Näytä arvio (sisältää juonipaljastuksia)
Goottilaisen kirjallisuuden perinteet elävät ja voivat edelleen hyvin länsimaiden ulkopuolellakin. Haruki Murakamin runsaudensarvi Komtuurin surma leikittelee vuosisataisella kirjallisella perinteellä luodessaan asetelman varsinaiselle kertomukselle. Autio suurikokoinen talo vuoristossa, erikoisia löytöjä sekä seinien sisä- että ulkopuolelta, arvoitus menneisyydessä ja salaperäinen musiikki, joka kantautuu pimeydestä öisin. Viittaukset Edgar Allan Poen tarinoihin tai Stephen Kingin Hohtoon eivät ole sattumaa, kun yksinäinen taidemaalari lähtee syrjäseudulle etsimään innoitusta ja hoivaamaan särkynyttä sydäntään. Vähitellen Komtuurin surma kasvaa yli osiensa summan, se punoutuu vastakkaisuuksista, rinnakkaisuuksista ja päällekkäisyyksistä koostuvaksi symmetriseksi, rakenteeltaan melkein jopa geometriseksi valveuneksi. Yksityiskohtainen materialismi yhtyy maagiseen realismiin, mystiikka, ideat ja metaforat härnäävät lukijaa enkä ainakaan itse usko, että kaikki avautui heti ensi lukemisella. Keskiraskasta kerrontaa kepeytetään säännöllisillä seksikohtauksilla, tuhmilla muistoilla tai vähintäänkin sänkyfantasioilla ja tulee täysin selväksi, miten Japanissa ollaan saatu aikaan yli sata miljoonaa asukasta. Välillä maalataan taulu tai pari, mutta vauvoja tehdään panemalla ja vaikka isästä ei joka kerta ole varmuutta, ei kai se aina ole niin turhan tarkkaa. Pääasia, että lapsista pidetään huolta. Komtuurin surma on kirjoittamisen voitto, ei sen voi sanoa kertovan mistään merkityksellisestä aivan erityisesti, mutta silti se tuntuu melkein omakohtaiselta, sitä on vaivatonta lukea ja on parhaimmillaan jopa kohtuullisen jännittävä. Ensimmäisistä lukemistani Haruki Murakamin teoksista en juurikaan pitänyt, mutta tämä oli kaikesta merkillisyydestään huolimatta tai ehkä siitä johtuen oikein hyvä. Juha Myllärin suomennos on malliesimerkki korkealaatuisesta käännöstyöstä.
