Tämä kirja on selkeästi huonompi kuin edellinen osa. Dinosaurukset jäävät mielestäni hieman taka-alalle Jurassic Parkin arvoitusta selvitellessä. Kirjassa on tosin saatu hyvin selitettyä geneettiset tiedot maallikon ymmärtämin termein. Hieman kappalejaot ihmetyttävät, sillä osassa kappaleita niitä ei olisi tarvinnut. Henkilöissä menin taasen sekaisin, aina sai miettiä kenen seurassa kukakin liikkui. Jotenkin kaikki hahmot jäivät kirjassa erittäin pinnallisiksi. Olisin itse ehkä jättänyt Kellyn ja Arbyn kirjasta kokonaan pois, sillä edellisessä osassa lapsia päätyi jo hengenvaaraan, eikä sitä olisi välttämättä tarvinnut toistaa. Sen sijaan olisin halunnut Alan Grantin mukaan myös tähän kirjaan. Hieman jäin myös miettimään, oliko tämän kirjan Harding edellisen osan Hardingin tytär. Kirjan loppu jäi liikaa kesken, se olisi kaivannut jatko-osaa. Kirjan edetessä kysyttiin liian monia kysymyksiä, eikä viimeisillä sivuillakaan näihin saatu vastausta. Loppu oli vähän turhan hätäinen. Suosittelen kuitenkin kirjaa edellisen osan lukeneille, tarjoaa se kuitenkin vastauksia edellisen kirjan kysymyksiin.

Tämä kirja on aina vain yhtä hyvä. Se on erittäin nopalukuinen ja kirjailijalla on loistava kirjoitustyyli. Juoni etenee loogisesti eteenpäin ja kirjassa kerrotaan kaikki tapahtumat tapahtumahetkellä. Tekstin lomassa olevat kaaviot ja taulukot keventävät tekstiä juuri sopivassa määrin, vaikka niistä ei paljoa ymmärräkään. Miinusta kirjailijan laiskuudesta jännittävissä kohdissa, mitään ns loppuhuipennusta ei tapahdu vaan henkilöt vain selviytyvät tapahtumasta. Kirjan henkilöillä oli liian samankaltaiset nimet, itse en kirjan loputtuakaan tiennyt kaikkien osallisuutta puiston toimintaan liittyen. Osaan henkilöistä oli keskitytty paljon, esimerkiksi Lex oli saanut ärsyttävän, hemmotellun pikkukakaran osan. Grant oli saatu kuvattua hyvin rauhalliseksi, juuri professorimaiseksi professoriksi. Kirjan loppu jäi erittäin pahasti kesken. Paljon kysymyksiä jäi vastausta vaille, mutta ehkä niitä aukaistaan sitten seuraavassa osassa. Olisin toivonut loppuun hieman muidenkin näkökulmaa kuin vain Grantin. Kaiken kaikkiaan kirja on erittäin suositeltava, varsinkin jos on yhtään kiinnostunut dinosauruksista ja geeniteknologiasta.

Kirjan juoni on mielestäni hyvä. Siinä on sopivassa määrin oikeasti pelottavaa kauhua, mutta kirjaa on kevennetty huumorilla. Pidän kirjailijan kirjoitustyylistä, ja kirja imaisee sisäänsä jo heti ensimmäisillä sivuilla. Juonen kannalta turhia kohtauksia kirjassa ei juurikaan ole. Bretin lisäksi kirjassa ei hirveästi ole panostettu henkilöihin. Koko hänen perheensä ja lähipiirinsä jäivät aivan liian pinnallisiksi. Bretin hahmo on taasen saatu niin elävän tuntuiseksi, että kirjaa lukiessa tekisi mieli huutaa tälle ja käskeä jättämään huumeet ja alkoholi rauhaan. Kirjan loppu oli turhan hätäinen. Siinä ei annettu vastauksia kirjaa lukiessa heränneisiin kysymyksiin ja muutenkin se jäi erittäin paljon kesken. Olisi ollut kiva tietää, olivatko yliluonnolliset tapahtumat oikeasti totta, vai tapahtuivatko ne vain Bretin mielikuvituksessa. Jos loppuun olisi panostettu enemmän, olisi kirja saanut myös enemmän tähtiä.

Kirjan toinen osa on selkeästi huonompi kuin edellinen, mutta on silti ihan luettavissa oleva. Juoni ja tyyli jatkuu samanlaisena kuin ensimmäisessäkin osassa. Egyptin seikkailut olivat tosin erittäin puuduttavia, niitä oli liikaa enkä oikein pysynyt perässä mitä tapahtui ja milloin. Henkilöt ovat tässäkin osassa aivan omia persooniaan. Olisin toivonut kirjaan enemmän mukaan Coleridgeä, sillä hän jäi persoonana erittäin pintapuoliseksi raapaisuksi. Kirjailijalta olisin odottanut enemmän mielikuvitusta Horrabinin kokeiden kanssa, sillä olisi ollut mielenkiintoista lukea, mitä kaikkea siellä kellareissa oikein asusti. Kirjan loppu oli mielestäni hyvä, vaikkakin Brendanin ja Jackyn elämästä olisi voinut kertoa hieman enemmän. Loppu oli kerrankin ennalta-arvaamaton, itse aivan hämmästyin tällaista loppuratkaisua. Kirjassa häiritsivät edelleen suomentajan virheet ja erittäin epäselvät lauserakenteet. Suosittelen silti kirjaa lämpimästi kaikille edellisen osan lukeneille.

Tämä kirja kuuluu parhaimpiin lähiaikoina lukemiini kirjoihin. Juoni on hyvä ja erilainen verrattuna muihiin kirjoihin, ja se etenee loogisesti eteenpäin, vaikka hyppeleekin eri ihmisten välillä. Kirjaan on saatu sopivasti ujutettua huumoria, mutta siinä on myös jännitystä ja kauhua. Anubiksen portit on erittäin hyvin onnistunut sekalainen paketti siis. Päähenkilöt ovat mukavaa vaihtelua tyypillisiin sankarihahmoihin, sillä keski-ikäinen, rupsahtanut professori on harvoin minkään kirjan pääosassa. Henkilöihin on saatu syvyyttä, ja heihin kerkeää "tutustumaan" kirjan aikana. Hieman alussa meni henkilöt sekaisin samantapaisten nimien takia. Kirja loppui mielestäni juuri sopivaan kohtaan ajatellen seuraavaa osaa. Hieman se oli ennalta-arvattavissa, mutta ei pahasti. Miinusta kirjalle antaa lukuisat kirjoitusvirheet ja epämääräiset lausejärjestykset, tosin nämä ovat enemmänkin suomentajan mokia. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka ovat edes vähän kiinnostuneita historiallisista romaaneista.

Tämä kirja jakaa omatkin mielipiteeni kahtia. Idea ja juoni ovat hyviä, mutta toteutus ei onnistunut laisinkaan. Omaan makuuni kuvailua on aivan liikaa, eikä kirjaan pysty keskittymään. Juoni on mielestäni loistava kuvaus Hitlerin toimista, vaikka ei ihan todenmukainen olekaan. Kirjan henkilöt jäivät suurimmaksi osaksi aivan tunemattomiksi. Kirjan loppuvaiheillakaan en tiennyt, kuka lopulta johti ketäkin. Kirjailija oli nähnyt vaivaa keksiessään samankaltaisia nimiä, kuin oikeastikin eläneillä ihmisillä. Jagger itsessään on melko fantasiamainen henkilö, luonne ja tyyppi vaihtuu kirjan edetessä totaalisesti. Kirjan loppu oli melko omalaatuinen, sopi tosin tälle kirjalle hyvin. Kirjan "arvostelu" meni kyllä itseltäni aivan ohi, en tajunnut puoliakaan, mitä arvostelija yritti sanoa. Toisin sanottuna sen olisi voinut jättää pois. Tällaisenaan en kirjaa kovin helpolla lähde suosittelemaan, sillä toteutus on sen verran heikko.

Tämä kirja saavutti taas sarjan ensimmäisen osan fiiliksen. Varsinaista kauhua ei ollut, mutta jännitystä kuitenkin. Juoni eteni suht loogisesti eteenpäin, ja tätä kirjaa jaksoi lukea tunninkin putkeen. Vaikka tapahtumat hyppivätkin Scarlettin ja Mattin porukan välillä, ei juoni siitä kärsinyt. Sarjan uusin tulokas Scar jäi melko vaisuksi, hänen luonteenpiirteisiin ei oltu paljoa panostettu. Pidän tavasta, miten Matt on kasvanut sarjan edetessä. Tässä kirjassa hän käyttäytyy jo kuin aikuinen. Kaipasin tähänkin osaan lisää Richardia ja hänen huumoriaan keventämään tunnelmaa. Triadeista plussaa! Kirjan loppu sopi sarjaan kuin nyrkki silmään. Viidettä osaa jää oikein odottamaan, niin kesken ja jännittävään kohtaan se jäi. Hieman sarjassa ärsyttää eri kertojat, itse en pahemmin välitä kertojien vaihtumisesta. Suosittelen kyllä tätä kirjaa edellisen osan flopista huolimatta.

Tämä kirja on selkeästi sarjan tähän mennessä huonoin. Sarjan juoni ei varsinaisesti etene mihinkään, vaan tässä kerrotaan portinvartijoiden historiasta. En pitänyt laisinkaan kirjan menneisyys-osasta, sen olisi voinut jättää kokonaan pois ja kertoa historian jollain muulla tavalla. Siitä tuli liikaa mieleen sci-fi-kirjat, mitä tämä sarja ei ainakaan ennestään ole ollut. Mielestäni oli huono ratkaisu tehdä portinvartijat kahdeksi kappaleeksi. Kirjailija olisi edes voinut selittää enemmän kaikista, sillä minulla ainakin jäi kaikki epäselväksi menneisyyden hahmoista. Hieman myös mietin, miksi ainoastaan Matt sai pitää nimensä.. Kirjan loppu jäi liikaa kesken. Siinä ei kerrottu mitään, mitä Scottille ja Jamielle lopulta kävi. Loppu tavallaan lässähti. Jos kirja olisi yksittäinen, en todellakaan suosittelisi sitä, mutta koska se on osa sarjaa, se voi olla tärkeä seuraavan osan kannalta.

Tämä kirja on suoraa jatkoa sarjan edelliselle osalle. Sarjan juonta eteenpäin vieviä tapahtumia ei paljoa ollut, mutta itse pidin tästä kirjasta silti. Koetukset oli hyvin kuvattu, vaikka aivan jokaisessa tapahtui toistoa: Darren selviää täpärästi kuolemalta. Tätä olisi voinut käyttää yhdessä, ehkä kahdessa koetuksessa, mutta ei missään nimessä kaikissa.. Tykkäsin tässä osassa lähes jokaisesta henkilöstä. Hieman häiritsi kirjailijan toistot ja esittelyt jokaisesta henkilöstä, jos haluaa lukea sarjaa niin sen voi lukea järjestyksessä tietääkseen henkilöt.. Crepsleyn ja Darrenin suhteesta löytyi mukavia, uusia puolia. Harkatkin paljastui lopulta ihan symppispersoonaksi. Kirjan loppu oli jotenkin melko ärsyttävä. Kirjailija ei taaskaan osannut paneutua henkilöiden tunteisiin, eikä täten lukijallekaan jää oikein mitään käteen. Muutenkin kirjailija jätti vähän turhan paljon asioita kesken, vaikka kaikkiin kysymyksiin saa varmasti vastauksen seuraavassa kirjassa.

Tässä kirjassa ei tapahtumia ollut liiemmälti, lähinnä vain keskityttiin syventämään lukijan tietoja eri henkilöistä. Tosin, ehkä se on ihan hyvä, että sarjassa on välillä ns. hengähdystaukoja. Kirjailija petraa koko ajan kirjoitustaitojaan, vaikka samankaltaista toistoa löytyykin kirjasta toiseen. Kirjaan tuli juuri sopivasti henkilöitä mukaan, eli heidän kanssaan ei mennyt sekaisin. Vähän ihmettelin henkilöiden nimiä, ovat jotenkin outoja, aivan kuin kirjailija olisi vain yhdistellyt kirjaimia toisiinsa. Erityisesti pidin siniviitan mukaan tulosta ja hänen suhteestaan Darreniin. Myös Crepsleystä alkaa löytyä uusia puolia. Kirjan loppu jäi hieman ärsyttävästi kesken, varsinkin kun on tottunut, että seuraava kirja tapahtuu vasta vuosien päästä edellisen tapahtumista. Tavallaan kuitenkin tämä pakottaa lukemaan seuraavan osan heti. Kaiken kaikkiaan sarja paranee edetessään, nyt sitä voi jo alkaa suosittelemaankin. :D

Kirjan idea oli hyvä, mutta mielestäni toteutus olisi voinut olla parempi. Juoni etenee kuitenkin melko loogisesti eteenpäin, vaikka onkin erittäin ennalta-arvattava. Kirjoitustyylikin tuntuu onneksi parantuvan kirja kirjalta. Jotenkin en kuitenkaan olisi halunnut minkäänlaista rakkaustarinaa tähän sarjaan, sillä kirjailija ei vain osaa kirjoittaa tarpeeksi hyvin. Henkilöistä sai huomattavasti lisää tietoa tässä kirjassa. Erittäin tyytyväinen olin kuvauksiin Crepselyn ja Darrenin välisistä ristiriidoista, vaikka ne tuntuvatkin välillä vähän kummallisilta. Tykkäsin myös, kun sai tietää enemmän Crepsleyn historiasta. Vampaneesista iso miinus, eihän tuollaisia ole vampyyrimaailmassa! Kirjan loppu oli mielestäni hyvä, vaikka olikin ennalta-arvattava. Kirja loppuu juuri sopivasti kesken, mikä aiheuttaa himon lukea koko sarja loppuun. Olisin kuitenkin toivonut kirjaan hieman enemmän kuvailua, varsinkin ns. raa'assa kohtauksessa. Edelleenkään niistä ei saa yhtään mitään irti.

Sarjan toiseen osaan kirjailija on mielestäni petrannut vähän. Juoni ei ollut kovin kummoinen, mutta lauserakenteet ja tekstin sujuvuus ovat parantuneet, vaikka teksti onkin vielä hieman lapsellista. Itse pidin erityisesti päätöksestä palata takaisin Friikkisirkukseen, jotenkin kirjailija osaa luoda sinne kuitenkin hyvän ilmapiirin. Tähän kirjaan henkilöihinkin saatiin jo hieman enemmän syvyyttä. Oivan lisän kirjan henkilöihin toi JV. Jotenkin aivan tajuttoman raivostuttava henkilö, tyypillinen hippi, joka ei tajua oikeasta maailmasta yhtään mitään. Darrenin tunteita oli saatu hyvin kuvailtua, ja loppuun saattoi jo melkein samaistua. Kirjan loppua ei oltu mietitty turhan paljon. Tuntui kuin se olisi vain tahdottu nopeaan päätökseen. Sen ns. raakuuskin oli vain sanoja, mitään tunteita raakuutta kohtaan ei herännyt. Edelleenkin itseäni häiritsee sarjassa lapsille suunnatut vampyyrit, mutta siihen on kai pakko tottua. Huomattavasti parempi osa tämä oli kuin edellinen, mutta edelleenkään en vampyyrien ystäville sarjaa suosittele.

Olin lukenut kirjan joskus vuosia sitten, ja päätin verestää muistiani. Tämä oli kuitenkin verrattain huono päätös, sillä kirja on selkeästi suunnattu nuorille lukijoille. Juoni eteni melko loogisesti eteenpäin, mutta tavallaan kaikki kävi liian helposti. Kirjoitustyyliltään se ei ollut laisinkaan sujuva, lauserakenteet olivat erittäin tönkköjä. Hahmoista pidin eniten Crepsleystä. Hän oli salaperäinen, mutta kuitenkin jollain tavalla viehättävä. Olisin kuitenkin toivonut kaikkiin henkilöihin enemmän syvyyttä mukaan. Myös Darrenista olisin halunnut enemmän ihan yleistä tietoa, ikää, ulkonäköä yms. Kirjan loppu oli mielestäni ihan ok, en odottanutkaan siltä sen enempää. Kaikista ärsyttävintä tässä kirjassa oli kirjailijan päätös muuttaa vampyyrit omasta, kauhistuttavasta itsestään lasten satuhahmoksi. Kaikki, mistä tykkään vampyyreissa, oli jätetty tästä kirjasta pois. En siis täten voi suositella kirjaa yhdellekään vampyyrien ystävälle.

Kirja oli huomattavasti parempi mitä sarjan edellinen osa. Idea talosta, jossa käytäviä ja huoneita riittää loputtomiin, sopii hyvin sarjan jatkoksi. Juoni ole ennalta-arvaamaton, ja välillä sitä pysähtyi hetkeksi miettimään, miten kirjailija on voinut saada tällaisen idean. Mitään turhaa ei tässä kirjassa juonen kannalta ole. Iso kiitos kirjailijalle siitä, että hän palautti Howlin, Sophien ja Calciferin takaisin kirjan päähenkilöihin! Vaikka kyseiset henkilöt jäävät erittäin pinnallisiksi Liikkuvan linnan henkilöistään, toivat he silti omaa sävyään kirjaan. Kirjailijan päätös s-vikaisesta Tuikusta oli lievästi sanottuna raivostuttava.. Itse päähenkilöistä mieleeni jäi parhaiten Kulkuri, se oli aivan loistava hahmo, joka mielestäni myös jäi kaikista vähiten pinnalliseksi. Kirja loppui mielestäni vähän turhan töksähtäen. Olisin toivonut jonkinlaista epilogia, jossa kerrotaan miten Charmainilla ja Peterillä menee. Kirja oli mielestäni melkein täydellinen, kirjailija olisi vain voinut panostaa henkilöihin ja varsinkin pahiksiin hieman enemmän. Voin kyllä lämpimästi suositella kirjaa kaikille, varsinkin jos pitää Wynne Jonesin tyylistä kirjoittaa.

Luettuani Ruohometsän kansan en ole yhtään yllättynyt, että siitä on tullut klassikko. Kirjan juoni on ainutlaatuinen ja se etenee loogisesti. Faktat on saatu ujutettua sujuvasti tekstin lomaan. Vaikka kaniineille sattuu ja tapahtuu paljon, ei se kuitenkaan tunnu sopimattomalta ja epärealistiselta tämän kirjan kannalta. Hieman kirjassa häiritsivät ajoittaiset, vähän liiankin pitkät kuvaukset maisemasta ja luonnosta. Idea kaniineista henkilöinä on omaperäinen, mutta kirjailija on toteuttanut sen hienosti. Kaniinit ovat aidon tuntuisia, vaikka omaavatkin ihmismäisiä piirteitä. Pidin siitä, miten kirjailija ei raaskinut uhrata yhtään ns. hyvistä kaniineista, tosin läheltä piti -tilanteita olikin sitten melko tiheään. Kaniinien omaan kieleen on selkeästi käytetty vaivaa, vaikka minulle siitä tuleekin mieleen vanhat, pohjoismaiset kielet. En yleensä pidä suomennetuista nimistä kirjoissa, mutta kaniineille ne sopivat hyvin. Kirjan loppu oli surullinen, mutta erittäin hieno. Parempaa lopetusta ei kirjalle olisi voinut olla. Itse kirjan rakenteeseen perehdyttäessä mielestäni runot kappaleiden alussa oli hyvin valittu juuri kyseiseen kappaleeseen sopivaksi. Tämä kirja on erittäin nopealukuinen, mutta en silti suosittelisi sitä lapsille. Se on kuitenkin enemmän aikuiskirjamainen.

Kirjan juoni oli melko hyvä, mutta kuitenkin ennalta-arvattava. Se eteni loogisesti eteenpäin, vaikka kertojan näkökulma vaihteli parin sivun välein. Kirja oli melko turhaan jaettu kahteen osaan, sillä se on melko lyhyt ja erittäin nopealukuinen. Tapahtumia voisi myös olla tasaisemmin läpi kirjan, nyt alku on melko tylsää arkielämän kuvausta. Kirjassa oli hieman liikaa seurattavia henkilöhahmoja. Itse päähenkilöt jäivät myös melko pinnallisiksi, tunteita ei hirveästi kirjassa mukana ollut. Olisin toivonut myös mustan ratsastajan heimoa enemmän kirjaan mukaan, nyt heistä mainittiinkin ensimmäisen kerran vasta kirjan loppuvaiheilla. Kirjan lopetus oli melko töksähtävä. Kirjailija kirjoittaa muutenkin melko töksähtävästi ja välillä tuli semmoinen olo, että kirjailija ei ole jaksanut miettiä, mitä seuraavaksi voisi tapahtua. Alussa kirja oli melko lastenkirjamainen, mutta sitten taas loppu oli tapahtumiltaan melko raaka. Kaiken kaikkiaan kirja oli ihan semihyvä, vaikka en hirveän vanhoille lukijoille sitä suosittelekaan.

Minun oli vaikea päättää, pidänkö tästä kirjasta vai en. Sen idea oli hyvä, vaikka olen samantapaisen kirjan lukenut aiemminkin. Juoni ja toteutus taasen eivät niin hyviä olleetkaan. Tähän yhteen kirjaan oli tungettu hieman liikaa ns. isoja tapahtumia ja juonenkäänteitä. Se oli alussa vähän lastenkirjamainen, mutta lopussa taasen melko raaka. Kirjassa on myös liikaa toistoa, varsinkin keskiajan hajuista ja Sterkarmien homouteen vivahtavista tavoista, aivan kuin kirjailija pitäisi lukijaa tyhmänä ja muistamattomana. Suomentajalle miinus runsaista pilkkuvirheistä.. Sterkarmit olivat henkilöinä erittäin törkeitä, mikä taasen rupesi itseäni ärsyttämään kirjan edetessä. Myös heidän homoutensa rupesi ottamaan päähän, varsinkin kun kirjailija koko ajan toisteli sitä. En koskaan päässyt hirveän hyvin sisälle Periin ja Andreaan, osaksi ehkä sen takia, että heidän ikäänsä ei koskaan mainittu. Varsinkin Andrea jäi melko pinnalliseksi henkilöksi. Kirjailijan päätös tehdä Peristä luottamaton Andreaa kohtaan oli mielestäni huono, sillä nyt Perin mielipide Andreasta vaihtui kirjassa varmaan 6 kertaa.. Kirjan loppua oli venytetty ehkä vähän turhankin paljon. Loppuratkaisusta en osaa sanoa, oliko se hyvä vai huono, mutta siihenkin olisi voinut käyttää paljon enemmän tunnetta. Muutenkin kirjassa jäivät tunteet erittäin paljon taka-alalle. Takakannessakin mainostetaan Perin ja Andrean välistä romanssia, mutta itse kirjasta taisi koko romanssi unohtua. Positiivisena seikkana kirjasta mainitsisin sen nopealukuisuuden sekä todentuntuisuuden.

Tähän kirjaan on selkeästi käytetty aikaa ja mielikuvitusta. Juonessa tapahtui melkoisia käänteitä, joita ei pystynyt ennalta arvaamaan. Se eteni sujuvasti eteenpäin, minkä lisäksi kirjasta löytyi vertauksia myös nykyajan maailmaan, jos oikein tarkkaan luki. Kirjoitustyyli oli aivan ihana, humoristinen ja kekseliäs samaan aikaan. Päähenkilöitä oli kirjassa useita, minkä lisäksi vähän pienemmät ja isommatkin roolit tulivat kyllä tutuiksi. Kaikkiin henkilöihin oli selkeästi käytetty aikaa, aina nimen keksimisestä pieniin luonteenpiirteisiin. Itse päähenkilö Musca oli välillä hieman lapsellinen ja ärsyttävä, mutta kasvoi hienosti kirjan edetessä. Hanhesta isot pisteet kirjailijalle! (Vaikka aluksi hanhi tuntuikin aivan turhalta hahmolta..) Kirjan loppu oli melko ennalta-arvaamaton. Se jäi tavallaan kesken, sillä sen perusteella kirjaan voisi tulla myös jatko-osa. Kirjailija oli käyttänyt paljon vaivaa sekä henkilöiden että paikkojen nimien keksimiseen. Myös metaforat olivat lähes kaikki lähtöisin kirjailijan omasta päästä, ja niitä olikin kirjassa sitten paljon! Suosittelisin kirjaa lämpimästi kaikille fantasian ystäville. Vaikka kirjan kansi ei ehkä pahemmin houkuttele, on sisältö sitäkin parempi.

Tämän kirjan juoni on hyvä ja etenee sujuvasti eteenpäin, vaikka aikana mitattuna kirjan tapahtumat ovat lyhyet. Pientä ennalta-arvattavuutta kirjassa on, mutta osaltaan se on myös melko ennalta-arvaamaton. Kirjoitustyyli kirjailijalla on jotain vallan ihanaa, mutta samalla kuitenkin hieman lapsellista. Kirjassa oli juuri sopivasti henkilöitä, sillä kaikista pysyi hyvin perillä. Mibs oli ajoittain ehkä hieman pikkuvanha ja ajoittain hyvinkin lapsellinen. Bobbin henkilö jäi erittäin hyvin mieleen tyypillisenä teini-ikäisenä. Pidin myös siitä, miten Samson oli saatu ujutettua tapahtumiin mukaan tavallaan passiivisena henkilönä. Kirjan loppu oli mielestäni erittäin hyvä. Vaikka kirja on selkeästi suunnattu nuorille lukijoille, saa myös vähän vanhempi lukija siitä paljon irti. Kirjassa on selkeä opetus ja vakava sanoma, jonka itse ymmärsin vasta luettuani erään lauseen. Kaiken kaikkiaan suosittelisin kirjaa noin 15-vuotiaille, vaikka nopealukuisuutensa takia ei aika menisi hukkaan vähän vanhemmillakaan lukijoilla.

Voisi sanoa, että tämä kirja oli melko turha. Kirjan tarina oli lyhyt, eikä juuri mitenkään liittynyt sitä edeltävään sarjaan. Kirja alkaa erittäin pahasti kesken tarinan, enkä alussa ollut yhtään perillä, miten vanha Lyra on tai mitä hänelle oli tapahtunut. Jonkinlainen alustus Lyran menneisyyteen olisi ollut paikallaan. Kirjan henkilöihin ei hirveästi oltu panostettu. Alkemisti jäi erittäin hämäräksi, lähes sivuhahmoksi. Lyra nyt oli tyypillinen itsensä, olisin odottanut hänen hieman kasvaneen. Myös itse noita ja hänen daimoninsa jäivät erittäin epäselviksi, vaikka noidan aikeet selitettiinkin tarkasti. Lisämateriaaleista pidin kartasta erittäin paljon. Siitä pystyi hyvin seuraamaan, missä mennään. Kaikki muu lisämateriaali olikin sitten melko turhaa, mielestäni ne eivät liittyneet kirjaan mitenkään. Suomentaja oli jälleen keksinyt joitain ihan ihme lauserakenteita, joten siitä miinusta. Kaiken kaikkiaan en hirveästi kirjaa suosittele, tosin jos joku haluaa sen välttämättä lukea, ei se paljon aikaa vie lyhyen tarinan ja ison tekstin ansiosta.

Tämä kirja on selkeästi trilogian huonoin osa. Juoni etenee melko hitaasti, sillä vastaamattomia kysymyksiä on paljon edellisistä osista. Osan tapahtumista olisi voinut jättää kokonaan mainitsematta, minkä lisäksi juoni on osaltaan melko ennalta-arvattava. Tällaisenaan kirjassa oli ehkä vähän turhankin paljon tapahtumia, eli itse olisin jakanut kirjan kahteen osaan. Kirjassa oli liikaa seurattavia henkilöitä. Tapahtumat pomppivat koko ajan paikasta ja henkilöstä toiseen, ja välillä sai miettiä, että kukas tämä henkilö onkaan. Isä Gomez oli täysin turha henkilö, jolla ei periaattessa ollut mitään tekemistä juonen kanssa. Positiivista henkilöissä oli Iorekin lyhyehkö paluu. Myös enkelit olivat mielenkiintoisia henkilöitä. Kirjan loppu oli hieno, mutta olisin toivonut enemmän Willin ja Lyran tunteita mukaan. Olisin myös tahtonut tietää, mitä Willille lopulta kävi omassa maailmassaan. Tästä kirjasta tuli myös selvästi mieleen muita kirjoja, yhtenä esimerkkinä Maryn maailman olennot ovat aivan kuin Remnants-sarjasta. En varsinaisesti suosittelisi kirjaa, ainakaan vanhemmille lukijoille, mutta pakko se on lukea, jos on sarjan jo aloittanut.

Tämä kirja on huomattavasti synkempi kuin sarjan ensimmäinen osa. Juoneen on ovelasti saatu ujutettua kirkon vastustus, kirjailijan mielipiteen kuitenkin paljastumatta liikaa. Pidin myös tapahtumapaikkojen vaihtelusta, ns. oikea maailma oli saatu hienosti yhdistettyä kirjan tapahtumiin ja muihin maailmoihin. Kirjan päähenkilö Will oli mielestäni vähän turhankin pikkuvanha. Hän ei hämmästynyt mistään ja osasi tehdä erinäisiä asioita, joita ei aikuinenkaan ihminen välttämättä osaa. Olisin toivonut Pantalaimonia enemmän ääneen, hän jäi vähän taka-alalle. En olisi pahastunut Iorekinkaan esiintymisestä kirjassa. Lee Scoresbyn kohtalo jäi suruttamaan, hän oli niin mukavan leppoisa miekkonen. Kirjan loppu jäi samaan tapaan kesken kuin edellisessäkin kirjassa ja tavallaan pakottaa lukemaan seuraavan osan. Omaan makuuni kirjassa oli hieman liikaa ympäristön kuvailua. Hieman myös jäi mietityttämään, mitä Serafinalle loppujen lopuksi tapahtui. Suosittelisin ja sarjan edellisen osan lukeneet pakottaisin lukemaan tämän kirjan, sillä se on juoneltaan ja kirjoitustyyliltään erittäinkin hyvä.

Olen lukenut tämän kirjan aiemmin, kuten myös nähnyt elokuvan, mutta silti tarina on yhtä jännittävä kuin aiemminkin. Juoni on osittain melko ennalta-arvattava, mutta siitä löytyy myös yllättäviäkin kohtia. Alussa itseäni häiritsi kirjan alkaminen ns. keskeltä tapahtumia, eikä kirjan maailmasta tai daimoneista ollut mitään selityksiä, mutta kirjan edetessä kaikkiin kysymyksiin sai kyllä vastaukset. Kirjan päähenkilö Lyra on suoraan sanottuna erittäin raivostuttava pieni kakara, mutta silti hänen seikkailujaan jaksaa lukea innolla. Lyran sukulaisuussuhteet olivat ennalta-arvattavat, eli siihen olisi kirjailija voinut panostaa enemmän. Lempihahmokseni kirjasta nousi panssarikarhu Iorek, hänen kiintymyksensä Lyraan on jotain tavattoman hienosti kuvattua. Kirjan loppu on mielestäni vähän turhankin sekava ja se loppuu ns. kesken herättämällä useita kysymyksiä, joihin kuitenkin toivottavasti saa vastauksen sarjan myöhemmissä osissa. Kirjan kaksi lopputaistelua tekevät siitä hieman erilaisen, onhan yleensä totuttu näkemään vain yksi loppuhuipentuma. Lopussa esiin tuleva uskonnon osa kaikkiin tapahtumiin vaikuttaa vähän samanlaiselta kuin oikeassa elämässä Vatikaanin ja katolilaisuuden touhut. Suomentajalle myös iso miinus useista kirjoitusvirheistä..

Tämän kirjan idea on erittäin hyvä, mutta juoni voisi olla parempi. Kuvat ovat hyvin piirrettyjä ja on hyvä, että ne jatkavat tarinaa eivätkä vain täydennä sitä. Tekstiä voisi tosin olla hieman enemmän ja se voisi olla kuvailevampaa. Kirjan juoni ja tapahtumat ovat kuitenkin siinä mielessä hyviä, että ne ovat melko ennalta-arvaamattomia. Kirjan henkilöt jäävät hieman taka-alalle. Ulkonäköä ei tietenkään kuvailla, sillä se näkyy kuvista, mutta silti olisin toivonut kirjailijan keskittyvät hieman enemmän myös henkilöihin. Nyt heidän tunteensa jäivät erittäin pinnallisiksi, eikä henkilöihin oikeen päässyt sisälle. Kirja on selkeästi suunnattu hieman nuoremmille lukijoille. Se on erittäin nopealukuinen, ja kuvat tarjoavat mukavaa aivojumppaa tekstin lomassa. Erittäin paljon pidin siitä, että faktaa ja fiktiota on sekoitettu. Kirjan loppu taasen kävi vähän töksähtäen, aivan kuin kirjailijalla olisi kiire saada se loppuun. Kaiken kaikkiaan kirjaa voisi suositella lukijoille, jotka haluavat jotain erilaista, mutta joita ei kuitenkaan haittaa tekstin pienet viat.

Kirjan idea on erittäin hyvä, mutta juoni sekä kirjasta "erikoisen" tekevät todisteet olisi voitu toteuttaa paremmin. Juoni on täynnä turhanpäiväistä, mukahauskaa toistoa. Se etenee suhteellisen sujuvasti eteenpäin, vaikka tapahtumat eivät hirveän realistisia olekaan. Kirja on myös selkeästi huonompi suomenkielisenä versiona, sillä se on kirjoitettu kuten englanninkielinen teinityttö sen kirjoittaisi: on netistä löytyviä lyhenteitä ja slangia, jota ei voi onnistuneesti suomentaa. Päähenkilö Cathy jää hieman hämäräksi. Kuka hän on, minkä näköinen, missä asuu? Kirjoitustyylin perusteella hän on hyvin lapsellinen, mikä alkaa jossain vaiheessa kirjaa ottamaan päähän. Hän tekee tyhmiä päätöksiä, joita ei yksikään oikea ihminen tekisi. Myös kirjan muut henkilöt jäävät melko tuntemattomiksi. Faktaa henkilöistä ripotellaan pitkin kirjaa, joten lukijan tehtäväksi jää muodostaa kokonaiskuva heistä. Ehkä myöhemmissä kirjoissa selviää tarkemmin.. Odotin kirjan todisteiden olevan hieman erilaisia, kuin mitä ne nyt ovat. Oletin myös kirjan osoittavan aina, kun tulisi käyttää todisteita. Nyt jää täysin lukijan varaan, käytätkö todisteita vai et. Kirjan kyllä ymmärtää ilmankin, mutta se ei taida ihan sen pointti olla... Nettisivut ovat ihan hyvä idea, en vain ymmärrä, miten ne auttavat mitenkään mihinkään, jos missään vaiheessa ei kerrota, että sieltäkin pitää vilkaista.. Kirjan lopetus on melko ennalta-arvattava, ja se jää pahasti kesken. Jos haluaa ymmärtää jotain tästä kirjasta, on melkein pakko lukea myös seuraava osa. Kirjan ulkonäöstä tulee iso plussa, piirustukset tekstin lomassa ovat humoristisia ja sopivat hyvin tähän kirjaan.

En osaa sanoa, pidinkö tästä kirjasta vai en. Se oli erittäin koukuttava, mutta tavallaan myös erittäin epäselvä. Varsinaista juonta kirjassa ei ole, vaan siinä hypitään ajasta ja paikasta toiseen. Ennalta-arvattava se ei missään nimessä ole. Kirjoitustyyliltään se oli kuitenkin hyvä. Olisin toivonut kirjaan enemmän aaveita, niistähän koko kirja periaatteessa kertoo. Kirjan henkilöt oli erittäin hyvin kuvailtu. Will ei juurikaan ole tyypillinen päähenkilö, mikä varmasti teki hänestä niin mielenkiintoisen. Olisin toivonut enemmän Leetä kirjaan mukaan, mielestäni hän oli erittäin symppis henkilö. En oikein koskaan päässyt perille kaikista Willin sukulaisista ja sukulaisuussuhteista, mutta hyvin pysyi silti siinä vähäisessäkin juonessa mukana. Kirjan loppu jäi erittäin pahasti kesken. Moniin kysymyksiin jäi vastaus saamatta, mikä häiritsee itseäni hyvinkin paljon. En oikein ymmärtänyt, mistä kirjan nimikään tulee. Kirja on kyllä mielestäni ihan suositeltava sellaisille ihmisille, joita ei haittaa pieni aivotyöskentely kirjan lukemisen lomassa.

Odotin kirjan juonen olevan takakannen perusteella erilaisempi kuin mitä se on. Ei tämä kuitenkaan lukunautintoa haittaa, kirja on tyypillistä Moersia. Juonen sisälle on saatu hienosti ujutettu pieniä tarinoita, jotka eivät välttämättä liity juoneen laisinkaan. Ajoittain nämä pienet tarinat saattavatkin olla melko pitkäveteisiä. Kirjan alaviitteet ovat kuitenkin mielenkiintoisia, ja antavat mukavia pikkufaktoja. Juoni on joiltain osilta ennalta-arvattava, mutta kuitenkin joiltain osilta ennalta-arvaamaton. Kirjoitustyyliltään kirja on aivan ihana. Päähenkilö Hildegunstiin on selkeästi panostettu tässä kirjassa. Häneltä löytyy tunteita epätoivosta hersyvään nauruun, ja henkilöön pystyy täydellisesti eläytymään. Muista päähenkilöistä Kammokirjakkaat olivat aivan suloisia ja heidän kulttuurinsa ja elämäntyylinsä jäi hyvin mieleen. Kirjan loppu oli täydellinen. Vaikka se jäi vähän kesken, ei parempaa loppua olisi voinut tällä kirjalla olla. Hyvän lopun lisäksi kirja jaksoi aina hämmästyttää yksityiskohdillaan. Kuvat toivat mukavaa elävyyttä kirjaan ja helpotti lukijan työtä eri paikkojen ja henkilöiden kuvaamisessa. Kirjassa jäi häiritsemään väärin sijoitetut ja puuttuvat puhemerkit, mutta tämä taitaa olla suomentajan moka. Suosittelen kirjaa lämpimästi aivan kaiken ikäisille, sillä vaikka sen luulisi olevan lapsille suunnattu, myös vähän vanhemmat pystyvät eläytymään kirjaan.

Kirja on selkeästi suunnattu lapsille. Lauserakenteet ja sanavalinnat eivät ole turhan vaativia, minkä lisäksi siinä on erittäin lapsenomaista fantasiaa (lintupoika). Siinä toistetaan asioita erittäin paljon ja tapahtumat ovat hyvin ennalta-arvattavia. Kirjassa myös hypitään menneisyydestä nykyisyyteen, ja aina välillä saa olla miettimässä tapahtuuko tämä nyt oikeasti vai onko se vain Lydian kuvitelmaa. Itse päähenkilö on erittäin raivostuttava. Tyypillinen 12-vuotias, vaikka olisi miten vakava tilanne, häntä ei huolestuta. Loppuvaiheilla myös Lydian asenne omiin piirustuksiin alkaa ärsyttää, siinäkin käytetty liikaa toistoa. Itse taiteilijat ovat hyvinkin erilaisia, siinä alkaa miettimään, onko kirjailija tehnyt jotain taustatyötä taiteilijoiden luonteista. Kaikki tunteet ovat kuitenkin hyvin pinnallisia tässä kirjassa. Kirja olisi ollut huomattavasti parempi jonkun muun kirjoittamana. Loppu suoraan sanottuna töksähtää, ja viimeiseen maalaukseen siirtyminen ihmetyttää, sillä miksi juuri se maalaus olisi poikkeus menneisyyteen siirtymisen suhteen? Vähän liian helppo ratkaisu kirjailijalta. Itseäni jäi myös mietityttämään, miksi kirjaan on valittu noinkin tuntemattomat maalaukset. Ainut, minkä itse tunnistan, on Mona Lisa. En kyllä ihan heti lähtisi kirjaa kenellekään suosittelemaan, enkä ainakaan yli 14-vuotiaille.

Kirja alkaa hyvin vauhdikkaasti. Se on juoneltaan hyvä, mutta tapahtumia olisin toivonut kirjaan enemmän. Vaikka kirja toimii näinkin hyvin eikä ollut laisinkaan puuduttavaa luettavaa, niin varsinaiset tapahtumat jäivät hieman taka-alalle. Pitkät päiväkirjaosiot olivat mielestäni hieman tylsiä, ne olisi voinut kirjoittaa hieman eläväisemmin. Itseäni ärsytti hieman kirjan henkilöiden esittelemättä jättäminen. Minulta meni kauan hiffata, kuka nyt onkaan kuka ja minkä näköinen. Muuten pidin erittäin paljon henkilöistä, heidät oli kuvattu erittäin hyvin tyypillisiksi, nuoriksi tytöiksi, joita ei kiinnosta mikään muu kuin oma napa. Mielestäni varsinaisiin päähenkilöihin pääsi myös hyvin sisälle. Kirjan loppu jäi häiritsevästi kesken, tosin toivon seuraavien osien vastaavan avoimiin kysymyksiin. Kirjassa on hyvin kuvailtu sekä paikat että ihmiset. Hieman siinä oli tosin liikaa viljelty sivistyssanoja. Kirja on kuitenkin erittäin suositeltava, vaikka varsinaista fantasiaa kirjassa ei hirveästi ollut.

Torakin merkki on yksi sarjan parhaimmista kirjoista. Juoni on sopivan jännittävä ja se etenee loogisesti. Kirjan alku on melko hätkähdyttävä. Vaikka kirjassa on paljon tapahtumia, ne keritään kuitenkin kaikki käsittelemään. Kirjassa on jonkin verran toistoa edellisistä osista, mutta se on huomattavasti ennalta-arvaamattomampi kuin sarjan muut kirjat. Henkilöihin pääsee tässä kirjassa enemmän sisälle mitä sarjan aiemmissa osissa. Torakin tunteita on kuvattu huomattavasti paremmin. Suden tunteet on saatu erittäin hyvin kuvattua, erityisesti sen ahdistus erotessa laumasta jää mieleen. Renn on yhä edelleen erittäin lapsellinen suuttuessaan lähes joka asiasta. Rennin salaisuuden paljastuminen sopi erittäin hyvin juuri tähän kirjaan. Myös sarjan muista henkilöistä sai tässä kirjassa enemmän tietoa. Seunn muun muassa paljastui kamalaksi, vanhaksi akaksi ja Bale erittäin reiluksi miehenaluksi. Kirjan loppu oli taasen hieman töksähtävä ja meni osaltaan itseltäni hieman ohi. Muuten kirja olisi ollut lähes täydellinen. Yleisesti sarjassa pidän erittäin paljon tapahtumapaikkojen vaihtelusta. On hienoa lukea, miten kirjailija panostaa erilaisien maastojen ja elintapojen kuvailuun. Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi kaikki edelliset osat lukeneille.

Tämä kirja on juoneltaan melko samanlainen kuin sarjan aiemmat osat. Tapahtumat alkavat heti, eikä kirjassa ole käytetty turhaa jaarittelua. Kuten muissakin kirjoissa, myös tässä Torak ja Susi eroavat toisistaan, jopa kahteen kertaan. Tämä alkaa tosin olla jo turhan käytetty keino. Sielunsyöjä on kuitenkin huomattavasti syvempi ja jännittävämpi kuin sarjan edelliset osat, kirjailijan kehittymisen huomaa selkeästi. Tässä osassa päähenkilöihin syvennytään hieman enemmän kuin aiemmissa, mutta silti ne jäävät aavistuksen pinnallisiksi. Torak ja Renn ovat kovin pikkuvanhoja ja käyttäytyvät kuin paljon ikäistään vanhemmat. Tosin entisaikojen ihmisiltä on ehkä vaadittu aikaista kypsymistä. Itseäni jäi häiritsemään Torakin salatessa lähes kaikki asiansa muilta henkilöiltä. Myös jotkin Rennin ja Torakin epärealistisista päätöksistä tuntuivat kummallisilta. Kirjan loppu oli juuri sopiva tälle kirjalle. Siinä annettin vastaukset moniin kysymyksiin, myös sarjan edellisissä osissa heränneisiin. Se ei ollut liian töksähtävä, eikä kirja loppunut pelkästään tapahtumien loppumiseen, vaan jatkui vielä hieman rauhallisemmalla juttelulla. Kaiken kaikkiaan erittäin suositeltava kirja sarjan edelliset osat lukeneille.

Kirja oli tavallaan parempi kuin edeltäjänsä, se oli hieman jännittävämpi. Se alkaa mielenkiintoisesti ja läpi koko kirjan oli sopivasti kauhua. Muutenkin kirja oli huomattavasti vanhemmille suunnattu kuin edellinen osa. Kirjassa oli kuitenkin jonkin verran toistoa ja ennalta-arvattavuutta. Kirjan henkilöihin olisi voinut keskittyä hieman enemmän. Varsinkin Hylkeen klaanilaiset jäivät hieman pinnallisiksi, myös Torakin tunteisiin olisi voinut keskittyä enemmän. Pidän erityisesti suden ajatuksista ja Torakin ja sen välisestä ruumiinkielestä. Sudella on myös aivan ihanat sanat eri asioille. Tämän kirjan loppu oli huomattavasti parempi kuin edellisen osan. Se ei loppunut liian nopeasti ja siihen oli käytetty huomattavasti enemmän aikaa kuin edellisessä osassa. Tässäkin kirjassa oli hienosti kuvailtu entisaikojen ihmisten elämäntapoja. Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille edellisen osan lukeneille.

Tämä kirja ei ole juonellisesti mitenkään ihmeellinen. Se etenee suoraan asiaan, mutta se ei ole turhan syvällinen. Siihen ei ole sisällytetty paljoa tunteita tai kuvailua, minkä vuoksi kirjaan ei pääse sisälle. Muutenkin kaikki tapahtuu vähän turhan helposti retkikunnalle. Kirjasta tulee paikoiten mieleen Sormusten herrat. Kirjan henkilöistä ei oikein ole paljoa sanottavaa. Kaikki ovat hirveän pinnallisia, eikä heidän luonteistaan tai tunteistaan kerrottu kirjassa mitään. Myös kirjan päähenkilöt, lohikäärmeet, jäävät tuntemattomiksi. Niiden ulkonäkökin käy ilmi vain kirjan kuvista. Kirjan loppu oli tyypillisesti onnellinen. Vaikka kirja epäonnistuu juonellisesti, siinä on muita hyviä puolia. Pidin paljon kirjan faktaosioista, vaikka niitä olisi voinut olla huomattavasti enemmän. Myös kuvat olivat hienoja. Huonoa kirjassa taasen ovat sen iso koko (yli A4:n kokoinen) ja vanha, hieman epäselvä fontti. Itse pidin siitä, että sivu loppuu aina täydelliseen virkkeeseen. Tätä kirjaa on hieman vaikea suositella kenellekään, sillä sitä ei oikein voi kantaa mukana, eikä sen juonikaan säväyttänyt. Parempiakin lohikäärmekirjoja on saatavilla.

Kirjan juoni oli hyvin tyypillinen Artemis Fowl, mutta idea sillä oli hyvä. Mielestäni kirja ei ollut liian ennalta-arvattava. Itseäni ärsytti kirjan viittaukset sarjan aiempiin kirjoihin, sillä siitä on kauan aikaa kun luin edelliset osat. Kirjassa on hyvää colfermainen huumori, jota tosin olisi voinut olla enemmän. Tässä kirjassa oli mielenkiintoiset henkilöt. Kirjasta huomasi hyvin, miten Artemis on kasvanut sarjan kuluessa. Alussa hän oli raivostuttava pikkupenikka, mutta nyt on kasvanut jo melkein järkeväksi aikuiseksi. Odotan innolla, millaisiksi hänen ja Hollyn välit muuttuvat. Olisin toivonut Mulchia ja Foalya enemmän mukaan kirjaan. Loppu oli mielestäni hyvä. Ajatus kahdesta Artemiksesta huijaamassa vaarallista pahista on kutkuttava. Muutenkin lopetus oli täydellinen tälle kirjalle, lopussa sai hyvin vastaukset kaikkiin avoimiin kysymyksiin. Kirja on erittäin suositeltava, jos on lukenut aiemmat kirjat ja pitää Colferin kirjoitustyylistä.

Mielestäni sarjan ensimmäinen osa oli parempi kuin tämä. Kirja oli paikoitellen jopa tylsä, olisin odottanut edellisen kirjan kauhun jatkuvan myös tässä. Kirja alkoi hyvin, mutta sitten se lässähti puolivälin tienoilla. Pidin silti erityisesti inkojen kulttuurin ja tapojen kuvailemisesta, kirjailija oli selkeästi nähnyt vaivaa faktojen tarkistamisessa. Kirjan henkilöt olivat edellisen kirjan tapaan mielenkiintoisia, mutta osa jäi hieman pinnallisiksi. Olisin toivonut Richardia lisää kirjaan, sillä mielestäni hänen persoonallisuutensa on kirjan paras. Kirjan alussa pidin Gwendan roolista, se toi kirjaan edellisen osan kauhua, vaikka tädin persoonallisuus ei loppujen lopuksi kovin paljoa ollut muuttunut. Kirjan loppuun olisi voitu panostaa huomattavasti enemmän. Vaikka se oli jätetty avoimeksi sarjan seuraavia osia varten, niin itseäni ainakin jäi vaivaamaan muun muassa se, miksi Vanhat heikkenivät, vaikka Matt ei mitään tehnytkään. Myös loppukeskustelu loppui tavallaan kesken, eikä Nexusestakaan juurikaan puhuttu tapahtumien varsinaisen lopun jälkeen. Kirja on kuitenkin ihan luettava, vaikka ensimmäisen osan kauhua on turha tältä kirjalta odottaa.

Kirjan juoni oli melko tyypillistä fantasiaa, mikä osaltaan teki siitä ennalta-arvattavan. Sen tapahtumapaikat oli kuvailtu erittäin todentuntuisesti, kuin myös ihmisten tekemiset ja uskomukset. Kirjasta sai paljon tietoa esihistoriallisesta elämästä, sillä faktat ainakin tuntuivat olevan kohdillaan. Kirjan päähenkilöt oli kuvailtu mielenkiintoisiksi ja todenmukaisiksi. Torak tuntui olevan hieman pikkuvanha, mutta se on ihan ymmärrettävää metsässä eläneelle lapselle. Susi oli saatu kuvailtua eläväksi ja todentuntuiseksi, itse pidin erityisesti suden ja Torakin välisestä, sudelle luonnonmukaisesta viestinnästä. Minua jäi häiritsemään se, että kirjassa ei sanallakaan mainittu, mitä Valvojat olivat. Kirjan loppu pilasi koko kirjan. Koko kirja keskittyi Torakin matkaan Maailmanhengen vuorelle, mutta varsinaiseen loppuun oli käytetty pari sivua koko kirjasta. Tämä oli aivan liian helppo ratkaisu kirjailijalta. Minua häiritsi myös liialliset kysymykset tekstin lomassa. Kirja on selkeästi suunnattu lapsille ja nuorille, sen näkee kirjoitustyylistä. Kirja on tapahtumapaikan ja -ajan kannalta erittäin suositeltava, myös juoni oli osaltaan ihan hyvä. Olisin vain toivonut kirjailijalta hieman enemmän yritystä.

Kirja on idealtaan ja juoneltaan hyvä, mutta toteutus olisi voinut olla parempi. Kirja alkaa ns. kesken tapahtumien, jonka jälkeen vasta aletaan selittämään Maddyn menneisyyttä yms. Pidin kuitenkin paljon siitä, että siinä on sekoitettu faktaa ja fiktiota keskenään. Kirja on osittain melko ennalta-arvattava ja ajoittain se on jopa pitkästyttävä hitaiden tapahtumien vuoksi. Kirjassa on myös jonkin verran toistoa. Ensimmäinen asia, joka minua kirjassa jäi häiritsemään, olivat suomennetut nimet. Onneksi näitä ei kuitenkaan kirjassa kovin montaa ollut. Henkilöhahmot olivat suurimmaksi osaksi hyviä, eivät jääneet pinnallisiksi ja heidän tekemisiinsä pääsi hyvin eläytymään. Erityisesti pidin Lokin hahmosta. Loppuvaiheessa jumalia alkoi tulla hieman liikaa, joten niiden kanssa meni helposti sekaisin. Kirjan kirjoitustavasta näkee selkeästi, että se on suunnattu lapsille. Itseäni häiritsee suunnattomasti, jos kirjan alkuun on laitettu henkilöiden selitykset. Kirjan tulisi olla niin selkeästi kirjoitettu, että henkilöt saa selville pelkästä tekstistä. Kirjassa oli muutenkin runsaasti erisnimiä (mm. Järjestys, Kaaos), joiden merkityksestä pääsin selville vasta kirjan loppuvaiheilla. Voisin kuitenkin suositella kirjaa henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita vanhoista, pohjalaisista jumalista ja jotka eivät takerru kirjan pieniin puutteisiin ja virheisiin.

Viimeinkin joku on osannut kirjoittaa hyvän kauhukirjan nuorille! Kirja tempaisi mukaansa, ja myös niitä pelottavia kohtia löytyi. Osaltaan tapahtumat etenivät hieman hitaasti ja lopussa taasen kaikki tapahtui vähän turhankin rivakkaan tahtiin. Itse juoni oli kerrankin hieman erilainen, iloisia tapahtumia ei paljoa mukaan mahtunut. Kirjan päähenkilöt jäivät mielestäni hieman pinnallisiksi. Varsinkin Mattista ja Richardista olisin toivonut hieman syvällisempää esittelyä, tosin vanha nainen, kenen luokse Matt joutui asumaan, oli saatu kuvailtua hyvinkin karmivaksi. Olisin halunnut tietää, mitä alun vartijalle ja Kelvinille lopulta kävi. Kirjan loppu oli tyypillinen happy end -lopetus, hyvä voittaa pahan. Olisin toivonut kirjan tyylin jatkuvan loppuun asti synkkänä. Kaiken kaikkiaan kirja toi mukavaa vaihtelua tyypillisiin sankarikirjoihin, tässä kirjassa pieni paha taistelee isoa pahaa vastaan. Mielenkiinnoolla jään odottamaan sarjan seuraavia osia, haluaisin saada vastauksia kirjasta heränneisiin kysymyksiin.

Kirjan juoni oli mielestäni hyvä, sopivan erilainen. Juoni eteni loogisesti, eikä siihen oltu ympätty liikaa tapahtumia pieneen aikajaksoon. Tapahtumista pysyi hyvin perillä. Positiivista oli myös se, miten kaikki nanoteknologiaan liittyvä informaatio oli kirjoitettu muotoon, josta maallikkokin sen ymmärtää. Kirjan henkilöt oli hyvin kuvailtu, ja heihin pääsi hyvin sisälle. Kirjaan mahtui monia eri tyyppisiä henkilöhahmoja, joiden tekemisistä jaksoi lukea. Yksikään hahmo ei jäänyt pinnalliseksi, eli kirjassa ei ns. turhia henkilöitä juonen kannalta ollut. Kirjan loppu jäi hieman kesken, mutta tärkeimpiin kysymyksiin juonen kannalta sai lopussa vastauksen. Itse en kirjassa hirveästi pitänyt ns. tieteellisistä pohdiskeluista tekstin lomassa, ne olisi voinut jotenkin ujuttaa juoneen mukaan. Kaiken kaikkiaan voin kuitenkin suositella tätä nopealukuista kirjaa kaikille sci-fin ystäville, varsinkin, jos on vähänkään kiinnostunut tekoälystä.

Kirjan idea on mielenkiintoinen. Kerrankin aihe, jota ei ole kulutettu loppuun. Juoni oli mielestäni toimiva, vaikka paremmalta kirjailijalta se olisi onnistunut vieläkin paremmin. Myös minua ärsytti kaiken helppous, vaikka onkin nuori dzinni niin ei se tarkoita, että kaikki sujuu leikiten. Kerronta oli mielestäni hyvää ja kirja oli nopealukuinen. Henkilöistä suosikikseni muodostui Nimrod. Hän oli mukava, vanha höppänä, josta aloin pitää heti. Myös Vaikero lukeutui suosikkeihini. Mielestäni myös henkilöt olivat hieman erilaisia kaksosia lukuun ottamatta. Kuitenkin näki, että henkilöihin oli panostettu, he eivät jääneet aivan "tuntemattomiksi". Kirjan lopetus oli mielestäni hieman kliseinen loppu hyvin, kaikki hyvin -lopetus. Nimrod saadaan pelastettua ja aivan loppuun on vielä tungettu kliseinen perhekohtaus. Positiivista on kirjan tavallaan kesken jättäminen, odotan sarjan seuraavan osan lukemista innolla. Sillä vaikka kirjassa pieniä vikoja onkin, pystyn silti suosittelemaan sitä kaikille, varsinkin jos etsii hieman erilaista fantasiaa.

Pidin tästä kirjasta paljon. Juoni oli erittäin hyvä ja erilainen sekä kulki sujuvasti eteenpäin. Aihe oli osaltaan ajankohtainenkin, kaikilla on nykyään kiire. Kirja oli helppolukuista, joka on mielestäni aina hyvän kirjan merkki. Mielestäni myös nuotit lukujen välissä olivat hyvä idea ja on varmasti vaatinut vaivaa etsiä jokaiseen kappaleeseen sopivan nimiset nuotit. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia eivätkä niinkään kliseisiä, vaikka JJ olikin hyvä lähes kaikessa. Olisin kuitenkin toivonut hieman enemmän syvyyttä henkilöihin, he jäävät jotenkin pinnallisiksi läpi koko kirjan. Positiivista on, ettei kirjailija ole yrittänyt tunkea liikaa henkilöitä kirjaan mukaan. Itse olisin toivonut kirjan loppuvan täysin päinvastoin kuin se loppui, mutta tämä on täysin mielipidekysymys. Olin kyllä ihan tyytyväinen tähänkin lopetukseen. Kirja oli suhteellisen ennalta-arvattava, mutta ei juonta pilaavalla tavalla, ennemminkin vihjeitä antavalla tavalla, mikä sopiikin tähän kirjaan hyvin. Suosittelen lämpimästi kaikille, varsinkin niille, joista tuntuu että pesukone syö sukista aina toisen parin. ;)

Kirjan idea oli mielestäni hyvä, pidin myös siihen ujutetuista luonnonsuojeluun liittyvistä faktoista. Itse en kuitenkaan tähän kirjaan kovin hyvin sisälle päässyt, siinä oli mielestäni liikaa kuvailua ja aivan liian vähän tapahtumia. Kirjassa pidin erityisesti isosedän päiväkirjakatkelmista. Juoni oli myös suhteellisen epäaito, ei 12-vuotias poika pärjää noin vain yksinään. Kirjan juoni oli myös suhteellisen arvattava. Kirjan päähenkilö ja lähes ainut henkilö Stephen on mielestäni mukavan sympaattinen, tosin hänelle on suotu aivan uskomattomat selviytymislahjat. Olisin kuitenkin toivonut hieman lisää itse henkilöistä enkä niinkään tapahtumapaikkojen kuvailua, varsinkin kun kuvailu oli lähinnä vain kolme adjektiivia. Olisin myös toivonut kirjaan enemmän Murra-Yaria. Hän päätyi lempihenkilökseni, joten harmittaa ettei häneen oltu panostettu sen enempää. Kirjan loppu jäi liikaa kesken, aivan kuin kirjailijalla olisi ollut kiire saattaa kirja loppuun ja ainoa tapa tehdä se on töksäyttää loppu. Se jäi myös osaltaan hieman hämäräksi, olisin toivonut Stephenin ja tytön elämästä edes yhden kappaleen lisää. Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin ihan luettava, varsinkin jos tykkää hieman rauhallisemmista kirjoista.

Kirjan idea on mielestäni erittäin hyvä, mutta toteutus olisi voinut olla parempi. Kirja on jotenkin pinnallinen, se ei saa lukijaa otteeseensa ja ehkä tästä johtuu sen pieni lapsellisuus. Juoni oli mielestäni ihan looginen, mutta kaikki tuntui tapahtuvan aivan liian helposti, vastoinkäymisiä ei kenellekään käynyt. Kirja on rakenteeltaan hieman hämärä, siinä on liikaa pieniä kappaleita varsinaisten kappaleiden sisällä. Myös suomentajasta johtuen jotkut lauseet ja lauserakenteet ovat aivan hämäriä. Kirjan henkilöt jäävät kirjan tapaan hirveän pinnallisiksi. Kirjassa hypitään vähän turhankin paljon yhdestä henkilöstä toiseen, eikä yhdestäkään ole varsinaista pitkää kappaletta. Henkilöt olivat kuitenkin erittäin mielenkiintoisia ja varsinkin herttuatar ja Rodolfo jäivät erittäin hyvin mieleen. Kirjan lopetus oli täysin ennalta-arvattava. Silti se oli hyvä ja sopi tähän kirjaan. Epilogi jäi tässäkin kirjassa hieman hämäräksi, en oikein päässyt perille mitä henkilöiden suhteille loppujen lopuksi oli käynyt. Kirja oli kuitenkin kokonaisuudessaan ihan hyvä, eli pystyisin suosittelemaan tätä kirjaa eteenpäin.

Kirja oli juoneltaan ihan mielenkiintoinen ja ajankohtainenkin. Itse en kuitenkaan aiheesta niin hirveästi tiedä, joten suurin osa faktuaalisista selittelyistä meni minulta täysin ohi. Olisin jotenkin toivonut enemmän siitä, mitä radioaktiivisuus tekee ihmisille, varsinkin kun Julia sitä tutki. Kirjassa pidin siitä, että lähes joka luvussa vaihtui tapahtumapaikka ja -henkilöt. Itseäni jäi tosin häiritsemään se, mitä Akiko oli ajatellut syyksi hyökkäykseen. Myös epilogi oli aivan hämärä ja sen olisi voinut jättää kirjasta pois, en tajunnut siitä ja Indian Pointista mitään. Henkilöitä oli mielestäni juuri sopiva määrä, mutta heihin olisi voinut päästä paremmin sisälle. Nyt kaikki jäivät vähän pinnallisiksi. Varsinkin Laurin käytöstä Alician kuoleman jälkeen olisi voitu vähän tarkentaa, myös kuolema oli hieman turhankin hätäinen. Myös epilogissa olisi voitu ihmisten välisiä suhteita vähän selventää, itselleni jäivät suhteet siinä täysin epäselväksi. Kirjan loppu oli muuten hyvä, mutta se loppui vähän tökerösti kesken. Tuntuu kuin kirjailija ei olisi jaksanut miettiä, mitä talossa loppujen lopuksi tuli tapahtumaan. Ja kuten jo sanoin, epilogin olisi voinut jättää kokonaan pois ja ennemmin ehkä juuri keskittyä varsinaiseen lopetukseen. Kaikista pienistä vioistaan huolimatta kirja on hyvä kokonaisuutena, ja voisinkin suositella sitä lähes kaikille.

Kirja oli hyvä, mutta liian lyhyt. Se oli myös hieman liikaa lapsille suunnattu kuvineen ja kirjoitustyylineen. Juoni eteni sujuvasti eteenpäin, kuitenkin hieman lapsenomaisesti. Olisin toivonut jo tähän kirjaan hieman enemmän haltijoita ja enemmän ehkä myös itse talosta. Kerronta oli hyvää ja sujuvaa. Kirjassa oli henkilöitä vähän, vain Gracen perhe ja ronttu. Sinänsä ihan hyvä näin lyhyelle kirjalle. Henkilöt olivat mielestäni erittäin tyypilliset lastenkirjalle, kaikilla oli tietyt roolit. Olisin toivonut heihin enemmän syvyyttä, jotta heihin voisi paremmin samastua. Itseäni häiritsi erityisesti se, että perheen äiti syytti Jaredia koko ajan kaikesta. Kirjan lopetus jäi erittäin kesken, mutta ehkä tämä sarja on tarkoitus lukea yhteen pötköön. Lastenkirjalle tyypillinen onnellinen lopetus tapahtui tässäkin, mielestäni kuitenkin ihan onnistunut lopetus tähän kirjaan. En suosittelisi tätä kirjaa kovinkaan vanhoille, varsinkaan jos ei pidä isosta tekstistä ja kuvista.

Kirja oli juoneltaan hyvä ja ajankohtainen. Kerronta oli erittäin hyvää, mutta ajankäyttö kirjassa ei ollut kovinkaan onnistunut. Alussa jaaritellaan pitkään Sarasvatista ja ties mistä ja lopussa asiat etenevät hurjaa vauhtia eteenpäin, hyvä kun perässä pysyy. Itseäni kirjassa häiritsee moni avoimeksi jäänyt asia. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja heitä oli juuri sopiva määrä. Kaikilla oli juuri heille sopiva erityisalansa. Kirjan lopussa pidin kaikkien henkilöiden voimien yhdistämisestä maailman pelastamiseksi. Olisin kuitenkin toivonut hieman enemmän yksityiselämän kanssakäymistä henkilöiden välillä, en pelkästään työtoveruutta. Kirjan loppu jäi liian keskeneräiseksi, aivan kuin kirjailijalla olisi ollut kiire kirjoittaa kirja loppuun. Kuitenkin epilogi on huomattavan pitkä verrattuna varsinaisen kirjan lopetukseen. Olisin epilogiin toivonut enemmän tietoa, mitä muille kirjan henkilöille tapahtui ja varsinkin mitä koko maailmalle tapahtui.

Kirjan idea oli mielestäni erittäin hyvä! Kirjailija osaa kirjoittaa, mutta erittäin paljon miinusta kirjalle antaa turhat selittelyt aina siellä täällä. Kirjasta olisi saanut huomattavasti paremman ja lyhyemmän, jos jaarittelut olisi tiivistetty. Jotenkin myös kirjan petojen alkuperä oli hieman kaukaa haettu, olisin itse toivonut ihan luonnollista selitystä merieläinten käyttäytymiselle. Kirjan henkilöitä oli aivan liikaa. Menin itse sekaisin koko ajan kuka oli kenenkin ystävä ja mitä kukin tekee. Henkilöistä paljastuu kirjassa koko ajan uutta, eikä juurikaan mikään jää avoimeksi. Henkilöt ovat hyvin aitoja, eikä kirjassa juurikaan kahtaa samanlaista ole. Pidin paljon myös kahden päähenkilön voimien yhdistämisestä kirjan loppupuolella. Kirjan lopetus oli erittäin omaperäinen, mutta se oli jotenkin erittäin töksähtävä ja lyhennetty muuhun kirjaan verrattuna. Se jäi myös hieman liiankin avoimeksi. Itse en tästä lopetuksesta tykännyt, sillä se meni liian scifimäiseksi. Suosittelisin kirjaa kaikille ekologisista trillereistä kiinnostuneille, mutta jos pelkäät faktoja, älä lue tätä kirjaa. Tähän on saatu ovelasti ujutettua maantieteellisiä faktoja läpi kirjan. Ihan nuorille en myöskään kirjaa suosittelisi sen raakuuden vuoksi.

Kirja on huomattavasti parempi kuin takakansitekstin perusteella olettaisi. Se ei ole pelkkää zombietarinaa, vaan keskittyy myös ihmisen perimmäiseen olemukseen ja tärkeisiin asioihin. Tapahtumat alkavat heti, eikä turhaa jaarittelua kirjassa juurikaan ole. Arvaamattomia juonenkäänteitä mahtuu tähän erittäin nopealukuiseen kirjaan runsaasti. Aiheeltaan mukavan ajankohtainen, mutta osaltaan saattaa myös aiheuttaa paranoiaa. Kirjassa on erittäin mielenkiintoinen päähenkilöyhdistelmä. Kaksi aikuista miestä ja nuori teinityttö. Henkilöiden taustoista ei juurikaan kerrottu, mutta se ei kirjan kannalta hirveän olennaista ollut. Kirjassa ihmisten käyttäytyminen tällaisessa tilassa on saatu eritätin todentuntuiseksi, sekä selviytyjien että kännykahjojen kannalta. Kirjaa lukiessa huomasi hyvin kuka oli tärkein päähenkilö, sillä kaikki asiat tuppasivat tapahtumaan hänelle. Kirjan loppu on kingimäiseen tapaan hyvin avoin. Mielestäni ehkä vähän turhankin avoin, mutta näin lukija voi tehdä omat johtopäätöksensä. Erittäin todentuntuinen kirja, joka oikeasti saa miettimään asioita. Itseäni jäi tosin häiritsemään se, ettei kirjassa koskaan kerrottu, kuka pulssin lähetti. Kuitenkin erittäin suositeltava kirja jokaiselle.

Kirja on ehkä hieman liian yliarvostettu, mutta ei se silti mikään huono ole. Kirja oli nopealukuinen ja juoni mielestäni hyvä ja humoristinen. Ns. tietosanakirjaselitykset sopivat hyvin kirjaan. Osaltaan kirja on kirjoitettu hyvinkin yksinkertaiseen muotoon, mutta toisissa kohdin voi mennä kaikki ihan ohi, sillä kirja on kirjoitettu kuin ulkoavaruuden asukkaille. Miinusta kirjalle tuovat sen sekavat tekstit muista avaruuden olioista kerrottaessa ja sen hyppiminen tapahtumissa. Tässä kirjassa keskitytään enemmän tapahtumiin kuin henkilöihin. Kirjan henkilöiden taustat ja persoonallisuudet jäävät hieman hämäriksi, niistä ei saa kunnon otetta. Parhaiten mieleen jää Marvin, maanis-depressiivinen robotti, vaikka hän ei kirjassa kovin suurta osaa saakaan. Olisin toivonut kirjan keskittyvän enemmän varsinaisiin päähenkilöihin, Arthuriin ja Fordiin, sillä nyt heistä ei saanut oikein minkäänlaista kuvaa. Kirjan loppu oli liian töksähtävä. Ehkä tämä sarja on tarkoitettu luettavaksi yhtenä kirjana, mutta yksittäisinä teoksina jos sen lukee, niin loppu jää tässä osassa ikään kuin kesken. Itseäni jäi harmittamaan kirjan lyhyys, joka osaltaan myös vaikuttaa lopun töksähtävyyteen. Kuitenkin ihan suositeltava kirja jokaiselle, joka on innostunut sci-fistä. Liikaa ei kuitenkaan kannata tältä kirjalta odottaa.

Kirjan perusjuoni on mielestäni hyvä. Kuitenkin alussa Minervan esiintyminen osaltaan ärsytti, mutta toisaalta taas toi mukavaa vaihtelua kirjoihin. Demonisaari aikaloitsun vankina on erilainen ja mielenkiintoinen idea ja on mielestäni loistava Artemis Fowl -kirjan aihe. Kirjaan oli saatu mahdutettua erittäin paljon asiaa, pelkästään demoneiden ympärillä kirja ei pyörinyt. Henkilöistä tässä kirjassa keskityttiin myös muihinkin kuin Artemikseen. Erityisesti mieleeni jäivät Butlerin, kuten myös Hollynkin, tunteet Artemista kohtaan. Minerva ärsytti erittäin paljon kirjan alussa, en olisi halunnut Artemikselle kilpailijaa hänen ollessaan ainutlaatuinen edellisissä kirjoissa. Kuitenkin Minervassa tapahtuu muutosta, ja kirjan loppuosissa hän jää täysin taka-alalle. Demoneista ei loppujen lopuksi kirjassa selvinnyt kovinkaan paljon, mutta jäi heistä silti ihan hyvä kuva. Kirjaan olisin kuitenkin toivonut enemmän vanhoja henkilöitä, nimittäin Foalya ja Mulchia. Kirjan loppu oli mielestäni parhain kaikista Artemis Fowl -kirjoista. Se, mitä Artemikselle kävi aikatunnelissa, oli täysin odottamatonta sekä myös kiinnostavaa tulevien kirjojen kannalta. Kirja oli kerronnaltaan aivan täyttä Colferia huumoreineen ja arvaamattomine juonenkäänteineen. Ehdottomasti suosittelen sarjan edelliset osat lukeneille, parhaimpiin sarjan kirjoihin tämä lukeutuu.

Kirjasta sai erittäin hyvän ensivaikutelman jo ensimmäisillä sivuilla. Se on humoristinen ja nopealukuinen kirja, jossa taikuuden maailma ei ole aivan se perinteinen. Kirja on enimmäkseen kerrottu Bartimeuksen näkökulmasta, välillä myös Nathanielin. Kirjan parhain tuntomerkki ovat Bartimeuksen kertomissa luvuissa alaviitteet, joissa tarkennetaan aina jotain tiettyä asiaa. Kirjan toisesta päähenkilöstä Nathanielista tulee aivan mieleen Artemis Fowl. Nathaniel on Fowlin tapaan lapsinero, tosin hän on huomattavasti epävarmempi kuin Artemis. Kirjan varsinainen päähenkilö Bartimeus saa hymyn huulille lähes kaikella sanomisellaan, varsinkin alaviitteissään. Olisin toivonut koko kirjan olevan hänen kertomaa. Kirjassa oli yleisestikin mielenkiintoiset ja hieman erilaiset henkilöhahmot: Arthur Underwood oli yksinkertainen ja tyhmä ja piti Nathanielia samanlaisena kuin hän itsekin on. Rouva Underwood oli taasen kiltti höppänä, joka piti Nathanielin puolia. Kirjan loppu sopi hyvin tälle kirjalle. Pitkin kirjaa kehittynyt Nathanielin ja Bartimeuksen välinen ystävyys sai huipennuksensa aivan lopussa. Kirja oli yleisestikin ennalta-arvaamaton, olin lukenut kirjan kerran aiemminkin kauan sitten, mutten siltikään arvannut tulevia tapahtumia. Erittäin suositeltava kirja kaikille, niin nuorille kuin vanhoillekin.

Jotenkin tylsäjuoninen kirja. Oikeastaan mitään uutta ei tapahtunut, enkä yleisestikään pidä Marcon kertomista kirjoista. Rupeaa pikkuhiljaa ärsyttämään animorfien selviäminen ihan kaikesta, kirjojen rakennekin pysyy aina samana. Olin kyllä ihan tyytyväinen kirjan vallitsevaan vesi-elementtiin. Kirjan henkilöt pysyivät samoina kuin edellisissäkin osissa. Olin positiivisesti yllättynyt Tobiaksen lisääntyneestä sarkasmista tässä kirjassa. Olisin odottanut Marcolta enemmän tunteiden purkautumista hänen tajutessaan äitinsä olevan avaruusaluksessa. Olin pettynyt Marcon lähes olemattomaan huumoriin tässä kirjassa. Kirjan loppu oli samantapainen kuin muissakin sarjan kirjoissa. Iso tappelu, josta kaikki animorfit selviävät ilman suurempia vammoja. Tosin tässä osassa jätettiin Marcon äidin kohtalo hieman avoimeksi, mistä saa innostusta sarjan seuraavien osien lukemiseen.

Kirjan perusrakenne oli jälleen samankaltainen muiden sarjan kirjojen kanssa. Muuten juoni oli hieman erilainen. Se kulki sujuvasti eteenpäin ja piti mielenkiintoa hyvin yllä. Olisin toivonut tähän kirjaan edellisen osan hork bajir -pariskuntaa, mutta toivottavasti niitä käsitellään myöhemmissä osissa. Henkilöistä ei enää sarjan tässä vaiheessa paljastu mitään uutta läheskään niin usein kuin ennen. Toivoisin Cassien ja Jaken suhteen etenevän suhteellisen pian vähän vakavammalle tasolle, tässäkin kirjassa sitä vihjailtiin, mutta mitään ei tapahtunut. Jotenkin jäi taas vaivaamaan henkilöiden kyky selviytyä joka asiasta, oli se miten pieni tai suuri tahansa. Kirjan loppu oli jotenkin töksähtävä. Jälleen kerran juuri ennen loppua tuli iso taistelu ja sitten jutellaan ryhmässä. Pahikset pääsivät taas karkuun ja hyvikset voittivat. Rupeaa pikkuhiljaa mietityttämään, eivätkö hork bajirien laumat ikinä vähene kun niitä aina tapetaan? Muuten kyllä ihan suositeltava kirja edellsiet osat lukeneille.

Kirjassa on kovin samankaltainen juoni sarjan muiden kirjojen kanssa. Tai juoni vaihtelee hieman, mutta kirjan perusrakenne on sama. Tässä kirjassa olin erityisen tyytyväinen kahden hork-bajirin pakoon. Toivon, että heitä ei jätetä vain tähän kirjaan. Se, mitä Tobiakselle tapahtui kirjan kuluessa, oli vain positiivinen juonenkäänne sarjaan. Henkilöistä ei tässä osassa paljastettu mitään uutta. Tosin itselleni jäi vähän hämäräksi Tobiaksen ja Rachelin välinen suhde, onko heillä edes mitään meneillään. Olisin toivonut paljon enemmän Axin ja Tobiaksen välisiä keskusteluita, yleisestikin Axia olisi voinut olla enemmän mukana kirjassa. Positiivista henkilöistä oli hork-bajirien lajista kertominen. Kirjan lopetus sopi mielestäni hyvin tähän kirjaan. Se ei ollut liian kliseinen, ja juuri tätä toivoin Tobiakselle tapahtuvankin. Kirja tosin loppui aika töksähtävästi kesken, onneksi ei mihinkään tärkeään kohtaan. Yleisesti ottaen kirja kuuluu varmasti parhaisiin sarjan kirjoihin.

Kirja oli kokonaisuudessaan jotenkin pinnallinen, siihen ei päässyt kunnolla sisälle. Juoni oli kyllä hyvä, vaikka välillä menikin sekaisin tapahtumista sen seuraillessa eri henkilöiden seikkailuja ja tuntemuksia. Kirja ei ollut ihan yhtä raaka kuin sarjan edellinen osa, mutta tässäkin lopputaistelu käytiin läpi hirveän lyhyesti. Se myös muistutti hieman liikaa TSH:n Kaksi tornia -osan taistelua. Henkilöiden tunteita olisi kirjassa voinut kuvailla enemmän. Henkilöt olisi myös voitu esitellä kirjan aluksi, olin ihan pihalla lähes kaikista henkilöistä kirjan alussa. Olisin toivonut enemmän romantiikkaa kirjaan, kun ihan lapsille tätä ei ole tarkoitettu. Lopun paljastus Eragonista käsiteltiin mielestäni liian nopeasti. Roranin rooliin olin tyytyväinen. Loppu oli hyvä, mutta ehkä liian nopeasti käsitelty. Olisin toivonut Roranin ja Eragonin keskusteluun hieman syvyyttä lisää. Kirjassa ärsytti vieraskielisten sanojen ja sanontojen suomennokset kirjan takana, ne olisi voitu suomentaa suoraan tekstissä. Kaikkia ei myöskään löytynyt kirjan takaa. Näistä kirjalle iso miinus, vaikka kirjailija on selvästi nähnyt kielissä vaivaa.

Kirjan perusjuoni oli hyvä, mutta liian ennalta-arvattava. Tapahtumapaikat olivat hyvin kuvailtu ja ne olivat mielenkiintoisia, mutta jotenkin keskiaikaisen maailman sekoittaminen nykyaikaisiin aseisiin ja autoihin ei oikein toimi. Kuolema oli luotu hieman erilaiseksi kuohuvine virtoineen ja portteineen. Kerronta oli sujuvaa ja piti hyvin mielenkiitoa yllä. Kirjan henkilöt olivat erittäin mielenkiintoisia, tosin hieman kliseisiä. Olisin toivonut hieman enemmän tietoa erityisesti clayreista, sillä itselleni jäi aivan auki mitä tai keitä he ovat. Mogget oli mielestäni toteutettu hyvin ja erilaisesti, en ainakaan muista muissa kirjoissa törmänneeni tällaiseen. Kirjan loppu jäi junnaamaan hieman paikoilleen. Siinä annettiin viitteitä, mitä tulevissa kirjoissa tulee tapahtumaan. Loppu jäi niin avoimeksi, että itse odotan innolla seuraavan osan lukemista. Kirjassa oli joitain epäselviä kohtia, olisin esimerkiksi toivonut lisää selitystä kiltakivistä ja vapaasta taikuudesta.

Kirjan juoni poikkesi hieman sarjan edellisistä osista. Tässä osassa pääsee tutustumaan revolverimies Rolandin menneisyyteen, tarkemmin sanottuna hieman alle vuoteen hänen nuoruudestaan. King on osannut kirjoittaa tekstistä erittäin todentuntuisen, ja sitä jaksaa lukea innolla. Juoni etenee hyvin ja arvaamattomasti kirjan loppuun saakka. Henkilöistä sarjan varsinaiset päähenkilöt Rolandia lukuunottamatta jäävät taka-alalle. Kirja keskittyy Rolandin lisäksi hänen parhaisiin ystäviinsä Alainiin ja Cuthbertiin, sekä Rolandin rakastettuun, Susaniin. King oli saanut myös henkilöistä erittäin todentuntuiset ja mielenkiintoiset. Hyvästä Miehestä olisi tosin voinut kertoa enemmän, minulta ainakin meni ihan ohi kuka hän on. Kirjan loppu oli yhtä ennalta-arvaamaton kuin koko muukin kirja, King oli keksinyt hieman erilaisen loppuratkaisun. Ainoata miinusta kirjalle tuo tapahtumien hyppelehtiminen, mutta nekään eivät haittaa lukukokemusta. Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja jokaiselle fantasian ystävälle.

Kirjan alku ja keskivaihe olivat lähes täydellisiä, mutta sen loppu oli täydellinen pettymys. Se tuntui erittäin hätäisesti kirjoitetulta. Juoni oli erilainen ja mielenkiintoinen, eikä kirjan lukeminen tuntunut missään vaiheessa pakkopullalta. Kerronta oli Kingin tapaan sujuvaa ja nopealukuista. Kirjan päähenkilö Johnny oli saatu kirjoitettua kirjaan erittäin todenmukaisesti. Varsinkin hänen tunteensa oli kuvailtu hyvin. Myös Johnnyn isä oli saatu kuvattua ihanaksi symppikseksi. :) Kirja keskittyi ehkä hieman liikaa pelkästään Johnnyn elämään, mutta myös muille annettiin siellä täällä huomiota. Kirjan loppu pilasi sen aivan täydellisesti. En olisi toivonut Johnnylle aivan tällaista kohtaloa. Muuten kirja oli erittäin hyvä. Miinusta myös kirjan ajan ja paikan ja henkilöiden hyppelemisestä sen alussa. Olisin myös toivonut enemmän kuvailua, mitä kolmannessa maailmansodassa tulee tapahtumaan, antaahan takakansiteksti siitä sellaisen kuvan. Muuten erittäin suositeltava ja hyvä kirja.

Kirja oli juoneltaan hyvä, mutta kaikki tapahtumat tuntuivat painottuvan kirjan loppuun. Takakansitekstin perusteella olisin odottanut henkilöiden tapaavan junan paljon aikaisemmassa vaiheessa, samoin kuin kaupunkiin pääsemisen. Kirjan kerronta oli hyvää ja kulki sujuvsti eteenpäin, tosin suomentajan kirjoitus- ja pilkkuvirheet olivat erittäin häiritseviä.. Kirjan henkilöt eivät paljoa eronneet sarjan edellisistä osista. Roland alkaa vähitellen pehmenemään ja Eddie pitää puoliaan häntä vastaan. Susannah on mukava persoona ollessaan kahden täysin vastakkaisen henkilön yhdistelmä. Jaken palaaminen takaisin sarjaan oli positiivinen yllätys. Lempihenkilökseni kirjan kuluessa muodostui Oi-mäyriäinen. :) Kirjan tapahtumat olisivat voineet sijoittua kirjaan tasaisemmin, nyt ne painottuivat loppuun, vaikka joitakin pienempiä tapahtumia tapahtui läpi kirjan. Alku oli jotenkin tylsähköä luettavaa. Ludin kaupungin kuvailu oli mielestäni hyvin toteutettu kirjassa. Kaiken kaikkiaan ihan suositeltava kirja, jos ei halua kirjassa koko ajan tapahtuvan jotain.

Kirja on jotenkin lässähtänyt, olisin odottanut sen olevan parempi sarjan edellisen kirjan perusteella. Juoni oli täysin ennalta-arvattava ja tylsä. Kirjan tapahtumat hyppelehtivät ajasta ja paikasta toiseen, joten välillä sai toden teolla miettiä missä mennään. Kerronta oli sujuvaa, mutta kirja oli kirjoitettu hieman liikaa lapsille suunnatusti. Kirjan henkilöissä ei ollut mitään erikoista. Destinyn ja Livvyn tunteet oli tosin kuvailtu todenmukaisesti. Mikey tuntui jotenkin pahasti häiriintyneeltä, ehkä vähän liioitellultakin. Olisin toivonut enemmän tietoa isän tutkimustyöstä, tämä jätettiin täysin avoimeksi. Jotenkin kirja pyöri aivan liikaa vain Destinyn ja Livvyn ympärillä jättäen muut henkilöt taka-alalle. Kirja oli aivan liikaa lapsille suunnattu, mitään pelottavaa kirjassa ei ollut. Itseäni häiritsee myös kirjailijan vapaus vampyyreiden käyttäytymisestä yms, esimerkiksi niiden kyky muuttua miksi eläimeksi tahansa. Kirjan alkuun olisin myös toivonut jonkinlaista johdantoa edellisestä osasta, itselläni ainakin on aikaa edellisen kirjan lukemisesta enkä muistanut henkilöistä tai tapahtumista mitään.

Kirja oli juoneltaan hyvä ja hieman erilainen, en ole kovinkaan moneen kirjaan törmännyt, joissa päähenkilöillä menee kaikki pieleen. Vaikka kirja onkin osaltaan hieman kliseinen, se ei haittaa lukukokemusta ollenkaan. Kirjoittajalla on hyvä ja kekseliäs tyyli kirjoittaa, mutta en tykkää lukijan puhuttelusta. Kirjoitustyyli on myös enemmänkin lapsille suunnattu. Henkilöissä oli selkeästi käytetty mielikuvitusta. Vaikka Baudelairen lapset ovatkin lapsineroja, se ei saa tässä kirjassa niin isoa osaa, että se häiritsisi. Olaf-setä oli kuvailtu hyvin ilkeäksi ja lähes sadistiseksi ihmiseksi, joka aiheutti syvän inhon häntä kohtaan. Sympaattisin henkilö oli mielestäni oikeusneuvos hänen pyytteettömän lapsirakkautensa ansiosta. Kirja loppui hyvin antaen myös viitteitä sarjan tulevista kirjoista. Isoa miinusta "modernien" sanojen pitkistä selittelyistä ja Sunnyn epämääräisten äännähdyksien tarkoituksen selittämisistä. Voisin suositella kirjaa nuorille ihmisille, mutta aikuisille en oikeastaan, on se sen verran lapsille suunnatusti kirjoitettu.

Kirjan juoni ei ollut mitenkään hätkähdyttävä, aivan perusfantasiaa. Köyhä maalaispoika saa tietää omaavansa yliluonnollisia kykyjä on jo vähän liiankin käytetty aihe, eikä tämä kirja tarjonnut siihen mitään uutta. Kirjan kerronta oli mielestäni liikaa suunnattu lapsille. Lauseet olivat joissain kohdissa, varsinkin paikkojen kuvailuissa, hirveän lyhyitä ja tönkköjä. Kirjan henkilöistä iso plussa. Vaikka Eragon ei olekaan ihan tavallinen poika, hänellä on myös normaalin ihmisen tunteita: pelkoa, aggressiota, epätietoisuutta. Saphiran ja Eragonin suhdetta oli mielenkiintoista seurata, tosin Saphiran liika huolehtivaisuus sai hänet tuntumaan vähän liiankin ihmismäiseltä. Siitä tuli sellainen olo, kuin Saphira olisi Eragonin isosisko. Brom oli mielestäni mielenkiintoisin henkilö osoittaessaan rakkauttaan vähän omalaatuisella tavalla. Kirjan loppu oli hieman töksähtävä. Viimeinen taistelu käytiin vähän turhankin nopeasti läpi ja loppu jäi kesken samalla kuitenkin aukaisten hieman seuraavan kirjan tapahtumia. Kirjaan oli saatu ujutettua huumoria mukaan, mutta olisin toivonut sitä enemmän. En lähtisi kirjaa suosittelemaan hirveän vanhoille, ehkä max. 15-vuotiaille tai alle. Toisaalta teksti oli suhteellisen raakaa, joten ei kuitenkaan ihan nuorillekaan.

Kirja oli juoneltaan hyvä. Jälleen kerran vähän rauhallisempi osa sarjaan, mitään suurta taistelua ei kirjassa ollut. Kerronta oli sujuvaa ja kirja piti lukijan täydellisesti otteessaan. Oli mielestäni mukava välillä seurata tapahtumia pelottoman Rachelin näkökulmasta. Hän ei sittenkään ole aivan niin peloton kuin muut luulevat. Jotenkin tuntuu, että kaikki muut henkilöt jäivät aivan hänen varjoonsa. Olisin edelleen kaivannut Axia lisää. Kirjan lopetus oli hyvä, se ei töksähtänyt kesken ja oli sopivan humoristinen. Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja kaikille sarjan edelliset osat lukeneille.

Kirjan juoni oli loistava. Se oli erilaisempi kuin muissa sarjan kirjoissa. Tästä kirjasta puuttui varsinainen taisteluosio, mikä mielestäni sopi tähän kirjaan hyvin. Se ei ollut rakenteeltaan samanlainen kuin muut sarjan kirjat, vaan siinä tapahtui lähes koko ajan. Henkilöistä ei oikeastaan tässä kirjassa paljastunut mitään uutta. Marco oli tavalliseen tapaansa ironinen ja Rachel valmiina hyökkäämään taisteluun. Jaken haluttomuutta johtajaksi tosin käsiteltiin suhteellisen paljon tässä kirjassa. Toivoisin Axia paljon enemmän näkymään kirjoihin, hän tuo kaikista eniten mielenkiintoisuutta. Kirjan lopetus oli hyvä. Sademetsä-teema sopii mielestäni yhdeksi osaksi tätä sarjaa erittäin hyvin ja se oli todentuntuisesti kuvattu. Vaikka kirja käsittelikin aikamatkailua, sitä ei ollut yhtään vaikea tajuta. Kaiken kaikkiaan yksi parhaimmista Animorphs-kirjoista.

Salaisuus on juoneltaan hyvä kirja. Se kulkee sujuvasti eteenpäin kuin muissakin sarjan kirjoissa. Toisaalta pesukarhun pentujen pelastaminen tuntuu vähän... Hassulta. Sehän ei kuitenkaan ole animorfien tehtävä. Mutta osaltaan se sopii tähän kirjaan, onhan kertojana Cassie. Henkilöt tuntuivat paljon syvällisemmin kuvaillulta tässä kirjassa. Heidän tuntonsa termiitteinä ja varsinkin Cassien tunteet sen jälkeen on kuvailtu hätkähdyttävän aidontuntuisesti. Kirjan lopetus oli loistava! Humoristista loppua ei usein tämän sarjan kirjoissa näe, tuntuu vähän ironiselta, että pieni ja lyllertävä haisunäätä pelastaa animorfit.

Kirja oli juoneltaan tylsähkö. Siinä ei ole kaikkia asioita mietitty loppuun asti, kirjailija on ilmeisesti vain kuvitellut, etteivät lukijat sellaisia asioita jää ihmettelemään. Kirjan rakenne oli jälleen kerran samanlainen, alussa huvitellaan morfeilla, kirjan keskivaiheilla suunnitellaan ja lopussa tapahtuu. Henkilöt eivät tässä kirjassa mitenkään erikoisesti säväyttäneet. Cheet olivat uusia kirjassa, mutta he tuntuivat jotenkin tylsiltä. Täysin väkivallaton laji ei jotenkin kuulu tähän sarjaan. Lopetuksesta päätellen luulen, ettei heistä kuulukaan tämän kirjan jälkeen mitään. Kirjan lopetus oli hyvä, se ei ollut yhtä töksähtävä kuin edellisissä kirjoissa, mutta kirja ei jotenkin sopinut koko muuhun sarjaan. Se tuntui vain hieman pysäyttävän sarjan kulun. Tässä vaiheessa sarjaa rupeaa myös hieman ärsyttämään animorfien selviytyminen ihan kaikesta.

On mukavaa välillä lukea kirjoja Axin näkökulmasta. Kirja ei ollut juoneltaan mitenkään erikoinen eikä siinä tapahtunutkaan paljoa, mutta Axin ajatuksista ja tekemisistä oli mielenkiintoista lukea. Kerronta oli mukaansatempaavaa ja piti lukijan hyvin otteessaan. Henkilöistä tässä kirjassa keskityttiin eniten Axiin. Hänen tietämättömyytensä ihmismaailman asioista tuovat kirjaan mukaan huumoria Marcon sanomisten ohella. Axin ja Tobiaksen välisen ystävyden kehittymistä oli kuvattu kirjassa hyvin. Muutenkin tässä kirjassa syvennettiin animorfien välejä Axiin, vaikka lähinnä Ax ja Tobias olivat pääosassa kirjassa. Kirjan lopetus jäi mielestäni hieman kesken. Se ei loppunut töksähtäen kuten lähes kaikissa muissa sarjan kirjoissa, mutta se tuntui vain loppuvan kesken. Lisäksi olisin odottanut andaliittien salaisuuden olevan jotenkin kauhistuttavampi mitä se oikeasti on.

Jotenkin tylsähkö kirja. Tässä ei ollut niin paljon toimintaa kuin muissa sarjan kirjoissa. Osaltaan ihan hyvä. Ellimistin esiintyminen toi sopivaa erilaisuutta kirjaan mukaan. Kerronta oli Applegaten tapaan sujuvaa ja piti lukijan hyvin otteessaan. Henkilöitä syvennettiin edelleen tässä kirjassa. Uusia luonteenpiirteitä ei yhdestäkään ilmestynyt, mutta heidän välinen ystävyytensä tuntui vain syventyvän. Olisin toivonut kirjaan mukaan lisää Axia ja ehkä myös Marcoa tuomaan kirjaan lisää huumoria. Kirja pitää lukijan hyvin otteessaan, mutta silti siitä puuttuu se jokin. Toisaalta ellimisti myös hieman sekoitti asioita, en aivan pysynyt kärryillä kaikesta. Kirjan lopetus jäi sopivan avoimeksi, mutta se loppui vähän töksähtäen.

Kirja on huomattavasti parempi kuin sarjan edellinen osa. Sen juoni on hieman erilainen ja kulkee sujuvasti eteenpäin joitain pieniä kohtia lukuunottamatta. Kirjan kerronta on hyvää ja se on kirjoitettu sujuvasti. Kirjan henkilöillä on kaikilla omia ongelmiaan. Vaikka heistä ei kukaan ollut aivan normaali tavis, kirjan henkilöt olivat kuitenkin mielenkiintoisia. Varsinkin Detta/Odetta Walker oli saatu tuntumaan todenmukaiselta. Hieman kirjan lopussa häiritsi Jack Mortin kohtalo. Kirja ansaitsee miinusta lopun töksähtävyydestä ja joistain kirjan kohdista, missä ei ole mitään käryä mitä siinä tapahtuu. Myös huumoria oli saatu ujutettua sopivasti kirjaan mukaan. Muuten kirja on luettava ja suosittelenkin sitä kaikille, jotka eivät vierasta ajatella kirjaa lukiessa.

Kevätaamun lohikäärmeet on huomattavasti synkempi kuin sarjan edelliset kirjat. Juoni etenee tasaisesti, mutta vauhdikkaasti eteenpäin pitäen lukijan mielenkiintoa yllä läpi koko kirjan. Se seuraa asioita ja tapahtumia vuorotellen eri henkilöiden näkökulmasta. Surullisin kohta kirjassa on erään päähenkilön menehtyminen. Kirjan hekilöjä syvennetään edelleen tässä kirjassa. Tanisin ihmispuoli pääsi valloilleen suurimmassa osassa kirjaa. Tasslehoff pysyi omana itsenään tuoden myös hieman hauskuutta kirjan synkkyyteen. Pääosan kirjan surumielisyydestä aiheuttivat henkilöiden eroamiset ja jäähyväiset. Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu. Sen tarina imaisee lukijan sisäänsä, ja kirjan haluaisi jatkuvan loputtomiin. Kirja loppuu erittäin hyvin antaen myös viitteitä tulevasta. Suosittelen lämpimästi kaikille fantasiasta kiinnostuneille.

Valon tanssi on erittäin hyvä kirja. Sen juonessa on jotain erilaista, mikä pitää otteessaan, päinvastoin kuin sarjan edellinen osa. Kirjaan on ujutettu sopivasti huumoria, seikkailua, yllätyksellisyyttä ja kaikkea, mikä tekee fantasiakirjasta hyvän. Henkilöt ovat kaikki ihanan sympaattisia. Kaikista on mukava lukea, enkä muuttaisi mitään piirrettä yhdestäkään henkilöstä. Kakskukan ja Rincewindin viha-rakkaus -suhdetta seuraa erittäin mielellään. Kakskukan tyypillinen turistimaisuus ja Matkalaukun kiintymys omistajaansa on mielestäni kuvailtu hyvin, eikä kirja olisi läheskään yhtä nautittava ilman niitä. Myös Loitsu Rincewindin päässä tuo oman mausteensa soppaan. Kirja on täyden viiden pisteen arvoinen. Se pitää mielenkiinnon yllä läpi koko kirjan, eikä lukemista malttaisi millään lopettaa kesken. Kirjan loppu oli osaltaan hieman hämmentävä, en olisi itse halunnut kirjalle tällaista loppua. Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja kaikille fantasian ja huumorin ystäville.

Kirja oli juoneltaan hyvä, mutta hieman samanlainen sarjan ensimmäisen kirjan kanssa. Juoni oli hyvin otteessaan pitävä ja kerronta oli sujuvaa. Osaltaan jäi ärsyttämään päähenkilöiden selviäminen kaikesta, mutta tätä tasapainotti yhden mielenkiintoisimman henkilön kuolema. Minua myös hämmästytti Artemiksen tyyneys hänen kohdatessaan Hollyn ensimmäisen kerran, eihän hän tiennyt mitään keijujen olemassa olosta. Kirjan henkilöt olivat taattua Colferin laatua. Heistä löytyi jälleen kerran huumoria, kiintymystä, välittämistä ja muita hyvin voimakkaita tunteita. Erityisiä suosikkejani ovat Mulch ja Foaly, jotka tuovat aina hymyn huulille huumorinsa avulla. Opalia oli myös mukava seurata ja lukea hänen lähes skitsofreenisiä puheitaan. Kirja on mielestäni täyden viiden pisteen arvoinen. Se on viihdyttävä, eikä sitä malttaisi millään laskea käsistään. Kirjan loppu oli hieman yllättävä, mutta se oli erittäin hyvä ja antaa viitteitä seuraavista kirjoista. Suosittelen lämpimästi kaikille fantasian ystäville, mutta vain, jos olet lukenut sarjan edelliset osat.

Kirja oli ihan luettava, ei hyvä eikä huono. Juoni oli tavallisen tylsä hyvä vs paha, eikä se tuonutkaan mitään uutta. Kirja oli joiltain osin ennalta-arvattava, joiltain ei, tosin kirjan lopun arvasi jo melkein heti kirjan alussa. Henkilöt olivat jotenkin liian täydellisiä, ihan normaalia tavista ei kirjaan mukaan mahtunut. En pitänyt kirjan kirjoitustyylistä, minä-kertoja ei ole koskaan iskenyt minuun. Lumotut on osaltaan myös aika avoin kirja, monia asioita jätettiin lukijan pääteltäväksi.

Kirja oli loistava, parempi kuin sarjan ensimmäinen osa! Se oli erittäin hyvin kirjoitettu ja juoni kulki sujuvasti ja mielenkiintoisesti eteenpäin. Kirja oli niin todenmukainen, että tuntui kuin olisi itsekin ollut kirjassa mukana. Henkilöt, varsinkin Fizban ja Tasslehoff, toivat sopivasti huumoria kirjaan mukaan. Loppu sopi mielestäni erittäin hyvin tähän kirjaan, vaikka se jäikin hieman avoimeksi.

Revolverimies ei ollut oikein minun kirjani. Puolet asioista, varsinkin suurin osa revolverimiehen muisteluista, meni ihan ohi, samoin loppu. En edes ymmärtänyt, miksi hän halusi löytää Mustan Tornin. Ne osat kirjasta, mitkä tajusin, olivat hyviä. Henkilöissäkin menin ihan sekasin, varsinkin niissä, jotka vain pikaisesti mainittiin. Kingiltä olisin odottanut myös enemmän kauhua.

Kirja jatkaa hyvää Animorphs-sarjaa. Juoni oli ennalta-arvaamaton ja kerronta oli hyvää. Marco kertojana toi tähän kirjaan enemmän huumoria kuin edellisissä osissa. Loppuratkaisu oli yllättävä. Olisin toivonut enemmän Axia mukaan tähän kirjaan. Miinusta jälleen kaiken uudelleen esittelystä.

Kirja oli tällä kertaa hieman erilainen kuin sarjan edelliset osat. Tässä osassa ei niinkään keskitytty suoraan yeerkejä vastaan taistelemiseen, vaan yritettiin pelastaa oma jäsen. Kerronta oli tyypillistä hyvää Applegaten kerrontaa. Vieläkin ärsyttää kaiken uudelleen esitteleminen, mutta siihen alkaa jo turtua.

Oli mukavaa lukea välillä vesielementistä tässä sarjassa. Juoni oli taattua Applegaten laatua ja kulki sujuvasti eteenpäin. Henkilöt pysyivät omina, persoonallisina itseinään ja Ax vaikuttaa henkilöltä, jonka tekemisiä saa nauraa tulevissa kirjoissa. Miinusta jälleen kaiken vanhan uudelleen esittelystä sekä myös hieman epäaidosta valaan käyttäytymisestä.

Kirja parani huomattavasti loppua kohti. Alussa en ollut sen lukemisesta hirveän innostunut, mutta loppu menikin sitten melkein yhdellä kertaa. Pratchettin huumori on taas suuressa osassa tässäkin kirjassa, mikä pitää mielenkiintoa yllä. Mitään hirveän erikoista juonta ei kirjassa ollut, mutta yksinkertainen juoni sopii hyvin kirjaan, missä henkilöt ovat 10cm mittaisia. Onttujen tietämättömyys maailman asioista sai väkisinkin hymyilemään.

Jälleen kerran taattua Eoinin laatua! Kirja oli viihdyttävä ja humoristinen ja piti lukijan täysin otteessaan.Tämä kirja on hieman edellisiä osia synkempi, mikä osaltaan koukuttaa lukijaa yhä enemmän. Henkilöiden väliset suhteet vain syvenevät tässä kirjassa sekä antavat viitteitä myös tulevista kirjoista. Suositeltava kirja kaikille, jotka ovat lukeneet sarjan edelliset osat.

Kirja oli hieman parempi kuin sarjan edelliset kirjat. Juoni oli erittäin mielenkiintoinen ja uusia henkilöitä oli mukava seurata. Sezuanin ja Dinan suhteen kehittyminen oli kuvailtu hyvin. Isoa miinusta kirjalle aiheuttaa lapsille suunnattu kirjoitustyyli. Myös eläimien nimien suomentaminen ärsyttää.

Odotin kirjalta paljon enemmän. Juoni oli idealtaan hyvä, mutta toteutusta olisi voinut vielä hioa. Kirjan alkupäässä ei tapahtunut juurikaan mitään, ja lopussa kaikki tapahtui lähes yhdellä kertaa. Olisin myös toivonut enemmän Howlia ja Sophieta kirjaan mukaan. Iso plussa Jonesin humoristisesta kirjoitustyylistä, Abdullan mielistelyille ei voinut olla hymyilemättä.

Kirjan oli kirjoitettu hyvin. Oli mielestäni mielenkiintoista lukea Tobiaksen tunnoista haukkana olosta. Applegaten tyyliin kirja oli erittäin todenmukaisesti kirjoitettu. Vaikka kirjan juonessa ei mitään ihmeellistä tapahtunutkaan, se piti silti hyvin mielenkiinnon yllä. Jälleen kerran miinusta kaiken vanhan uudelleen esittelemisestä, ärsyttää vain sarjaa järjestyksessä lukevia.

Kirja on huonompi kuin sarjan edellinen osa. Olisin toivonut kirjan juoneen hieman enemmän toimintaa, vaikka se oli muuten hyvä. Ärsyttävin asia kirjassa oli kaiken, esimerkiksi morfauksen ja yeerkien, uudelleenesittely. Sopivat hyvin niille, jotka eivät ole sarjan ensimmäistä osaa lukeneet, mutta ottavat päähän, jos on.

Kirja oli hyvinkirjoitettu ja nopealukuinen. Juoni oli hieman erilainen ja eteni sujuvasti eteenpäin. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja varsinkin Marco toi sopivasti huumoria mukaan kirjaan. Ainut huono puoli oli kirjan hieman töksähtävä loppu.

Kirja oli erinomainen. Juoni kulki hyvin eteenpäin, eikä se ollut ennalta-arvattava. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja heidän avullaan kirjaan oli saatu myös huumoria mukaan. Kirjassa oli kuvailtu hyvin paikkoja ja henkilöitä, mikä piti kiinnostusta yllä.

Olisin toivonut kirjalta kauhua, sillä tämä kirja ei ollut sitä nähnytkään. Muuten kirjan juoni on hyvä ja kerronta on erilaista, tosin olisin toivonut lukuja tähän kirjaan. Henkilöhahmot pysyivät mielenkiintoisina läpi kirjan ja Doloreksen ja Veran sanaharkat ja sarkasmit olivat mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa. Hyvin todentuntuinen kirja.

Kirja oli huomattavasti parempi kuin sarjan edellinen osa. Artemiksen kasvua kirjan edetessä oli mukava seurata. Colferille tyypillistä huumoria oli sisällytetty kirjaan sopivasti ja varsinkin Foalyn sarkasmia oli mukava lukea. Juoni oli parempi kuin edellisessä osassa ja se piti hyvin kirjan jännitystä yllä. Kaiken kaikkiaan suositeltava kirja kaikille sarjan edellisen osan lukeneille.

Kirja oli loistava! En ole varma, onko se lopetus tälle sarjalle, mutta jos on, se on erittäin hyvä. Juoni kulki sujuvasti ja mielenkiintoisesti eteenpäin ja kirja loppui erittäin hyvin. Ainut pieni miinus kirjassa on Newtonin liika samankaltaisuus Yagon kanssa. Kirja oli osaltaan surullinen, osaltaan iloinen. Erittäin suositeltava kirja!

Kirja oli hieman erilainen kuin sarjan muut kirjat. Se oli huomattavasti ennalta-arvaamattomampi ja siten myös mielenkiintoisempi. Kirjan tapahtumat olivat jotain aivan uutta myös minulle, en ollut lukenut mistään sen kaltaisestakaan aiemmin. Ainut miinus kirjassa oli sen hieman hämärä loppu, en ole ihan varma mitä siinä oikeasti tapahtui.

Kirja on hyvä, mutta pidän itse enemmän niistä sarjan kirjoista, missä selviytyjät ovat vielä aluksella. Kirjan juoni kulki sujuvasti eteenpäin, tosin se oli paikoitellen hieman ennalta-arvattava. Henkilöt olivat Applegaten tapaan kuvattu hyvin, ja heihin pääsi hyvin sisään. Kirja oli Applegaten tapaan todenmukainen, sitä lukiessa kuvitteli itsekin olevansa rappeutuneella maa-planeetalla.

En suosittele lukemaan kirjaa, jos olet lukenut sarjan edellisen osan kauan sitten. Lukijan oletetaan muistavan hyvin monia paikkoja ja nimiä ensimmäisen osan perusteella. Se on myös osaltaan kopio Sormusten Herrasta, aivan kuin ensimmäinen osakin. Kirja on tosin mukaansatempaava, eikä se ole kovin helposti ennalta-arvattava. Siinä syvennettin enemmän henkilöiden välisiä suhteita, ja yksi uusi, mielenkiintoinen henkilö on päässyt mukaan tähän kirjaan. Itseäni jäi eniten vaivaamaan Randin ja Pimeyden Valtiaan lyhyt ja vähän töksähtävä kamppailu kirjan lopussa, olisin odottanut siltä hieman enemmän.

Artemis Fowl on hyvin kirjoitettu nuortenkirja. Kekseliäs juoni ja ovelat henkilöt pitävät lukijan lujasti otteessaan. Juoni on arvaamaton ja etenee sujuvasti kohti kirjan loppua. Henkilöt ovat humoristisia ja heidän seikkailuaan jaksaa seurata läpi kirjan. Suosittelen lämpimästi kaikille fantasian ystäville!

Odotin kirjalta enemmän. Juoni oli hyvä, mutta se oli osittain ennalta-arvattava. Henkilöt olivat hyvin kuvattuja, mutta heidänkin tekemiset olivat ennalta-arvattavia. Olisin odottanut Stinen kirjalta enemmän kauhua. Kirja oli hyvin mukaansa tempaavasti kirjoitettu, en olisi millään malttanut laskea sitä käsistäni.

Kirjaa lukiessa huomaa, että se on selkeästi suunnattu lapsille. Se on kirjoitettu lapsille sopivaan tyyliin, mutta toisaalta lasten kirjoihin ei mielestäni kuulu muiden ihmisten surmaaminen. Eläinten nimien suomentaminen on mielestäni tässä kirjassa ja kaikissa muissakin erittäin raivostuttavaa. Juoni oli melkein samanlainen kuin sarjan ensimmäisessä kirjassa, joten se ei hirveästi sytyttänyt. Dina ja Davin kertovat vuorotellen luvuissa asioita omista näkökulmistaan, mikä mielestäni sopii tähän kirjaan.

Kirja on ihan luettava, mutta ei sen enempää. Ei jotenkin iskenyt minuun, luin vain koska kurssilla oli pakko lukea jokin kirja. Henkilöhahmoissa menin välillä pahastikin sekaisin, mutta juoni oli sinänsä ihan hyvä. En myös oikein löytänyt mitään muuta yhteistä Kalevalaan kuin satunnaiset kalevala-tyyppiset sanat, tosin oma Kalevala-tietämys on aika heikossa kunnossa.

Kirja oli erilainen verrattuna muihin sarjan kirjoihin. Sen juoni ja henkilöhahmot pitivät hyvin otteessaan edellisten osien tapaan, mutta jotenkin se ei tuntunut lainkaan Remnants-kirjalta. Maan selviytyjät ja heidän asuinympäristönsä eivät jotenkin ollenkaan olleet sarjan tyylisiä. Erittäin mielenkiintoinen kirja tosin. Suosittelen lämpimästi, mutta vain, jos on lukenut sarjan muut osat.

Kirja oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin sarjan edellinen osa. Se ei myöskään ole yhtä ennalta-arvattava, varsinkaan sen loppu. Loppu jäi sopivan avoimeksi ja juoni piti mielenkiintoa hyvin yllä, vaikka siinä ei koko ajan mitään tapahtunutkaan.

Jotenkin aika hiljaisen oloinen kirja. Applegatelta olisin odottanut vähän enemmän toimintaa, mutta toisaalta myös nämä tylsemmätkin kirjat sopivat aina välillä Remnants-sarjaan. Tässä kirjassa rupesi ärsyttämään Yagon ja 2Facen itsekeskeisyys. Kirja oli niin todenmukaisesti kirjoitettu, että teki mieli välillä hakata päätä seinään lukiessaan heidän kahden ajatuksista ja tekemisistä.

Olisin odottanut tältä kirjalta enemmän, on sitä sen verran paljon kehuttu. Itseeni ei tämä kirja iskenyt. Se oli kirjoitettu hyvin ja sopivan humoristisella tavalla, mutta jokin puuttui. Juoni oli sinänsä ihan hyvä, mutta jotenkin tuntui aina välillä puuduttavalta lukea kirjaa. Mielestäni kirja hyppelehti vähän liikaa paikasta toiseen. Henkilöhahmot tuovat ison plussan kirjaan.

Minulle tuli kirjasta mieleen Harry Potter -sarja. Nuori poika kukistamassa kokenutta noitaa. Juoni oli kyllä hyvä ja mielenkiintoinen, sitä ei voi kiistää. Tosin se oli hieman ennalta-arvattavampi kuin sarjan edellinen kirja. Olisin myös kaivannut kirjaan enemmän ensimmäisen osan kauhua. Lisäksi jäi ärsyttämään lopun liiallinen avoimuus, varsinkin kun jatko-osaa ei vielä pysty lukemaan.

Näkijän tytär on hyvä kirja, mutta se on selkeästi suunnattu paljon itseäni nuoremmille lukijoille. Juoni oli juuri niin kliseinen kuin saattoi odottaa, eikä sen arvaamiseen tarvita kovin suuria lahjoja. Kirjan loppukin oli hieman liian iloinen ja töksähtävä. Viisi vuotta sitten kirja olisi varmasti ollut loistava, mutta ei enää.

Kirja oli tavanomaista Remnants-sarjan kirjaa rauhallisempi. Tämä kirja keskittyi lähinnä selviytyjien välisiin kiistoihin, mutta myös toimintaa mahtui mukaan. Myös lisää selviytyjiä paljastui, mutta heidät mainittiin vain pikaisesti. Henkilökohtaisesti itseäni rupesi tässä kirjassa raivostuttamaan Yagon ja 2Facen itsekeskeisyys. Yleensäkin koko sarjassa on saatu ihmisten käyttäytyminen hyvin todenmukaiseksi.

Ristitulessa on huomattavasti parempi kirja kuin sarjan edellinen osa. Häijyjen sinisten ja ratsastajien taistelu oli jotain uutta ja mielenkiintoista. Myös vauvan paljastuminen aluksentekijäksi oli arvaamatonta. Kliseitäkin toki mahtuu kirjaan mukaan, mutta niitä ei ole kuitenkaan lyöty yli. Kirja pitää lukijan hyvin otteessaan arvaamattomalla juonellaan.

Tämä kirja on mielestäni tähän asti lukemistani sarjan kirjoista huonoin. Henkilöitä tuli taas kaksi lisää. Onneksi vanhoista henkilöistä on jo niin hyvin perillä, ettei heitä sekoita keskenään. Tapahtumapaikat vaihtelivat kirjassa niin nopeaan tahtiin, että siinä ei pysynyt perässä. Yhtenä hetkenä täällä, seuraavana toisaalla, ja aina eri henkilöiden kanssa. Muuten juoni oli ihan hyvä ja henkilöt pysyivät yhtä todentuntuisina kuin aiemmissakin kirjoissa.

Velhohurtta on hyvä kirja, mutta takakansitekstin mukaan sitä ei kannata valita. Juoni kulkee tasaisesti eteenpäin ja imaisee lukijan mukaansa, mutta takakannen asiat tapahtuvat vasta aivan kirjan lopussa. Olisin toivonut taistelua ja suolla oloa enemmän, tämä sai ehkä pari aukeamaa koko kirjasta. Koko kirjan maailmaan oli käytetty sopivasti mielikuvitusta ja se oli kuvailtu todenmukaisesti, vaikka kyse olikin velhokaupungista. Kaiken kaikkiaan hyvä kirja, jota suosittelen lämpimästi fantasian ystäville.

Supernaturalisti vie mennessään jo ensimmäisestä sivusta lähtien. Juoni on hieman erikoisempi ja hyvin kirjoitettu, siitä ei heti arvaa mitä tapahtuu seuraavaksi. Henkilöhahmot ovat hyvin persoonallisia, ja heihin pystyy samaistumaan hyvin. Kaiken kaikkiaan loistava kirja, josta ei myöskään huumoria puutu.

Kirja on kirjoitettu hyvin, mutta se muistuttaa vähän liikaa Taru Sormusten Herraa. On nuoria poikia, taistelijaa, taikakeinoja omavaa henkilöä. Matkan varrella heihin liittyy lisää henkilöitä, ja lopussa seurue hajaantuu. Aivan kuin olisi lukenut toisintoa Sormusten Herrasta. Muuten kirja oli hyvä, seurueen matkasta oli mukava lukea, sillä paikat oli kuvailtu tarkasti ja myös henkilöihin oli nähty vaivaa.

Tähän kirjaan jää koukkuun. Juoni pysyy hyvänä ja ennalta-arvaamattomana läpi koko kirjan. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, vaikka ovatkin välillä vähän kliseisiä: nuori poika suurine voimineen haastaa aikuisen velhon. Kirjaan on selkeästi nähty vaivaa ja vaiva on kannattanut. Yönsiiven velhot on loistava kirja!

Kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta juoni ei jotenkin iskenyt minuun. Tapahtumat olivat ennalta-arvattavissa, juoni ei päässyt missään vaiheessa yllättämään. Megin ja vanhuksen ystävyyden kehittymistä oli tosin hauska seurata. Myös muut henkilöhahmot oli saatu ihanan eläväisiksi ja kiinnostaviksi.

Tästä kirjasta puuttui mielestäni Kingille tyypillinen kauhu, muuten kirja oli erittäin hyvä. Juoni oli sopivan erikoinen, eikä kirjaa malttanut millään lopettaa kesken. Henkilöhahmoja oli ehkä hieman liikaa. Itse ainakin menin niissä usein sekaisin, mutta se ei haitannut lukunautintoa.

Kirja oli tuttuun tapaan Applegaten taattua laatua. Teksti oli selkeää ja juoni mukaansatempaava. Kirjan uudet henkilöt oli saatu hyvin mukaan tapahtumiin ja vanhoista henkilöistä paljastui aina vain enemmän. Ihmisten väliset erimielisyydet alkoivat tulemaan hyvin esille tässä kirjassa. Kirjan ainoa huono puoli oli sen tapahtumapaikkojen hyppelevyys, mutta ilman niitä kirjasta ei olisi tullut sellainen kuin se nyt on.

Kirja jatkaa Remnants-sarjaa samaan hyvään tapaan kuin edellisetkin kirjat. Juoni on mukaansatempaava, eikä kirjaa halua laskea käsistään ennen kuin sen on lukenut. Henkilöihin pääsee tässä kirjassa yhä paremmin sisälle, ja henkilöiden väliset suhteet alkavat käydä paremmin selville. Kirjassa raotetaan myös enemmän koko sarjasta kuin aiemmin.

Aivan loistava kirja! Tämä kirjasarja tuntuu paranevan kirja kirjalta. Juoni pysyy aina yhtä arvaamattomana, vaikka kirjojen henkilöt kohtaavat aina vain lisää ja lisää vaikeuksia. Tässäkin kirjassa paljastui vain hieman vastauksia edellisistä kirjoista, ja niiden tapaan jätti joitakin kysymyksiä vastaamattomiksi. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille scifin ystäville.

Jälleen kerran taattua Applegaten laatua! Juoni oli mukaansatempaava, eikä koskaan voinut tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Henkilöistä löytyi koko ajan uusia piirteitä ja heidän taustoistaan selvisi enemmän. Tähän kirjaan oli myös sisällytetty arvoituksia, joiden luulen selviävän seuraavissa kirjoissa. Kaiken kaikkiaan hyvä kirja myös vähän vanhemmille lukijoille.

Kirja oli loistavan todenmukaisesti kirjoitettu! Sitä lukiessa tuli semmoinen olo, että maailmanloppu on oikeasti tulossa. Vaikka kirja olikin kirjoitettu eri luvuissa eri henkilöiden näkökulmasta, juonesta pysyi hyvin perillä. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja heidän tunteensa oli kuvailtu todenmukaisesti. Kaiken kaikkiaan kirja, jota ei malta laskea käsistään ennen kuin on lukenut sen loppuun.

Kirja oli mielestäni hyvä. Juoni oli sopivan erikoinen ja henkilöiden vastakohtaisuus oli loistavaa. Kirjan rakenne oli hienosti rakennettu vuorotellen Katen ja vuorotellen Jarrodin näkökulmasta kerrottavaksi. Henkilöiden keskiajalla vietetty aika oli mielestäni hyvin kuvailtu. Muutenkin kirja oli erittäin mukaansatempaava ja kirjailijalla oli hyvä tyyli kirjoittaa.

Kirja on taattua Diana Wynne Jonesin laatua! Kirjan juoni on erittäin mukaansatempaava, eikä arvattavista juonenkäänteistä ole puhettakaan. Kirjailija oli selkeästi nähnyt vaivaa kirjan eteen keksien useita eri tapahtumapaikkoja, joista yksikään ei muistuttanut toisiaan. Kirjan henkilöt olivat aivan ihastuttavia. Kaikilla oli omat erityiset luonteenpiirteensä, jotka kuvasivat hyvin kyseisiä henkilöitä. Erämaan noita jäi itselleni hieman hämäräksi henkilöksi, samoin kuin hänen tulidemoninsakin. Pidin siitä, miten Howlin persoona muuttui kirjan edetessä. Kirjan loppu jäi itselleni hieman hämäräksi, kaikki tapahtui vähän turhan nopeasti. Loppu oli kuitenkin onnellinen, mikä sopi aivan loistavasti tähän kirjaan. Itse kirjailija kirjoitustyyli on aivan tajuttoman söpö hänen käyttäessään erittäin kuvailevaa kieltä olematta kuitenkaan mitenkään vaikeaa. Tästä syystä kirja on erittäin nopealukuinen. Voin suositella lämpimästi kaikille lapsille ja lapsenmielisille.

Kirja oli alussa hyvä. Juoni eteni selkeästi ja asioista pysyi perillä. Tosin lohikäärmetehtaan lapsityöntekijöiden nimet olivat niin samankaltaisia, että niistä ei pysynyt perillä. Kirjan keskivaiheilla juoni muuttui sekavaksi. En tiennyt, olivatko tapahtumat unta vai ei. Aika ja paikka hyppelivät koko ajan ja henkilöt vaihtuivat. Kirjan loppua lähestyessä sai koko ajan miettiä, että mitä oikeastaan tapahtuu. Myöskään kirjan nimi ei mielestäni oikeastaan mitenkään liity koko kijaan.