti kirja kuvasi hänen omaa elämäänsä Portugalin maaseudulla ja myöhemmin Lissabonissa.
Keltainen kirjasto
”Keltainen kirjasto syntyi vuonna 1954 Suomeen, jossa oli pulaa kaikesta – myös hyvästä käännöskirjallisuudesta. Niukkuuden ja epävarmuuden keskellä Keltainen kirjasto oli raikas tuuli, joka lennätti pölyä niin kirjahyllyistä kuin ajatuksista ja avasi ikkunoita ympäröivään maailmaan. Keltainen kirjasto on kasvanut yhdessä Suomen kanssa ja täyttänyt maailmankirjallisuuden ystävien hyllyt ja yöpöydät. Se on taistellut hyvän proosan, sanomisen vapauden ja ihmisyyden puolesta, naurattanut, itkettänyt, hämmentänyt, sivistänyt ja kansainvälistänyt ikäluokan toisensa jälkeen. Keltaisen kirjaston täyttäessä vuonna 2004 viisikymmentä vuotta, on se jo pitkään ollut Suomen kaikkien aikojen pitkäikäisin kirjasarja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Maailma sarjan ympärillä on nyt tietenkin täysin toinen kuin sen syntyessä. Suomi on vauras ja kansainvälinen, vaikutteet ja viettelykset virtaavat vapaasti. Mutta Keltaisen kirjaston lupaus on se mikä ennenkin: tarjota suomalaisille valikoima parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta. Runsauden keskellä raikkaalta tuntuu, että parhaan tunnistaa helposti ja siihen on helppo tarttua.” (Tammi)
Sarja sisältää 364 pääteosta ja yhteensä teoksia 81 kpl.