Sainpahan luettua tän viimeinkin! Valitettavasti spoilaannuin lopun tapahtumista, joten loppu ei tullut yllätyksenä. Siitä huolimatta kirja oli hyvä ja mielenkiintoinen, vaikka vähän liikaa taas oli junnaamista. Tarina on ainakin menossa jännään suuntaan!

Jee, vihdoin pääsen aloittamaan Uusi profetia -sarjaa! Pidin uudesta päähenkilöstä. Olisi ollut vähän tylsää jos Tulitähti olisi edelleen ollut pääosassa. Hän kyllä vaikutti turhan mörökölliltä, mutta kuvailtiin häntä silti myös hermostuneeksi ja huolestuneeksi. Vähän hämmästytti miten vähän aikaa edellisen saagan vikan kirjan ja tämä kirjan välillä on kulunut. Vatukkakynsi sanoi, että neljä kuuta (eli kuukautta?) Kuitenkin Tulitähden tehtävän tapahtumat olisi pitänyt myös mahtua tuohon väliin.

Joka tapauksessa, pidin kirjasta, vaikkei se mitään uutta tarjonutkaan. Oletan, että seuraavat osat ovat jännittävempiä. Hyvä, että näkökulmaa vaihdettiin välillä myös Lehtitassuun, jotta tiedetään mitä klaanissa tapahtuu.

Kävi niin, että loppua kohden tämä(kin) trilogia vähän lässähti. Kun ottaa huomioon, että ekan kirjan lopussa oltiin vähällä katkaista Livin kaula, seuraavat kaksi kirjaa tuntuivat tosi vaisuilta. Muutenkin ekassa kirjassa tunnelma oli paljon jännittävämpi kuin kahdessa muussa.

Olisin halunnut selkeän vastauksen unimaailman olemassaoloon. Miksi se on olemassa ja mikseivät kaikki ihmiset harhaile unikäytävillä? Miksi vain osa ihmisistä osaa kulkea uniovestaan käytävälle? Tykkään kovasti tästä uniteemasta, mutta sen ympärille olisi mielestäni pitänyt keksiä ihan toisenlainen tarina.

Kirjan pahis oli yksi suuri klisee. En oikein ymmärtänyt hänen motiivejaan, paitsi sen, että hän halusi valloittaa maailman. Siis äh, tuo on jo niin kulutettu... Muuten pidin hahmoista ja Gierin kirjoitustyylistä. Jos hän kirjoittaa lisää kirjoja, ne luultavasti tulee luettua. Hänessä on kyllä potentiaalia, jos nyt ajattelee Rakkaus ei katso aikaa -trilogiaa, jossa oli mahtava juoni!

Tosi hyvä kirja! Erityisesti hahmot ovat hyvin kirjoitettuja. He eivät ole kliseisiä, vaan erittäin todentuntuisia suomalaisnuoria, joihin voisin helposti kuvitella törmääväni oikeassa elämässä. Hahmot eivät tuntuneet lainkaan pinnallisilta, koska heidän tuntemuksia ja persoonia kuvattiin todella hyvin, mikä myös auttoi lukijaa ymmärtämään hahmoja.

Itse ainakin huomasin muutaman kerran jännittäväni kirjaa lukiessani. Toisaalta itse kuolemanaallosta saatiin vain pintaraapaisun verran tietoa, mikä itseäni harmitti, koska olisin halunnut saada enemmän vastauksia. Hahmojakaan ei näyttänyt kiinnostavan koko mysteeri, mutta kirjailija luultavasti haluaa pitää meitä jännityksessä!

Kirja oli oikein vauhdikas ja viihdyttävä ja upposi minuun, sillä pidän historiasta. Aikamatkustusjuttu ja atomium-hommelit vaikuttivat aika omituisilta ja monimutkaisilta, mutta kirjan loppua kohden aloin jotenkin ymmärtää niitä. Kirjan juoni on aivan samanlainen kuin muissakin samantapaisissa kirjoissa: ylivoimainen pahis juonii maailmanloppua ja tehtävää lähetetään suorittamaan nuorisokopla, jonka jäsenistä vähintään kaksi rakastuu toisiinsa. Hohhoijaa. Minusta lopetuskaan ei ollut hiuksianostattava, sillä jotkin asiat olivat ennalta-arvattavia, mutta seuraava osa tekee kyllä mieli lukea.

Kirjassa on tosi mielenkiintoinen asetelma. Päiväkirjamuodossa on plussia ja miinuksia. Kirja on nopealukuinen ja Mary on hyvä kertoja. Toisaalta välillä on vähän pitkästyttäviä kohtia, kuten pitkä merimatka. Luin tätä kirjaa enemminkin historian kannalta, ja kirjassa tuli aika hyvin esille 1600-luvun maailma. Siirtomaakauppa tuli esille ja intiaanien suhtautuminen valkoisiin, noitavainot ja äärimmäinen jumalanpelko. Lopussa jäi kovasti kutkuttamaan mitä sitten tapahtui, mutta kenties seuraava osa antaa vastauksen siihen.

Kirja on todella hauska ja viihdyttävä, ja vaikka hömppää onkin, tekstiin piti silti keskittyä. Välillä tuntui, että kirja on liian omituinen ja olisin halunnut tietää lisää Elämävirastosta ja kuka Lucyn Elämä oikeastaan on. Mistä hän on tupsahtanut maailmaan ja hengaileeko hän muiden ihmisten Elämien kanssa? (ajattelen liian vaikeasti) Kirjan sanoma on järkevä ja se kerrotaan hauskalla tavalla. Kyllä kirjan lukemisen jälkeen omaa elämää arvostaa rahtusen enemmän.

Jokaista Percy-kirjaa aloittaessa tuntuu, että kirjat alkavat aina koulun savuaviin raunioihin ja sen jälkeen lähdetään taas seikkailemaan. Mutta heti tarinan lähdettyä käyntiin se pikku huoli katoaa täysin. Labyrinttitaistelu on juonellisesti ehkä paras tähän astisista kirjoista. Etsintäretken ohella joidenkin sivuhenkilöiden oikut tuottavat päänvaivaa Percylle ja kumppaneille. On ihanaa saada joka kirjassa lisää tietoa Amerikan mantereella sijaitsevista kreikkalaisista asioista. Kirjat tuntuvat muutenkin todella amerikkalaisilta kaikkine sloganeineen ja monumentteineen, joita ulkomaalaisen on välillä vaikea kuvitella, mutta onneksi on Google!

Kapinallinen eteni vauhdikkaasti eikä tylsiä hetkiä oikeastaan ollut. Sakotan kuitenkin sekavuudesta. Monet asiat jäivät mielestäni pimentoon ja joissain kohdissa kerronta tuntui vähän jopa epäuskottavalta. Suomennosta ei ole kunnolla tarkistettu, sillä lauseista puuttuu sanoja jne, ja se teki lukemisesta välillä vähän hankalaa. En kuitenkaa malta odottaa, että saan vikan osan käsiini!

Nyt on jotenkin tunteikas olo... Yksi Soturikissat-saagoista luettu, mutta monia seikkailuja vielä edessä. Kirjoitan nyt arvioni siten etten spoilaa ketään. Pimeyden hetkessä nuori Tulitähti on noussut päällikön asemaan, ja jonka on johdettava klaani läpi vaikeuksien. Yhdeksän hengen saaminen Tähtiklaanissa oli mielenkiintoinen kohtaus ja oli muutenkin kiehtovaa saada enemmän kosketusta Tähtiklaaniin. Kirjassa on enemmän yllätyksiä verrattuna edellisiin osiin, mikä tietysti nostaa kirjan arvoa. Lopputekstien aikana oli pakko vierittää pari kyyneltä. Täytyy myöntää, että minusta on tullut täysiverinen Soturikissat-fani ja kiitän kirjakerholaisiani kun tutustutitte minut tähän saagaan. Nyt vain viiksikarvat kohti seuraavia saagoja!

Tämähän oli viihdyttävä kirja! Gierin kirjoitustyyli on selkeää ja synnyttää nauruntyrskähdyksiä joka kappaleessa. Aika paljon tämä muistuttaa mielestäni Rakkaus ei katso aikaa -sarjaa juonikuvionsa takia. Varsinkin poikaystäväkuvio tuntuu seuraavan edellisen sarjan muottia ... Joka tapauksessa jään odottamaan innolla jatkoa!