Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Minullakin oli ennakkoluuloni kun lähdin tätä lukemaan, mutta mitä enemmän pääsin kirjassa eteenpäin, sitä varmimmin heitin ennakkoluulot roskikseen. Kirja osoittautui erittäin hyväksi ja miellyttäväksi kokemukseksi. Maailmaa on osattu rakentaa omintakeiseksi eikä kirjan lopussa oikein tiedä mikä on hyvää ja mikä pahaa. Tällainen hyvän ja pahan uudelleen vastakkainasettelu tuo mielenkiintoista vaihtelua fantasian genreen. Ekassa kirjassa salaisuuksia tuli jo mukavasti esille, toivottavasti seuraavissa osissa riittä vielä uusia ja mehukkaita juonenkäänteitä.
Staalo on mielenkiintoinen ja jännittävä teos, joka pitää otteessaan aivan viimeisille sivuilleen asti. Kauhistelin aluksi kirjan pituutta, mutta sen lukaisikin muutamassa päivässä. Vanhoista uskomuksista on aina kiinnostavaa lukea, ja Staalossa ne on herätetty henkiin kiehtovalla tavalla.
Täytyy sanoa, että toiseen osaan hiukan petyin. Se ei lähtenyt lentoon samalla tavalla kuin ensimmäinen osa, mutta kuten yleensä toinen osa ei päihitä ensimmäistä osaa, eikä edes ole samalla tasolla. Riitasointu oli kuitenkin hieno lukukokemus. Aluksi meinasi kiinnostus kirjaan lopahtaa, mutta vähän ennen puolta väliä alkoi lukeminen tulla tavaksi. Pian huomasin jo lukevani niin paljon kuin suinkin. Olen enemmän kuin iloinen, että kaksi sivuhenkilöä Rixon ja Marcie saivat tässä osassa isomman roolin ja heistä sai lukea enemmän. Jo ennestään tutuista hahmoista Veestä, Norasta ja Pachista tuli myös esille uusia puolia. Ihana lisä oli Scott joka täydensi kirjaa omalla tavallaan. Suosittelen ehdottomasti!
Fantasiaa ei ole juurikaan tullut luettua viime vuosina, koska tympäännyin aikanaan totaalisesti massiivisiin ja ällöttävän mahtipontisiin supersaagoihin, joissa tarinan loppua ei näkynyt vielä tuhansienkaan sivujen jälkeen. Onneksi on olemassa myös maanläheisempää ja ytimekkäämmin kirjoitettua fantasiaa, jota voi nauttia kevyinä kerta-annoksina. Musta komppania aloittaa kolmiosaisen sarjan, joka kertoo sekalaisesta karskien äijien palkkasoturiarmeijasta, joka taistelee enemmän rahan kuin kunnian vuoksi. Armeija koostuu lähinnä alhaisista paskiaisista, mutta veljeyden käsite elää vahvana ja palkkauksen sopimusehtoja noudatetaan aina viimeisen päälle. Pidin kirjan suoraviivaisesta ja kaunistelemattomasta tyylistä paljon, sillä turhat rönsyt on kitketty minimiin jokaisen sivun sisältäessä pelkkää asiaa. Yksityiskohtaisia maisemakuvauksia tai runollista tunnelmien maalailua ei ole juurikaan, minkä sijaan painopiste on juonen kuljettamisessa jatkuvasti eteenpäin. Kirja on varsin lyhyt, alle kolme sataa sivua, mutta tapahtumia on paljon ja niistä kerrotaan vain olennainen. Tämä koskee myös taistelukohtauksia, sillä verellä ja irtoraajoilla ei mässäillä, paitsi lopun suuressa finaalissa. Armoton ja karu meininki saavutetaan muutenkin, eli itse juonenkäänteiden ja runsaan dialogin kautta. Hahmot eivät ole kovin moniulotteisia, mutta ei raavaiden soturien tarvitsekaan. Päähenkilökin (komppanian lääkäri) on nimeltään vain Puoskari, kapteenin ollessa Kapteeni jne. Musta komppania oli sujuvaa ja helppoa kesäluettavaa, jota voin suositella kaikille fantasian ystäville. Erityisesti kuitenkin heille, jotka ovat kasvaneet ulos haltioista ja taikamenninkäisistä ja kaipaavat jotain maanläheisempää menoa. Fantasian elementti on tässä lopulta aika vähäinen, vaikka yliluonnollisuuksiakin tapahtuu. Takakansi kuvailee kirjaa fantasian Tuntemattomaksi sotilaaksi, eikä kuvaus ole lainkaan väärä.
Loistava kirja. Tämänkin lukemisessa kului kauan (noin puoli vuotta), mutta se ei ollut yllätys, koska Sormusten Herrojen lukemisessa kesti minulta vähintään yhtä kauan. Teksti oli tietenkin välillä melko raskasta, ja minulta kesti kauan lukea varsinkin kohtia, joissa vain selitettiin kuinka jokin joki virtaa sen ja sen vuoren välistä ja haarautuu sitten useammaksi puroksi (joista jokaisella on oma nimensä) jotka lopulta virtaavat mereen, koska yritin saada kaiken mahdollisen tiedon jäämään päähäni ja saatoin lukea saman lauseen vaikka kuinka monta kertaa ennen kuin tajusin sen sisällön. Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka mielenkiintoisiakin kohtia kirjasta löytyi paljon. On pakko kehua etenkin sitä, kuinka sujuvasti päähahmot vaihtuivat sukupolvesta toiseen. Kun edelliset päähahmot kuolivat (jos kuolivat), kohta kirjoitettiinkin jo heidän lapsenlapsistaan ja heidän lapsistaan ja alkuperäiset päähahmot olivat enää muisto vain. Tolkien on mahtava kirjailija ja Silmarillion on mahtava kirja. Muuta sanottavaa minulla ei taida olla.
Mahtava kirja. Sarjan paras. Minua häiritsi sarjassa vain se, että päähenkilö tuntui muuttuvan niin radikaalisti sarjan aikana. Henkilöt myös tuntuivat etäisemmiltä tässä kirjassa.
Taivaalta tippuvat asiat on mielenkiintoinen novellikokoelma, jonka novellit hieman poikkeuksellisesti nivoutuvat tiiviisti yhteen. Ensimmäinen novelli on kuitenkin hieman tylsähkö ja ehkä hieman turhan pitkä, minkä takia annan vain neljä tähteä.
Ääretön meri jatkoi vahvasti Yanceyn trilogiaa. Kirja imaisi mukaansa eikä sitä malttanut laskea käsistään. Sopivaa fantasiaa myös hieman vanhemmalle lukijalle.
Oli virkistävää lukea näinkin erilaista rikoskirjallisuutta ja lampaiden logiikka - tai sen puute - toi tapahtumiin ihan oman värinsä. Paikoitellen tuntui kuitenkin siltä että kirjan suomentaja ei ollut onnistunut täysin hommassaan ja että lukeminen olisi ollut mukavampaa ja soljuvampaa alkuperäiskielellä. Hyvä kirja jokatapauksessa, ensimmäinen lampaista kertova ei lastenkirja johon törmään, mikä oli mukavaa. Suosittelen lampaiden ja mysteerien ystäville.
Luin tämän kirjan vuosi sitten. Suurimmaksi osaksi biologian tunnilla. Samalla siis kun opettaja piti aivan äärimmäisen mielenkiintoista (lue: kuolettavan tylsää) yksinpuhelua luultavastikin isolaatiosta tai populaatiosta tai evoluutiosta. Olin monta kertaa katsellut tätä kirjastossa, mutta en ollut tarttunut siihen, koska jostain syystä ajattelin kirjan olevan tylsä. Muistaakseni jokin, minkä luin netistä, sai minut kiinnostumaan kirjasta. Ja sitten kun se kerran aloitin, no, sinne meni bilsan numero. Ihan hyvä kirjoittaa arvostelu vuoden päästä. Krhm. Mutta ehkä minä jotain muistan. Stiefvaterin kieli on todella kaunista. Ja haikeaa. Ja surullista. En ollut ennen lukenut oikeastaan paljoakaan sen kaltaista, joten se oli mukavaa vaihtelua. Erityisesti pidin Stiefvaterin tavasta kuvata maailmaa suden näkökulmasta. Se tuntui niin todelliselta. Suden kaikki aistit ja vaistot. Mikäli oikein muistan, pidin Gracesta ja Samista kovasti. Grace ei ärsyttänyt minua, niin kuin useimmat kirjojen tyttöpäähenkilöt. (En tidä mistä syystä he usein ärsyttävät minua.) Sam oli ihanan herkkä päähenkilö, ei lainkaan niin kuin useimmat YA-kirjallisuuden pojat. Okei, Sam oli ehkä ihan pikkuriikkisen liian herkkä minun makuuni. Näin jälkeenpäin kun yritän muistella, mielipiteeni kokonaisuudesta oli ihan positiivinen. :D
Itse pidin kirjasta, kuten aiemmistakin osista. Joissakin kohdissa tarinassa hypättiin mielestäni liian pitkiä ajanjaksoja yli, joiden aikaisia tapahtumia ei oikeastaan selitetty juuri ollenkaan. Osa tapahtumista oli ennalta arvattavia, mutta melkoisia yllätyksiäkin löytyi. Suosittelen aiemmatkin osat lukeneille.
Kirjaa on kehuttu paljon, mutta omalla kohdalla kyseessä oli todellinen pettymys. Ehkä odotan kingiltä juuri kauhua, ja kyseinen teos on jännitys, sekä jollain tapaa historia teos/kuvaus. Juoni tuntui etenevän todella hitaasti. Ymmärrän, että teoksessa pyrittiin kuvaamaan nykyajan ja 60-luvun eroja, sekä kuuluisaa perhosefektiä aikamatkustuksessa. Aikamatkustus on kuitenkin melko marginaalisessa osassa, ja suurin osa teoksesta keskittyy juuri Kennedyn pelastamiseen ja 60-luvun kuvailuun. Tämän lisäksi teoksessa on vain vähän jäännittäviä/kiinnostavia sivujuonia. Jos sivumäärä olisi puolta pienempi, tai olisin itse elänyt kyseisen ajan, tai edes lähellä sitä, olisin voinut kiinnostua teokseta eri tavoin. Nyt lukeminen oli suurimman osan aikaa melkoista pakko pullaa.
Kirjailijanimimerkki Jacob Greyn esikoisteos "Varismiekka" (Tammi, 2015) edustaa perusvarmaa varhaisnuorten fantasiaa. Toimintapainotteinen tarina etenee vauhdikkaasti, mutta omaperäisyyttä juonesta on vaikea löytää. Perusidea toteemieläimiään hallitsevista ihmisistä eli lymyistä ja heidän keskenäisestä sodastaan on ihan toimiva. Suomenkielisen laitoksen takakannessa kirjaa verrataan muun muassa Batmaniin. No jaa. Bruce Waynekin menetti tietysti vanhempansa nuorella iällä, mutta ehkä eniten Lepakkomiehestä muistuttaa kuitenkin miljöö. Synkänpuoleinen Blackstonen kaupunki tuo vähän mieleen Tim Burtonin Gotham Cityn. Nipotan ehkä turhasta, mutta liika puhekielisyys särähteli minun korvaani useampaan otteeseen. "Varismiekka" toimii joten kuten itsenäisenä romaanina, mutta selvästihän se on tarkoitettu sarjan avausosaksi - ja jatkoa onkin jo luvassa. Suomentaakin saisivat, tämmöiselle Nakit & muusi -perusmätölle on kuitenkin aina tilausta, etenkin kun kirja sopii jo alakoululaisille.
Kingin Lohikäärmeen Silmät oli mukava lukukokemus Mustien Tornien jälkeen. Tuttu ja turvallinen fantasiatarina velhoista, lohikäärmeistä ja linnoista. Kirja oli "lastenkirjan" tapainen kuten se ilmeisesti oli tarkoitettu; juoni eteni selkeästi ja rauhallisesti. Kirjan tarina oli mielestäni todella hyvä ja hahmot olivat mielenkiintoisia ja heidän kohtalonsa kiinnosti. Mielestäni kirja oli erittäin hyvä ja mukavaa vaihtelua Kingin omassa tuotannossa. Suosittelen lämpimästi kaikille perinteisen fantasiakirjallisuuden ja Kingin faneille.
Liseyn tarina oli ihan hyvä romaani Kingiltä. Luin sen välipalaksi kahden isomman kirjan välillä ( 22.11.63 ja Kuvun Alla). Kirja oli siinä mielessä hauskaa vaihtelua, että päähahmoina oli naisia. Ei kovin yleistä Kingin kirjoissa. Juoni oli ihan mukaansa tempaava ja kirjan eteneminen tasaista. Kirja oli hyvä, mutta ei Kingin parhaimmistoa 3/5
Katsoin muutaman jakson kuvun alla TV- sarjaa ja pidin sitä niin heikkona esityksenä , että päätin lykätä itse kirjan lukemista. Viimein sitten otin kirjan käteeni ja voin sano, että kylläpäs ennakko-odotukset voivat mennä väärin! Hienointa kirjassa oli se kuinka se oli alusta loppuun todella mukaansatempaava. Varsinaisia suvantokohtia ei tainnut olla yhtään. Reilu tuhat sivua meni todella sulavasti. Kirjan juoni oli minusta todella hyvä ja loppuun asti hyvin hiottu. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia. Paljon Kingiä lukeneena voin sanoa, että omasta mielestäni Kuvun Alla on yksi hänen parhaista kirjoista.. Ellei jopa yksi parhaista joita olen koskaan lukenut. Suosittelen kaikille jännityksen / scifin ystäville! 5/5
Langennut enkeli on mukaansa tempaavaa, salaperäinen ja tunteita herättävä teos! Kirjan teksti on todella sujuvaa ja suorastaan huutaa lukijaa jatkamaan lukemista luvun loputtua. Luin kirjan melkein yhdeltä istuimalta. Aloitin sen illalla ja luin loput aamulla. Joskus pitää nukkuakin, mutta jos se olisi ollut minusta kiinni olisin varmaan lukenut kirjaa yötä myöten. Tällä hetkellä en pysty sanomaan varmaan enää mitään muuta kuin, että kirja oli mahtava! Odotan järkyttävästi, että saan toisen osan käsiini! Suosittelen suuresti!
Mukavan vauhdikas ja viihdyttävä kirja. Idea on tosi mielenkiintoinen ja samalla opettavainen, kun samalla tulee tutuiksi monet kreikkalaiset jumalat ja otukset. Salamavarasta lukemalla ne oppii helpommin kuin historian kirjasta! Välillä juonen rakenne ja hahmot oli esitetty vähän naiivisti ja fantasiakirjojen tapaan tämäkin noudatti aika perinteistä kaavaa. Välillä olin myös vähän pihalla tapahtumista. En lähtisi unissanikaan pistämään tätä Harry Potterin tasolle, mutta noin muuten sarja on varmasti mielenkiintoinen. Seuraava osa kehiin vaan!
Hyvä ja koukuttava kirja. Jotain yllättävää ja jotain ennalta arvattavaa. Kannattaa lukea, jos on lukenut ensimmäisenkin osan.
Lukemisen arvoinen kirja. Tarina ei ollut ennalta arvattava. Tapahtumia oli paljon, mutta silti tarina pysyi koko ajan selkeänä. Kannattaa lukea, vaikka kotimainen fantasia epäilyttäisikin, se voi silti yllättää :)
Vähän parempi kuin edellinen osa. Kirjan ensimmäinen osio oli mielenkiintoisempi, kuin toinen. Toisessa osassa tuntui olevan kauheaa junnaamista, vaikka kyllä joitain mielenkiintoisia juttuja tapahtui ja kirja loppui myös yllättävästi. Tolkienin tyyli nyt vain on sellaista, että välillä teksti menee ihan ohi, mutta en antanut sen tässä kirjassa enää haitata vaan yritin ymmärtää joka kappaleesta vain pääkohdat.
Lyhyesti sanottuna, jos pidät Gene wWlffe/Robin Hobb kirjoista, niin iskee tämäkin. Mutta jos ne tankattu alle, ei tämä nyt ihan niin hyvä ole mitä top-listat antavat ymmärtää, vaikka hyvä onkin.
Loistava kirja! Ihan yhtä hyvä kuin aiemmatkin osat. Koukuttava kirja jälleen kerran. Tämä sarja saisi kyllä vielä jatkua tavalla tai toisella. Suosittelen!