Uusimmat kirja-arviot ja kommentit
Hyvin erikoinen kirja, ja joistain kliseistä (koskien etenkin päähenkilöä) huolimatta oikein hyvä teos.
Valtaistuinpeli on pitkäveteisin kirja, jonka olen koskaan lukenut. Liikaa poliittista jargonia, liikaa "ah-niin-traagisia ja moniulotteisia" henkilöhahmoja - ja aivan liikaa sivuja. Yritin katsoa myös tv-sarjaa, ja sekin oli kuin Borgiat pahimmillaan: tappotylsä.
Inhottava ja ahdistava kirja. Pidin, mutta Pennyweren sanoin tämä todellakin oli vain "raapaisu pintaan", ja kirja olisi voinut olla pidempi. Jos tykkää tästä, vähän vielä rajumpaa menoa tarjoaa saman kirjailijan kirja Molemmin jaloin.
Ehdottomasti loistava kirja. Valitsin kirjan kannen perusteella ja se tosiaan kannatti. Kirja koukutti jo heti alusta alkaen ja sitä oli vaikea jättää kesken. Suosittelen!
Hmm..mielenkiintoista. Kirja herätti minussa aika ristiriitaisia tuntemuksia. Unimaailma oli kirjoitettu hyvin, niin että typerämpikin hahmottaisi sen. Vaikka kirjailija mainitsi itse kirjassa kliseensä, niin olihan niitä vähän ärsyttävä lukea. Kirja oli erilainen, mutta samalla tuli tunne että olen lukenut jo samankaltaista tekstiä useammankin kerran aiemmin. Päähenkilön mietteet oli kylläkin vangittu todella hyvin, siitä plussaa. Nautittava lukukokemus.
Chris Riddellin "Ada Gootti ja hiiren haamu" (Gummerus, 2015) on lapsille suunnattu fantasiaromaani, jonka nimen voinee piirtää samaan kummalliseen sukupuuhun kuin Addams Familyn ja Emily the Strangenkin. En kamalasti jaksanut innostua lukemastani. Suurimmaksi ongelmaksi kohdallani taisi muodostua juonen mitäänsanomattomuus, sillä tarinaa tunnuttiin kannattelevan eteenpäin sillä, että näyttämölle marssitettiin uusia ja entistä oudompia hahmoja. Lisäksi kohderyhmä tuntui olevan kirjailijalta hieman hakusessa; myönnän hymyilleeni useammalle intertekstuaaliselle viittaukselle, mutta veikkaanpa, ettei kovin moni alakoululainen tunne erityisen hyvin 1800-luvun kirjallisuutta (mukavaa tietysti, ettei lastenkirjallisuudessa aina mennä sieltä mistä aita on matalin). Chris Riddell on haastattelussa todennut ihailevansa John Tennielia, ja kieltämättä kirjan runsaassa kuvituksessa onkin löydettävissä vaikutteita hänen töistään.
En sanoisi, että oli sattumaa kun tartuin tähän kirjaan, sillä olen lukenut Thompsonin teoksen Yön eläjä ja pidin hänen kirjoitustyylistään. Tämä teos on ennen Yön eläjää julkaistu kirja minkä vuoksi saatoin huomata kirjoitustyylissä parantamisen varaa. Kirjassa esiintyvät hahmot ovat mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia. Halusin ahmia tietoa heistä. Myös ympäristö on mielenkiintoinen ja hyvin kuvattu. Itselleni aihe oli tärkeä, sillä olen kiinnostunut keijuista, en niinkään Irlannista. Idea oli kiitettävä ja hyvin toteutettu. Jostain syystä myös toivon, että kirjan jatko-osat olisi suomennettu. En tiedä johtuuko se ihanista hahmoista vaiko kirjan juonesta. Kirja ei ole yksi niistä parhaista mitä olen lukenut, mutta ei se myöskään huonoimpiin kuulu. Olen iloinen, että päätin tarttua tähän kirjaan. Suosittelen, varsinkin jos haluat helppolukuista ja nopeasti luettavaa tekstiä!
Valitsin kirjan kannen perusteella. Alku oli mielestäni aika pitkäveteinen. Loppua kohden kirja kyllä muuttui paremmaksi ja jopa koukuttavaksi.
Ihan luettava kirja. Sopiva kevyeksi välilukemiseksi. Kirja oli omalla tavallaan jopa hieman sekava, mutta samalla kuitenkin selkeä. Kirja sopii hyvin vähän nuoremmille lukijoille.
Otin kesän lukuprojektiksi Harry Potterit. Olen kuullut niistä niin paljon hyvää ja ollut sarjasta tehdyn elokuvan juurilla –siellä missä ne kuvattiin. Joten ajattelin, että olisi aika sivistää itseäni ja lukea jo melkein klassikoksi tullut sarja. Voin sanoa, että en pettynyt. Sarja ylitti odotukseni lentäen. Viimeinen osa oli ehdottomasti yksi sarjan parhaista osista. Pidin siitä, että vanhoista hahmoista paljastui uusia puolia ja siitä kuinka sain Harryn kanssa kokea millaista on todellisessa velhomaailmassa eikä vain Tylypahkassa. Myös loppuun laitettu pätkä tulevaisuudesta oli oikein miellyttävä. En voi mitenkään kirjoittaa tähän kuinka mahtava lukukokemus tämä kirja ja sen ohella koko sarja on ollut. Suosittelen ehdottomasti, että luet koko sarjan. Harry Potter on yksi monisävyisimmistä ja parhaiten tehdyistä sarjoista mihin olen elämässäni törmännyt. J.K Rowling on kehittynyt hirvittävästi kirjailijana tämän sarjan aikana. Teksti on ollut alusta asti todella helppolukuista, kevyttä ja tunteita herättävää. Suosittelen lämpimästi!
Aluksi vaikutti tosi hyvältä mut petyin hieman. Kirja ei ollut niin hyvä kuin luulin, mutta ihan ok silti.
Tosi hyvä kirja ja huumoria on myös. Alku vaan oli vähän tylsä mut tosi hyvä krija kuiteski
Viides tuuli on odotellut lukemista kirjahyllyssäni yli puoli vuosikymmentä, vaikka olin sen jo kahdesti aiemmin yrittänyt aloittaa. Aina olin päässyt hieman aiempaa pidemmälle, kunnes tänä kesänä päätin suoriutua loppuun asti. Kohtasin kuitenkin samat ongelmat yhä uudelleen: teoksen hahmoihin on vaikea samastua tai heidän ajatuksenjuoksuaan edes ymmärtää, tapahtumat eivät seuraa toisiaan erityisen loogisesti ja maailma jää pitkälti etäiseksi. Tunnelmakin on vaikea tavoittaa ennen loppulukuja. Lisäksi useaan otteeseen kieli jäi häiritsemään turhalla, tyhjällä koristeellisuudellaan - useimmat viisaudet teoksessa eivät tarkoittaneet käytännössä mitään, ja Sawanan mieli ja tunteet oli kuorrutettu niin paksulla kuvakielellä, ettei koskaan voinut olla aivan varma, mistä edes oli kyse. Oli teoksella toki muutamia ansioitakin. Tuulien hallinta vaikutti kiinnostavalta ja maailman eteen oli nähty vaivaa. Runollinen kerronta teki parhaimmillaan tunnelmasta kiinnostavan ja aivan omanlaisensa, vaikka kostautuikin useammin kuin onnistui. Trilogian muita osia tuskin tulen lukemaan. Suosittelen Viidettä tuulta runollisen kielen ystäville ja niille, joita kiinnostaa kotimainen fantasiakirjallisuus.
Pidän Ericistä ehdottomasti enemmän kuin billistä. Kirja oli muutenkin jotenkin kivempi kun Bill ei ollut kuvioissa enää nii paljoa, vaikka joitakin sivuja tulikin hypittyä yli. Aion luke jatko-osat.
Pidin Colesta kerta kerralta enemmän ja rupesin kirjaimellisesti parkumaan bussissa kun luin hänen kuolleennsa ja meinasin saada sydänkohtauksen kun selvisi että hän olikin elossa, kun soitti Isabelille. Okei siis kirja oli sydämen pysäyttävä ja aivan ihana kuten edeltäjänsäkin! Rakastuin kirjasarjaan ja ja pakko sanoa että Maggie kirjoittaa parhaat alut ja loput. KIrjasarjalle nimittin.
Ookei.. eli alku oli mulle vähän töksähtelevä, mutta parani huomattavasti loppua kohden.
Aiempien arvioiden perusteella tarttui kirjastosta mukaan, ja yllätti silti positiivisesti! En edes muista koska olisin viimeksi joutunut laskemaan kirjan käsistäni koska en saanut naurua loppumaan. Huumori oli paikoitellen hyvin onnistunutta. ;) Kirjan eduksi on myös mainittava tapahtumien jouheva eteneminen, eli missään vaiheessa ei tuntunut siltä että olisi jääny liiaksi junnaamaan yhteen kohtaukseen. Jos jotain negatiivista pitää etsiä, niin sanottakoon että itseäni häiritsee luvattoman paljon se että Rufuksella on rastat.. Hyi olkoon! XD But maybe it's just me..
Idea on todella mielenkiintoinen, mutta toteutus ontuu. Kirja vaatisi joko älykkäämpää, huumorintajuisempaa tai edes rennompaa otetta. Juonen kehitys sortuu kliseisiin ja henkilöhahmot jäävät hyvin yksiulotteisiksi. Voisi suositella lapsille, muttei ehkä enää teini-ikäisille.
Suhtauduin hyvin ennakkoluuloisesti kyseiseen kirjaan, joka vaikutti huonolta harry potter -kopiolta. Kolme lasta, taikakoulu, maailma pitää pelastaa pahalta.... Yllätyin todella positiivisesti! Silkka viiden sivun lukeminen saa koukuttumaan. Mitä tämä oikein on, mitä tässä tapahtuu? Juoni lähtee kehittymään ehkä tarpeettoman hitaasti, mutta henkilöhahmot ovat särmikkäitä, monitahoisia ja mielenkiintoisia ja teksti nopealukuista. Loppua kohden lukijaa käännellään kuin vartaassa, en tiedä enää yhtään mitä odottaa sarjalta jatkossa. Paitsi lisää hämmentäviä käänteitä kiitos! Ainakin tämä ensimmäinen osa hakkaa kevyesti harry potterit. Taikajärjestelmä on ihan suht hyvin toteutettu. Pidän myös siitä, miten hyvä-paha asetelmaa keikutetaan niin, ettei ole enää ihan varma kenen puolella oikein olisi.
Kirja ylitti kirkkaasti odotukseni. Henkilöhahmot ovat raikkaita, uusia ja persoonallisia, ja tarinaa on paikoin vaikea arvata ennalta. Tyyli on hauskaa, rentoa ja nokkelaa. Mikäli kirjailija sortuu jossain kohtaa tarinaa tai hahmojen repliikkejä paatoksellisuuteen tai kliseisiin, niin hän pilkkaa kohta itseään päähenkilön repliikeillä. Unimaailma on toteutettu aika nokkelasti ja loogisesti ja istuu hyvin tarinaan. Pääasiassa kirja kuvaa vähän erilaisten nuorten koulunkäyntiä, uusioperheen elämää ja seurustelukuvioita. Nautin suuresti myös lempeästä pilkasta, jolla kirjassa suhtaudutaan romantiikkaan. Sai monet hyvät naurut!
Outolinnun pohjaidea on mielenkiintoinen, ja siksi tähän kirjaan tartuinkin. Mutta. Henkilöt jäävät pinnallisiksi ja mustavalkoisiksi, tapahtumat tuntuvat epäloogisilta ja etenkin päähenkilön luonne tuntuu muuttuvan yhtäkkiä ihan erilaiseksi kuin mitä hahmonkehittely olisi antanut ymmärtää. Eniten kirjassa harmittaa se, että sen idea yltää Suzanne Collinssin Nälkäpelille ja Ally Condien Tarkoitettu-sarjalle, mutta toteutus jää kauas. P.S. Myös loppu oli pettymys...
Tämä on todella hyvin kirjoitettu kirja, mutta selvästi lapsille suunnattu. Olisin nauttinut tämän lukemisesta eniten ehkä ala-asteikäisenä. Päähenkilö on välillä raivostuttavan sokea nenänsä edessä oleville tapahtumille ja lapsellisempi kuin mitä ikänsä edellyttäisi, mutta toisaalta, eikö monissa kirjoissa iät vähän falskaakin. Kuitenkin kirjan idea ja toteutus ovat loistavat: tarina suorastaan hengittää.
Tämäkin kirja oli mahtava! Mutta tämä ei ollut yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Kirjaa lukiessani huomasin, että välillä ei kiinnostus meinannut riittää ja kirja oli joissakin kohdissa ehkä liian pitkäveteinen. Mutta juoni ja kuvaukset olivat taas kerran melkeimpä erinomaiset.
Hyvä kirja. Hahmot olivat mielenkiintoisia ja etenkin Chiyokosta pidin. Olihan kirja tosin aika raaka, mutta sujuvaa ja hyvää tekstiä muuten. Loppu jäi koukuttavasti auki, joten jatkoa odotan innolla. Jaco ja Sarah olivat hyvä tiimi, samoin An Liu ja Chiyoko Takeda omalla merkillisellä tavallaan.
Kirja on ihan hyvää luettavaa, esimerkiksi ajankuluksi. Luen koko sarjan, kun kerran aloitin ja pientä mielenkiintoa kyllä kohdistuu tuohon sarjan päätösosaan. Nocholaksen ja kaksosten seikkailut ovat mielenkiintoista, mutta en juuri koskaan jaksaisi lukea Perenellen tapahtumista. Ne tuntuvat jotenkin niin tylsiltä. Suosittelen kaikille, jotka pitivät Kirjanvartijasta.