Uusimmat kirja-arviot ja kommentit

Olettaisi että olisin ihan innoissani Patchin hahmosta, mutta ei. Patch oli ärsyttävän näsäviisas josta ei ollut mitään hyötyä kellekkään. Ja miksi rakkaus syntyi yhtäkkiä. Niin rasittavaa. Tykkäsin kirjasta. En tiedä miksi!? Noralla ei ole kovinkaan paljoa järkeä päässä jos rakastutaan ihmiseen joka haluaa tappaa sut... Ihme Bella-syndrooma. Juoksisin, ihan h******n kovaa pois tilanteesta. Ja sitten Patch ei haluakkaan tappaa ja joku oma sukulainen on sittenkin sekopää joka pelottelee sua ja hyvin murhanhimoinen. Tosi kypsää.

Hyvä kirja. Kun sain tämän käsiini (vihdoinkin) en voinut kirjaimellisesti lopettaa lukemista. Tämä oli mielestäni loistava kirja. Oli ehkä hitusen huonompi kuin outolintu, mutta tätä minä luin nautiskellen. Minä pidän Trisistä todella. Minua aina vain pimittää se että päähenkilö salaillee jotain ja jää siitä kiinni ja niin edelleen... Trisillä on kiva luonne. Terävän päämaja kohtaus oli myös todella jännää luettavaa. Myös yllätyin kun Uriah on divergetti. Minua myös harmitti mitä Marlenelle ja Shaunalle ja kaikille muille kävi. Loppukin oli niin hämmentävä että oli pakko ostaa englanninkielinen jatko-osa. Arvostelustani rajasin puolet tällä kertaa pois kun alkaa väsyttää.

Tämä arvostelu sisältää räikeitä juonipaljastuksia, joten hyppää yli jos et ole vielä lukenut kirjaa! Välittömästi kirjan lukemisen jälkeen olin suorastaan pettynyt tähän kirjasarjan päättävään opukseen, vaikka sarja sisältääkin paljon potentiaalisia elementtejä, kuten aikamatkustusta, otteita menneisyydestä, ennustuksia sekä yhden mysteerisen Kreivin. Mikä siis voisi mennä pieleen? Ensinnäkin petyin Gwendolynin hahmoon ja siihen, että hän mökötti ja itki Gideonin perään lähes koko kirjan ajan, vaikka hänen olisi pitänyt löytää keino pysäyttää Kreivi. Tämä antoi Gwenistä hyvin epäkypsän ja lapsellisen kuvan. Ja kaikki tämä draama 2 viikon tuntemisen jälkeen. Huoh. Myös Gideonin kylmä-kuuma-leikki alkoi loppua kohden kyllästyttämään. Samaan kategoriaan menee suuret rakkaudenosoitukset, vaikkeivat Gwen ja Gideon juurikaan edes tunteneet toisiaan. Todellisesta kyllästymisestä kertokoot se, että minua henkilökohtaisesti kiinnosti enemmän lukea Lesleyn ja Raphaelin orastavasta suhteesta. Toiseksi minua hämmensi suuresti toisinaan, kuinka aikamatkustusta koskevat luonnonlait ns. hoidettiin. Räikein esimerkki olkoon Gwenin antama rokote Jamesille. Jos James ei siis kuollutkaan, niin eihän Gwenin olisi pitänyt tuntea koko ihmistä, joka olisi johtanut siihen, ettei Gwen olisi oppinut tiettyjä etikettisääntöjä. Eikun häh? Niinpä. Valitettavasti minusta tuntui, ettei kirjailija itsekään osannut sitoa langanpäitä yhteen. Minun on myös myönnettävä, että odotin Kreiviä koskevista juonenkäänteistä huomattavasti enemmän. Minusta kirja sai myös tarpeettoman nopean lopun, ja kaikki paljastui melkoisen nopeasti, sekä monet seikat jäivät turhan epäselviksi. No, miksi kirja sai silti arvostelussani 3 tähteä? Täydet pisteet menevät ehdottomasti Lucas Montroselle ja Gwenin ja hänen seikkailuilleen. Myös iki-ihana Gwenin perhe ja sen kummallinen hovimestari jaksoivat edelleen ihastuttaa. Pidin myös tanssiaisten tapahtumista ja Gwenin kuolemattomuuden selviämisestä. Valitettavasti kirja olisi kuitenkin ollut huomattavasti parempi ilman Gwenin ja Gideonin teinirakkautta.

Vau. Joskus eteen osuu niitä kirjoja joita ei vain saa enään keskeytettyä kun on aloittanut lukemisen. Tämä oli yksi niistä. Aivan alusta lähtien Violet oli mielenkiintoinen ja vahva persoona, eikä hänen ja Kasparin orastavaa tulevaisuutta voinut kieltää(vaikka Violet vannoi joka käänteessä vihaavansa törppöä verenimijää). Kylmästä ja tunteettomasta Kasparista kuoriutui upea rakastaja, pimeämmästä puolesta huolimatta. En tiedä olinko lukiessa väsynyt (tuli luettua pitkälle yöhön koska kirja ei päästänyt otteestaan) vai miksi tuntui että hieman Lontoon reissun jälkeen juoni oli hetken verran sekava? Paljon asiaa oli yritetty tiivistää ja Ad Infinitum meni ohi melko sekavasti vaikka olikin ilmeisesti tärkeä tapahtuma vampyyreille.. Kaiken kaikkiaan mahtava teos, eikä todellakaan ole epäilystä etteikö jatko-osa tulisi luettua!

Ihana päätös hyvälle sarjalle! Harmitti kun Katniss oli Peetalle ilkeä vaikak Peeta vain ei ollut kunnossa. Finnikin kuolema surettaa ihan kamalasti. Onneksi Katniss ja Peeta menivät kuitenkin yhteen eikä joku kamala Gale xD

Pidin kirjasta melko paljon, sillä kerrankin oli kunnolla toimintaa ja veri roiusku! Harmitti vain että Katnisilla ei ollut oikeinta tunteita Peetaa kohtaan eikä se ede tajunnut että Peetan tunteet oli aitoja :(

Mielestäni kirjassa otetaan hyvänä yhteenvetona katsanta moneen eri henkilöhahmoon. Jälleen kerran en voinut kuin vain ihailla Martinin tapaa tuoda esiin hahmojen ominaisimpia piirteitä. Kerta toisensa jälkeen huomasin totetavani: "Niinpä tietenkin!", poikkeuksena teoksen lopussa tapahtuvat Nietoksen toimenpiteet. Kirja päättyy hyvinkin kutkuttavaan kohtaan, olen pakahtua uteliaisuudesta lukea seuraavan osan jotta saisin paremman ymmärryksen valintoihin. Tätä teosta en voinut laskea hetkeksikään käsistäni, se seurasi mukanani ruokapöytäänkin...

Kerta kaikkiaan sykähdyttävää luettavaa. Tutustuin kirjaan uskonnon/historian opettajani kautta koulussa tunnilla, jolla piti valita joku hänen kirjoistaan ja lukea sitä sen tunnin ajan ja pakko myöntää, ettei minulla ollut minkään näköisiä ennakko-odotuksia kirjaa kohtaan. Prologi oli ensimmäisellä lukukerralla äärettömän sekavan tuntuinen, mutta kun pääsin kahlaamaan kirjaa vähän edemmäs uinuva kiinnostukseni heräsi onneksi sen verran, että päätin muutaman päivän kuluttua käydä lainaamassa sen kirjastosta. Rakastuin kirjaan totaalisesti ja vaikka "kuudesluokkalainen Sabriel" saikin minut aluksi uskomaan, että päähenkilö on noin 13-14v., sain ajatukseni kohtalaisen nopeasti kasattua, eikä tämä väärinkäsitys ehtinyt pilaamaan tunnelmaa. Kirja herättää paljon kysymyksiä pintaan mm. elämän syvimmästä olemuksesta ja ihmisen oikeasta luonteesta. Kirja oli paljon aikuismaisempaa fantasiaa mihin olen tottunut, mutta pienen paneutumisen jälkeen tämä piirre oli vain plussaa. En myöskään yleensä ole kovin innostunut minkäänlaisista rakkaustarinoista, mutta minusta Sabrielin ja Sieran välistä suhdetta oli lopunviimeksi ihan hauskaa seurata. Mogget nousi hahmona kuitenkin ehdottomaksi lemppariksi! Pidin erityisesti kirjan kysymyksiä nostattavasta puolesta sekä sen tunteikkaista ja voimakkaista lausahduksista kuten "...kuitenkin sen kaiken takana on minun rakkauteni..." "-kuin sata sydämmenlyöntiä..." (jotenkin noin se meni) tai "Kaikilla ja kaikella on aikansa kuolla.." , Ja lukuisia muita!

Lisää Myyttihovia! Tämä osa on minun mielestäni varmaan koko sarjan paras. Koko kirja oli täynä toimintaa, odottamattomia juonenkäänteitä sekä tietysti taikuutta ja mystisiä olentoja. Kendran kidnappaus oli minusta aivan huikea avaus tarinalle, ja se miten muut olettivat tämän saaneen surmansa -vaikka todellisuudessa hänen tilalleen olikin vain vaihdettu pistoriini. Minusta se, että kendra lopulta pakeni sieppaajiltaan itse on äärettömän onnistunut valinta kirjailijalta. Tämä osa avaa minusta jotenkin "uuden luvun" koko sarjassa. Enää ei ole kyse pelkästään vain myyttihovin pelastamisesta vaan kokonaiskuva on ehtinyt jo hahmottua heidän lähdettyään epätoivoiselle maailmanpelastusmatkalleen myyttihovin ulkopuolelle. Pystyin samaistumaan Kendraan liiankin hyvin kohdassa, jossa hän valmistautui lähtemään käärmekontuun ja mietti näkisikö sukulaisiaan enää koskaan. Seth jatkaa vallattomuuksien keksimistä ja vahteeksi niistä koituu jotain hyvääkin. Minua vähän ärsyttää se, että Sethinkin on täytynyt saada jotain mystisiä voimia itselleen. Minusta se on jotenkin turhauttavaa ja liian hyvää "tuuria", että sisaruksista molemmat saavat osakseen lahjoja, joita kukaan ei ole saanut, eikä tekstin mukaan tule saamaan, itselleen tuhansiin vuosiin. En kuitenkaan keksi miten Sethistä olisi saatu enää juuri mitään irti jos hänet olisi jätetty ihan tavalliseksi kuolevaiseksi. Minusta tuntuu, että tällöin hänestä olisi tullut liiankin Warrenin kaltainen (joka on yksi suosikkihahmojani). Onneksi minä en joudu tekemään tällaisia vaikeita valintoja. Kokonaisuudessaan kirja on varmaan paras koskaan lukemani ja suosittelen sitä jok'ikiselle vähääkään fantasiasta kiinnostuneelle. Tämä sarja on juuri oikea mikäli olet vasta aloittamassa fantasiakirjojen läpikahluuta: Hyvin ja selkeästi kirjoitettu eikä sisältö ole liian raskasta.

Hankin tämän kirjan hyllyyni luettuani Taru Sormusten Herrasta Trilogian. Itselläni ei siinä vaiheessa ollut juurikaan vielä Tolkien tuntemusta. Pidin kirjaa hätkähdyttävänä ja koin sen loppuvan kesken. Jälkikäteen ymmärsin että tämä teos kuuluu kokoelmaan: Keskeneräisten tarujen kirja, joka nimensä mukaisesti sisältää teokset jotka ovat jääneet kesken. Harmi sinänsä että jäi kesken, koin kirjan pitävän minut lukijana vahvasti otteessaan. Teos ei ole niin helppolukuinen kuin Hobitti, mutta kevyempi kuin Silmarillion.