1Q84: Osa 3
Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Aleksi Milonoff. Sidottu, kansipaperi.
Trilogian odotettu päätösosa vie lukijan takaisin nerokkaasti sommiteltuun toiseen todellisuuteen, vuoteen 1Q84, kahden kuun alle.
Väkivaltaisia miehiä murhaavalla Aomamella ja matemaatikko-kirjailija Tengolla on yhteinen tehtävä – maailman pelastaminen. Aomame ja Tengo ovat joutuneet outoon rinnakkaistodellisuuteen, jonka luonne alkaa hiljalleen selvitä. Myös heille langennut arvoituksellinen tehtävä hahmottuu vähitellen, ja he alkavat ymmärtää oman kohtalonsa. Kaiken lisäksi Aomamen ja Tengon kannoilla on Sakigaken palkkaama Ushikawa, fiksu mutta ulkonäöltään luotaantyöntävä salapoliisi. Ehtivätkö Aomame ja Tengo löytää toisensa ennen kuin heidät löydetään?
Murakamin kiehtova pääteos on yhdistelmä rakkautta, fantasiaa ja jännitystä.
Haruki Murakami
Haruki Murakamin (s. 1949) kirjoista otetaan Japanissa miljoonapainoksia ja hänen teoksiaan on käännetty 40 kielelle. Murakami kasvoi lukien amerikkalaisia kirjailijoita kuten Kurt Vonnegutia ja Richard Brautigania. Hänen tuotantonsa onkin erottunut muusta japanilaisesta kirjallisuudesta länsimaisilla vaikutteillaan.
Murakami opiskeli elokuvaa ja draamaa Wasedan yliopistossa Tokiossa. Siellä hän myös tutustui vaimoonsa. Murakami koki vuoden 1968 opiskelijamellakat, joista kirjoitti myöhemmin teoksissaan. Murakami sanoo olleensa aina yksin viihtyvä ja omaa vapautta rakastava. Käsikirjoittajan uran hän hylkäsi, koska se olisi ollut ryhmätyötä.
Keltainen kirjasto
”Keltainen kirjasto syntyi vuonna 1954 Suomeen, jossa oli pulaa kaikesta – myös hyvästä käännöskirjallisuudesta. Niukkuuden ja epävarmuuden keskellä Keltainen kirjasto oli raikas tuuli, joka lennätti pölyä niin kirjahyllyistä kuin ajatuksista ja avasi ikkunoita ympäröivään maailmaan. Keltainen kirjasto on kasvanut yhdessä Suomen kanssa ja täyttänyt maailmankirjallisuuden ystävien hyllyt ja yöpöydät. Se on taistellut hyvän proosan, sanomisen vapauden ja ihmisyyden puolesta, naurattanut, itkettänyt, hämmentänyt, sivistänyt ja kansainvälistänyt ikäluokan toisensa jälkeen. Keltaisen kirjaston täyttäessä vuonna 2004 viisikymmentä vuotta, on se jo pitkään ollut Suomen kaikkien aikojen pitkäikäisin kirjasarja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Maailma sarjan ympärillä on nyt tietenkin täysin toinen kuin sen syntyessä. Suomi on vauras ja kansainvälinen, vaikutteet ja viettelykset virtaavat vapaasti. Mutta Keltaisen kirjaston lupaus on se mikä ennenkin: tarjota suomalaisille valikoima parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta. Runsauden keskellä raikkaalta tuntuu, että parhaan tunnistaa helposti ja siihen on helppo tarttua.” (Tammi)
Sarja sisältää 365 pääteosta ja yhteensä teoksia 81 kpl.