Ruuhkavuosia elävä fantasiaan ja scifiin jo vuosia sitten hurahtanut perheenäiti.
Saavutuksia
Suosikkejani
Kirja-arviot ja kommentit
Hyvä kirja. Ei mikään huippu lukukokemus, mutta ihan sillä asenteella tuli luettua kohtalaisen nopeasti, että pääsee seuraavan osan kimppuun.
Cassandra
Taas hieman parempi lukukokemus jo mitä edellinen osa, mutta ei kuitenkaan yllä ensimmäisen kirjan tasolle. Sarja on ehdottomasti kahlattava loppuun asti läpi.
Cassandra
Tämän lukemiseen meni selvästi enemmän aikaa, kuin mitä ensimmäisen osan lukemiseen. Ei ollut yhtään niin mukaansa tempaava, mutta lukemisen arvoinen kuitenkin.
Cassandra
Useamman vuoden jälkeen taas tuli luettua ylipäätään mikään kirja ja oli kyllä hyvä valinta luettavaksi. Muutamassa tunnissa kahlattu läpi kahden pienen lapsen kanssa, sen verran koukuttavaa luettavaa oli :D
Cassandra
Ei yhtään niin hyvä kirja, kuin sarjan kaksi edellistä osaa. Tämä oli itselle jopa puuduttavaa lukemista, koska tarinaan ei vain päässyt sisään kovinkaan hyvin. Olin hieman pettynyt. Mieli teki jopa jättää kirja kesken, mutta kyllä se loppuun tuli luettua. Aikaa siihen kylläkin meni aika paljon.
Serena
Abigail
James
James
James
P. C.
Serena
Essi
Eija
Eija
Eija
Sally
Mats
Ehdottomasti hyvä kirja. Kirja on koukuttava, eikä se ole kokonaan ennalta arvattava. Suosittelen!
Mats
Suzanne
Suzanne
Suzanne
Stephenie
Kami
Serena
P. C.
Moira
Holly
Silja
Elina
Maria
Chris
Chris
Dean
Ehdottomasti hyvä kirja. Kirja oli koukuttava ja parempi kuin kaksi edellistä osaa. Tapahtumia oli paljon, mutta juoni pysyi kuitenkin selkeänä. Kannattaa lukea jos on lukenut aiemmatkin osat.
J. S.
Kai
Beth
Beth
Ally
Ally
Ally
Charmian
Sally
Elina
Elina
Elina
Becca
Becca
Becca
Becca
Diana Wynne
Saku
Damian
Damian
Melissa
Melissa
Anu
Iida
Marianne
Marianne
Marianne
Marianne
Saku
Kami
Kami
Alyson
Kami
Sally
Heli
Maggie
P. C.
P. C.
J. S.
Veronica
Henrika
Theo
Miikko
Eoin
Laura
C. J.
Stephen
Annukka
Tuulia
Angie
Angie
Angie
Angie
Salla
Angie
Angie
Angie
Jukka
Anne
Diana Wynne
Diana Wynne
Jeanette
Diana Wynne
Salla
Salla
Nora
Nora
Nora
Eoin
Essi
Laini
Laini
Dean
Dean
Dan
Dan
Sophie
Theo
Miikko
Elena
C. J.
Mila
Mila
J. R. R.
Alyson
Lauren
P. C.
Annukka
Laura
P. C.
J. S.
J. S.
P. C.
P. C.
P. C.
P. C.
P. C.
P. C.
Mats
Veronica
Veronica
Siiri
Stephenie
Stephenie
Stephenie
Stephenie
Stephenie
Stephenie
Libba
Michelle
Michelle
Michelle
Laura
Marilyn
Marilyn
Marilyn
Michelle
Michelle
Michelle
Michelle
Michelle
Annukka